Valtakunnansyyttäjä vs Päivi Räsänen

En tiedä. Katselin vähän, millaisia päätöksiä siellä tehtiin. Tuli vastaan esim. eräs liikennerikos, jossa ensin käräjäoikeus oli tuominnut kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja sitten hovioikeus kolmesta taposta ja sitten lopulta korkein oikeus oli päätynyt törkeiden kuolemantuottamusten kannalle (KKO:2023:85 - Korkein oikeus). Korkein oikeus antoi tuomion n. puolitoistavuotta Turun hovioikeuden jälkeen. Mutta toisin kuin tuossa niin tässä tapauksessa kaikki todisteet ovat kaikkien julkisesti saatavilla, eikä vastaajien kohdalla tarvitse juuri lainkaan arvioida tuntemattomia psyykkisiä muuttujia henkilöiden tarkoitusperistä.

1 tykkäys

Milloinkas korkeimman oikeuden pitäisikään antaa tuomionsa? Tuli tänään mieleeni kirjoittaa jotakin aiheesta moraalisen velvollisuuden kannalta.

Kristityn velvollisuus on tehdä hyvää ja rakastaa lähimmäisiään ja toimia heidän parhaakseen. Kristittyjä ei ole kutsuttu vain pelastumaan uskon kautta vaan myös palvelemaan Jumalaa ja toteuttamaan hänen hyvää tahtoaan. Miksi siis kristittyjä vihataan?

Kristitty Päivi Räsänen on esimerkki uskonsa ja kristillisten näkemystensä tähden vihatusta ihmisestä Suomessa. Raamattu aivan selvästi tuomitsee homouden seksuaalisuuden persversioksi, ja niin myös kaikkien kristittyjen tulisi tehdä julkisesti ja rohkeasti, muidenkin kuin Päivi Räsäsen. Kyse ei tarkemmin ajatellen edes ole tuomitsemisesta vaan varoittamisesta. On huomattava, että Raamattu tuomitsee synnilliseksi kaikenlaisen haureuden, eli kyse ei ole ainoastaan homoudesta. On selvää, että lähimmäisenrakkautta noudattavan kristityn suoranainen velvollisuus on varoittaa uhkaavasta vaarasta.

Koko blogipläjäys, jos jotakuta kiinnostaa:

706. Synnistä ja persversiosta

(Muistaakseni tällä palstalla sai ottaa kantaa näihin juttuihin.)

2 tykkäystä

KKO ei tietääkseni julkaise mitään ennakkotietoa siitä, missä vaiheessa käsittely menee. Neljä viimeistä KKO:n ennakkopäätöstä koskevat asioita, joista alempi oikeus on antanut tuomion 30.6.2023, 21.2.2023, 25.10.2022 ja 17.11.2023. Päivi sai hovista ratkaisun 14.11.2023, joten ei olisi noin suoraan laskien ihme mikäli ratkaisu tulisi jo huomenna, eikä kummallista jos menisi ensi syksyyn.

2 tykkäystä

Raamattukäräjien seuraava erä saa poikkeuksellisen käänteen. Korkein oikeus järjestää asiassa suullisen kuulemisen 30.10.25. Asiasta ei löydy vielä uutista, ainoastaan maininnat Lähetyshiippakunnan ja Päivi Räsäsen Facebook seinillä.

Edit. Lisätty päiväys.
Edit. Poistettu fb linkki ja laitettu kuva tilalle
Screenshot_20250825_173406_Facebook|286x500

5 tykkäystä

Kukahan nimetään Luther-säätiöstä kuultavaksi, yhdistyksillä ja säätiöillä se on yleensä hallituksen puheenjohtaja, voi olla ettei Pohjola voi olla kuultavana kahdessa roolissa, muttei ole itsellä juristin koulutusta joten en tiedä.

Uskon että Yle tulee liveseuraamaan suullista käsittelyä.

Mistä puhut?
Kuultavana on tietenkin Juhana Pohjola, joka oli Luther-säätiön asiamies silloin kun pamfletti julkaistiin.

Kuultavan nimeämisestä. No sitten ratkaisevaa on näköjään se kuka oli vastuuhenkilö pamfletin julkaisuhetkellä. Ajattelin liian monimutkaisesti.

Näyttäisi siltä että syyttäjä ajaa erikseen syytettä myös julkaisijaorganisaatiolle eli säätiölle.

On ajanut alusta lähtien.

1 tykkäys

Pamfletin julkaisuhetkestä on niin monta vuotta, että vanhenemisajat ovat jo takana sen osalta, mutta tuossa haetaan käytännössä välillisesti myös linjausta siihen, että voiko verkkosivun ylläpitäjä joutua vastuuseen verkkosivuillaan saatavilla säilytettyjen vanhojen julkaisujen sisällöstä silloin, jos julkaisuajankohdasta lasketut vanhenemisajat ovat jo kuluneet umpeen. Jos voi, se voisi vaikuttaa aika moneen muuhunkin verkkosivustoon - ja johtaa myös kysymykseen, että voiko vaikkapa kirjaston johto joutua vastuuseen kirjaston saatavilla pitämien vanhojen kirjojen sisällöistä.

