Tässä ketjussa joillain näyttää olevan sellainen ajatus, että väärin tekemistä on ainakin kahta eri kategoriaa. Jos näistä toisesta käytetään jotain muuta sanaa kuin synti, päästään siihen, että on mahdollista määritellä ettei uskovainen tee syntiä. Luterilaisessa kielenkäytössä - sikäli kuin olen sen oikein ymmärtänyt - ei ole tällaista jaottelua. Kaikki Jumalan tahdon vastainen on syntiä. Ajatukset, sanat, teot ja laiminlyönnit. Pienet ja isot. Tietoiset, tiedostamattomat ja täysin tahalliset. Ainoana rajana se, että yleensä sellaisia asioita ei pidetä syntinä, joille ihminen ei kertakaikkiaan voi mitään, esim. tunteita. Mutta siinä vaiheessa kun on mahdollisuus miettiä ruokkiiko tunnettaan tai mieleenjuolahdustaan vai ei, tulee myös mahdollisuus tehdä syntiä. Tästä näkökulmasta on selvää, että jokainen kristitty tekee syntiä jatkuvasti. Kaikki on armon varassa.
Toki sitten on myös pyhitys ja mahdollisuus pyrkiä parempaan. Sitä ei aina opeteta riittävästi luterilaisuudessa, koska pelätään suoritushenkisyyttä ja armon ehdottomuuden vaarantumista. Ja sitten on se, että synnintekemisen vakavuus, tahallisuus ja jatkuvuus voi mennä niin pitkälle, että uskon pysyminen samaan aikaan olemassa ei oikein ole enää mahdollista. Mutta niitä rajoja ei vedä ihminen vaan Jumala. Eikä sitä rajaa pidä myöskään etsiä - ei ole olemassa turvallista määrää syntiä.
Hyvä kysymys! Uskova ihminen ei ole mikään Jekyll ja Hyde persoona, kahdesta eri persoonasta koostuva, vaan yksi ainoa persoona, joka on samalla syntinen ja vanhurskas. En ymmärrä miksi tämä on joillekin niin turkasen vaikea juttu?
Kun puhumme ihmisestä, niin on kysymys Luojan luomasta 1.Moos.1:26 tila on sama kuin eläimillä. 1Moos. 2:7 kertoo kuinka ihmisestä tuli iankaikkisuusolento, koska Jumalan häneen puhaltama henki teki hänestä ikäänkuin Jumalan osan. Jumalan Henki elää ja vaikuttaa ihmisessä, siinä määrin kuin ihminen sen haluaa. Onko se vaikeaa käsittää, vaikka luomisesta lähtien ihminen on saanut päättää syödäkö kielletty hedelmä vai ei. Haluaako ihminen käsittää miksi Jumalaa on niin ”turkkasen” vaikea totella tai noudattaa nevoja vaikka seuraamukset ovat selkeitä. Tilanna on ollut päällä tähän päivään asti.
Raamattu kehottaa huomioimaan, että meillä on taistelu paholaisen voimia vastaan, jotka kyllä vaikuttavat ihmisessä, jota lihaksikin kutsutaan. Eli on kysymys luodusta, josta ei mitään jää jäljelle kuoltuamme, ei tunteita eikä ruumista. Alkuaineetkin haihtuvat olemattomiin.
Jekyli-jutut ei kirkasta mitään. Kaikki kirkas, selkeä on Raamatussa,
Pohdittavaksi. Voiko uskoontullut (=Jeesukseen uskova kristitty) tehdä syntiä? Mikä on syntiä? Kaikki mikä ei ole uskosta, on syntiä. Rakkauden lain mukaan eläminen takuuvarmasti torjuu syntiä. Onko pakko elää täydellisesti rakkauden lain mukaan? Kykeneekö siihen joku? Voiko uskoontullut himoita lähimmäisen puolisoa? Voiko hän runkata ja fantasioida? Entä jos hän tekee niin? Entä jos hän vihaa veljeään? Voiko hän hiukan vilpistellä veroissa? Entä ajaa tahallaan ylinopeutta? Voiko hän hiukan vääristellä totuutta tai kertoa tilanteen tullen valkeita valheita? Voiko aidosti kristitty harrastaa vääryyttä tai aiheuttaa tahallisesti kärsimystä toisille ihmisille? Mikä tarkkaan ottaen on syntiä? Konjakki kahvin kanssa?
