Vihaako Jumala ketään?

evankeliointi

#1

Kuuntelin tänään kaupungilla ohimennen oletettavasti jonkinlaista vapaakristillistä katuevankelistaa. Tämä vaikutti esittävän ohikulkijoille kaksi vaihtoehtoa: pyydä syntejäsi anteeksi tai Jumala vihaa sinua. Tämä kuulosti aika erikoiselta ilosanomalta. Rupesin miettimään tältä pohjalta otsikon kysymystä.

Vihaako Jumala sinun mielestäsi ketään?


#2

Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä. Miten lienee sielunvihollisen laita, vihaako Jumala saatanaa? En kyllä muista kuulleeni koskaan semmoisestakaan. Onpa visainen kysymys.


#3

Agnostikon logiikalla ainakin päättelisin niin, että Jumalan sanotaan vihaavan syntiä ja koska on ihmisiä, jotka eivät kadu syntejään ja jotka Jumala tästä syystä määrää kadotukseen, niin Jumalan silloin täytyy vihata myös näitä ihmisiä, koska eivät käänny Hänen puoleensa. Onhan vaikea ajatella, että joku voisi rakastaa, mutta samalla rangaista ikuisella kadotuksella tai helvetillä. Ainakin minun on vaikea niin kuvitella. En tiedä, onko tämän ajatukseni esittäminen vielä nykytilanteessa luvallista vai onko tämä ns. poistetun kriittisen osaston pohdintaa, mutta näin ainakin oma pohdintani asiassa kulkee sikäli kun osaan Jumalan olemusta pohtia. Enempää en halua tästä omia näkemyksiäni esittää, sillä silloin mennään jo ainakin kielletylle alueelle.


#4

Sanoisin, että Jumala ei vihaa ihmisiä, vaan ainoastaan asioita. Joidenkin ihmisten tuomitseminen kadotukseen on asia, jonka Jumala todennäköisesti joutuu tekemään, mutta se ei ole Hänelle mieleinen tehtävä eikä Hän toivo kenellekään kadotukseen joutumista. Vaan viimeiseen asti Jumala yrittää vetää jokaista ihmistä puoleensa, koska Raamatunkin mukaan Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat.


#5

Raamatun mukaan vihaa, joten kyllä, ja relevantimpi kysymys on, mitä Jumalan viha tarkoittaa.


#6

Olen miettinyt viime aikoina vihaa, koska olen käsitellyt itsessäni olevaa vihaa. Terapiassa ja itse keskenäni, purkanut sitä erilaisilla tavoilla.

Mitä oikeastaan tarkoittaa, että vihaa jotakuta. Sitäkö, että haluaa toiselle pahaa, vai että on vain äärettömän vihainen jollekulle.

Jos vihaaminen tarkoittaa ensinmainittua, niin sitten ei varmasti voi sanoa Jumalan vihaavan ketään. Mutta Jumala voi olla vihastunut. Jesajan kirjan 1 luku ja monet muutkin kohdat profeettojen kirjoissa antavat kuvan Jumalasta, joka on todella vihastunut ihmisten ulkokultaisuuteen ja tekopyhyyteen, samalla kun tekevät lähimmäisilleen pahaa.


#7

Mihin kohtiin viittaat?


#8

No ainakin Eesauta. Mal1.


#9

Pyhä isämme Antonios Suuri, Filokalia 1, s. 45, kohta 150:

