Valmentajia uskonyhteisöissä?

Sanansaattaja uutisoi Sleyn palkanneen osa-aikaisen “sparraajan ja yhteisövalmentajan” messutoiminnan avuksi. Nuorisotyöntekijänä toiminut - ja tarkemmin määrittelemättömään “valmentamiseen” kouluttautunut - henkilö kiertää maata ja lupaa auttaa…
Mielenkiintoista on, että myös Hengen uudistus on palkannut saman henkilön, myös osa-aikaisesti.

Kun en tunne henkilöä, en voi arvioida häntä. Enkä halua moittia tietenkään sitä, että joku työllistää itsensä.

Mutta aika iso kysymysmerkki koko asiaa kohtaan on mielessä.
Tarvitaanko tällaista - ja mitä tämä kertoo meidän aikamme hengellisyydestä?

Olen melko pettynyt siihen, että Sley, jossa pyritään entistä omavaraisempiin messuyhteisöihin, katsoo viisaaksi palkata erikseen kuitenkin henkilön “valmentamaan” ihmisiä.
Kuulostaa kovin yrityshenkiseltä ja jotenkin hätiköidyn modernilta.


Sleyn asioita ei tarvitse sinänsä kommentoida jos ei tunnu tärkeältä, mutta haluaisin kyllä tietää onko teillä yleisemmällä tasolla kokemusta tai mielipiteitä siitä, että kirkollinen tai järjestöpuolen toiminta on mennyt mukaan tähän muodikkaaseen valmennus -ideologiaan.
Itse en jaksa lämmetä ajatukselle, että hienot iskulauseet ja bisnesmaailman kielenkäyttö pinnallisine brändi- ja visiokeskeisyyksineen tuodaan hengelliseen elämään.

Tuntuuko sinusta tuossa ongelmalliselta se, että titteli kuulostaa jotenkin yrityshenkiseltä? Vai ajatteletko, että “valmennus” sinänsä on hyödytöntä tai haitallista, jotenkin ideologisesti värittynyttä?

Tarkoitan molempia. Sekä käytetyt sanat ja tittelit että itse asia tuntuvat vierailta.

Näkisin, että koulutusta tarvitaan, ja mielellään monipuolista. Se, että joku “valmentaa yhteisöjä”, on jotain muuta kuin se mitä itse - erityisesti talousvaikeuksissa olevassa hengellisessä liikkeessä - pitäisin tärkeänä.

Juttu pitäisi lukea kokonaan. Sitä ei ainakaan vielä näytä olevan Sleyn nettisivulla luettavana. Itse luin siis paperilehdestä.

2 tykkäystä

Minä en vielä noilla tiedoilla osaa nähdä asiaa huonona. Ehkä ennakkokäsityksemme “yhteisön valmentamisesta” ovat melko erilaiset. Ymmärrän toki, että maailmaan mahtuu paljon turhia tai jopa vahingollisia konsultteja sun muita, mutta en ajattele että se koko sukukunta on pahasta tai syntynyt ilman mitään tarvetta.

En minäkään sukukuntaa täysin teilaa. Mutta ylipäätään kirkollisessa elämässä - ja erityisesti jotenkin tuntemassani yhdistyksen tilanteessa - asetan siis kysymykseni.
Pyöritän päätäni ja kurtistan kulmani.

Jotenkin näin tuumin - näillä tiedoilla ja kokemuksilla:

  • Hengellinen yhteisö on toki myös inhimillinen joukko ja usein työyhteisökin. Esim. työn sujuvuus ja aina mukaan tulevat ongelmat vaativat ratkaisuja. Miksei niitä voisi ratkoa konsulttikin. Jos on rahaa palkata.
  • Peruskysymys on kuitenkin usein tämä: Mistä tulevat vapaaehtoiset, mistä into ja jaksaminen? Tässä uskon yksinkertaisiin eväisiin. Ihmisiä on rohkaistava ja heille on annettava vastuuta, kannustettava ja kuunneltava. Eikä pahitteeksi varmaan ole hengellisten eväiden ja avun jakaminen.
  • Tarvitaanko noiden lääkkeiden jakajaksi erityinen valmentaja? Mielestäni ei. Tässä on fiilis, että ommellaan rikkinäiseen vaatteeseen uutta kangastilkkua, mutta ei sinne missä se reikä on. Tai jotain sinne päin, hölmöläistyyliä kuitenkin. Koska kuulostaa ja näyttää hienolta.

