Eikä voi myöskään verrata, koska valtakunnansyyttäjät kuluvat Syyttäjälaitokseen ja KKO tuomioistuinlaitokseen, prosessuaalisesti eri vaiheita edustavia ja itsenäisiä ja toisistaan riippumattomia.
Nojaa, kyllä noille nyt jonkinlaisen “arvojärjestyksen” voi silti asettaa.
Toki voi kysyä kumpi olisi “enemmän vapauttava” päätös: yksi syyttäjä ei edes vie juttua eteenpäin kun pitää niin selvästi syyttömänä, vai että monen tuomarin kokoonpano tuomitsee syyttömäksi? Syytekynnyksen pitäisi kuitenkin olla hiukan tuomiokynnystä alempi.
Rikosjutuissa aika konkreettisestikin tulee vastaan se asiantila, että jos syyttäjä ja KKO ovat eri mieltä (kuten monesti tilanne on monimutkaisemmissa jutuissa), niin KKO jyrää. Useimmiten tulos KKO:ssa on, että valituslupaa ei myönnetä. Eli asiaa ei oteta edes käsittelyyn. Kielteistä päätöstä valituslupahakemukseen ei millään tavoin koskaan asiakirjoihin perustella. Sellaisen päätöksen saadessaan saa syyttäjäviraston edustaja aina miettiä, onko hyödyntänyt aikansa hyvin, kun mitään sisällöllistä palautetta ei KKO:sta tule. Toki syyttäjä puolestaan voi myös ehkäistä sitä, että KKO edes pääsisi linjaamaan jättämällä edes hakematta valituslupaa…
Syyttäjä on yhtä aikaa sekä tietyin tavoin riippumaton viranomainen että myös käytännössä myös riippuvainen KKO:n linjasta, koska KKO:n ennakkopäätökset ratkaisukäytäntönä ohjaavat jatkuvasti syyttäjäviranomaisen toimintaa. Sen sijaan syyttäjän päätökset eivät ole oikeusohjeita KKO:n toiminnan kannalta.
On muistettava, että myös korkeimmassa oikeudessa kuten korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja myös EIT:n oikeusprosessissa asioiden valmistelijana toimii esittelijä, joka tekee tuomareille ratkaisuehdotuksen. Esittelijän rooli ei todellakaan ole vähäinen. Päivi Räsäsen tapauksessa esittelijänä toiminee Marja Reijonen-Schofield. Varsin paljon merkitsee, onko hänellä poliittisia tai antikristillisiä motiiveja tai lieneekö hänelläkin sukupuolivähemmistöihin kuuluvia läheisiä, jotka hänen mielensä maailmassa voisivat vaikuttaa esittelyprosessiin. Eli sananvapaus tässäkin tapauksessa on varsin ohuen langan varassa.
Ajatteletko että sananvapaus on vaarassa vain toisinpäin mutta ei toisinpäin? Onko vain tiettyjen poliittisten näkemysten mukainen esittelijä sopiva esittelijä? Jos antikristillisyyden (aika erikoinen ajatus sinänsä) sijaan hänellä on tiukka fundamentalistinen kristillinen näkemys? Onko hän silloin puolueeton esittelijä?Entä jos hänellä on sympatioita vaikkapa Päivi Räsäsen ajamiin näkemyksiin? Rajoittaako tämä mielestäsi sananvapautta? Onko ylipäätään mahdotonta kenenkään olla puolueeton vai riippuuko puolueettomuus katsojan näkemyksistä so. puolueeton on kanssani samaa mieltä ja puolueellinen ajattelee asioista eri tavoin kuin itse ajattelen….
Miettii O-N
Olen varma että hyvin ymmärrät mitä kirjoitin. Ylipäätään on hyvin kummallista että valtakunnansyyttäjätär ryhtyi Räsästä syyttämään ja määrätietoisesti viemään asiaa eteen päin. Puhdasta motiivia on vaikea keksiä. Nyt on toivottavaa, että esittelijällä on korruptoitumaton mieli. Mutta toki nuo sangen omanarvontuntoiset tahot tuntevat toisensa ja myös tietävät prosessin nyanssit, joten lopputuloksen suhteen en ole erityisen toiveikas.
”Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys.” (Srn 3:16)
Tulipa mieleeni, että voisikohan korkein oikeus antaa jonkinlaisen “Salomonin tuomion”? Että Päivi Räsänen tuomitaan syylliseksi, mutta jätetään rankaisematta. Kalliiksi se silti Räsäselle tulisi, mutta syyttäjä saisi tahtonsa läpi: Raamatun siteeraaminen olisi rikos, jos kriittisesti siteerataan homoseksualismia koskevia kohtia.
