Yksin Raamattu -periaate

Ja missä oli sola scriptura?

Jos puhdasoppisen luterilaisen näkemyksen haluaa, kannattaa kysyä vaikkapa Preussilta, minun kompetenssillani on sinänsä turha ruveta vääntämään aiheesta, josta on kyhätty useampikin väitös :wink:

Ei luulisi vaativan väitöskirjoja, jos sola scriptura löytyisi Raamatusta.

2 tykkäystä

Joo. Raamatusta löytyy ennemmin periaate, jonka mukaan kaikki hengestä syntyneet kirjoitukset ovat hyödyllisiä.

2 tykkäystä

Meillä lienee vähän toisistaan poikkeava käsitys sola scripturasta :wink:

Edelleen;

“Sanohan, jos kykenet, millä kriteereillä riitakysymys ratkaistaan, jos isien sitä koskevat lausumat ovat keskenään ristiriitaisia? Silloin ratkaisun täytyy tapahtua Raamatun perusteella, mikä on mahdotonta, ellemme anna Raamatulle sitä ensimmäistä sijaa kaikessa, mikä tavallisesti annetaan isille; se on, että Raamattu on itse itsessään mitä varmin, helppotajuisin, selvin, itse itseään tulkitseva, kaikkien ihmisten kaikkien väitteiden koettelija, joka tuomitsee ja valaisee, niin kuin on kirjoitettu Psalmissa 119 … Tässä Henki opettaa selvästi, että valo ja ymmärrys saadaan yksin Jumalan sanasta, niin kuin avoimesta ovesta tai ensimmäisestä prinsiipistä, josta on aloitettava, jotta päästäisiin valoon ja ymmärrykseen.”(WA 7, 97:19-35)

Valitettavasti tämä ei vaikuta pitävän yhtä tosiasioiden kanssa.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että kirkon oppi ei voi koskaan olla ristiriidassa Raamatun kanssa, ja Raamattua voi ymmärtää vain kirkon opetuksesta käsin.

2 tykkäystä

Kristityt kiistelivät keskenään. Eräs sanoi: “Uskon kukka on sininen”. Toinen väitti vastaan: “Eikä ole. Uskon kukka on punainen”. Tähän kolmas: “Olette molemmat väärässä. Uskon kukka on oranssi”. Neljäskin yhtyi väittelyyn: “Ihan pielessä kaikki. Uskon kukka on valkoinen”. Syyttely ja nujakointi jatkui, kunnes kristityt väsyivät ja nukahtivat taistelutantereelle. Ja heidän nukkuessaan Jumala kasvatti heidän uskon kukistaan kauniin kukkakedon. Siinä oli ihanassa harmoniassa valkoisia, oransseja, punaisia ja sinisiä kukkia.

(Ks.Inkeri Tahvanaisen runo kirjassa Wille Riekkinen, “Raamatun monet kasvot”, s. 6-7)

Hmmm. Mielestäni ei aivan. Pelastavalla uskolla on rajansa.

Meillä kaikilla jotkin uskon yksityiskohdat voivat vaihdella, mutta uskon itsessään on perustuttava tiettyyn, puhtaaseen oppiin. Tämän, pelastuksen sisältävän, oikean opin kohdalla ei sooloilla. Itseasiassa “uskon”, että tarpeellista uskoa on ymmärtää Jeesuksen ja apostolien sanoma puhtaimmillaan. Se ei sisällä paljon, mutta jonkin verran. Näitä ovat esim. Jeesuksen koko sovitustyö, lahjavanhurskautus, parannus, pyhitys. Nämä kun raamatullisesti itselleen selvittää, pieniä, henkilökohtaisia “värejä”, eli hienosäätöä voi olla.

Tässä mielessä Raamattu on se kirja, josta löydämme oikean opin. Muita, Raamatun ulkopuolisia kirjoja ja ajatuksia voi pitää hyödyllisinä, rikkautena, kunhan ne eivät sodi itse Raamatun määrittämää puhdasta oppia vastaan.