Olisin yllättynyt, jos korkein oikeus katsoisi verkkosivuston haltijan voivan saada rikostuomion sivustollaan olevista vanhoista kirjoituksista, joiden julkaisusta on kulunut aikaa yli laissa säädettyjen vanhenemisaikojen verran ja joihin poliisi ja syyttäjä eivät ole puuttuneet vanhenemisajan sisällä, vaikka kirjoitukset ovat koko ajan olleet avoimesti saatavilla.

7 tykkäystä

Uskon myös, että säätiön osalta syytteen läpimeno on epätodennäköisempää. Räsäsen ja Pohjolan osalta en lähde arvailemaan, voi mennä läpi tai ei.

Voi myös mennä tiukille tuleeko ratkaisu vuoden 2025 puolella.

1 tykkäys

Yhteiskuntamme alkaa ikävä kyllä menettää ajattelun ja sananvapauttaan.

Pian meitä varmaan kytätään ja salakuunnellaan kuin Stasin DDR:ssä tai FSB:n Venäjällä. Videoidaan julkisilla paikoilla (pysyykö hymy) kuin Kiinassa…

Esimerkkejä löytyy. Eiköhän valtio kohta tee lisärippikoulun, minkä katekismuksessa kerrotaan meille tolvanoille, mitä saa ajatella, ja mitä saa puhua, ja mikä on oikea “valtion sallima liturginen arkikieli“.

Diktatuuri ja dystopia.

5 tykkäystä

Niin ja sehän on ymmärrettävissä tapahtuvan Raamatun profetioissakin. Toisaalta täydellinen liberalismi ja vapaus ei myöskään sovi synnin maailmaamme, koska ihminen on pohjimmiltaan paha eikä kehity hyväksi. Tarvitsee siis Jeesuksen Kristuksen, Jumalan tai muuten maailmamme tuhoutuu lopullisesti.

Ei ihminen ole pohjimmiltaan paha. Ja jokainen meistä voi jumaloitua.

“ Minä olen sanomattoman kunniasi kuva vaikka kannankin synnintekojeni haavoja.”

4 tykkäystä

Päivä päivältä vaikeammaksi tulee uskoa ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen pahuuden sijasta. Ennen sanottiin että tarvitsee vain avata aamun sanomalehti nähdäkseen totuuden tässä asiassa. Nyt tilalla on yleensä ruutu, jota kosketamme. Uutiset eivät ole kauniit, sillä ne ovat sittenkin rehelliset mitä tulee ihmisen olemukseen.

Toisekseen rehellinen Jumalan kuvaksi luotu löytää omankin sisimmän tasolta pahan makuista ja pahan näköistä matskua. Ei pelkästään “tekojensa haavoja”. Teot nimittäin johtuvat siitä että niihin on taipumuksemme.

Paradoksi ehkä on, että vaikka ortodoksinen “positiivisuus” ihmisen tsäänsseistä Pyhän edessä onkin välillä kuin valkaisupuhetta kauppamiesten tapaan (ei me synkkiä olla niin kuin luterilaiset), on sillä luottamisellakin paikkansa. En olisi nimittäin pedagogin uraa esimerkiksi jaksanut kovinkaan pitkään jos näkemykseni oppimisesta ja kasvusta olisi se että ihminen on paha ja huono ja piste. Mutta se että nuori ihminen tarvitsee uskoa elämän mielekkyyteen, mitä oppiminen pitkälti on, ei ole ristiriidassa sen kanssa että syntisyytemme Jumalan silmissä voi peittyä ainoastaan Kristuksen armoon.

Kirkkoa ei tarvittaisi, jos ihminen olisi perimmiltään hyvä.

5 tykkäystä

En väitä, että ihminen olisi pohjimmiltaan hyvä. Enkä myöskään että paha.

ihmisellä on viehtymys pahaan mutta samaan aikaan kaikissa meissä on jäljellä Jumalan kuva, alkuperäisen luomistyön hyvä ja arvokas “piirre”.

Tämä luonnollisesti kietoutuu meille kaikille annettuun vapaaseen tahtoon mutta siitä nyt en jaksa aloittaa. Muutenkin tämä taitaa olla poliitikon ketjussa.

3 tykkäystä

Pari huomiota:

Esitöiksi kutsutaan hallituksen esityksen valmisteluvaihetta, esityöt eivät ole lainkäyttötoimia.

Tässä Räsäsen tapauksessa KKO:n perustelulista, meni niin tai näi, tullee olemaan pitkä. Veikkaan n. 15 numeroitua kohtaa.

Asia ei tule olemaan helppo ratkaistavaksi.

Samaa mieltä.

Tämä luonnollisesti kietoutuu meille kaikille annettuun vapaaseen tahtoon mutta siitä nyt en jaksa aloittaa. Muutenkin tämä taitaa olla poliitikon ketjussa.

