Raamattu puhuu monin eri tavoin siitä kuinka liha riisutaan pois ja ristiinnaulitaan. Haluan ihmisten kokemuksia miten tuo näkyy arjessa ja jokapäiväisessä elämässä. Miten juuri sinulta on liha riisuttu pois, vanha luonto kadonnut?
Voisitko kertoa miten tuo on tapahtunut itselläsi. Ja miten hyvin olet siinä onnistunut. Kuinka synnittömäksi olet jo onnistunut itsesi tekemään? Vaikkapa mitattuna sillä kuinka monasti vielä vuodessa lankeat tekemään syntiä?
3 tykkäystä
Haluaisin tähän ennen kaikkea kristinuskon edustajien vastauksia. Kiinnostaa kovin millä tavoin raamattu on tullut eläväksi kunkin kohdalla näiltä osin. Miten lihan pois riisuminen näkyy kunkin elämässä.
Kysyit miten olen saanut itseni synnittömäksi. Miksi kysyit näin? En minä ole missään sanonut itse saaneeni itseäni synnittömäksi
Eikös syntisyys ole juuri lihassa. Siis jos onnistuu sen ristiinnaulitsemaan ja pois riisumaan, ei jää syntiäkään.
Mutta vastaisitko ensin noihin omiin kysymyksiisi. Kerro omat kokemuksesi.
1 tykkäys
Jumala on työskennellyt minussa jo vuosikausia. Jumala on vuodattanut Henkensä minun ympärilleni joka riisuu minua päivä päivältä ylpeydestä, ja kaikesta omasta. Saatan toisinaan langeta vääränlaiseen käytökseen mutta tuollainen vähenee koko ajan mitä pidemmälle Jumalan tahdon tiellä pääsen. En ole vielä tullut täydelliseen tulokseen mistä raamattukin puhuu
Jaak. 1:4
Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.
Nyt kun olen vastannut, odotan muidenkin tekevän samoin jotta keskustelua syntyisi
Onhan noita kaikenlaisia näkyviä syntejä minulta pois riisuttu ja perattu, mutta mitäpä niistä, kun sisältäni onkin paljastunut todellinen synnin “kalliopohja” (suosittelen muuten lukemaan kys. Bo Gierzin kirjan), Aadamin lankeemuksen tuoma perisynti.
Room 5: "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet- sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole; kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva. Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
Jeesus sanoi, Matt 15: “Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.”
Room 7 “Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.”
Miten ihana siis onkaan evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta tällaiselle syntisairaalle!
3 tykkäystä
Minusta Jumala perkaa nimenomaan niitä syntejä joita ei ilman Jumalan Henkeä edes huomaa. Juuri sitä mitä sinä kutsut kalliopohjaksi
Minä ajattelen, että se perkaaminen tapahtuu niin, että hän tekee minulle näkyväksi, miten teen syntiä eri tilanteissa, hitta muuttaisin käyttäytymistäni.
Perkaus on alusta loppuun Jumalan työ. Jumala itse nostaa niitä sydämellä pesiviä syntejä pintaan ja ihmiselle tiettäväksi. Miten Silvanus näet, kun Jumala paljastaa jonkin synnin, syntisen asenteen tai ajatuksen, ja sen vilpittömästi tunnustaa ja tekee parannuksen (Jumalan vetämänä), katoaako se synti sydämeltä?
“Kalliopohjaa” ei voi tässä ajassa poistaa. Luther ja monet muut ovat yrittäneet huonolla menestyksellä.
1 tykkäys
“Kalliopohjaa ei voi tässä ajassa poistaa” tällaistä väittämää tutkiessamme pitää hieman tarkastella mikä tarkalleen on tämä kalliopohja. Mitä esimerkiksi sinä ajattelet sen olevan? Onko se sydämellä olevia syntejä joita ei ole tunnustanut? Onko se niin sanottu perisynti? Mikä on perisynti tarkalleen?
