Sairausluokitukset ja erilaiset termit tulevat ja menevät. Psykiatrisista luokituksista monet ovat aikoinaan tulleet poliittiseettisinä kannanottoina ja voivat poistuakin samanlaisina toimintaympäristön muuttuessa, ja sitten muuttua vuorostaan taas. Itselläni ei ole suuremmin kantoja sen osalta, pitäisikö jotain ilmiötä pitää häiriönä tai sairautena vai ei. Luokitustarpeet liittyvät nykyään mm. terveydenhoidon rahoitukseen, terveydentilan seurantaan, tutkimustarkoituksiin, lääkityksiin, sairausvakuutusten korvausasioihin yms.
THL ei luokituksia tee, mutta nykyistä termien käyttöön liittyvää kehitystä lääkärikunnassa kuvataan Duodecimin ylläpitämässä Terveyskirjastossa todetaan nykyään, että pedofilia-asiaan liittyen on nykyisin jo tapahtunut siirtymää pyrkiä käyttää häiriöön viittaavan termin sijaan sellaisia termejä, joissa ei käytetä häiriöön liittyviä ilmauksia:
“Pedofilia tarkoittaa lapsikohteista seksuaalihäiriötä. Nykyisin puhutaan myös lapsikohteisesta seksuaalisuudesta sekä lapsikohteisesta mieltymyksestä, joista kummassakaan ei käytetä viittausta häiriöön. Ilmaisun muuttumiseen vaikuttaisi olleen osana pyrkimys vähentää pedofilia-sanaan liittyvää stigmaa ja ennakkoluuloa.”
Sama tilanne koskee ymmärtääkseni laajasti muutenkin häiriö-sanan käyttöä. Sitä pidetään stigmaa ja ennakkoluuloja aiheuttavana, jonka takia sanan käyttöä vältellään. Neurologisista poikkeamistakin puhutaan nykyään monessa kontekstissa tarkoituksella esimerkiksi lyhenteellä tai puhuen neurokirjosta, vältellen sanan häiriö esiintymiä.
Ei ollut edes silloinen tieteellinen käsitys, vaan perustui täysin huhuihin ja luuloihin.
Tietyistä tapauksista vain ei ole lähdetty tällä tavoin puskemaan tuomiota, hyväksymättä muuta lopputulemaa, oikeusasteesta toiseen, kuten nyt on tapahtunut.
Muuten minusta on väärä suhtautumistapa aina vaatia tyytymään oikeuden päätökseen. Kyllä sitä täytyy saada kritisoida, jos on epäjohdonmukainen tai epäoikeudenmukainen.
Matti Korhonen Uudessa Tiessä kirjoittaa mielenkiintoisesti:
KKO viittaa päätöksessään siihen, että nykytieteen mukaan homoseksuaalisuus on osa normaalia seksuaalisuuden kirjoa, ei kehityshäiriö tai perversio. ”Homoseksuaalisuuden väittäminen psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi on siten vallitsevan lääketieteellisen käsityksen valossa virheellinen väite, jota voidaan pitää homoseksuaaleja solvaavana.” (Kohta 46)
Viimeinen sivulause ei kuitenkaan seuraa edellä sanotusta. KKO päättelee, että tietyn ilmiön pitäminen kehityksen häiriönä merkitsee siihen liitettyjen ihmisten solvaamista. Näin ei kuitenkaan voida missään nimessä ajatella. Tällä perusteellahan esimerkiksi autismin nimittäminen kehityshäiriöksi olisi autisteja solvaava ilmaisu tai skitsofrenian kutsuminen mielenterveyden häiriöksi olisi skitsofreenikkojen solvaamista. Vaikka Räsänen erehtyisikin siitä, onko ilmiö ”häiriö” vai ei, pelkää häiriöksi nimittäminen ei voi olla ihmisryhmän solvaamista.
Toiseksi päätöksestä herää kysymys, onko jatkossa rikollista esittää julkisesti tieteellisestä konsensuksesta poikkeavia käsityksiä. Päätöksestä tuskin ihan suoraan tällaista johtopäätöstä voi tehdä, vaan ”epätieteellisten” käsitysten pitäisi varmaankin samalla olla jollain tavalla jotain ihmisryhmää loukkaavia, jotta ne olisivat rikollisia.
Kolmanneksi KKO sanoo käsitelleensä Räsäsen pamflettia ”kokonaisuutena”. (Kohta 46) Jostain syystä kuitenkaan sillä ei ole mitään merkitystä, että Räsänen kirjoittaa pamfletissaan suoraan: ”Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta tasavertainen ja yhtä arvokas.” (s. 13) KKO jättää tämän huomiotta ja väittää, että Räsäsen kirjoituksessa homoseksuaaleja ei pidetä samanarvoisina heteroseksuaalien kanssa. (Kohta 47) KKO siis ”tietää” Räsäsen motiivit paremmin kuin tämä itse.