Tapaan silloin tällöin vasemmistolaisen politiikassa johtavissa asemissa eläneen henkilön. Tapaan häntä helluntalais-HPK’n ”edustajana”. Vaikkei tarkoitukseni tavata ketään ole käännytys-todistamistarkoitus, niin hän mielellään viittaa siihen, että hän on harrastanut hartaita asioita ja käynyt rippikoulunkin, vaikka koti ei sinne kehottanut. Kysyttiin, mitä on synti? Muut eivät osanneet vastata ja ystäväni sanoi, että se on sydämen ero Jumalasta. Sai täydet pisteet. Nyt olemme tämän poliitikon kanssa laajemminkin nyt yhtä mieltä!
Sinä James et tähän kysymykseen paremmin tai edes oikein vastannut,
τὰς ἁμαρτίας sana on korvattu τα παραπτωματα -sanalla käsikirjoituksissa jotka bysanttilaista traditiota lukuunottamatta ovat aikaisintaan 10-vuosisadalta. Textus receptus, joka perustuu bysanttilaiseen tekstitraditioon käyttää myös τα παραπτωματα -sanaa.
Westcott -Hort käyttää sanaa τὰς ἁμαρτίας
NA-28 ja Westcott Hort ovat luotetuimmat käytössä olevat tekstimuodot.
Sitten erot sanojen välillä. Danker - Bauerin klassikkosanakirja antaa sanalle ἁμαρτία merkitykset tahattomasta rikkomuksesta tahalliseen rikkomukseen, syntiä yhtä kaikki. παραπτωμα -sanan juuri on verbissä παραπίπτω, jolla on sama tahattomuuden aspekti kuin ἁμαρτία -sanalla. Siksi sanoja käytetään välillä samassa merkityksessä jo klassisessa kreikassa.
Kun alunperin puhuttiin siitä voiko uskoontullut tehdä syntiä, ei tehty distinktiota tahallisen ja tahattoman synnin välillä. Se on tietenkin keinotekoinen jaottelu. Jos sanomme että uskoontullut ei voi tehdä kuin tahatonta syntiä, niin väitän että se ei kokemukseni perusteella pidä paikkaansa.
Asian käsittely on notkeampaa jos tranlitteroisit tuon kirjoituksen. Kaikkien on helpompi seurata kaikkien, jotka seuraa.
Tarkoita nuo pari, kolme sanaa.
Onko olemassa joku translitteroitu versio textus receptuksesta. Lihavoin nuo keskeiset sanat tekstistä. Jos haluaa lähteä keskustelemaan alkukielen sanojen merkityksistä, niin kai niitä pitäisi osata lukea alkukielellä?
Totta Mooses voi tehdä ja varmuudella tekee. Jos joku täysin Rakkauden lain mukaan kykenee elämään ja lain täyttämään, niin ei tee, kukaan vain ei kykene, siksi lain sijaan armo
»Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: “Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Matt. 22:34–40
Mun körttiymmärrykseni mukaan uskova (vierastan tuota uskoontuloa terminä) on a) kertalaakista vanhurskautettu ja Kristuksen vanhurskauteen puettu, eli synnitön ja b) elinikäistä parannusta ja pyhitystä nauttiva syntinen ja myös syntiä viimeiseen hengenvetoonsa (tai aivokuolemaan) tekevä.
Jos p&p (jotka ymmärrykseni mukaan ovat J:lan työtä, ei ihmisen itsensä) toimii, kuten tarkoitus on, hyvässä lykyssä synninteko toki vähenee. Sama vaikutus on ehkä iällä (liekkö osa parannusta), vanha ukko / mummo ei enää syntiin määrällisesti samalla tapaa pysty, kuten salskea nuorukainen / sorea neitokainen, vaikka se usein lystiä olisikin, jo ihan noin vanhalta muistilta.
Sitä vaan vanhaa Aatamia joutuu hautaamaan jatkuvasti, sen verran sujuvasti synniksi (Rakkauden lain rikkomiseksi ajatuksissa tai teoissa) kääntyy se, mitä ihminen itse toimittaa haluaa, kuten Paavalikin toteaa… Tekojen suhteen vastuu toki ihmisellä säilyy niin kauan kuin oikeustoimikelpoisuuskin, ajatuksilleen taas ei mitään voi.
