Raamatussa nimenomaan kehotetaan nöyrtymään kirkon johtajien alaisuuteen, joten et sinä noin helposti tuosta livahda.
Piispojen naimattomuus ei ole vain ortodoksien vaan koko kristikunnan käytäntö jakautumattoman kirkon ajalta. Sen ovat vahvistaneet ihan samat isät, jotka ovat antaneet ohjeet myös siitä, että Raamatun kirjoihin ei saa lisätä mitään.
Niin kehotetaan, ja sitä tahdonkin noudattaa. Huomautin jo siitä, että myös luterilaisilla on kirkollinen jatkumo, opetusvirka ym. Syyt, miksi pappien ja piispojen naimattomuus on hylätty, on tuotu julki jo 1500-luvulla. – Olen sikäli kanssasi samaa mieltä, että yksittäisen kristityn, vaikka minun, ei pidä keksiä omia oppeja, vaan noudattaa kirkon opetusviran ohjeita (kuitenkin niin, että enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä).
Mikä uutisessa sitten on oikeaa tai väärää… Jumalanpalveluksen alussa voi edelleen sanoa, että “Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Kuitenkin jos Jumalan herraus kyseenalaistetaan, niin kyseessä on vakava ongelma.
En usko, että luterilainen oppi pitää kirjoittajia superihmisinä. Miksi sellainen ajatus pitää ottaa tässä esille? Pyhiä apostolit ja muut ovat luterilaisten ja ortodoksien mielestä yhtä lailla. Pyhyys tulee Jumalalta, ei ihmiskyvyistä.
Lihavoimastani:
Tuostako löytyy painotuseroa ort. ja lut. käsityksissä?
Olisiko niin, että ort. kirkko pitää Jumalan sana -ilmausta huonona, siksi että tuo “omana aikana kokeminen ja ymmärtäminen” on niin tärkeä ilmaus?
Olisiko luterilainen käsitys ja sanonta “Jumala puhuu Raamatun sanan kautta” teille liikaa?
Mietin, että edelleen jää teidän tulkinnastanne sellainen kiinnostava “polku” siihen liberaaliin ja villiin kokemuksellisuuteen, karismaattisuuteen, liberaalikristillisyyteen yms. jota nykyaikana tuntuu olevan yhä enemmän. Tuo omana aikana kokemisen korostus nimittäin herättää kyselyn ilmoituksen jatkumisesta ja muuttumisesta. Jos meille jääneiden dokumenttien suurin merkitys on niissä kokemuksissa eikä Jumalan itsensä tahdossa ja/tai Jumalan antamissa sanoissa on loogista kysyä, miksei Jumala voi aivan yhtä hyvin nyt antaa uutta ilmoitusta tai ainakin muovata vahvasti vanhaa, Raamatussa olevaa, uskon ilmaisua?
Jos ette vetoa kirjoituksiin Jumalan sanana, vaan siihen että kirjoittajat olivat luotettavia kokemusten kirjaajia, joudutte perustelemaan ja torjumaan uudet uskontulkinnat pelkän tradition turvin.
Luterilaisuutta käsittääkseni nykyään syytetään väärin perustein tässä Raamattu-kysymyksessä. Se samaistetaan surutta kirjanpalvontaan ja fundamentalismiin. Niinhän ei ole oikeasti, vaan Raamattu Jumalan sanana ja ihmissanana -periaate suojaa sekä älyttömältä kirjaimelliselta takertumiselta että kokemusperäisen uskon valloittavalta aallolta. Kirjoituksiin vetoaminen on turva, koska kirjoitukset itse sisältävät vakuutuksen niiden Pyhän Hengen johdossa syntymisestä.
Yritätkö tosissaan esittää, että liberaalius, ns. “karismaattiset” liikkeet ja muuttuminen ovat ortodoksisuudessa suurempia ongelmia ja uhkia kuin protestanttisuudessa? Aivan posketonta.
Traditio on nimenomaan se tuki ja turva, joka estää meillä tuollaiset. Sola scripturisteilla ei ole sen sijaan mitään tienviittoja estämässä tulkintoja ajautumasta tieltä ulos.
Hänhän antaakin! Kirkko elää jatkuvassa yhteydessä Jumalan kanssa ja saa hänestä jatkuvasti kokemuksia. Itse ainakin tulin uskoon juuri Jumalan antaman kokemuksen myötä. Raamattua aloin pitää pyhänä sen takia, että 1) kokemukset itse ohjasivat sen äärelle, ja 2) tunnistin siinä kuvattavan samanlaisia kokemuksia kuin mitä itselleni oli annettu ja että niiden lähde oli sama Jumala.
Kommentoin tätä uutista, oli se sitten vale- tai oikea uutinen, toisaalla näin:
Tämä olisi tervetullutta kaikkialla missä kieli ei sisällä neutraalia hän-sanaa niin kuin suomen kieli. Tietenkin myös tuo Herra viittaa selvästi sukupuoleen.
Itse olen sitä mieltä että allegorinen ja symbolinen maskuliinisuus viittaa Jumalaan tavalla joka on tärkeä opetus, mutta koska ihmiset eivät ole keskimäärin kovin tuttuja näiden asioiden kanssa ja yksinkertaistavat käsitteen tässä yhteydessä karkeasti, on parempi pyrkiä alleviivaamaan sitä totuutta mitä uskonnot jo ovat opettaneetkin, että Jumalalla ei ole sukupuolta.