Olin juuri kirjoittamassa samasta mutta päinvastaisesta näkökulmasta. Vielä selvempänä analogiana Antti Heikkilä on lääkäri, joka myös vastusti koronarokotteita. Hän siis toimi vastoin lääketieteen konsensusta ja todennäköisesti hänen vuokseen kuoli ihmisiä. Silti sananvapauden katsotaan kattavan myös hänen kirjoittelunsa.
Millä tavalla on laillista puolustaa kristillistä seksuaalietiikkaa
No tämä on helppo. Puhutaan siitä mikä on kristittyjen mielestä ihmiselle tervettä toimintaa ja Jumalan mielen mukaista, ja ollaan tarkkana kun puhutaan siitä mikä ei ole Jumalan mielen mukaista.
Kristillisestä elämästä voi puhua minimoimalla puheen ei-kristillisestä elämästä. Asioista voi opettaa positiivisen kautta, ja vain harkitusti mainita negaatiot.
Niin kuin @Diakoni jo kirjoitti, asioita voi silti vielä sanoa synniksi, määrittelemättä onko tuo synti jokin kehityksen häiriö lääketieteellisesti.
Sitten vain opetellaan selittämään mitä synti on ja miksi se vahingoittaa ihmisiä, menemättä asian lääketieteellisiin tai sosiaalisiin puoliin, pysytään tiukasti hengellisessä määritelmässä. Jos tämä tulee laittomaksi, niin sitten ollaan oikeasti vainottuja.
Koraani on ehkä jopa Raamattua jyrkempi tuomitessaan homoseksuaalisuuden.
AI yhteenveto:
Koraani suhtautuu homoseksuaalisuuteen kielteisesti, ja sitä pidetään syntinä. Koraanissa, erityisesti Lootin tarinan yhteydessä, miesten välistä sukupuoliyhteyttä kuvataan luonnottomana ja “irstautena” (esim. 7:81, 26:165-166, 27:54-55). Islamilainen perinne tuomitsee homoseksuaaliset teot, ja monissa muslimimaissa ne on kielletty šarialakiin perustuen.
Lootin kansa: Koraani kertoo tarinan profeetta Lootista (Lot), jonka kansa harjoitti miesten välistä seksiä naisten sijasta. Tämän katsotaan olevan “siveettömyys” (fahsha), jota kukaan ei ollut tehnyt ennen heitä.
Kielto: Useimmat islamilaiset oppineet tulkitsevat Koraanin tekstit kieltävän homoseksuaaliset teot.
Rangaistus: Perinteisen islamilaisen lain (šaria) mukaan homoseksuaaliset teot ovat rangaistavia, ja rangaistukset vaihtelevat maittain, ollen joissakin tapauksissa ankarimmillaan kuolemanrangaistus.
Tulkinnat voivat kuitenkin vaihdella, ja nykyään on myös olemassa liberaalimpia suuntauksia, jotka pyrkivät tulkitsemaan tekstejä uudelleen tai keskittyvät enemmän ihmisoikeuksien näkökulmaan, vaikkakin perinteinen tulkinta on edelleen dominoiva.
Itse asiassa sellaista ajattelua kyllä on olemassa, että autismia ei saisi sanoa häiriöksi vaan ongelma on vain yhteiskunnan vaatimuksissa ja asenteissa. Lievän autismin kohdalla väittäisin tässä olevan jopa tiettyä pointtia. Mieleen tulee esim Ylen haastattelema rekkakuskina uupunut Leena, joka ei autisminsa takia kestänyt työnantajien vaatimuksia rikkoa lakeja ja sääntöjä. Jos näin on, niin maailma kyllä tarvitsee enemmän autistisia rekkakuskeja! Ja miksi säätää lakeja, jos niiden noudattaminen määritellään epänormaaliksi? Mutta toinen kulma tähän asiaan on kuitenkin se, että merkittävä osa autisteista on kehitysvammaisia tai muuten hyvin heikko toimintakyky, eivätkä pysty edes asumaan itsenäisesti. Heidän kohdallaan ongelma ei ole ensisijaisesti muiden asenteissa.
Tätä ajattelua, jossa sairaudeksi sanominen on pahasta, esiintyy joillain aktivisteilla myös selkeästi fyysisten sairauksien kohdalla. Villein vastaan tullut esimerkki on akne, joka jonkun amerikkalaisen aktivistin mukaan oli ”just the skin doing its thing”. Ymmärrän että akneen etenkin naisilla liittyy syrjintää ja leimaavia asenteita, kuvitellaan että se johtuu huonosta hygieniasta ja liiasta suklaan syömisestä tms, mutta mun mielestä järkevämpää olisi keskittyä valistustyöhön näiden asenteiden ympärillä kuin väittää normaaliksi sellaista mikä ei sitä millään järkevällä logiikalla ole.