Raamatun mukaan uskova yhdistyy Kristukseen niin, että tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kansaan.(Ef.5:30). Täten meidän syntimme on oleva yksi hänen kanssaan, sillä senhän hän otti kantaakseen. On hänen tehtävänsä puhdistaa oman ruumiinsa jäsenet synnistä ja se tapahtuu armosta uskon kautta niin, että hän ei lue meille enää syntiä, joka meissä vielä on.
Niinhän se on. Kristityt on kutsuttu seuraamaan rakkauden periaatetta ja siis olemaan hyvän puolella tässä pahassa maailmassa, mutta siinä onnistuminen ei ole pelastuksen perustana, vaan perustana on armo ‐ niille, jotka Jeesuksen kautta Jumalaan uskossa turvautuvat. En pelastuisi itseni eli siis oman kristillisen elämäni onnistumisen kautta.
Haluan elää Jumalan tahdon mukaan toisia vahingoittamatta vääryyttä tekemättä, mutta arvelen rikkoneeni kaikkia käskyjä vastaan ‐ myös kristittynä ollessani ja myös käytännössä (siis ei ainoastaan ajatuksissani) ainakin jossakin määrin.
Syntikipuilu hoituu niin, että ymmärrämme, että me olemme kuolleet, ja meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu synteineen kaikkineen.
Oppi pelastuksesta uskon kautta ja yksin sen perusteella on niin ollen äärimmäisen tärkeää kristityn levon ja vapauden kannalta. On vain syytä muistaa, että uskolla on taipumus pysyä parhaiten hyvässä omassatunnossa.
-Vapauteen Kristus vapautti meidät.
-Se armo, jossa me olemme, on Jumalan todellinen armo.
-Sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta.
Sivuhuomiona: Textus receptus pohjautuu bysanttilaisiin käsikirjoituksin jotka ovat uudempia kuin Nestle-Alandin pohjana käytetty aleksandrialainen tekstimuoto. Nestle-Aland ja Wextcott-Hort suosivat molemmat aleksandrialaista tekstityyppiä ja eroavat siksi toisistaan vähemmän kuin kumpikin suhteessa Textus receptukseen.
Kol.3:5 Kuolettakaa /nekroo maalliset jäsenet KK38, KK92 … haudatkaa. Haudatkaa on kreikaksi thapto.
WH ja sakramentalisen opin muodon periaatteellinen harha. Elävän, lihan eli ihmisen voi Hengellä kuolettaa. Se kuitenkin ”roikkuu teurastuspenkillä” kolemaamme asti. Siis se osa, mihin Saatanalla on tartuntapinta.
WH? Westcott-Hort? Tekstivariantteja ei tämän sanan (Νεκρώσατε) kohdalla ole käsikirjoituksissa. Se esiintyy myös Textus receptuksessa. Kuolettaminen tarkoittaa sitä että ei anna himoilleen valtaa. Jos huomaan itsessäni halun tehdä jotakin mitä Jumala ei tahdo minun tekevän, niin kuolettaminen on sitä että en anna halulleni valtaa, eli en tee sitä väätää, mitä haluaisin. Haudata on ihan käypä suomennos.
Käypä ei ole yhtäkuin oikea. Jo kuvaannollisestikaan elävää ei haudata. Nämä himot on kuoletettavissa uskovassa olevan Jumala hengen avulla ja jätettävä ihminen hoitamatta, ettei himot herää. Tästä yksi-yhteen maininta Raamatussa, KK38.
Himot ovat sillä tavalla hankalia että niitä ei oikein voi hallita 100%. On asioita joita emme voi hengessämme kontrolloida. Jos joku väittää että hänellä ei ikinä ole omituisia, kiellettyjä tms haluja tai mielikuvia tms, niin sanoisin että hän valehtelee. Kasteessa näistä aiheutuva syyllisyys on pesty pois. Niiden mukaan elämistä voi opetella ja pyytää voimaa siihen Jumalalta. Ja kyllä sitäkin voi rukoilla että mitään omituisia tai kiellettyjä mielikuvia tai haluja ei päähän nousisi. Kyllä Jumala auttaa siinäkin.
Mitä tämä tarkoittaa. WH - Westcott-Hort? Kuten sanoin, sanamuoto on kaikissa tunnetuissa käsikirjoituksissa. Millä tavalla WH tässä tukee sakramentaalisen opin muodon periaatteellista harhaa? Mitä tämä sitten tarkoittaakaan…
