En ehtinyt lukea. Miksi poistettiin, jos se oli asiallinen?
Nyt kuuluisi ketjuun omituisia huvittumisen aiheita.
Perustelin asian, niin suomalaisesta kuin italialaisesta kielihuollosta. Muita en tähän yhteyteen ottanut.
Onko liikaa pyydetty, että sinäkin perustelet tämän lausuntosi?
Huvituin omituisesti siis läntisyyden samaistamisesta sivistykseen. Kelitieteestä en tiedä mitään.
Kiitos, erinomainen vastine!
Teologian ymmärtäminen tieteenä, joka tutkii Jumalan olemusta on siinä mielessä huono, että siitä tulee vaikutelma, että Jumalaa tutkittaisiin samalla metodilla kuin millä tieteessä yleensäkin operoidaan. Sehän ei tietenkään onnistu. Jumalaa ei saa näkyviin mikros- eikä teleskoopilla, vaan ainoa tapa nähdä hänet on se, että hän itse ilmaisee itsensä ihmiselle. Tämän vuoksi teologian metodi ei ole sama kuin tieteen; teologian metodi on rukous ja elämä Kristuksessa hänen kirkkonsa elävänä jäsenenä.
3 tykkäystä
Olen lueskellut muutamia Jarmo Hakkaraisen opetuksia ortodoksi.net sivustolta. Hakkarainen on kirjoittanut kirjan “Ortodoksista psykoterapiaa - Kirjoituksia ortodoksisesta terapeuttisesta elämästä ja ortodoksisen teologian läntisestä vankeudesta”
Hakkarainen kirjoittaa hauskan suoraviivaisesti näissä artikkeleissaan, kirjaa en ole vielä etsinyt käsiini. Tästä artikkelista tulee hyvin esiin tämä näkökulma teologiaan.
Pyhä Gregorios tekee eron Jumalan tuntemisen ja maailmallisen eli filosofisen tiedon välillä. Maailmallinen tieto rajoittuu luonnollisen maailman tuntemiseen, kun taas todellinen tieto on peräisin Jumalalta ja johtaa yhdistymiseen rakkaudessa Hänen kanssaan. Pyhän Gregorioksen, samoin kuin esimerkiksi pyhän Basileios Suuren (k. 379) ja Johannes Damaskolaisen (k. 750), epistemologia eli tietoteoria rakentuu persoonalliselle kokemukselle. Palamaksen teologia perustuu Jumalan Valkeuden tekoihin ja hengellisen elämän kokemukseen. Maallinen filosofia on ihmiselle hyödyllinen luotujen todellisuuksien ymmärtämisessä, mutta Jumalan Viisaus merkitsee kilvoittelijalle osallisuutta Pyhän Hengen elämään.
Ja
Sama vaara väijyy tänä päivänä moderneissa ortodoksisissa teologipiireissä, joissa ihmiset uskovat tai ainakin elävät liberaalin rationaalisten uskomustensa mukaisesti. Heille teologia on akateemisen tiedon tulos, rationaalisen ajattelun toimintaa ja kirjallisten lähteiden tuotoksia.
He torjuvat elämässään ihmistä syvästi hoitavan ja lääkitsevän askeesin ja katumuksen. He väittävät, että ortodoksisuuden ja muiden itseään kristityiksi kutsuvien uskonnollisten ryhmien väliset opilliset erot ovat menettäneet merkityksensä viime vuosikymmeninä. Sellaiset puheet pilkkaavat pyhien isien kirkon uskoa ja elämää. Missä siinä on sijaa ortodoksisen hengen mukaiselle katumukselle ja elämän muutokselle?
Bysantin isät hylkäsivät filosofiaan orientoituvan teologian. Patristinen opetus liittyykin positiivisiin tieteisiin, jotka yhdistyvät kokemukseen. Lisäksi Pyhien Isien Teologia yhdistyy läheisesti lääketieteeseen, koska siinä on kyse parantamisesta. Patristisella teologialla ei ole mitään olennaista tekemistä filosofian kanssa. Pyhät Isät olivat puhtaasti empiirisiä. He luottivat Pyhän Hengen kokemukseen, jonka he ottivat elävänä vastaan Kirkossa. Siksi heidän kokemuksensa ei ollut yksilöllistä, vaan persoonallista.