“Jumala on hyvä, himoton ja muuttumaton. Joku voi kyllä pitää oikeana ja totena Jumalan muuttumattomuutta, mutta saattaa ihmetellä sitä, että Hän iloitsee hyvien tähden, mutta kääntyyi pois pahoista, vihastuu syntisiin, mutta lepyttyään on jälleen armollinen. Tähän on sanottava, ettei Jumala enempää iloitse kuin vihastukaan, sillä sekä iloitseminen että vihastuminen ovat intohimoja. Ei Häntä myöskään lepytetä lahjoilla, sillä sehän merkitsisi sitä, että Jumalakin olisi altis nautinnolle. Ei ole oikein eikä sopivaa uskoa, että inhimilliset seikat vaikuttaisivat Jumalaan sitä tai tätä. Päinvastoin Hän on hyvä, tekee ainoastaan hyvää eikä milloinkaan pahaa ja pysyy aina samana. Mikäli mekin pysymme hyvinä, lähentää tämä samankaltaisuus meitä Jumalaan, mutta jos meistä tulee pahoja, erottaa erilaisuuden kuilu meidät Jumalasta. Jos elämme hyveellisesti, olemme Jumalan omia, mutta jos meistä tulee pahoja, saamme Hänestä itsellemme vihollisen. Ei siksi, että Hän olisi vihoissaan meille, vaan siksi, että syntimme eivät salli Jumalan loistaa meissä vaan liittävät meidät kiduttaviin demoneihin. Mutta vaikka rukouksen ja hyvien tekojen kautta vapaudumme synneistä, emme niillä lepytä Jumalaa ja saa Häntä muuttumaan, vaan hyvät tekomme ja kääntyminen Jumalan puoleen parantaa oman pahuutemme, ja niin pääsemme jälleen nauttimaan Jumalan hyvyyttä. Kun siis sanotaan, että Jumala kääntyy pois pahoista, tarkoittaa se samaa kuin jos sanottaisiin, että aurinko kätkeytyy niiltä, jotka ovat menettäneet näkönsä.”


#10

Kirjoituksissa on ainakin yksi kansa, amalekilaiset, jota Jumala näyttäisi vihaavan ikuisesti… onhan Hän vannonut sotivansa heitä vastaan sukupolvesta toiseen (2Ms 17:16).


#11

Mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Jos satut olemaan jonkun amalekilaisen lapsenlapsenlapsenlapsen…lapsi, niin onnea vaan, Jumala tulee pistämään joka välissä elämässäsi kapuloita rattaisiin, eikä toivoa pelastuksesta ole? Kyseenalaistaisin tuollaisten yksittäisten raamatunjakeiden hyödyllisyyden tähän kysymykseen vastaamisessa, ainakaan mikäli niiden sovellustapaa ei kunnolla avata…


#12

Moitteesi on oikien @Nienna ,en vain halunnut saarnata sen pitempään, kun olen ymmärtänyt sellaisen kirjoittamistyylin täällä ei-toivotuksi…

No, pyyntöösi vastaten:: kaikki lähtee amalekilaisten hyökkäyksestä Israelin kimppuun Refidimissa heti egyptin exoduksen alkumetreillä. Kun hyökkäys oli torjuttu, Jumala ilmoitti Moosekselle amalekilaisten kohtalon.

Mooses selitti myöhemmin, että Amalek ei sotinut tavanomaisin metodein, vaan iski Israelin heikoimpien kimppuun, tappaen leiristä ”jälkeen jääneet”. Tämä pelkurimainen lähestymistapa edusti ensimmäistä hyökkäystä Jumalan vasta-lunastamaa kansaa kohtaan…

Juutalaisessa perinteessa amalek edustaa äärimmäistä pahuutta, niitä jotka ovat antaneet itsensä ‘sitra achra’ (saastaisuuden puolelle). Näin ymmärrettynä amalek edustaa hengellistä sokeutta, maailman pöyhkeyttä, jopa pahuuden voimien ruumiillistumaa Jumalan kansaa vastaan.

Hengellisesti ajateltuna amalekilaiset liittoutuivat faaraon rinnalle pyrkien jatkamaan sotaa Jumalan kansaa vastaan. Ilmeisesti amalekilaisten klaani oli Eesaun pojanpojan perustama, vaikka amalek mainitaan myös ”ensimmäisten kansojen joukossa” miehenä, joka edelsi Aabrahamin aikoja. Jälleen yksi esimerkki veljes-vihan juurista(?)…

Mitä tulee esittämääsi lapsenlapsen…lapsi kysymykseen, niin mielestäni kyselet ihmismielen kautta, Jumalan ilmoituksen hyläten, taakoittaen lukijan omaatuntoa tarpeettomasti. Emme kai “me” lapsenlapsen…lapsen lähimmäiset ole vastuussa Jumalan puheista ja aikeista.

Onko sinulla jokin avaava selvennys? Tarinahan on kokonaisuudessaan kaikkien luettavissa, ja en ajatellut, että nostamani yksi jae mieltyy lukijan mielessä “koko” asiaksi, mitä siitä on kirjoitettu. Pahoittelen kömmähdystäni.


#13

On yksi asia saarnata, toinen avata omia näkemyksiään - jälkimmäistä voi (kannattaakin!) hyvällä omatunnolla tehdä :slight_smile: Eipä siis huolia!

En kuitenkaan silti ole varma, ymmärränkö.