Sellainen huomio kyseisestä henkilöstä - tai no miksemme kutsuisi Marika Saloa ihan hänen omalla nimellään, googlaamalla hänet kuitenkin löytää - että hänhän oli jo aiemmin Sleyn leivissä, nuoriso- ja opiskelijatyön sihteerinä. Eli ei tässä ainakaan ketään uppo-outoa ulkopuolista ole kutsuttu valmentamaan. Täällä hän itse kertoilee itsestään: http://sley.fi/yhteystiedot/henkilo/1302 Ja tuo erikseen henkilön palkkaus tähän hommaan toisaalta kevenee taloustaakkana sen ansiosta, että hän tekee töitä myös Hengen uudistukselle. Tosin itse toivon, etteivät vaikutteet ainakaan kritiikittä liiku järjestöstä toiseen tuota kautta, vaan mietitään mikä oikeasti sopii kunkin järjestön omaan teologiseen perusnäkemykseen.

Kieltämättä minunkin korvaani tämmöinen yhteisövalmentaja kalskahtaa vähän vieraalta. Mutta toisaalta, Sley on ajautunut tilanteeseen jossa sen messuyhteisöistä on vähitellen tullut entistä enemmän seurakunnan kaltaisia yhteisöjä. Tämä ei kuitenkaan ole sujunut ehkä kovin suunnitelmallisesti ja voi olla kovinkin eri tolalla eri paikoissa. Silloin voi olla ihan hyvä, että joku koordinoi näitä yhteisöjä ja kouluttaa niissä ihmisiä toimimaan tällaisena yhteisönä suunnitellummin. Lisäksi Salo toimii Sleyn vapaaehtoiskoulutuksen kartoittamisessa, kehittämisessä ja järjestämisessä. Tämä siis tarkoittaa muun muassa oto-työntekijöitä ja muita vapaaehtoisia. Maallikkosaarnaajia on ennenkin koulutettu, mutta nykyään tarvitaan hyvin monenlaisia muitakin vastuunkantajia. Sinänsä näen hyvänä, että sama henkilö valmentaa (vaikken sanasta kyllä pidä) yhteisöjä ja vastaa vapaaehtoisten kouluttamisesta niihin, sillä siten hän on perillä tarpeista, joita yhteisöillä on ja voi miettiä koulutuksia sen mukaan. Henkilökohtaisesti saatan tulevaisuudessa tutustua siihen, mitä tällainen koulutus käytännössä on, jos Herra suo.

2 tykkäystä

Tällaisia aiheita vasten huvittaa puhe vanhauskoisista ja konservatiiveista. Mutta en kyllä ymmärrä, mitä tuollainen termeily edesauttaa. Itselläni on kokemusta hyvistäkin konsulteista, mutta en ymmärrä, miksi ajattelua on tarpeen tuoda uskonnollisiin yhteisöihin.

1 tykkäys

Paavali vertasi kristillistä kilvoittelua kilpaurheiluun. Miksei siis voisi olla valmentajia? Ja dopingia?

1 tykkäys

Hyvä, että sinulla on tuota lehtijuttua enemmän tietoa. Ja olen tyytyväinen, ettet sinäkään pidä termiä välttämättä hyvänä.

Veikkaan, ettei tästä innostuta ainakaan joka paikassa. Muutenkin fiilikset ovat aika ristiriitaisia, varsinkin maaseudulla.

Suoraan sanoen: tässä palkataan nyt joku tekemään toisten hommia.
Buu.

Taisi olla P. Paavalin kielenkäyttö vähemmän ulkokultaista ja markkinahenkistä.

Kuin kenen kielenkäyttö?

Katsos kun sinä jo esitit tuon skeptisen näkökulman, niin minun roolikseni jäi tämä positiivisen ja vaihtoehtoisen näkökulman esilletuonti :slight_smile: Kun kyseessä on uusi toimenkuva (lukuunottamatta sitä, että on kai vapaaehtoiskoulutuksesta ennenkin joku vastannut), niin en tiedä tietääkö kukaan mitä tämä tulee lopulta käytännössä tarkoittamaan.

