Tällä heitolla on merkitystä vain silloin, jos joku kaivaa sanakirjan, ja kertoo siitä, mitä tarkoitetaan 1) suvaitsemattomuudella, 2) halveksunnalla ja 3) vihalla.
Suvaitsemisen alkuperäinen määritelmä on pahan asian sietäminen, jotta sillä tavalla vältettäisi suurempi paha. Jos se nostetaan korkeimmaksi hyveeksi, niin se tarkoittaa sellaista maailmankuvaa, jossa hyvää ei ole olemassa. Mikä on loogista, jos sen mukaan Jumalaa ei ole olemassa.
Tämä tarkoittaa, että maailma on pohjimmiltaan pahuutta ja kaaos. Ihmisen elämä on sitä, että ihminen luo väliaikaista järjestystä tähän kaaokseen, eli kamppailee sitä vastaan. Minulla on seuraavana aikomus imuroida kotia vähän. Joku voi suvaita pölykikkaroita siksi, että sillä tavalla vältetään se suurempi paha, että joutuu imuroimaan. Joku taas ei ajattele näin, vaan pitää siivoamista yksiselitteisen hyvänä tapana vähentää kaaoksen ja lisätä järjestyksen määrää.
Kun ajatellaan dualistisia maailmankuvia, niin siinä ei oikeasti ole kyse Jumalasta ja saatanasta jonain tasavahvoina puolina vastakkain, ikuisesti vetämässä samaa köyttä. Vaan siinä on eräällä tavalla kyse järjestyksen saatanasta ja kaaoksen saatanasta, jotka edustavat tällaista puhdasta tahtoa ja ikuista kamppailua. Nimenomaan siksi, että koska hyvää ei ole olemassa, jää jäljelle vain havaittava kaaos ja havaittava järjestys, joista kumpikaan ei ole kokonaan tavoiteltava eikä ihanteellinen. Jos olisi olemassa hyvä, siis Jumala, niin olisi kaiken tarkoitus tietenkin se, että kaikki asettuisi sen hyvän mukaisesti.
Tästä yllättäen seuraa, että jos suvaitsevaisuus otetaan objektiivisen hyvän paikalle, niin se tarkoittaa maailman suistumista kaaokseen. Joten vaikka se olisi ainoa arvo, niin se ei voi olla ehdoton arvo, vaan maailman jatkuminen edellyttää loputonta suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden välistä kamppailua. Vähän kuin että ikuinen tuli täytyy pitää palamassa. Sitä ei saa sammuttaa niin, että järjestys saa voiton kaaoksesta. Eikä se saa polttaa kaikkea niin, että kaaos saa voiton järjestyksestä.
Siinä siis seksuaaliset liberaalit estävät Päivi Räsästä, Tapio Puolimatkaa ja muita konservatiiveja tuhoamasta itseään, samalla tavalla kuin konservatiivit estävät seksuaalisia liberaaleja tuhoamasta itseään. Jos Jumalaa ei ole, niin silloin korkein viisaus on balanssi näiden välillä. Suurin uhka on, että joudutaan liian kauas tasapainosta.
Se ajatus, että olisi mahdollista objektiivisesti sanoa, että on parempi olla hetero kuin homo, ei välttämättä tarkoita, että asiasta pitäisi tuntea mitään tai että sille pitäisi tehdä mitään. Joten kukaan ei ole velvoitettu vihaamaan eikä halveksimaan ketään. Nämä ovat syyttäjän omia tunteita aiheesta, jotka hän attribuoi Räsäseen. Jos joku sanoo, että on parempi olla rikas kuin köyhä, niin ei sekään minkään järjen mukaan tarkoita sitä, että haluaa vahingoittaa köyhiä jollain tavalla.
Toisaalta siinä on yksi transformaatio maailmankuvien välillä. Jos Päivi Räsänen uskoo Jumalaan siten, että Jumala on määritelmällisesti yhtä kuin hyvä (josta seuraa, että Jumala on myös totuus ja rakkaus), niin hän ainoastaan tunnistaa homoseksuaalit poikkeamana tästä hyvästä. Mutta jos nämä ajatukset tuodaan yllättäen tuohon dualistiseen maailmankuvaan, mikä syyttäjällä ja toimittajilla yleensä on, missä asiat väistämättä kamppailevat toisiaan vastaan tauotta ja loputtomiin, niin se tarkoittaa, että Päivi Räsänen kamppailee homoja vastaan.