Hakkarainenkin selvästi välillä kärjistelee ja toisaalta toteaa itsekin:
Jo 800-luvulta lähtien bysanttilaista ajattelua oli leimannut kahden ryhmän, munkkien ja humanistien, jännite. 1300-luvulla jännite purkautui avoimeksi riidaksi.
Kun tarkastellaan 1300-luvun bysanttilaisten humanistien ja munkkien toimintaa, on syytä korostaa, ettei raja humanistien ja munkkien välillä ole yksiselitteinen. Oli myös sellaisia pyhän Gregorios Palamaksen hesykastisen teologian kannattajia, jotka olivat humanisteja (pyhä Nikolaos Kavasilas, k. noin 1390). Toisaalta oli myös Palamaksen vastustajia, jotka olivat munkkeja (Barlaam Kalabrialainen).
Ja tokihan kokemuksellista ja hesykastista teologiaa ja menetelmää kannattanut Palamas kirjoitti itse aiheesta teologiaa. Mutta onhan se nyt selvää, että kristillisen teologian on “tultava lihaksi” jollain tavalla kristityn elämässä, jotta sillä olisi mitään merkitystä. Asiat olisivat itselläkin paljon paremmin, jos olisin 5,5 vuoden kompuroivassa vaelluksessani käyttänyt edes 10 prosenttia lukemiseen ja pohtimiseen käyttämästäni ajasta simppeleihin, toistaviin “harjoituksiin” ja rukouksiin, sekä paastoon.
Edit: vaikea noita prosentteja on tosin laskea; olenhan toki käynyt tänä aikana yhteensä sen tuhannessa kristillisessä tilaisuudessa ja rukoillut kiihtyvää tahtia. Ja lukiessa sitä löytää itsestään kaiken laista ja voi sitten tunnustaa niitä syntejä ja vääriä asenteita Jumalalle. Mutta ehdottomasti painopistettä on syytä muuttaa enemmän hiljaisuuteen ja rukoukseen.
1 tykkäys
Noiden Hakkarais-sitaattien kanssa olen kyllä ihan samaa mieltä. Etenkin ensimmäinen sitaatti puhuu tärkeästä asiasta: Jumalasta saadusta kokemuksesta kaiken karismaattisen teologian lähtökohtana. Jos ei sitä ymmärrä, niin silloin tosiaan on vaarana tuo Hakkaraisen mainitsema akateemisen järkeilyn keinoin rakennettu “teologia”, joka sivuuttaa katumuksen ja askeesin merkityksen Jumalan tuntemisessa.
Eikö? Ainakin 80-luvulla kun helluntailaiset käännyttivät minut suoraan pakanuudesta joukkohinsa, kaikki tuosta oli totta. Minulla ei siis ollut ennen tuota mitään kontaktia uskovaisiin, ei mihinkään kirkkokuntaan, koska olin ei-uskovaisesta perheestä lähtöisin. Olin viisi vuotta helluntaiseurakunnan jäsen, jonka jälkeen minut lukuisten vanhimmistopuhuttelujen jälkeen erotettiin sieltä. Tämä tapahtui sen seurauksena kun huomasin, ettei toiminta ollenkaan perustunut Raamattuun, vaikka sen kuinkakin hoettiin niin tekevän. Kaikkea perustelttiin juurikin noilla Apostolien teoista haetuilla kohdilla, aivan kuten Eskolakin tuossa artikkelissaan toteaa. Myös Korinttolaiskirjeen tietyillä armolahja-kohdilla tuettiin omia käsityksiä. Sain tuolloin käteeni norjalaisen pastorin kirjan “Uskosta Vanhurskas” ja se aukaisi lopullisen kuilun minun ja helluntailaisten välille.