Onko tuo nyt “kyllä” vai “ei”? Koska 2. Moos 17:16 kaltaisia jakeita voi mielestäni otsikon kysymyksen valossa tulkita kamalan monella tavalla. “Jumalan viha” voi ensinnäkin tarkoittaa monta asiaa, mutta samoin “amalekilaiset” ei ole yksiselitteinen käsite. Kun puhutaan kansasta, tarkoitetaanko yhtä kulttuurin, kielen (ja tässä tapauksessa tekojen/tavoitteiden?) yhdistämää ihmisjoukkoa, vaiko toisilleen sukua olevia ihmisiä (kuinka kaukaiset sukulaiset lasketaan?), vai jotain muuta? Voidaanko puhua “amalekilaisista” enää nykypäivänä? Mitä sanalla “ikuisesti” on tarkoitettu (varsinkin jos amalekilaisia ei enää ole)? jnejne. Kaikkiin kysymyksiin on olemassa mahdollisia vastauksia, mutta ne eivät ole nähdäkseni itsestäänselviä, ts. eivät ilmene tuosta raamatunkohdasta itsestään. Siksi kyselen. :smiley:


#14

hyviä kysymyksiä, itseasiassa kyselet melkolailla hebrealaisen ajattelun mukaisesti…

esim juutalaisuudessa on paljonkin kyselty mitä “ikuisesti” tarkoittaa. Hebreankielessä on mm termi ‘olam’, jonka merkityksiä on maailma, ikuisuus. Mutta maailma on ajallisesti rajallinen (kuten Kirjoitukset osoittavat)… paradoksia kerrakseen.

Joo, en antanut vastausta, sillä kansojen lopulliset vaiheet ovat ihmiselle tuntematon asia, Jumala päättää niin suvusta, kuin kansastakin. Mikäli amalekilaisia olisi vielä olemassa (olen ymmärtänyt, että he ovat jo poistuneet kansojen joukosta), on yksin Jumalan asia kenet hän hyväksyy (lunastaa, pelastaa, sovittaa jne). Niinpä ajattelen, että tällöin amalekilainen lapsi voisi hyvinkin saada Jumalan hyväksynnän.

Kirjoituksissa on eritelty kansat ja heimot, eli suvut. Sensijaan kielet, kulttuurit, tms termit ovat mielestäni eri tason termejä (joita en osaa sen tarkemmin lokeroida tähän asiayhteyteen sopivaksi). Amalek on nimetty henkilönä, ja kaipa tuo heimo on sitten tämän kantaisän jälkeläisiä. Kaikki heimot ovat lähtöisin Nooan kolmesta pojasta, amalekilaisten sanotaan olleen kaananilaisia, eli Haamin sukua, Israelilaiset Seemiläisiä.

Jumalan viha todellakin tarkoittaa monenlaista, ja tässä yhteydessä itsekin kyselen, onko Jumalan sodanjulistus yhtäkuin viha, vai voiko sotiminen ja viha olla eri asioita, onko niillä eri syyt. Siksi alkuaan käytinkin sanaa “näyttäisi vihaavan”.


#15

Minusta TV ja FIlonilla ovat nostaneet tärkeitä seikkoja esille. Me tiedämme, että Jumalalla ei ole sellaisia tunteita, kuin ihmisillä. Siksi vihaaminen on merkitykseltään toisenlaista, kuin ihmisen viha.

Jonkinlaista alkukielien parissa työskentelyä vaatii nuo viha, vihastua, vihata -sanat. Yleensä puhutaan suomeksi vihastumisesta, vihaamisesta vain harvoin.


#16

Jumala ei tuomitse poikia isien synneistä, vaan jokainen on vastuussa ainoastaan omista synneistään. Onko “amalekilaisuus” geneettinen vai kulttuurinen asia? Minusta kansakunta ei ole puhtaasti geneettinen asia, vaan myös identiteetti- ja kulttuurikysymys. Kuka tahansa voi ryhtyä “amalekilaiseksi”, jos ryhtyy taistelemaan Jumalan kansaa - siis hänen kirkkoaan - vastaan.