Tässä uudelleen lainaus Paavalin kirjeestä… Room 7. “Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.”
Tämä siis perittynä Adamin lankeemuksessa room 5…
2 tykkäystä
Ajattelin, että on esseen paikka taas tähän. Anteeksi, että näin tuoreeseen ketjuun, mutta kun muualle se ei juuri nyt ole mahdollista. Mutta varmaan, jos joku vastustaa, niin hän voi jättää noteeraamatta.
Luen edelleen John MacArthurin kirjaa The Gospel According to Jesus. Olen sivullla 79, jossa Jumala kääntää pois omavanhurskaat, mutta ottaa vastaan syntiset. Fariseuksien ajatus oli se, että he ovat tehneet riittävästi miellyttääkseen Jumalaa, jolloin Jumalan pitäisi tulla nostamaan hattua heille ja tehdä heistä kuninkaita.
MacArthur argumentoi, että ihmisen pitää sen sijaan olla syntinen. Hämmentävällä tavalla tekstissä on paljon sekä ihan oikeita ajatuksia, kuten myös luterilaisessa rippikoulussa kuulemiani evankelisia kliseitä, mutta myös joku jatkuva ja mielestäni täysin väärä korostus, joka on kirjan keskeinen teema ja jota on hankala erottaa noista kahdesta muusta.
Erottaakseen MacArthurin korostuksen ei riitä, että lukee, mitä hän esittää asioiden olevan. Vaan pitää kyetä löytämään se, että millä tavalla hän on saanut käyttämänsä symbolit (ping @outis ja körttikeskustelu) laitettua väärään järjestykseen. Synti, sovitus, pelastus, armo, ottaminen vastaan, oma vanhurskaus ja Jumalan antama vanhurskaus ovat tällaisia symboleita.
Mikään symboli ei ole yksiselitteinen tai muuttumaton, vaan Voegelinin mukaan, kun ihminen kasvaa elämän ja kaikkeuden ymmärtämisessä (tai uskossa ja Jumalan tuntemisessa), hänen symbolinsa tarkentuvat ja jakautuvat. Useimmissa väärissä opeissa on siten kyse vääristä symboleista. Ei väärästä tavasta lukea Raamattua tai pelkästään vääristä haluista ja halujen kohteista, koska sekä ihmisen halut että hänen tapansa käsittää Raamattua näkyvät suoraan siitä, minkälaisia sisältöjä hän antaa symboleilleen.
Esimerkiksi hyperkarismaattisuudessa symboli nimeltä synti tarkoittaa suunnilleen kaikkea, mikä estää tai hidastaa ihmisen tahtoa toteutumasta tai kaikkea, mikä estää ihmistä saamasta voimaa. Ja armo tarkoittaa pääsyä sellaiseen suhteeseen, jossa ihmisen on mahdollista saada voimaa. Ja vanhurskaus sitä, että ihminen on armon kautta tässä tilassa, jossa tavoitellaan ja saadaan voimaa, jossa siis se siinä tilassa oleminen ja sen tilan arvostaminen on osoitus siitä, että ihminen on armossa sisällä.
Luterilainen symboli nimeltä synti, tai ennemmin perisynti, keskittyy nimenomaan tuon lähtemättömyyden ympärille. Uskon, että oikea tapa käsittää synti on se, että koska ihmiskunta on erossa Jumalasta, on ihmiskunnan kyky hyvään ja halu hyvään traagisesti rajallinen, jolloin sen puuttuminen paikataan pahuudella. Mitä enemmän ihminen alkaa nähdä Jumalan oikeassa valossa, sen enemmän hän alkaa haluta ja arvostaa todellista hyvää, jolloin hän kestää ja kärsii pahaa, ja lakkaa siitä itse.