Mutta nyt kun enää yli kolmeenkymmeneen vuoteen ole ollut missään tekemisissä helluntaiseurakunnan kanssa halusin kysyä sinulta onko opetus mahdollisesti muuttunut noista ajoista, vai onko se edelleen tuo, mitä Eskola hyvin kuvasi?
1 tykkäys
Tästä ei ole lainkaan kysymys. Ei ole tarkoitus syyllistää ketään, vaan vain ihan aidosti kysyä miten sellainen opetus perustellaan, jota ei ole Raamatussa?
Ei ainakaan minun aikoinani (lonkalta skaalalla 90-04) kukaan uskonut, että vasta kasteessa saadaan synnit anteeksi. Toimituksen funktio oli hyvin epämääräinen ajatus maailmasta erottautumisesta. Käytännössä kaste oli mekaaninen toimitus, joka liittää seurakuntaan, ilman erityisempää armovälineluonnetta.
2 tykkäystä
Näin on. En uskaltanut itse tuota kirjoittaa, ettei ala huuto.
Nimenomaan: kaste on “hautaus”. Ensin tapahtuu entisen elämän kuolema, eli uskoontullut tietoisella järjellään ja uskollaan hylkää syntisen elämänsä ja “tahtoo lähteä seuraamaan Jeesusta”. Tässä kohdin uskoontullut saa syntinsä anteeksi, ei vasta tulevassa kasteessa!
Tämä, ihmispäätös itsessään ei uudestisynnytä, sillä uudestisyntymä on Pyhän Hengen vaikuttama, hengellinen, mystinen tapahtuma jota ihminen ei voi millään teollaan aikaansaada. Tällöin, mikäli uudestisyntymä tapahtuu, Jeesuksen ja Pyhän Hengen vaikutuksesta, he nk. astuvat hänen elämäänsä, vaikuttamaan sisäisesti, hengellisesti.
Tätä entisen elämän hylkäämistä ja Jeesus-tielle lähtemistä siis yleensä myös seuraa tämä mystinen uudestisyntymä. On kuitenkin erotettava uudestisyntynyt käännynnäisestä. Uudestisyntynyt on hengellisesti, yliluonnollisella tavalla muuttunut ihminen. Käännynnäinen on henkilö, joka saattaa oll harrasmielinen, tai muutoin uskonnollisten asioiden suhteen utelias, mutta vailla uudestisyntymää, “sydämen ympärileikkausta”.
Tämän uskomansa uudestisyntymänsä merkiksi, tähän helluntailaiseen uskoon tullut nyt haluaa haudata entisen elämänsä ja (anteeksisaadut) syntinsä kasteen hautaan. Tämä täytyy tapahtua upottamalla, jotta koko entinen elämä hukkuu. Kastevedestä ylösnousu kuvaa tulevaa ruumiin ylösnousemusta.
Tähän jää kasteen merkitys. Sille ei anneta mitään muuta merkitystä.
Ja vakuutan, että tämä on itse kuultua, varsin tunnetun helluntaisaarnaajan opetuksia. Hän ei tituleerannut itseään “pastoriksi” vaan vastusti kaikkia tällaisia nimityksiä.
En osaa asiaan, Waltherille, tämän paremmin vastata. Tässä on asian koko ydin, mitä helluntaiherätyksessä, ympäri maailman, julistetaan.
En voi muuta, kuin aamentaa tähän Kulkurin kirjoittamaan. En ole kuullut koskaan mainittavan, missään päin, “helluntalaisesta uskosta”. Heluntaiherätyksillä ei ole “tunnareita”. Korkeintaan 10-14 kohdan painotukset, koskien mm. uudestisyntymistä, uskovien kastetta, seurakuntatotuutta ja Pyhän Hengen kastetta.
Sinä, niinkuin San Gennaro osaatte asian oikein selittää, uskomatta siihen, - toisesta onnittelen teitä.
1 tykkäys
Itse asiaan on jo monelta taholta vastattu ja koska olen kaikesta samaa mieltä, mitä Kulkurin ja San Gennaron selkeisiin kirjoituksiin tulee, niin en niitä enää parantele.