Joku voi mennä jopa niin pitkälle, että ajattelee Päivi Räsäsen tahtovan siivota homot pois yhteiskunnasta samalla tavalla kuin joku imuroisi pölyt. Ainoastaan siivoamisen vaivalloisuus olisi hidasteena. Mutta koska itse pyrkimys olisi tuossa ajattelussa määritelmällisesti hyvä, niin tästä nousee hirmuinen pelko kaikille, että joidenkin sekopäiden mielestä meidän pitäisi vain ryhtyä toimeen. Siis jos ajatellaan Räsäsen edustavan ehdotonta järjestystä hinnalla millä hyvänsä ja hänen vastustajiensa ehdotonta kaaosta hinnalla millä hyvänsä.
Tärkeintä on ymmärtää, että ei ole mitään syytä ajatella, että tuo olisi Päivi Räsäsen maailmankuva tai hänen ajatuksensa. Mutta jos otetaan tämä sekulaari, dualistinen ajattelutapa ja väkisin sovitetaan Räsänen hahmoksi sen sisään, niin siitä saadaan kaikenlaisia mielikuvituksellisia hirveän kamalan kauheuksia.
Tai sitten koko tämä keskustelu on yhtä suurta teatteria. Joko siksi, että ihmisten tietoisuuteen halutaan tuoda, että tällaisia ajatuksiakin on olemassa. Niitä ei voida tuoda suoraan, vaan niiden teho on oikeastaan suurempi jos ne laitetaan vihatun ja ahdistetun altavastaajan suuhun. Siis Räsäsen. Harva hoksaa, että siitä on vuosikymmeniä kun ketään on vihattu siksi, että on homoseksuaali, niin paljon kuin Päivi Räsästä nyt vihataan siksi, että on ollut vuosia sitten jossain pienen piirin julkaisussa jotain tiettyä mieltä homoseksuaaleista.
Tai sitten koko tämä keskustelu on yhtä suurta teatteria. Jonka tarkoitus on viedä ihmisten huomio pois siitä, mitä todellisia seurauksia tällä niin sanotulla pandemialla ja sen perusteella tehdyillä toimenpiteillä on ollut. Kukaan ei huomaa valtavia konkurssiaaltoja, itsemurhien lisääntymistä, kasvavaa työttömyyttä, koko maailman joutumista velkavankeuteen, kaupan ja omistamisen keskittymistä harvemmille toimijoille ja montaa muuta asiaa. Puolet kansasta keskittyy vihaamaan yhtä naishenkilöä yhden kulttuurin suosituimman ja suojelluimman ryhmän nimessä. Toinen puoli keskityy tuntemaan voimatonta raivoa siitä, että joku näpertelijä voi käyttää asemaansa tällaisten kafkamaisten ajojahtien pystyttämiseen.
Jos vihaamista olisi liikkeellä läheskään yhtä paljon kuin väitettyjen “vihaajien” vihaamista (koska mikään ei nykyään vie keneltäkään ihmisarvoa niin tehokkaasti kuin henkilön leimaaminen vihaajaksi), niin tässä voisi olla ehkä jotain järkeä. Oikeaa “vihaamista”, siis aitoja törkeitä tai tökeröitä hyökkäyksiä jonkun etnisyyttä tai seksuaalisuutta tai sukupuolta kohtaan, on ehkä päälle sadasosa siitä, mitä “vihaajien vihaamista”.
Mutta Päivi Räsänen varmasti tuhoutuu jos en minä pää savuten ole tyrmistynyt tällaisesta vääryydestä ja pidä rystyset valkoisina penkistäni kiinni. Tai sitten koko massamedia on oikeasti vääryyspornoa, jonka tehtävä ja tarkoitus on nimenomaan sitoa ihmiset tähän ikuiseen dualistiseen kamppailuun. Ei kukaan kiistä, että oikeitakin vääryyksiä tapahtuu. Mutta pornon idea on, että se on tunteiden ja mielikuvituksen ruokkimisessa tehokkaampaa kuin aidot ja todelliset asiat.