Uskon, että luterilaisuuden ajatus oli luoda riippumaton maallinen sfääri. Käytännössä siksi, että kun sitä ennen oli kirkko yli kaikkien valtioiden, niin sen jälkeen oli ruhtinaita ja valtioita kukin yli oman alueensa kirkon. Eli piti uskoa synnin pysyvyyteen ja lähtemättömyyteen siksi, että tätä riippumatonta, maallista sfääriä häiritsi se, jos ihmiset sen sisältä etsivät sen yläpuolelle jotain hengellistä. Näen ja koen itse sen niin, että luterilaisessa ajattelussa Jumala tulee osaksi ihmisten elämää ulkopuolelta, kasteen ja ehtoollisen kautta, mutta ei välttämättä yläpuolelta. Eli yhteiskunta on riippumaton alue, jossa Jumalalla ei ole valtaa eikä sanottavaa. Maailman katoavaisuus on peruttu. On tullut pysyvä tämänpuoleinen, josta mennään eteeriseen tuonpuoleiseen.
Kun luterilainen kirkon nuoriso-ohjus joskus iloitsi kuulteni siitä, että Jumala ei ole tuomari, niin hän tarkoitti eksplisiittisesti sitä, että Jumala ei tuomitse minua tekojeni vuoksi kadotukseen. Mutta siinä tulee aina implisiittisesti mukana se, että Jumalalla ei ole mitään auktoriteettia, siis mitään velvoittavaa sanottavaa tai parempaa tietoa tämän yhteiskunnan yli, vaan Jumala voi korkeintaan lähestyä sitä nöyränä palvelijana.
Eli luterilainen symboli nimeltä perisynti on tulppa, jonka tehtävä on varmistaa, että ihmisen ei kannata etsiä, pidä tahtoa eikä pidä etsiä sellaista näkökulmaa, mikä asettaisi maallisen yhteiskunnan sellaiseen valoon, että se on väliaikainen tai jotenkin alisteinen jollekin sitä todellisemmalle iankaikkisuudelle.
Nyt olen vähän ilkeä. Luulen, että tuo “ympärilleni” on tuossa freudilainen lipsahdus. Poimin sen, koska se mielestäni havainnollistaa jotain, minkä aioin muutenkin kertoa. Keskeistä reformoidulle eli kalvinistiselle opille ja ajattelulle, siis myös ja nimenomaan Eero Heikkilän opetukselle, jossa oli paljon puhetta tuosta perkaamisesta, on täydellinen symbolisokeus. Siinä ajatellaan, että koska Raamattu on kirjaimellisesti Jumalan puhetta, niin sanat ovat sama asia kuin symbolit. Synti on synti. Piste. Mitä tarkoittaa ‘synti’? No, synti on synti. Synti tarkoittaa syntiä.
Ulkoa katsottuna on mahdollista sanoa, että kalvinistisessa ajattelussa synti on yhtä kuin ihminen itse. Eli heidän symbolinsa nimeltä synti on oikeastaan synonyymi kaikelle inhimilliselle tahtomiselle ja tuntemiselle. Eli sille minälle, mikä ihminen kokee olevansa. Eli olla persoona eli olla minä on yhtä kuin olla synti. Tämän vuoksi Jumala ei voi vuodattaa Henkeä ihmisen sisimpään, koska ei Jumala voi vuodattaa Henkeään syntiin.
Sitä kautta uusi luomus - yksi tuon ajattelun keskeisiä dogmeja - on jotain, mistä ihmisyys - sellaisena kuin me sen käsitämme - on kokonaan riisuttu pois. Eli se, mitä inhimillisesti käsitetään hyväksi, armoksi tai rakkaudeksi, on osa ongelmaa, varsinaista syntiä eli vanhan luomuksen ajattelua. Siksi tämä minän kuolettamisen projekti johtaa sellaiseen hyvään, armoon ja rakkauteen, mitä luonnollinen ihminen eli “vanha luomus” ei tunnista sellaisiksi ollenkaan.