Vähän toinen juttu:
En tunne, enkä ole kuullut Timo Eskolasta, ilmeisesti siksi, että hän valistaa eri piireissä kuin mihin itse ulotun. Tänään voi saada tietoa asioista ja henkilöistä, joiden vaikutus ei ole itselle tuttu. Siksi katsoin mistä Eskolan, ainakin tässä sinun lainauksessasi, tiedotus on peräisin ja mihin hän ne perustelee.
Oikeaa tietoa on saatavissa ottamalla yhteys, vaikka kehenkä helluntaisaarnaajaan ja lisäksi on useimman paikallisen helluntaiseurakunna nettisivuilla keskeiset kohdat miksi on aina ollut nk. ‘helluntalaisuus’.
Ilman sarvia ja hampaita ja viittaamalla vain Raamattuun, Room. 1: “22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet”.
Tämä ei kohdistu henkilöön, vaan mitä hän esittää tosiasiana, vaikkei ole siitä, ilmeisesti, halunnutkaan ottaa selvää. Tällainen ei ole harvinaista, että riittävän korkealta voi sanoa mitä vaan.
Kaikki julkisesti esitetty on sivistysvaltioissa voitava käsitellä samassa laajuudessa. Näin tekivät berealaiset kun kuuntelivat Paavalia ja Siilasta.
No, tuo termi “helluntailainen usko” oli omani, sillä tahdoin ilmaista sen tosiasian, että se ilm. poikkeaa esim. katolilaisten kirkkojen ja luterilaisenkin kirkon uudestisyntymä-käsityksistä. Nämä kirkot, eri tavoin opettavat uudestisyntymän tapahtuvan kasteessa, myös pienen lapsen kohdalla.
Katolilaista tai ortodoksista oppia asiasta en tarkemmin tunne, mutta olen sallinut itselleni kerrottavan luterilaisen kirkon kannan joka on, että kaste itsessään ei uudestisynnytä, vaan uudestisyntymä on kasteeseen kätketty lahja, joka sittemmin, esim. rippikoulun käytyä, uskossa vastaanotetaan, eli hyväksytään. Kastetulla kirkon jäsenellä on siis käsissään lahja, joka hänen vain tulee avata.
= “Kaste on lahjapaketti, uudestisyntymän käärepaperi, joka vaatii sen avaamista, uskossa.” Näin on eräskin läheinen, luterilainen teologi asian itselleni selvittänyt.
Kastettu luterilainen elää aina “kasteen armossa / kasteen armoliitossa”, eli kaste ei ollut kertaluonteinen tapahtuma joka oli ja meni vaan siinä kasteen uskossa eletään, jatkuvasti. Kaste on Kristuksen hauta:
Room. 6:4
Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
Aivan järkeenkäypää, joskin monelle teologisesti uusi asia. Siihen kasteeseeni minäkin voin jatkuvasti hautautua, siinä elää. Kasteen kohdalla ei uskoni mukaan ole merkitystä ulkoisella asialla: paljonko oli vettä, uskoinko tuolloin vai uskonko nyt, vaan itse kasteella ja sen tarkoituksella.
Kyllä sen ymmärsinkin, että tiesit, ettei ‘helluntalaista uskoa’ olekaan, sen sanatarkassa merkityksessä.
Eli OK!
1 tykkäys
Itse asiassa luterilainen oppi kyllä sisältää uudestisyntymisen kasteessa.
On jossain määrin hiusten halkomista ja ainakin minulle vaikeaa teologiaa, miten ja missä järjestyksessä kaikki tapahtuu ja mitä nimityksiä annetaan uskoontulolle, heräämiselle, kääntymiselle jne.
Mutta periaatteessa luterilaisen opin mukaan kaste uudestisynnyttää ja antaa uskon. Tämä puolestaan ei tee tyhjäksi tosiasiaa, että myöhemmin ihminen “tulee uskoon” joten ainakin hän kokee ettei ole uskonut, vaikka onkin esim. lapsena kastettu. Ja joka tapauksessa, vaikkei varsinaista heräämisen ja uskoontulon kokemusta olisikaan, kastettu meidän oppimme mukaan on velvollinen päivittäin seuraamaan Kristusta ja tekemään parannuksen kasteen armoon luottaen.