Itsekin asun maalla, mutta ymmärrän silti. Maalla on monia Sleyn kannattajia, jotka eivät ole ainakaan aktiivisesti tai lainkaan minkään yhteisön toiminnassa, joten koko yhteisöjen painottaminen voi tuntua vieraalta.

Itselläni taas on se hassu tilanne, että osallistun nykyään melko aktiivisesti oman paikallisseurakuntani toimintaan, mutta jos joku kysyisi kotiseurakuntaani, vastaisin todennnäköisimmin sen Sleyn messuyhteisön, jossa olemme mukana, siitäkin huolimatta, että viime aikoina olemme tainneet olla siellä vähemmän messussa kuin paikallisseurakunnassamme.

1 tykkäys

Kyllä ajattelua kannattaa uskonnollisissakin yhteisöissä harrastaa… Mutta vakavammin: Sinä ja T näemmä tulkitsette, että kyse on jonkin ajattelutavan tuomisesta. Ja tuo tulkinta nousee nimityksestä “valmentaja”, niinkö?

Spirit.fi -yhteisön Facebook -sivuilla Marika Salo kirjoittelee säännöllisesti. Yhteisö on Hengen uudistusliikettä. Samoilla sivuilla kirjoittelee myös moni muu herätyskirkollinen vaikuttaja, mm kansanlähetysläinen pastori Toni Kokkonen, joka viime Sekl-kesäjuhlien projektipäällikkönä vastasi tapahtumasta. Tunnen Kokkosen viime keväältä eräästä tapahtumasta ja minulla ei ole hänestä muuta kuin hyvää sanottavaa.

Yritän tässä siis maalailla, millaisesta yhteisöstä Marika Salokin tulee, vaikka en häntä tunne. Hengen uudistus on kirkon herätyskristillinen uudistava ja kokoava voima, joka toimii yli herätysliike- ja seurakuntarajojen. En pidä yhtään huonona, että asiantuntijoita käytetään eri liikkeiden ja järjestöjen välillä kehitystyössä. Näin taataan liikkeiden tulevaisuus, toiminta sekä nuorten ja tulevien sukupolvien kiinnostus.

Olisiko tässä mitään ongelmaa, jos työnimike olisi perinteisempi “kouluttaja”, “koulutussihteeri”, tms.?

1 tykkäys

Ei kysymys ole vain tittelistä. Koko kuvio on hieman vaikea selittää, enkä lähde tätä mainittua tapausta nyt enempää avaamaan.

Yleisellä tasolla: hengelliset järjestöt ovat, kuten sanoin, sekä inhimillisiä (työ)yhteisöjä että erityisiä juuri because usko. Syvemmin ajatellen, ne ovat tärkeä osa Kirkkoa isolla k:lla. Minusta niihin sopii huonosti yritysmaailman muodikkaat ja ehkä siellä toimivat mallit.
Kysymys on sekä siitä, mikä on oleellista hengellisessä (messu-) toiminnassa että siitä mitä mielikuvia toimintaan osallistuville ja sitä pyörittäville syntyy käytetystä terminologiasta ja metodista.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä kokemuksia teillä on kirkon sisällä tapahtuneesta “yhteisövalmennuksesta”.

Eli päätit avata ketjun aiheesta, mutta et lähde selittämäään, mistä siinä on kyse. Juuri näinhän sitä pitää menetellä!

1 tykkäys

Ymmärsit väärin… Selitin asiaa avausviestissäni. Olen myös huomauttanut toisessa viestissä, että koko juttu pitäisi (teidän) lukea, jotta osaisitte tätä nimenomaista tapausta arvioida. Itse olen hieman jäävi kirjoittamaan yksityiskohtaisemmin asiasta.

Eikö tätä aihetta voi käsitellä yleisemmällä tasolla? Se oli tarkoitukseni, vaikka idea tuli lehtijuttua lukiessani.

En tosiaan tajua, mikä tässä on ongelmana jos tuo työnimike ei ole ongelma. Suuri osa kristillisten järjestöjen toiminnastahan on aina ollut erilaista koulutustoimintaa.