Luterilainen vastine on varmasti tuttu: Tahto ei ole siinä mielessä vapaa, että meissä oleva Jumalan kuva pystyisi hyvään ellei Jumala itse armossaan sitä vaikuta. Tahto on myös syntiinlankeemuksen vioittama. Ulkonaisesti meillä on voimaa vaikuttaa käytökseemme, mutta sisimmässä pysyy se viehtymys, jonka mainitsitkin.

Tämän takia kirkon piirissä olevat ja Kristukseen uskovatkin tekevät pahaa. Jos jumaloituminen eli meikäläisittäin pyhttyminen poistaisi syntisyyden juuren, seurakunnat olisivat täynnä ystävyyttä ja rakkautta. Eipä siltä näytä! Tämä koskee kaikkia kirkkokuntia, niiden sisäisiä riitoja ja lopullisua hajoamisiakin.

Apostolinen opetus on että synnin paikka on kuolema mutta Jumalan armolahja on ikuinen elämä Kristuksessa. Samoin hän muistuttaa että kaikki ovat syntisiä. Tässä on tie takaisin ketjun aiheeseen: Juuri näin Päivi Räsänen on perustellut Roomalaiskirjeen esillä pitämistä, muistaakseni poliisillekin. Kysymys ei ole yläpuolelta annettavasta moraalituomiosta homoseksuaaleille vaan koko evankeliumin ytimestä. Vain silloin, kun kristitty ihminen lukee itsensäkin kadotuksen alaisten joukkoon, hän voi kehottaa noudattamaan apostolin opetusta näistä po. asioista. Raamatusta ei poimita toisten syntejä, vaan sen sanoma kattaa kaikkien synnit - ja niiden vuoksi Jeesus on käynyt ristille. Tämä on kaikille saarnattava armo ja lupaus pelastuksesta.

Räsänen on saanut aikanaan aika hyvin tilaa tällä synnin ja armon kristinuskossa olevaa asemaa koskevalla selityksellään. Ongelma on että ihmiset ymmärtävät heikosti kristinuskon kieltä ja että Räsänen on tullut symboliksi moralismille, ainakin osittain ilman omaa syytään.

6 tykkäystä

Käyköhän tässäkin niin, että kun korkein oikeus antaa langettavan tuomionsa, kaikki kansa pitää tuomiota Jumalan sanana. Jumalattomat valtakunnansyyttäjät ovat ennenkin kippuroineet alempien oikeusasteiden vapauttavia tuomioita vastaan ja voittaneet. Ja kansa pilkkaa sananvapauden vaalijoita. Mutta kumpi on arvovaltaisempi, valtakunnansyyttäjistö vai korkein oikeus… (Kumpaakin pidän poliittisesti korruptoituina ja motivoituina tahoina.)

”Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys.” (Srn 3:16)

Maallinen “korkein oikeus“ on kuitenkin vain maallinen oikeus. Vain vanhurskaalla Jumalalla on Korkein Oikeus.

Jumalattomat haluavat leimata Päivi Räsäsen rikolliseksi.

3 tykkäystä

KKO tietysti, ei siitä pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Tosin mistä sen tietää vaikka ratkeaisikin äänestyksellä 3-2.

Itse ihmettelen suullisen käsittelyn tarvetta. Eikö tässä vaiheessa ole täysin selvää mitä on tapahtunut ja asianomaiset tarpeeksi asiaansa selostaneet. Jäljellä on oikeudellinen arviointi, ei minusta muuta.

(Toivon edelleen, että tuomio on vapauttava. Silti vahinkoa on minusta jo tullut.)

9 tykkäystä

KKO järjestää suullisia käsittelyjä keskimäärin alle 10 kertaa vuodessa. Yleensä näin toimitaan vain sellaisissa tilanteissa, joissa se katsoo, että alemmissa oikeusasteissa on jäänyt jotain olennaista kokonaan kysymättä ja kuulematta. Pääsääntöisesti KKO tekee ratkaisunsa pelkkiin kirjallisiin aineistoihin perustuen. Suullinen käsittely voi koskea joko oikeudellisia kysymyksiä tai tosiasioita tai molempia. Yleensä KKO:ssa rajataan etukäteen sitä, mihin suullisella käsittelyllä täydentävää tietoa halutaan, koska ei KKO päiväkausiksi venyvää suullista todistelua yleensä halua vastaanottaa. Vaikka periaatteessa KKO:lla on mahdollisuus uusia vaikka koko henkilötodistelukin, KKO:n henkilökunta tapaa priorisoida ajankäyttöään toisin, ja hakea vain täydennystä niihin ratkaisua varten tarvittaviin tietoihin, mitä siellä on katsottu puuttuvan.

Yleensä KKO:n suulliset käsittelyt ovat julkisia, joten KKO:n tiloissakin voi nyt toteutua mediaoikeudenkäynti.

3 tykkäystä