Sairauksissa ei nimittäin ole mitään pahaa. Häiriöissä ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole sen takia vähemmän arvokas ihminen. Turhaa medikalisaatiota on silti varmasti tarpeen karsia, eikä heti lätkäistä diagnoosikoodia kaikelle keskimääräisestä eroavalle. Mutta kaikkien ihmisten kehot ja mielet eivät kaikilta osin toimi oikein, eikä se ole solvaus.
Laittomuus käännetään rakkaudeksi. Synti nähdään rakkautena.
Liberaalit sallii koko yhteiskuntaan laittomuuden. Siinä ole yksinomaan siitä kysymys, että kirkko sallisi sen vain kirkkoon, vaan kysymys on suuremmasta hyväksynnästä, laajemmasta asiasta, joka ulottuu kaikkeen yhteiskunnassa. Rakkauden nimissä laittomuus etenee, kasvaa suuruuteen.
Minulle on tullut jotenkin senkaltainen näkökulma, että rakkaus on syy laittomuudelle. Sen valtaan pääsyy. Luultavasti aina verotaan rakkauteen.
Hyvin sanottu, ja tähän olisi korkeimman oikeudenkin pitänyt ottaa kantaa koska samaan sukupuoleen kohdistuvaa seksuaalista kiinnostusta ei tiede ole määritellyt eksplisiittisesti. Eli tulkinnan varaa on.
Esille ottamaasi autismiin liittyen, “high-functioning” autistit ja Aspergerin syndroomalla diagnosoidut yleensä kokevat autismin piirteet persoonakseen, osaksi minuutta, mutta silti on ihan hyväksyttyä kutsua autistipiireissä autismia häiriöksi. Joillakin on se agenda, varsinkin nuorempana, että autismi ei ole häiriö, mutta se mieli yleensä muuttuu keski-ikäisenä muutaman autistisen burn-outin jälkeen.
Medikaalisaatiota pitää vastustaa, sillä yhteiskunnan täytyy tarjota työllistymisen mahdollisuuksia muillekin kuin huipputehokkaille suorittajille.
Autisteilla on muuten keskimäärin korkeampi kynnys ylittää oman moraalinsa rajoja, tutkitusti. Se on diagnosointikriteereissä ilmaistu korkealla oikeudenmukaisuuden tajulla.
Diagnoosia tarvitaan vain jos sairaus tai häiriö heikentää merkittävästi kykyä selvitä arjesta jolloin on myös hoidon tai terapian tarvetta, johon ohjautumista varten diagnoosi annetaan. Nykyään diagnooseista on valitettavasti joillekin tullut identiteetin määre. Tämä ongelma voisi olla trans- ja homiseksuaaleillakin. Halutaan identifioitua diagnoosiin ja / tai poikkeavaan kehon toimintaan.
Eihän lääketiede voi määritellä homoseksualismin, kuten ei minkään muunkaan synnin syntyä, koska se ei ole järjen määriteltävissä. Meidän kristittyjen on pysyttävä Jumalan sanassa joka määrittelee sen näin:
Room 7:7-8: “Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: “Älä himoitse”. Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.”
Raamattu siis sanoo synnin perussyyksi himon, jonka laki, siis Jumalan laki tekee tiettäväksi ihmiselle. Eikä mikään synti siten ole ulkonainen teko, vaan ihmisen olemuksessa oleva himo, ihmisen olemuksellinen syntisyys, jonka laki näyttää todeksi aiheuttaessaan ulkonaisia synnin ilmenemismuotoja joita Raamattu sanoo synneiksi Jumalaa vastaan, jotta ihminen näkisi ja kokisi kykenemättömyytensä lain peilin edessä täyttää Jumalan lakia ja tunnustaisi synnit, syntisyytensä.
Yksi syntisyyden muoto on farisealaisuus, luokitella ihmisiä heidän ulkonaisten tekojensa mukaan, kuten Jeesuksen vertauksessa fariseus ja publikaani. Heistä edellimmäinen ei tajunnut lainkaan syntisyyttään, vaan mittaili ihmisiä langenneen järjen perusteella. Toinen sen sijaan tajusi ja hän pyysi armoa ja tämä pyyntö osoitti hänet vanhurskaaksi Jumalan edessä.
Tämä on raamatullinen ja kristillinen näkökanta syntiin, jonka Päivikin toi pamfletissa ja puheissaan selvästi esille.
Nyt kansanedustajana ja uskovana vihamielisyyden kohteena on joutunut taistelemaan ‘maailmassa’ eikä tuloksesta voi oikeastaan muuta olettaakaan, vaikka oikeasti ei ole syyllistynyt yhtään mihinkään, on vain kaiveltu mahdollisia syyteitä mihin nojata.