Ja meneekö siinä nyt sitten taas vuosi tai puoli vuotta, ennen kuin tuomio annetaan… Pidetään Räsästä löysässä hirressä… Prosessi on kestänyt esitutkintoineen jo useita vuosia, koska yksi ainoa raamatunvihaaja ryhtyi Räsästä vainoamaan … Järjestelmä on erittäin sairas ja poliittisesti konstruoitu.
Ei voi mennä vuotta, ei ole niin monimutkainen juttu. Viimeistään kesälomia ennen haluavat päätöksen ulos.
Hei ei vainoaminen ole tuota, se on seurantaa, viesteillä pommittamista tai esim. työpaikan lähellä kyyläämistä. Täysin väärä termi tässä yhteydessä.
Mikä sua vaivaa? Takerrut lillukanvarteen päästäksesi saivartelemaan? Sopiiko sellainen asiayhteyteen eli viestini sanomaan, joka on takuulla varsin relevantti? Toki minä tiedän, mitä rikoslaissa tarkoitetaan vainoamisella. Luulitko että ryhdyin kritisoimaan syyttäjien toimintaa rikoslailla? Et niin yksinkertainen voi olla. Kyllä se kuule oli ihan oikea sana siihen yhteyteen. Näsäviisastelua olen aina vihannut, koska se nyrjäyttää keskustelun pois itse aiheesta.
Päivin Facebook -sivuilla päivitys tulevan viikon tapahtumiin.
En luullut. Ei ole mukavaa että reagoit noin, ei ole myöskään tämän foorumin tyyli.
Ei täällä mikään vaivaa. Termi vain oli liian vahva ja kyllä mielipide on oikeus sanoa.
Mikäli tästä mitään ymmärrän, niin toivon todella että Räsästä ei tuomita syylliseksi (ei vaikka jätettäisiin rankaisematta). Tuosta FB-päivityksestä lainattua:
Oikeudenkäynnin ytimessä on kysymys, saako Raamattuun kytkeytyviä opetuksia pitää esillä ja ilmaista olevansa samaa mieltä niiden kanssa
Toivottavasti tällainen tuomioon päätyvä ennakkotapaus ei ikinä tapahdu Suomessa.
Näen tällä asialla olevan vielä paljon laajemman merkityksen kuin vain tämä yksi oikeustapaus. Nimittäin jos Päivi tuomitaan niin samalla Suomen oikeuslaitos tuomitsee itsensä ja kansaa edustavana oikeuslaitoksena sen saama tuomio Jumalan edessä lankeaa myös kansakunnan päälle, eikä se ole lainkaan vähäinen asia, vaan siitä voi olla kovat seuraukset?
Ei se kristinuskomme mukaan noin mene. Välttämättä ei rangaista ja tuomita, mutta kaikki tulee Tuomion päivänä ilmi ja silloin on myöhäistä “tehdä parannus”. Vaikka Jumalamme on tietenkin Kaikkivaltias, on maailma Pahan vallassa Paruusiaan saakka näkyvästi. Jos Jumala nyt armossaan tuomitsee tuon ja kurittaa, on se hyvä asia ja kutsu ‘parannukseen’, mutta pitkään aikaan emme sellaista ole saaneet nähdä ja kokea.
Samoin oikean kristityn pitäisi muistaa, että Rakkauden Kaksoiskäsky, vaikka on Jumalan Tahto, on äärimmäistä lakia, eikä kukaan sitä Täytä, paitsi Jeesus.
Itsensä rakastaminen on luonnollista kullekin eikä itsensä halveksimisella ja mitätöinnillä myöskään mitään oteta. Viimeistään kuolinvuoteella Pyhä Henki näyttää kunkin mitättömyyden Jumalan edessä, jos saa. Se on ‘uudestisyntymisen ylhäältä’ edellytys Ristinteologiassa eikä se ole kenellekään hauskaa etc.
Menee se! Jos kansakunta luopuu Jumalasta on aivan Raamatun mukaista sanoa, että kansakunnalla lakkaa kulkemasta. Tähän saakka meillä on ollut ihmeellinen Jumalan varjelus kun kristinusko on saanut täällä paljon tilaa, jos kuitenkin kansana käänmämme tilanteen varjelus loppuu. Ei tietenkään uskovilta, sillä he selviävät vaikka tulee mitä.
