Valtakunnansyyttäjä vs Päivi Räsänen

Näin tapahtuu myös EIT:ssä, suomalaisten asiat esittelee suomalainen esittelijä, joka erityisesti ideologisissa kysymyksissä myötäilee luonnollisestikin oman kotimaansa oikeusasteiden ratkaisuja. Poliittista teatteria kaikki.

Joo, näin se varmaan ainakin osin menee. Jatkan kuitenkin hieman mutuilua, sillä eihän minulla oikeasti ole tietoa :joy:

On hyvä, että täysin selvät asiat käydään läpi nopeasti ja esittelijä tekee nopeita käsittelypäätöksiä.

Ajattelen kuitenkin, että jos asia vaatii pohdintaa esittelijältä, eli ei pysty tekemään suoraa EI esitystä tai KYLLÄ esitystä, vaan joutuu pohtimaan, tutkimaan ja puntaroimaan, menee siihen väkisin enemmän aikaa. En tiedä käytäntöjä, mutta voi olla että esittelijä voi tehdä myös POHDITTAVAKSI esityksen (JMantysaloa lainatakseni), jossa puntaroi ja esittelee puoltavia ja kieltäviä seikkoja. Sama taas toistuu kun varsinaista päätöstä valitusluvasta tehdään. Harmaat tapaukset vaatinee enemmän aikaa.

Harmaalla tarkoitan nyt sitä että Valituslupa esitys ei ole ilmiselvä, esimerkiksi menettelytapa virhe (yksi hovi-oikeuden tuomareista oli jäävi) tai selkeästi perusteeton (Tuomio on liskoihmisten salaliiton ansiota).

Mielenkiintoista jokatapauksessa miten tämä etenee.

1 tykkäys

Ja siinä pohdittavassa vaihtoehdossakin pitää kertoa ylöspäin, mitä tulee päättää. Pitää vain saada johtaja vakuuttumaan, että kyseessä on johtajan oma päätös.

Homma jatkuu sitten korkeimmassa oikeudessa.

Jaahah, tämä kertoo paljon Suomen korkeimmasta oikeudesta. Tämän jälkeen sitten asia viedään Euroopan Unionin tuomioistuimeen. Toivottavasti Päivi elää niin vanhaksi, että ehtii vastata sinnekin. Kyllä Suomessa on vähän ongelmia jos tuosta asiasta pitää tehdä niin iso ongelma.

8 tykkäystä

Ei viedä jos ei tule tuomiota – syyttäjä ei voi viedä asiaa EIT:lle.

6 tykkäystä

Onko täällä joku, jonka mielestä korkein oikeus ei ole poliittinen instanssi?

Onneksi se ainoa todellinen Korkein Oikeus ei ole tästä maailmasta.

Mitä poliittisella instanssilla tarkoitat? Kyllä meillä edelleen eduskunta päättää saako abortteja tehdä, eikä nimitetä tuomareita jotka sen päättävät.

Kaikillehan tämä on jo kovasti tuttua, mutta viimeisimmät kuulumiset ja taustat löytyvät Lähetyshiippakunnan uutisartikkelista.

Sellainen huomio muuten, että tuossa KKO:n tiedotteessa pispa Juhana Pohjolaan viitataan jälleen “toisena henkilönä” :smile:

1 tykkäys

Voi olla jonkinlainen anonymiteetin suojaus, kun ei ole ihan yhtä julkinen henkilö kuin Räsänen. Ihan kaunis ele KKOlta noin niinkuin periaatteen tasolla.

1 tykkäys

Tässä tapauksessa @Semajah :n sanojen on sangen luontevaa tulkita tarkoittavan sitä, että Korkein oikeus tai siis sen tuomarit eivät totteuttaisi lainsäätäjän tarkoitusta ja siis kyseisen lain telosta vaan omia poliittisia (huom. ei välttämättä puoluepoliittisia, joka on vain politiikan yksi laji) tarkoitusperiään tulkitessaan lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

(Vilkaisin taas syyttäjän haastehakemusta. Se on kyllä säälittävän surkea loogiselta argumentaatioltaan. Tunne-argumentaatiota sen sijaan riittää.)

6 tykkäystä

Vapaaherra Timo Soini kirjoitti osuvasti Päivi Räsäsestä:

11 tykkäystä

Timppa on kohtuullisen viksu mies ainakin niin kauan kun pysyy erossa päivänpoliittisista hillotolpista.

2 tykkäystä

Jumalan sana on oikeasti kohteena, mitä nyt tutkitaan, onko siinä jotain tuomittavaa. Sitä syyttäjä hakee.

1 tykkäys

Onpa Timo kirjoittanut osuvasti. Tänään minulla oli onni päästä kuuntelemaan Jukka Norvannon saarnaa. Siinä hän mainitsi, että oikeastaan ihminen ei langennut syntiin vaan nousi syntiin. Ihminen halusi nousta toisten ihmisten yläpuolelle ja jopa Jumalan yläpuolelle. Ihminen “tietää” itse paremmin, mitä hän saa tehdä ja mitä ei.

5 tykkäystä

Saako asianomainen muuten mitään tietoa KKO:n käsittelyn vaiheista? Esim. 21.5.2024 annettiin ratkaisu asiassa, jossa hovin päätös oli tullut 23.12.2021, 30.5.2024 taas hovin 30.8.2022 antamasta tuomiosta. Heittely on siis suurta. Varmaa lienee, että ennen kesää 2025 ei ratkaisua nähdä(?).

1 tykkäys

En tiedä ollenkaan. Käsittämättömän pitkiä nämä ajat kyllä ovat

En olisi tästä varma. Tämähän on aika yksinkertainen tapaus kuitenkin. Käräjäoikeudella meni asiassa alle vuosi ja varmaan Korkein oikeus käyttää hyväkseen sen esitöitä. Käräjäoikeudellahan meni kuukausi jo pelkästään asian kolmeen istuntokäsittelyyn. Syyttäjä ei kaiketi saa valituksessaan muuttaa argumentaatiota aikaisemmista oikeusasteista, joten jos valituslupa on annettu 19.4.2024, niin kai syyttäjän asiakirjat ovat nyt Korkeimman oikeuden tuomarien tarkasteltavina.

Muokk. Huomattakoon, että vaikka syyttäjä haki sakkorangaistusta eli pientä rangaistusta, oli Helsingin käräjäoikeuden raadissa kolme tuomaria ja puheenjohtajana heidän joukostaan toimi silloinen laamanni Tuomas Nurmi.

Onhan tämä, mutta eivät kai asiat useinkaan KKO:ssa varsinaisesti monimutkaisia ole? Rane puukotti Masan hengiltä, alemmat oikeudet selvittivät jo montako kertaa puukko osui ja mihin, ja KKO päättää onko tapaus surma, tappo vai murha.

Älä aliarvioi juristeja. Kyllä ammattilainen saa tapauksesta kuin tapauksesta monimutkaisen.

4 tykkäystä