Päivillä oli haastattelu eilen Radio Deissä (Heikkilä). Vaikka oli ymmärrettävästi pettynyt, on hän saanut paljon myötätuntoa ja lohdutusta jopa ko. ryhmältä. Lisäksi jotkut todistavat löytäneensä uskon Jeesukseen yms. hyvää. (Turhaa ei siis ole ollut.)
Päivi katsoi, että ihmiskäsityksen muuttuminen maailmassa on syy ja seuraus tässä.
Uskovat eivät nykyajassa Suomessakaan pysty vaikuttamaan maailman muutoksiin, vaan on joko maallistuttava tai pysyttävä tiukasti Raamatun mukaisessa etiikassa (järki ja armo päässä tietenkin uskovillakin). Mutta ristiriitoja ilmaantuu lisää ja sananvapautta rajoitetaan lailla. Se lisää maailman turvattomuutta eikä paranna kenenkään oikeuksia, lopulta päädytään anarkiaan ja kaaokseen, mikä nähdäkseni on profetoitu Raamatussa viimeisiksi ajoiksi.
Edellisen viestini jatkoksi sopii hyvin Missouri-synodin pastorin kannanotto.
Meidän aikanamme jotkut sekoittavat oikean lainsaarnan siihen, että tuomitaan sellaiset moraalittomuuden erityiset huipentumat kuin abortti tai homoseksuaalisuuden harjoittaminen. Tällaisen saarnaamisen vaarana on se, että ne, jotka eivät ole homoseksualisteja tai jotka eivät ole koskaan teettäneet tai tukeneet abortteja, päättelevät täyttäneensä lain. Sellainen saarnaaminen tuottaa omahyväisiä fariseuksia pikemmin kuin katuvia publikaaneja. Vaikkakin homoseksuaalisuus ja abortti ovat varmasti synnillisiä ja joutuvat sellaisina Jumalan lain tuomion alle, itse laki kaivautuu syvemmälle. Laki tunkeutuu laserintarkasti sydämeen asti. Jeesuksen saarnatoiminta antaa esikuvan oikeasta lain julistuksesta. Pitäessään vuorisaarnansa Jeesus saarnasi seurakunnalle, joka tunsi kymmenen käskyä. He ymmärsivät, että Mooses kielsi aviorikoksen ja että murhaaminen oli laitonta viidennen käskyn perusteella. Jeesus työntää lain tikarin sydämeen asti: “Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: `Älä tapa’, ja: `Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion’. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; … Te olette kuulleet sanotuksi: `Älä tee huorin’. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kansaansa.” (Matt. 5:2122, 27-28) Laki tunkee tikarin sydämeen. Missä lain katsotaan pelkästään säätelevän ulkoisia tekoja, käskevän, mitä meidän on tehtävä ja mitä jätettävä tekemättä, siellä se ei vielä ole päässyt Jumalan asettamaan päämääräänsä. Missä lakia ei saarnata niin, että se paljastaa epäuskon, siellä se synnyttää fariseuksia. Hyveellistä elämäntapaa erehdytään pitämään uskona; lakia itseään taas kuunnellaan kuin hyvää uutista ainakin.
Vastaan itse. Tekoäly kertoi, että se on poistettu tautiluokituskategoriasta vuonna 2022:
“Lapsuuden sukupuoli-identiteetin häiriö” ei ole enää psykiatrisena diagnoosina olemassa ICD-11:ssä, mutta sen tilalla on uudelleenmääritelty (ja depatologisoitu) kategoria.
Tulkintakysymyksiä mikä on häiriö ja mikä normaalia. Nykyään melkein kaikkea pidetään normaalina, vaikka ei siltä näyttäisi.
Ei ole vihapuhetta, jos pitää jotakin pahasti poikkeavaa epänormaalina. Kun hiukan seuraa iltapäivälehtien juttuja, niissä moni edustaa kyllä varsin poikkeavaa olemusta sukupuoleensa nähden.
Ja viekää vain käräjille. Aika moni ainakin nuorista julkkiksista on ihan pihalla. Maailma on muuttunut tällaiseksi.
Jos voitaisiin osoittaa että kuoli, olisi eri asia.
Kun ei ole tietoa, kuten rokotteista ei ollut, täytyy sallia eri näkemykset ja niiden julkituonti. Varmana esitetyt väitteet, jotka loukkaavat tai vahingoittavat tulisi käsitellä tasapuolisesti.
Mutta ei toki kuulu korona-ajan jutut tähän keskusteluun, muuten kuin että on esitetty loukkaavia väitteitä ihmisryhmää kohtaan, perustuen väärään tietoon. Milloin se on rikos ja miksi ei aina ole?