Ei se ole kyllä minunkaan pointtini. Toivottavasti se ei ole kenenkään pointti.
Minun käsitykseni on että synnissä eläminen ja uskovan syntiin lankeaminen on kaksi eri asiaa. Uskova voi olla ymmärtämättä että jokin hänen elämänvalintansa on jatkuvassa synnissä elämistä, sitä ei lueta hänelle viaksi jos hän ei todella ymmärrä ja vilpittömästi elää parannusta.
Sen sijaan satunnainen lankeileminen tekoihin jotka ymmärtää synniksi on paha juttu. Lopulta ne katkaisevat suhteen Jumalaan.
Itse olen kuullut vapaiden suuntien suusta tällaista helpottunutta huokailua “Se on se synti joka minussa asuu”. Aika lähellä siinä olleen jo “En se ollut minä, vaan minussa asuva synti” -puhetta.
Mutta mitä itse tarkoitat kun sanot että uskoontullut ei tee syntiä?
D
Olen avannut tätä jo aika monessa viestissä. Kyseessä ei ole minulle asia jonka voi esittää systemaattisesti ja rasti ruutuun -tekniikalla, koska asia koskee keskenään hyvin erilaisia persoonia.
Tämä allá oleva on tärkeässä osassa ajatustani uskovan synnin tekemisessä. Uskova ei välttämättä ymmärrä jotain tekemäänsä asiaa synniksi. Silloin Jumala ei syytä häntä vaan koettaa opettaa hänelle mitä pitää välttää.
Huonoa ja tietämätöntä sanavalintaa. Tuossa useimmiten tarkoitetaan asiaa jonka esim. ortodoksi sanoittaa tottumukseksi, vanhassa elämässä muodostuneiksi tavoiksi joita on vaikea poistaa.
Oman yhteisön sisäinen jargon on ärsyttävä ilmiö. Toistellaan fraaseja koska puhuja ja kaikki muutkin toistelevat mutta ei koskaan pysähdytä miettimään kuvaako tämä fraasi todella sitä asiaa minkä minä koen omaksi todellisuudekseni.
Kyllä minä tiedän useita uskoontulleita jotka tekevät syntiä tietoisesti. Tästähän on alunperin ollut kyse. Ei tietoisesta synnissä elämisestä, vaikka sitäkin on. Mutta jos sanoo että uskoontullut ei voi tehdä syntiä, niin on melko oppositiossa.
D
Tässä on sitten se ero kristillisissä tavoissa että itse en ainakaan pidä enää uskoontuloa voimassaolevana jos tietoisesti tehdään syntiä. En siis omallakaan kohdalla. Kerran on ollut sellainen tilanne. Lopulta kaduin, tein parannusta ja aloin uudelleen elää uskovan elämää. Tämä on siis eri tilanne kuin se että käy säännöllisesti ripittäytymässä kaikenlaisesta pienestä ja satunnaisesta mikä painaa eikä uusi tekoaan heti. Se varsinainen uskoontulo on usein ainutkertainen tapahtuma. Uskovana eläminen kuitenkin loppuu tietoiseen ja jatkuvaan synnintekoon.
Joten itse en sanoisi että uskoontullut tekee syntiä koska hän ei enää elä todeksi uskoontuloaan jos tekee syntiä tietoisesti. Yksi asia kumoaa toisen.
Olen hieman hämmentynyt. Siis voiko uskoontullut tehdä syntiä vai ei. Onko ihmisessä siis osa joka ei tee syntiä uskoontulon jälkeen ja osa joka tekee?
D
Hämmentyneisyys on ihan ok, vaikkakaan en pidä siitä että nykykristinusko on enenevässä määrin hämmennyksen teologian valtaamaa.
Sinä myös voit määritellä asian itsellesi niin kuin parhaaksi näet. Huomaan että haet sitä että pitäisi ajatella uskoontulleena voivan tehdä syntiä kun kerran uskoontulleita tippuu uskossa elämisestä pois. En näe asiaa niin. Uskossa elämisestä voi kyllä tippua pois mutta uskoon tullut ja uskossa elävä ei tee syntiä.
Kun olen uskoontullut, (mihin sisältyy ajatus että myös elän uskossa) en voi tehdä syntiä uskoontulleena. Kun teen syntiä, jatkuvasti ja tietoisesti, en ole enää uskossa, en ole uskoontullut enkä elä uskossa. Tämä on minulle totta, totuus jonka olen oikeaksi havainnut jo pitemmän ajan kuluessa.