Siksi jossain keskellä maaseutua voi olla lakihenkinen, armoton ja rakkaudeton porukka, koska jos joku menee kyselemään heiltä armon ja rakkauden perään, niin se tarkoittaa, että kyselijä on vanhan luomuksen eli synnin ja lihan mielen mukaisessa ajattelussa kiinni. Tämä perkaaminen ja nylkeminen ja muu lihan prosessointi on sitä armoa ja rakkautta mitä suurimmissa määrin.
MacArthurin pointin voi käsittää niin, että fariseusten vika oli se, että he eivät inhonneet itseään. He ehkä kyykyttivät muita. Kun taas ihminen osoittaa halunsa seurata ja totella Jumalaa sillä, että hän haluaa kyykyttää itseään. Ja olemalla esimerkki itsensä kyykyttämisestä hän saa ja hänen pitää saarnata itsensä kyykyttämistä myös muille.
Eero Heikkilän puheista taas saattoi poimia, että kun ihminen edistyy tällä tiellä, niin hän ei tule joksikin, vaan hän etenee tulemisessa ei miksikään. Kalan perkaaminen päättyy sitten, kun kalasta ei ole mitään jäljellä.
Tähän taas liittyy tällainen ilmiö kuin Duffers and Fanatics – The Orthosphere. Fanaatikot ovat niitä, jotka ovat hommassa tosissaan ja sen itsensä vuoksi. Duffaajat ovat niitä, jotka ovat hommassa sen oheishyötyjen vuoksi. Vähän kuin se, että joillekin talvisen mökkireissun pointti on ski ja toisille after ski. Kalvinismin ottaminen tosissaan on nimenomaan yksinäisen soturin hommaa. Kun taas sen duffaaminen on sitä, mitä käsitän Suomen reformoitujen baptistien (eli Agape International Baptist Church) harrastavan. Eli he eivät ole oikeasti psyykkisesti nylkemässä itseään. Mutta heistä on hienoa ihailla opettajia, joiden mielestä Jumala on niin pyhä ja synti niin hirmuinen asia, että oikea usko edellyttää sitä.
Eero Heikkilä opetti koko ajan, että kukaan ei ole koskaan tehnyt tarpeeksi. Agapelaisten ajatus tuntui olevan, että ajatus on tärkeintä ja jos tykkää ajatuksesta, niin on tehnyt tarpeeksi. Olen ihan varma, että Paul Washer heidät nähdessään repisi hiuksia päästään ja painottaisi kyyneleet silmissä, että Jumala ei etsi faneja, vaan tekijöitä. Kun taas Mosse on tässä ihan looginen, että jos uskossa on kyse itsensä nylkemisestä, niin jossain vaiheessa sen täytyy olla suoritettu valmiiksi.
Eli ihminen ei ole heti ja sellaisenaan Jumalalle kelpaava. Siitä olemme varmaan kaikki samaa mieltä. Sitten on ajatus, että ihminen ei voi olla loputtomiin Jumalalle kelpaamaton, koska se vie kaiken motivaation tavoitella mitään. Näin käy juuri sen kanssa, mitä luterilaisuus käsittää symbolilla perisynti. Joten täytyy olla niin, että ihminen voi tulla Jumalalle kelpaavaksi jonkin ajallisen ja rajallisen prosessoinnin seurauksena.
Joka taas on seurausta kolmesta eri opinkappaleesta, eli 1) Jumala ei ole hyvä ihmiselle tunnistettavalla tavalla, vaan Jumalan hyvyys voi olla ihmisen näkökulmasta pelkkää kovuutta ja julmuutta, 2) ihminen ei ole olennaisesti ja keskeisesti yksilö ja persoona, vaan ihminen on Jumalan mieltä heijastava automaatio, joka on langennut olemaan persoona, 3) josta johtuen ihmisen sisäisyyden ja persoonana olemisen käsittäminen on harhapolku. Josta johtuen Jumala vuodattaa Hengen ihmisen ympärille.