Aivan kuin suomalaisuus on muutakin kuin vain geneettistä suomalaisuutta. Suomeen voi muuttaa ja opetella kielen, kulttuurin ja tavat, omaksua suomalaisen identiteetin ja siten tulla suomalaiseksi. Samoin “amalekilaisuutta” ei pidä ymmärtää vain geneettisten juurien kautta vaan myös tekojen, identiteetin ja pyrkimysten kautta. Tässä mielessä Jumala vihaa “amalekilaisuutta”, siis hänen kansaansa vastaan taistelemista, nykyään aivan samalla tavalla kuin hän vihasi sitä jo tuhansia vuosia sitten. Jos haluat välttää Jumalan vihan, älä ryhdy amalekilaiseksi!


#17

Vaikka olen luvannut ola puuttumatta tähän keskusteluun oman epäuskoni vuoksi, niin rohkenen kuitenkin vielä hieman pohtia sanojasi. Jos ne oikein ymmärsin niin ajatelet että kyse ei ole jälkeläisille, pojille, kostamisesta vaan jostakin saman identiteetin omaavista?

Uskallan epäillä ajatteluasi siltä pohjalta, että kaksituhatta vuotta Jumalan sanaa on opetettu yksinkertaiselle kansalle eivätkä sanan julistajatkaan aina ole olleet nykymittapuun mukaan terävimpiä kyniä. En jaksa uskoa, että sen paremmin julistaja, julistus kuin julistettavien ymmärrys olisi käsittänyt Jumalan kostoa muuksi kuin vihaksi ja sukupolvia eteenpäin tapahtumista muuksi kuin todellisiksi polviksi isältä pojille.

Vaikka meidän aikanamme voidaan monia asioita nähdä vertauskuvallisessa asussa tai ei konkreettisina tekoina tai tunteina, niin kyllä alkuperäinen asu ja tekstien vuosisataiset lukijapolvet ovat tuon sanan aivan varmasti lukeneet sanasta sanaan oikeaksi vihaksi ja kostoksi. Olisi aikamoinen vääryys tehdä kirja joka on pelastuksen väline kaikille ajoille, mutta kirjoittaa se muotoon jonka ymmärtävät vain tuhansien vuosien jälkeen riittävästi ymmärtävät.

Toivon ainakin, että sanojani hieman pohdittaisiin tältäkin kannalta eikä suoraan tyrmättäisi. Toki tiedän että jollain tavoin ne joka tapauksessa tyrmätään, mutta kuitenkin…


#18

Sen, että Jumala ei rankaise poikia isiensä synneistä, luulisi olevan sinullekin itsestäänselvyys. Jos ei ole, voit itse etsiä Raamatusta kohdan, jossa se mainitaan. Mitä tulee amalekilaisten mukana tuhottavaksi tulemiseen, niin siitäkin on analogia Raamatussa, 1. Sam. 15:6, jossa Saul lähetti Kenin asukkaille viestin, jossa kehotti heitä luopumaan amalekilaisista, jotta eivät tulisi tuhoutuneeksi heidän kanssaan. Saul muistutti siitä, miten keniläiset olivat alunperin “osoittaneet ystävällisyyttä” Israelia kohtaan, kun nämä olivat paenneet Egyptistä kohti Luvattua maata. Nyt he olivat kuitenkin liittyneet amalekilaisiin ja taistelleet Israelia vastaan. Saulin vetoomuksen jälkeen keniläiset kuitenkin luopuivat amalekilaisista ja lakkasivat taistelemasta Israelia vastaan. Niinpä heidät säästettiin.

Ei nykyään ole mitään amalekilaisten kansaa tai valtiota yhtään missään. Niinpä “amalekilaisuus” olisi nykypäivänä käytännössä sitä, että toimii kuin he, identifioi itsensä heihin ja valitsee identiteetikseen sen, että taistelee kirkkoa vastaan niin kuin he aikoinaan taistelivat Israelia vastaan. Jos ei halua tuhoutua niin kuin he, niin silloin kannattaa lopettaa taistelu Jumalaa ja hänen kansaansa ja kirkkoaan vastaan. Tämä on hyvin yksinkertainen asia.

Muista kuitenkin, että samoin Herra sanoi israelilaisille, että nämä tulisivat kuolemaan amalekilaisten kädestä, koska olivat luopuneet Herrasta (4.Moos. 14:43). Oleellista on siis kuuliaisuus Herralle - ei se, mihin kansakuntaan on geneettisesti sattunut syntymään. Jumala on kaikkien Jumala, ei vain jonkin tietyn etnisen kansakunnan jumala.