Oma lukunsa on jargon. Olen tottunut sanoittamaan tämän asian näin.
Sama toimii sanoitettuna niin että uskovana ei ole mahdollista tehdä syntiä. Sillä hetkellä kun päätät alkaa tietoiseen, laskelmoituun synnintekoon, et ole enää uskossa. Itselle on siis käynyt näin enkä osaa asiaa muuten kuvailla
Tiedän kyllä että varsinkin luterilaisilla on tästä eriäviä näkemyksiä. Itse haluan ajatella tätä asiaa näin niin kuin olen kuvaillut
Kyllä luterilainenkin voi ostaa näkemyksen jonka mukaan kun kadun syntejäni, niin tulen samalla uskoon, koska katuminen on uskomista, Jumalan työtä minussa ja sillä hetkellä en tee syntiä. Kun taas teen syntiä, en ole enää itseni uskoen. Mutta uskoontullutkin voi tehdä syntiä. Tulin eilen uskoon ja teen tänään syntiä. Vaikka olisin langennut hetken ennen synnintekemistä, niin tulin silti eilen uskoon ja tein syntiä vaikka olin uskoontullut.
Itse sanoitan tämän siten, että kun olen itseni uskoen, en tee syntiä ja kun en ole itseni uskoen, teen syntiä. Tämä voi tapahtua monesti päivässä. Ja Jumala vaikuttaa minussa uskon niin usein kuin on tarvis.
Tuo suluissa oleva rajaus on aika merkittävä rajaus tässä tapauksessa.
Nyt emme puhu enää alkuperäisestä aiheesta. On eri asia puhua siitä, voiko uskoontullut tehdä syntiä, kuin siitä onko synnintekijä syntiä tehdessään uskossa vai ei.
D
Ok. Mulle tämä on sama asia.
@oka kin myöntää, että uskoontullut voi tehdä syntiä. Tässä oka on suurten kirkkojen linjoilla. Ja tästä koko ketju alkoi.
Ymmärrän kyllä logiikkasi, mutta se on jotenkin sumeaa logiikkaa joka yhdistää kaksi asiaa jotka eivät ole loogisesti sama asia.
D
Sinun täytyisi vasta muutenkin, kuin ”vain jotain muuta …”. Tai sitten jättää vastausten vaatiminen vähemmälle, eli tyytyä jo annettuihin.
Lisäksi olen antanut Raamatun vastauksen, eli sen täydellisen kannan. Ei ole soveliasta tokaista, että ”okakin …”
Paloittelet maailman mieleiseksesi. Ymmärrät varmaan, että siihen reagoidaan.
?
SInun kannattaisi varmaan jättää tällaiset viestit kirjoittamatta, näistä kun ei saa mitään tolkkua. Missä olen kirjoittanut “vain jotain muuta”?
Etkö muka sitten vastannut kysymykseeni?
Teinkö siis virheen kun sanoin että olet vastannut kysymykseeni?
Alkuperäinen kysymys oli “Voiko uskoontullut tehdä syntiä” Kysyin sitä sinulta. Vastasit “Kyllä voi”. Siitäkö ei saa sanoa “okakin myöntää, että uskoontullut voi tehdä syntiä”, vaikka olet juuri myöntänyt sen.
Ajatteletko että kaikkeen sanomaasi pitää pyytää lupa sinulta jos haluaa siteerata sinua. Että olisi soveliasta?
D
Jankutit ja jankutit ja otit asiasta, ja ITSE ASIASTA sen osan, minkä Raamattu selivittää lankeamuksesi, mikä on mm. Jaak. 5:13-16 ja missä lankeamus-synti on kaikissa Raamatunkäännöksissä käännetty 15: harmatia ja16: paraptomia. Toivon, että olet opiskellut näiden sanijen eron, ynnä käsität, että Raamattu, Jaakobin kautta opettaa, että synti on tahallinen, ei erehdys, josta Raamattu mainitsee ”erhetykset kuka ymmärtää …”. Jos et tätä paikkaa löydä tai vätät muuta, niin menen asiassa syvemmälle.
Tämän kommentin viimeinen lauseesi on tasoton. Vaikka yhdyn yleisiin soveliaisuuskäsityksiin niin niistä poikkeamiseen en tietysti minä tai sinä anna lupaa.
Uskon, että olen pysynyt asiassa. Sinulla on pyrkimys siitä pois.