1 tykkäys
Mutta eikö tuossa jakeessa käsiteltävä tila ole juuri nk. kalliopohja minkä kokonaisvaltaista poistamista lähdin analyyttisesti tutkimaan ja ruotimaan esittämällä suuntaa antavia kysymyksiä keskustelun jatkumiseksi?
Millä perusteella tuo Paavalin kuvailema tila jatkuu lopun elämää?
Koska lihassa ei ole mitään hyvää. Kerran sitten taivaassa synnin ruumis on riisuttu ja kukistettu.
Mitä tarkoitat lihalla ja synnin ruumiilla? Siis mikä on kehys, konteksti tai asiayhteys näille?
1 tykkäys
Lainaan tässä suoraan Paavalin terminologiaa Room. 7:sta. Minulle se tarkoittaa sitä, että olen perinpohjin turmeltunut ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Enkä siis kykene välttämään synnillisiä ajatuksia, sanoja ja tekoja käytännön elämässäni, vaikka toki niin mielelläni vaeltaisin ilman syntiä.
Milloin ajatus on synnillinen? Entä mitä tarkoitat sillä, että joku vaeltaisi ilman syntiä?
Hieman pohdintaa tähän perään. Huomaatko yhtään, että Bo Giertz tarkoittaa kalliopohjalla Kristusta? Normaalin luterilaisen ajattelun pohja on tämä, että sovitustyö on koko kaikkeuden keskiössä. Katoliset kirkot eivät käsittääkseni ajattele näin, ja olen asiassa niiden kannalla.
Mutta luterilainen ajattelu on helposti altis dualismille, jossa Jumala ja luomakunta muuttuvat rinnakkaisiksi ja yhtä todellisiksi asioiksi. Joka sitten näkyy näin, että lankeemuksesta tulee tosioleva asia, joka ilmenee tässä sen kutsumisessa kalliopohjaksi. Ikinä ei historiallisen kristinuskon sisällä ole ollut tuollaista metafysiikkaa. Lopeta se.
Siitähän ei suinkaan seuraa ajatusta, että luterilaisuus antaisi luvan rypeä synnissä. Vaan siitä seuraa ajatus, että ihmisen tulee elää siivosti, olla ahkera ja rehellinen, kulkea keskitietä ja välttää ilmeistä pahaa siksi, että siten hän menestyy tässä maailmassa.
Pitääpä kaivaa Kalliopohja kaapista, ettei puhu muistin varassa. Taitaa olla kohta 10v. Kun sen luin ja nyt en voi asiaa tarkistaa. Muistelin, että ajatus oli se, että mies kaivoi ja poisti pihasta kiven murikoita (lue. tekosyntejä elämästään). Lopulta kuokka osui peruskallioon…
Tiedät varmaan mitä tarkoitan syntisillä ajatuksilla ja teoilla ja senkin, että yksin Kristus vaelsi synnittömän elämän. Tässä ei nyt keskusteltu siitä mitä Raamattu opettaa aiheesta: Saanko tehdä syntiä, koska olen kuitenkin pohjimmiltani syntinen…
1 tykkäys
En tiedä, mitä tarkoitat syntisillä ajatuksilla. Enkä tiedä edes sitä, mitä sinä tarkoitat, kun sanot, että yksin Kristus vaelsi synnittömän elämän. Voisin alkaa kummastakin kehittää pidempää arvausta, mutta ajattelin helpommaksi ensin kysyä suoraan.
Jos Giertz tarkoitti kalliopohjalla tuota, niin hänkään ei ymmärtänyt asian metafyysistä puolta. Huomaan kyllä sen, että hänen kertomuksensa tai valitsemansa merkitys on käyttökelpoinen yhteisöllisesti ja sosiaalisesti. Jonkinlainen alleviivattu ja korostettu nobody is perfect ja siksi kaikkien pitäisi olla kilttejä ja nöyriä.