Nämä ovat hyvät tiivistelmät, joista kumpaakaan ei voi jättää pois:
1 tykkäys
Multa ei irtoa nyt mitään kovin syvällistä 
Tunnustuksellisen luterilaisuuden sisällä on jonkin verran hajontaa Sola scripturan ymmärtämisen kanssa. Se, mihin minä uskoin, kaatuu siihen, ettei Raamatussa missään opeteta suoranaisesti Yksin Raamattu -periaatetta. Ketjun avauksessa pyydetään opinsijaintipaikkoja Sola scripturalle. Minun mielestäni niitä ei ole.
Muut opin variantit kaatuu kaiketi siihen, että nominalismi on metsässä. Sola scriptura on ymmärrettävä vain nominalistisessa kontekstissa. Minun viides “palaseni” summaa sitä, mikä minusta nominalismissa on pielessä.
2 tykkäystä
Kuinkahan monta vuotta sitten tämäkin sinulle sanottiin, lol. Vaan silloin kun olit vielä luterilainen, niin “vastustajien” sanat eivät painaneet. Nähdään siis, että kyse ei ole sanoista vaan asioista. Muutos vaatii sen, että Jumala toimii voimillaan ja saa näkemään yhdet ja samat sanat toisessa valossa.
1 tykkäys
Alkuperäisessä merkityksessään sola scriptura viittasi julkiseen kiistatilanteeseen, jossa on arvioitava, mikä opetuksen sisältö on Kristuksen evankeliumin mukaista ja mikä ei.
Jer 30:
2 “Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Kirjoita kaikki sanat, jotka minä olen sinulle puhunut, kirjaan.
3 Sillä katso, tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä käännän kansani Israelin ja Juudan kohtalon, sanoo Herra, ja palautan heidät maahan, jonka olen antanut heidän isillensä, ja he saavat periä sen.”
Jes 34:16 “Etsikää Herran kirjasta ja lukekaa: ei yhtäkään näistä ole puuttuva, ei yksikään toistansa kaipaava. -“Sillä minun suuni on niin käskenyt.” -Hänen henkensä on ne yhteen koonnut.”
Raamatun kaanonin katsotaan luterilaisuudessa olevan PH:n inspiroima;
Joh 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Joh 16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Pietari kirjeensä kohdassa: ”…vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet…”. Ihmiset itse eivät ole keksineet kirjoittaa Raamattua, vaan Jumalan Pyhä Henki. Kun nykyään usein sanotaan Raamattua vähätellen, että sehän on ihmisten kirjoittama, niin on tämä on tosin totta sinänsä mutta vaatii ehdottomasti täydennyksen: Raamattu on ihmisten kirjoittama, mutta Jumalan käskystä.
”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee” (Matt. 4:4). ”Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:” – lainaus Jes. 7:14 (Matt. 1:22). ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Kirjoita kaikki sanat, jotka minä olen sinulle puhunut, kirjaan” (Jer. 30:2). ”Ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti” (1. Kor. 2:13).
”Sinun sanasi on kokonansa totuus” (Ps. 119:160). Uudessa testamentissa Jeesus itse viittaa yhteen sanaan VT:ssa (Ps. 82:6) ja sanoo: ”Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi. ” (Joh. 10:35).
Vuorisaarnassa Jeesus sanoo, että ennemmin taivas ja maa häviävät kuin laista häviää pieninkään kirjain, pieninkään piirto (Matt. 5:18). Sanat ’pienimmästä kirjaimesta’ ja ’pienimmästä piirrosta’ tarkoittavat heprean kielen pienimpiä merkkejä ja kirjaimia, jotka meidän kirjoitusjärjestelmässämme vastaavat lähinnä pilkun tai pisteen kokoisia merkkejä. Vielä mainittakoon apostoli Paavalin sana Apostolien teoissa: ”Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa” (Ap. t. 24:14).
jne, jne…