Vatikaanissa kuohuu

Joulukuussa Paavi erotti kolme pappia opillisen neuvoston (Congregation for the Doctrine of Faith) jäsenyydestä vastoin neuvoston johtajan, kardinaali Müllerin toivetta. Nyt potkut sai myös kardinaali itse.
Müllerin kysyessä perusteluita niin alaistensa kuin itsensäkin syrjäyttämiselle, paavi oli tylyttänyt häntä sanomalla suunnilleen s.e. Minä olen Paavi, minä voin erottaa kenet haluan eikä minun tarvitse millään tavoin perustella päätöksiäni.
Viimeisen 50 vuoden aikana ei ole ollut tapana erottaa kardinaaleja ennenkuin he saavuttavat säädetyn eläkeiän.
kardinaali Müller on nyt avautunut Passauer Neue Pressen haastattelussa ja sanoo ettei “mitenkään saata hyväksyä Paavin päätöksiä ja toimintatapoja”.

Ehkä hän muokkaa sinne sellaisen tiimin, että room.-kat. kirkko voi palata ortodoksiselle linjalle kaikissa erottavissa kiistakysymyksissä. Saksalaisänkyrät pois ja rakkaudellisempaa väkeä tilalle. :smile:

Kuohuttaakohan seuraava uutinen Vatikaania:

Voisitko poistaa tuon valheellisen vihaa lietsovan artikkelin.

Ei tuolla ollut homoja hyväksikäyttäjinä, vaan pedofiilejä.

Tässä asiallinen, ei vihasivuston, linkki uutiseen:

Ei ole kummassakaan jutussa kerrottu, missä iässä uhrit olivat.

1 tykkäys

Poikakuorolaiset ovat yleensä alle puberteetin… Siis mikä olikaan viestisi pointti? Jos haluat tietää tarkat iät, ne varmaan löytyvät tuosta raportista, johon linkki on jutussa.

No katso ja kerro. Selvästi lapsiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus on pedofiliaa, mutta jotakin tismalleen selvää rajaa lapsen ja nuoren välillä ei taida olla. Eikä poikakuorossakaan välttämättä ole.

Katsoin. Lapsia. Miksi et itse katsonut? Vai oliko tarkoituksesi vain herättää epäilyksiä homoja kohtaan…

Kuten tuossa vihasivuston jutussa…

Jos et viitsi lukea, mitä kirjoitin, sitten aikasi lienee liian kallista tuollaiseen lässytykseen. Älä siis tee sitäkään.

Miksi haluat puolustella homopedofiilien tekosia? Juttuhan on päivänselvä: jutussa mainitut pedofiilit ovat ahdistelleet ja hyväksikäyttäneet nimenomaan samaa sukupuolta olevia lapsia - siis he ovat homoja ja pedofiilejä. Kun ottaa huomioon sen, kuinka vähän homoja ylipäänsä on olemassa - ehkä n. prosentti väestöstä - niin vaikuttaa siltä, että pedofiiliys on homojen keskuudessa huomattavasti yleisempää kuin heteroseksuaalien. Tai ainakin homopedofiileillä vaikuttaa olevan enemmän uhreja. Nuo room.-kat. kirkon pedofiilithän ovat lähes poikkeuksetta olleet juuri homopedofiilejä, joiden uhrit ovat tuollaisia kuoropoikia tmv.

1 tykkäys

Sellainen asia ei nyt oikein tule ilmi tuosta, että seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia oli siis 67. Muut tapaukset olivat fyysistä väkivaltaa. Seksuaalista hyväksikäyttöä ilmeni nähtävästi myös oppilaiden välillä.

Miksi jatkat vihapuhetta? Nuo ovat pedofiileja. Ei homoja. Tästä on aikaisemminkin ollut puhetta, joten kyse ei voi olla tietämättömyydestäsi.

Pikkupoikia hyväksikäyttävä mies ei siis ole homo. Selvä. Pikkutyttöjä hyväksikäyttävä mies ei varmaankaan samalla logiikalla ole hetero? Mun mielestä olisi kyllä selkeämpää, jos voitaisiin ilmaista ikä- ja sukupuolipreferenssi erikseen.

1 tykkäys

Aivan oikein. Heteromies kiihottuu aikuisen naisen seksuaalista tunnusmerkeistä. Homomies aikuisen miehen seksuaalista tunnusmerkeistä. Pedofiili taasen juuri siitä, että noita tunnusmerkkejä ei ole.

Ilmaisu “homopedofiili” on harhaanjohtava, ja sillä pyritään luomaan pelkoa homoseksuaaleja kohtaan. Pelko taasen johtaa helposti vihaan…

Tätä ilmaisua näkee yleisesti tahallaan käytettävän juuri tuossa tarkoituksessa.

Ei maailma oikeasti ole noin yksiviivaista. Myös nuorilla pojilla ja tytöillä on oman sukupuolensa tunnusmerkkejä.

2 tykkäystä

Tuolla ketjussa asia jo käytiin läpi. Silti joillain on kova tarve käyttää tuota ilmaisua. Miksiköhän…

Ei taida kyllä olla niin, että oisi kovin runsaasti “ephebofiilejä”, joille se ikä olisi juttu ja aivan sama, onko tyttö/nainen vai poika/mies.

4 tykkäystä

Itse asiassa ephebofilia tarkoittaa kiinnostusta yksinomaisesti jo sukukypsyyden saavuttaneisiin teini-ikäisiin (siis oman seksuaalisen suuntautumisensa mukaisesti). Termi ei siis koske aikuisten ihmisten kiinnostutusta toisten aikuisten ohella myös teini-ikäisiin, jota asiaa pidetään täysin normaalina.
Tässä yhteydessä on todettava, ettei vastuullinen aikuinen toteuta, eikä välttämättä edes ilmaise kaikkea sitä mistä on kiinnostunut.

Potentiaalisesti heteromies on siis kiinnostunut kaikenikäisistä hedelmällisistä naisista ja päinvastoin. Kiinnostuksen rajautuminen yksinomaisesti johonkin ikäluokkaan on epätavallista.

Ja tässä Regensburgin tapauksessa seksuaalisiin hyväksikäyttöihin syytettyjä henkilöitä on yhdeksän. Viidenkymmenen vuoden aikana. Viisisataa siis on ruumiillista kuristusta saaneiden lukumääärä. Puolustelematta lainkaan asiaa, minusta ei ole ollenkaan oikeudenmukaista puhuta homoseksualistien toiminnasta.

Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.