#19

Hmm…

En halua ryhtyä mitään suoranaisesti väittämään, mutta olisin jonkun verran varovainen ajattelemaan, että vuosituhansien vieriessä olisi ollut olemassa massana jokin sellainen ”yksinkertainen kansa”, joka olisi pystynyt ainoastaan sanojen ja kerronnan yksimerkityksiseen kirjaimelliseen ymmärtämiseen.

Minusta tuo ajatus vaikuttaa jotenkin kulttuurihybristiseltä, joka toki näyttäisi olevan jokaiselle aikakaudelle ominaista, olemme mielestämme niiiin paaaaljon fiksumpia kuin edeltävät sukupolvet, ihan samoin kuin edeltävät polvet ovat kukin vuorollaan mielestään olleet edeltäjiään fiksumpia ja tulevat sukupolvet tulevat olemaan mielestään meitä fiksumpia…

Saattaisiko jopa olla niin, että kulttuureissa, joissa nimenoman suullinen tarinankerronta, runonlaulanta, jne. on ollut keskeisemmässä asemassa viestinnässä, opetuksessa ja ajanvietossa kuin meillä, on ”yksinkertaisella kansalla” ollut jopa paremmat valmiudet kuin meillä ymmärtää ja käsitellä kerronnan ”merkityskerroksia”?

Ovathan esimerkiksi sadut, joita meidän aikamme pitää lähinnä lasten juttuina, olleet vuosituhansien ajan kaikenikäisten yhteistä viestintää ja ajanvietettä - siinä missä lapset ovat niitä kuunnelleet kenties lähinnä jännittävinä / hauskoina / liikuttavina / yms. kertomuksina, on aikuisille niihin sisällytetty elämäntotuuksia, jotka eivät ole lapsille olleet merkityksellisiä tai avautuneet ollenkaan.

Myös esimerkiksi se, että Jeesus puhui niin paljon vertauksin ja että evankelistat niitä halukkaasti kirjasivat jälkipolville, kertoo minusta siitä, että keskimäärin ”yksinkertaisella kansalla” oli pari tuhatta vuotta sitten kyky niitä ymmärtää ja käsitellä muutenkin kuin kirjaimellisesti.

Kuten sanottua, en väitä mitään, enkä erityisestikään tästä nimenomaisesta amalekilaisten vihaamisesta, mutta voisiko ehkä kenties kuitenkin olla niin, että kirjoitusten absoluuttinen kirjaimellinen tulkinta onkin aika uusi juttu jopa niin, että jos nykyajan länsimaisella Raamatun lukijalla on vaikeuksia lukemaansa käsitellä, se ehkä kenties johtuu siitä, ettei hän kykene kerronnan monitasoiseen kuulemiseen samalla tavoin kuin aiemmat sukupolvet (tai sitten ei opillisista tai muista syistä salli sitä itselleen).


#20

Olet tarkalleen ja täydellisesti väärässä. Tässä on nimenomaan se, että menneinä aikoina todellisuus oli samaan aikaan ja erottamattomasti symbolinen ja konkreettinen. Sanasta sanaan lukeminen on modernin ihmisen keksintö.

Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan viha sen absoluuttisimmassa muodossaan jonain megatonnien tehoisena, tunteettomana ja pysäyttämättömänä tapahtumana on myös modernin ihmisen keksintö.

Postmoderni ihminen keksi sitten, että kun symbolisen ja konkreettisen yhdistelmän tilalle oli modernin ajan myötä tullut pelkkä konkreettinen, jonka vastakohta on abstrakti, niin postmoderni joutui sen uhriksi, että teksti itsessään ei sano mitään. Joka on väärin käsitettynä se täysin tosi ajatus, että teksti keskustelee lukijan kanssa. Vähän kuin tyyliin, että valkoisessa valossa näet kaikki värit, mutta punaisessa valossa on mahdotonta nähdä sinisiä yksityiskohtia, koska ne näyttävät mustalta.

Eli jos et kykene käsittämään tekstiä muuta kuin mekaanisena lauseena, joka a) ei tarkoita mitään (eli vertauskuva) tai b) tarkoittaa absoluuttista lausuntoa jostain (eli Jumala iskee megatonnin voimalla amalekilaisia, ja ketään ei säästetä missään tilanteessa), niin et kykene käsittämään tekstiä ollenkaan. Ja se on ominaista nimenomaan postmodernille sekularismille. Eikä siitä ole kärsinyt mikään edeltävä aika.