En pysty nyt tässä öisessä mielentilassa kirjoittamaan kovin täsmällisesti ja ymmärrettävästi ajatustani ulos.
Aiemmalla foorumilla oli jonkun verran keskustelua siitä huomiosta (ei minun tekemästäni), että ortodoksisella ja helluntailaisella yms. kristillisyydellä on yllättäviäkin samankaltaisuuksia.
Tottakai on ratkaisevia eroja, joista tärkein tuo kirkko-oppi. Mutta kokemukseen vetoaminen liittyy tähän, erityisesti koska se nähdään (myös) kristillisyyteen sitoutumista edeltävänä ja jopa Raamatun tulkintaa ohjaavana asiana.
Omakohtaisesti sanoisin, että olen aika paljon epäilevämpi kokemuksiin luottamisessa. Pikemmin tuntuu oikealta se, että saatu opetus ja/tai kuultu Jumalan sana (=lähinnä Raamattu) on synnyttänyt uskoa, joka sitten on joutunut testiin elämässäni, eri tavalla eri vaiheissa. Tärkeäksi on muodostunut seurakunnan eli kirkon elämään osallistuminen, koska se yhdistää nämä asiat. Usko eletään todeksi jatkumossa, johon kuuluvat kirkon perinne ja Raamattu. Usko on vuorovaikutuksessa elämistä, myös suhteessa Raamatun kirjoituksiin. Usko ei ole siis kirja-uskoa eikä uskoa Kirjaan, vaan Jumalaan joka vaikuttaa kirkossaan sanassa ja sakramenteissa. Kirjoitukset todistavat ja niihin voi tukeutua, kun oma usko horjuu ja kokemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Samoin yhteiseen uskoon sitoutuminen tunteitakin vastaan antaa voimaa elää kristittynä.
Tähän on muistaakseni kiinnitetty laajemmillakin ekumeenisilla areenoilla huomioita. Kukahan se oli, joka kiinnitti huomiota nimenomaan pneumatologian yhtäläisiin piirteisiin.
Yhtäläisyydet jäävät kuitenkin mielestäni teoreettiselle tasolle. Sosiologisesti ortodoksia on vähän ehkä…rauhallisempaa. 
Onglema on siinä, että perinteisten muotoilujen rinnalle on vaihtoehtoisina tuotu inklusiivista ja ei-hierarkista kieltä. Valeuutinen on siis se, että Herra, Isä tai Poika tulisivat täysin syrjäytetyiksi ja “kielletyiksi” uuden käsikirjan myötä. Mutta ne on mahdollista jättää pitkälti syrjään ja korvata uusilla muotoiluilla. Myöskään uutta sukupuolineutraali hen-pronomini ei ole käytössä, minkä toki ymmärtää, kun käsikirjaa on valmisteltu jo kauan. Jo 2000-luvun alussa oli Ruotsin kirkossa käsikirjaehdotus, joka torjuttiin juuri siksi, että siinä tuo inklusiivinen kieli oli esillä ja käsittääkseni jopa radikaalimmin.
Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.
Huvittaa kun neutraaliuden korostus tekee sukupuolen paljon näkyvämmäksi ja merkittävämmäksi. En tietysti voi naisten puolesta puhua, että puhe Jeesuksesta miehenä
häiritsisi ketään. Niin paljon kun Jeesukseen kuitenkin liitetään ainakin suomalaisessa kulttuuripiirin standardeilla feminiinisiä ominaisuuksia huolimatta pronominista. Sama varmaan pätee Ruotsiinkin.
No ei tietenkään liitetä.
Liitetään. Jeesus esimerkiksi rakasti lähimmäistään, mikä on täkäläisittäin akkojen juttuja.
No ei ole. Lähimmäisenrakkaus on erittäin miehekästä. Tunteellisuus ei ole, mutta tunteellisuus ei olekaan lähimmäisenrakkautta vaan omassa itsessä rypemistä. Mitä naisellisuuskaan ei tietenkään ole.
Tuleeko vastaisuudessa siunaus sitten tehdä Miesoletettu-Isän, miesoletettu-Pojan ja sukupuolineutraalin P.Hengen nimeen?
Tässä lisää aieesta:
Isästä ei oleteta mies-sukupuolta…
Surullinen esimerkki siitä, mitä seuraa naisista seurakuntien johdossa. Tuosta tulee mieleen eilen katsomani Kummisetä-elokuva, jossa Don Corleone sanoo hieman ennen kuolemaansa pojalleen Michaelille: “Naiset ja lapset ovat huolimattomia. Miehet eivät ole.”
Naispappeudesta näkyy seuraavan kaikkialla protestanttisessa maailmassa tarkkuuden katoaminen teologiasta. Opille ja perinteelle uskollisena olemisen sijaan ylimmäksi arvoksi tulee “ettei kukaan nyt vaan pahoittaisi mieltään” -asenne, joka sitten johtaa siihen, että tarkkuudesta luovutaan kaikissa asioissa, kun pyritään ylläpitämään tekopirteää ja väkinäistä yksimielisyyttä. Parempi olisi olla huolellinen ja pitää kiinni isien uskosta - vaikka joku ymmärtämätön pitäisikin sitä vanhanaikaisena ja joustamattomana.