Voi olla tuomion alkamista varsinkin kun nyt näyttää elettävän vihon viimeisiä päiviä, mutta voi olla vielä kutsu parannukseen. Olemme lakanneet ymmärtämästä toisiamme, vika voi olla tietenkin yksin minussa, mutta teoilla, omalla uskolla yms sellaisella ei edelleenkään mitään voi lisätä Kristuksen tekoon puolestamme. P:kele kulkee kuin kiljuva jalopeura, kenet saisi niellä yhä kiihkeämmin, kukaan ei voi alkaa laakereilla ja omassa varmuudessaan elämään. On kysyttävä totuudessa, olenko minä oikeassa uskossa (vrt. Gal. alku). Syntiin lankeaminen, jos osaa / saa nousta ei ole niin vaarallista kuin Valkeuden enkeliksi pukeutunut P:kele ja Armosta lankeaminen. Runsas ja arvokas pääntieto on sekin vain lahjaa eikä ansiota.
Roomalaiskirje 3:23
[Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, kuten Roomalaiskirje 3:23 sanoo. Tämä tarkoittaa, että jokainen ihminen on syntinen ja tarvitsee Jumalan armoa ja pelastusta. Jumala tarjoaa pelastuksen lahjaksi Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on lunastanut meidät vapaiksi. ]
(Saa siirtää offtopiciin, jos tarvis jatkaa)
On toki pitkälti kysymys terminologiasta. Sanaa vaino voidaan käyttää monen mielestä sananvapauden rajoittamisestakin.
Itse olen silti jo aiemmin täällä viitannut siihen, että kun maailmassa on järkyttävä määrä vakavaa vainoa (myös) kristittyjä kohtaan, on syytä muistaa Räsäsen tilanteen erilaisuus - hänhän on pitkän kansanedustajan ja mielipidevaikuttajan uransa aikana käyttänyt Suomen lakien mukaista sanan- ja uskonnonvapautta varsin laajasti. Suomi on oikeusvaltio, jonka perinteen huomioon ottaen kieltämättä Räsäsen ja Pohjolan edelleen jatkuva oikeusprosessi on omituinen ja myös huolestuttava poikkeus. Ei voi kuitenkaan sanoa että kristittyjä meillä vainotaan siinä mielessä kuin oheisen listan maissa, joissa lähinnä islam, kommunistinen ateismi tai huumeliigojen rikollisuus käyttävät valtaa kristittyjä kohtaan ja uhka on perusoikeuksien ja myös hengissäpysymisen kannalta jatkuva ja vakava. Räsänen ja Pohjola ovat muutaman ihmisen vuoksi syytteessä, ja sekin on toki kohtuutonta. Monen mielestä tämä on merkki siitä että uskovien vaino kiihtyy ja on aivan ovella se kun jo väkivaltaa käytetään yms. Minusta tuo puhe kyllä vähättelee tavallaan todellisissa vainoissa eläviä veljiä ja siskoja ympäri maailman.
Suosittelen Open Doorsin tukemista ja rukousrintamaan liittymistä. Se antaa perspektiiviä koko elämään. Olen ollut joitakin vuosia mukana.
Pysäyttävä uutinen on tämäkin liittyen kristittyjen vainoihin. Euroopassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa on lisääntynyt kirkkoihin kohdistunut vandalismi. Syyllisiä mm. vasemmistoryhmät ja feministit.
Tulipa mieleeni, että vaikka KKO:n käsittely on suullinen, käsitykseni mukaan esittelijällä on edelleen suuri merkitys sekä ennen suullista käsittelyä asian valmistelijana että sen jälkeen ratkaisun ehdottajana. Jos jollakulla on varmaa parempaa tietoa, ilmaiskoon toki kantansa.
Esittelijä lienee seuraamassa suullista istuntoa. Ensi viikolla siis toteutuu tuo tuntikausien hiillostus siitä, että Räsänen ilmaisi julkisesti kaikkien tiedossa olevan asian eli Raamatun olevan sitä mieltä, että homouden harjoittaminen ei ole Jumalan tahdon mukaista. Elämme yhä pimeneviä aikoja.
Esittelijä on ehkä määrätty istuntoon mukaan. Jännä jos ei olisi.
En tiedä mitä suullisissa käsittelyissä tapahtuu, mutta villi veikkaus että esittelijä pohjustaa asiaa suullisesti.