Jo vuonna 1972 autuas paavi Paavali VI valitti eräässä puheessaan ”saatanallisten savujen” päässeen tunkeutumaan Herran temppeliin [kirkkoon] jostain muurinhalkeamasta. Näitä halkeamia on tietysti kirkossa ollut aina, sillä Saatana on tunnetusti kuin ”ärjyvä leijona” joka kulkee ympäriinsä ”ja etsii, kenet voisi niellä”; ja mikä olisikaan Saatanalle houkuttelevampi saalis kuin Jumalan kirkko? Viime aikojen suurin halkeama oli kuitenkin Vatikaanin toinen kirkolliskokous, ja sitä paavi Paavalikin lähinnä lienee ajatellut, vaikka periaatteessa hyväksyikin konsiilin. Joka tapauksessa 70-luku oli kirkon viime aikojen historian surkeinta aikaa, sillä juuri silloin homolobby alkoi pesiytyä kirkon korkeimmille paikoille; paavi Paavalin (k. 1978) tiedetään viettäneen viimeiset vuotensa masentuneena ja voimattomuuden tunteen vallassa.
Johannes Paavali II:n pitkän pontifikaatin merkittävin saavutus oli konsiilin ylilyöntien korjaaminen, mutta tehtävä jäi hänellä kesken. Benedictuksen pontifikaatti jatkoi JP II:n aloittamaa työtä – ja hyvin jatkoikin, mutta kesken vastavallankumous jäi valitettavasti hänelläkin. Franciscuksen paavius on pahinta mitä kirkolle on tapahtunut sitten Ranskan vallankumouksen. ”Saatanallisten savujen” löyhkä tuo paikka paikoin mieleen Borgia- ja Medici-sukuisten paavien ajat. Mutta muistetaanpa, että vain sukupolvi heidän jälkeensä alkoi katolinen reformaatio, joka huipentui Trenton kirkolliskokoukseen. Nytkään ei ole syytä toivottomuuteen, sillä Jumalan lupaus pitää: Helvetin portit eivät kirkkoa voita.
En jaksa enkä ehdi kääntää, mutta seuraavassa hyvä juttu kielitaitoisille:
Itse ne näe Vatikaanin toisessa kirkolliskoukouksessa ongelmaa, jos sitä arvioi sen kautta mitä dokumentteja se jälkeensä jätti. Ongelma on pikemminkin se oletettu henki, jotka jotkut ovat toteuttavinaan jopa vastoin konstituutioita ja dekreettejä.
Itse olin Franciscuksen suhteen toiveikas ajatellen, että kirkko on jo Vatikaani kakkosen aiheuttamat myrskyt tyynnyttänyt ja on vakaalla pohjalla jatkamaan avoimemmin ja “hyökkäävämmin” evankelioiden. Näin ei mitä ilmeisimmin ollut, vaikka ei nyt viitattaisi edes näihin kaiken katolisen opetuksen vastaisiin rikoksiin.
Yksi asia mikä tästä Viganòn kirjeestä on tullut ilmi on se, että piispat ja papisto eivät ilmeisesti lainkaan välitä noudattaa paavin tahtoa tai edes hänen käskyjään. Keskustelussa on esitetty aika monta vahvasti perusteltua näkemystä, että tämä olisi ollut jopa syy Benedictus XVI:n vetäytymiseen. Joka tapauksessa Benedictus XVI näyttää nyt hyvää esimerkkiä siitä, että hiljaisuudessa ja rukouksessa voi hyvin elää myös korkealla hierarkiassa, eikä tarvitse olla poptähtien rinnalla salamavaloissa, mikä ainakin USA:ssa tuntuu olevan jonkinlainen tavoite jopa. Avoimuus on sitten asia erikseen.
edit:
Ranska kääntyy näköjään aika siistiksi, tai nyt ainakin ymmärrettäväksi, englanniksi goolglen kääntäjällä, joka kääntää sivut suoraan.
Joo. Sitä kuvitteellista konsiilin henkeähän kai autuas Paavalikin enemmän kauhisteli kuin itse konsiilia, jossa hän oli itsekin aktiivisesti mukana, sen ensivaiheessa piispana ja kardinaalina, sen päättyäessä paavina.
Muoks.
Pistetäänpä tähän vielä oma rukoukseni paavi Benedictuksen puolesta (saa vapaasti käyttää). Tämä rukous muotoutui mielessäni enemmän tai vähemmän spontaanisti heti Benedictuksen vetäydyttyä aktiivisesta paaviudesta ja se on jokseenkin tuossa muodossa kuulunut päivittäiseen rukoussääntööni viimeisten viiden vuoden ajan:
Herra, siunaa armollasi emeritus-paaviamme isä Benedictusta rukouskammionsa kätköissä, johon hänet salatulla tavalla kutsuit, niin että hänen pyhä pappispalveluksensa yhä kantaisi hyvää hedelmää koko taistelevalle kirkollesi ja että hänen pyhällä karismallaan olisi kestävä sijansa kirkkosi näkyvissä rakenteissa. Amen.
Jos hengessä oli moittimista mutta dokumentit tulivat ulos kirkkoa rakentavina niin silloinhan armo teki työtään kirkossa konsiilin kautta. Vähän liian sinkoileva ja intoileva porukka sai puristettua hyvää materiaalia ilmoille, ei varmasti omista ansioistaan vaan Jumalan avulla. Luulen että tilanne oli samantyylinen Trenton konsiilissa. Paikalle saapui sekalainen sakki ties millä agendoilla mutta tilaisuudesta tuli ulos ryhdistäytynyt kirkko.
Ja jos on ekumeenisten kirkolliskokousten aikalaiskuvauksia uskominen niin melkoista sähellystä se on ollut silloinkin.
En tiedä onko itse konsiilin hengessäkään moittimista, vaan lähinnä siinä hengessä minkä sen itse konsiiliin sitoutumaton tulkinta päästi valloilleen. Paavin Benedictus XVI puhui median konsiilista ja isien konsiilista. Median konsiilin tulkinnat olivat olleet valloillaan ja vasta paljon myöhemmin isien konsiilin tulkinnat murtautuivat esiin vallitseviksi. Jos ne nyt ovat vieläkään vallitsevia.
Toisaalta kenelläkään ei tosiaan ole mitään syytä pessimismiin. Kirkolliskoukousten jälkeinen, vuosikymmeniä kestävä hämmennys on kai enemmän normi kuin poikkeus.
Pitäisiköhän kirkolliskokouksia järjestää hieman useammin ja pienemmällä agendalla, etteivät ne venyisi vuosien mittaisiksi megatapahtumiksi?!?
Tekisi varmaan hyvää Pyhän Kirkon kollegiaalisuudellekin…