Pyydän kuitenkin, että vastaat asiaan asiallisesti. Jos et sellaista asiattomuus-taipumustasi myönnä niin voin selittää lisää. Ota kuitenkin huomioon että olemme vastailemassa pyynnöstäsi.
Anna mennä vaan hei!
Jankutin sinulta vastausta kysymykseen voiko uskoontullut tehdä syntiä. Vastasit siihen, että “Kyllä voi”.
Asia selvä.
Jaak 5.13 - 16
Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä. Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.
Κακοπαθεῖ τις ἐν ὑμῖν, προσευχέσθω· εὐθυμεῖ τις, ψαλλέτω· ἀσθενεῖ τις ἐν ὑμῖν, προσκαλεσάσθω τοὺς πρεσβυτέρους τῆς ἐκκλησίας καὶ προσευξάσθωσαν ἐπ’ αὐτὸν ἀλείψαντες αὐτὸν ἐλαίῳ ἐν τῷ ὀνόματι τοῦ κυρίου. καὶ ἡ εὐχὴ τῆς πίστεως σώσει τὸν κάμνοντα καὶ ἐγερεῖ αὐτὸν ὁ κύριος· κἂν ἁμαρτίας ᾖ πεποιηκώς, ἀφεθήσεται αὐτῷ. ἐξομολογεῖσθε οὖν ἀλλήλοις τὰς ἁμαρτίας καὶ εὔχεσθε ὑπὲρ ἀλλήλων, ὅπως ἰαθῆτε. πολὺ ἰσχύει δέησις δικαίου ἐνεργουμένη.
Jakeessa 16 mainitsemasi παραπτωματα esiintyy joissakin tekstivarianteissa, mutta parhaat tekstit suosittavat ἁμαρτία l. synti sanaa. Useimmiten nämä sanat ovat kylläkin synonyymeja. Vaikka ἁμαρτία olisikin etymologisesti enemmän harhaan- tai ohiampumista παραπίπτω enemmänkin tahallista luopumista, niin ei se muuta sitä tosiasiaa etteikö uskoontullut voisi tehdä syntiä.
Toki jo tarkoitit että uskoontullut ei voi langeta, niin sitten ollaan vielä vakavammalla alueella.
Mutta mitäpäs näistä. Uskoontullut voi omien sanojesi mukaan tehdä syntiä. Se riittää minulle.
D
Syntiähän ei sitten ole vain jonkin Jumalaa murehduttavan väärän teon tekeminen vaan myös kaikki tekemättä jättämiset.
Emme ole ruokkineet kaikkia nälkäisiä, vaatettaneetkaan kovin monia, tai ottaneet outoja kotiimme. Melko paljon aikaamme käytämme itsekeskeisesti verrattuna siihen, kuinka paljon käymme katsomassa sairaita ja vangittuja. Ja olemmeko kertoneet evankeliumiakaan niin ahkerasti kuin meidän pitäisi vai olisiko siinäkin parantamisen varaa?
Jos pelastus koostuu Kristuksen osuudesta ja omasta osuudestamme, niin mistä tiedämme, milloin se oma aherrus on ollut riittävää?
Samalla lailla kuin aviopuolisoni hyväksyy minun vilpittömän yritykseni ihan vain olla olemassa hänen puolisoaan eikä vaadi minulta optimi tai maksimi suoritusta missään yksittäisessä asiassa, niin Jumalakin tietää mikä kulloinkin on riittävää. Kun olen Jumalan kanssa koko ajan rukous yhteydessä tulen kyllä Jumalan innostamaksi riittävään määrään asioita.
Minun persoonalleni sopii paremmin sellainen lähestymistapa että uskossa olemisen kriteerit ovat kyllä tiukat mutta kriteereiden sisältö ei määrällisesti ole kovin vaativaa. Jumalasuhteeni ei perustu siihen olenko tarpeeksi hyvä siinä suhteessa vaan siihen että haluan olla Jumalan kanssa. Jos olen tehnyt syntiä tietoisesti, en ole halunnut olla Jumalan kanssa.
Voi olla minun sokeuttani, mutta en ole hahmottanut synnin tekemistä koskaan määrällisenä, enkä laadullisenakaan asiana vaan sitoumuksena, sopimusasiana.
Lisäys:
Tunnustuskunnista ainakin katolinen ja luterilainen eetos näyttäisi lisäävän kannattajissaan neuroottisehkoa lähestymistapaa jossa syntejä lasketaan. Itse pyrin arvioimaan jumalasuhteen kokonaisvaltaisuutta.