1 tykkäys

Augustinus luettelee opille neljä lähdettä: Raamatun, isien perinnön, kirkon auktoriteetin ja luonnollisen järjen. Kuitenkin jos hän väitteli harhaoppisten kanssa, hän sanoi vetoavansa ennen kaikkea Raamattuun, koska sen kaikki osapuolet hyväksyivät. Yksin Raamattu ei kuitenkaan ollut se lähde, josta totuus oli saatu.

5 tykkäystä

On selviö, että Raamattu ja kirkko kuuluvat yhteen. Niitä ei pidä pelata toisiaan vastaan, ei ainakaan vain siksi, että sola scriptura kuulostaa jämäkän raamatulliselta. Tämä ilmenee jo käsitteestä scriptura, “kirjoitukset”. Scriptura merkitsee, että Raamattu käsitetään yhdeksi kirjakokoelmaksi, jonka tekstit puhuvat ainakin jossain mielessä samasta asiasta. Tämä puolestaan edellyttää, että kirkon todellisuus hyväksytään osaksi Raamatun syntyprosessia ja oikeaa tulkintaa. Kirkko ja sen julistama evankeliumi on nimittäin ainoa syy sille, että meillä on olemassa Raamattu-niminen kirjakokoelma. Ilman kirkkoa ja siinä tapahtunutta kanonisointiprosessia Raamatun yksittäiset tekstit olisivat kadonneet jo aikaa sitten.

Kirkon keskeisen roolin myöntäminen Raamatun synnyssä ei kuitenkaan merkitse kirkon asettamista Raamatun yläpuolelle. Jumalan Henki on johdattanut kirkollisen Raamatun syntyprosessin haluamakseen. (kun aiheeseen vaivautuu, näin on pakko olettaa, sillä jos kirkon ja Raamatun kehitys ovat kulkeneet vailla Jumalaa jo ensi alustaan lähtien, on koko myöhempi teologia ja Raamatun normatiivisuuden pohtiminen täysin turhaa.)

Vaikka kirkko siis on se tulkintahorisontti, jossa Raamattu ymmärretään oikein eli Jumalan historiallisena itseilmoituksena, ei tämä merkitse, että kirkko itse tuottaisi uutta ilmoitusta Raamatun yläpuolella tai edes sen rinnalla. Sola scriptura-periaatteesta on pidettävä kiinni siinä mielessä, että kirkon on edelleen oltava Raamatun kuulija ja uskoja, ei sen mestaroija.

Sola scriptura-periaatteesta pitää kuitenkin luopua silloin, jos sillä tarkoitetaan Raamatun erottamista kirkon perinteisestä uskosta.

Lutherille sola scriptura liittyy ajatukseen Raamatun selvyydestä. Luther ei kuitenkaan väitä, että Raamattu olisi kauttaaltaan yhtä selvää ja merkittävää tekstiä. Se aukeaa ymmärrystä antavaksi valoksi keskuksestaan käsin, joka on jumalattoman vanhurskauttaminen uskosta Kristukseen:

“Oikea koetinkivi kaikkien kirjojen arvosteluun on se, että katsotaan, ajaako se Kristusta vaiko ei … Se mikä ei opeta Kristusta, se ei ole apostolista, vaikka Pietari tai Paavali niin opettaisi. Ja päinvastoin, se mikä saarnaa Kristusta, se on apostolista, vaikka sen tekisi Juudas, Hannas, Pilatus tai Herodes.” (WA DB 7, 384:25-32)

Raamattua ei pidä ymmärtää Kristusta vastaan, vaan hänen puolestaan, eli sen on viitattava Kristukseen, tai muuten sitä ei saa pitää Raamattuna ollenkaan. (WA 39I, 47: 3-4).

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Lutherille Raamatun ylivertaisen auktoriteetin perusteena ei ollut yksin se, että se ajaa Kristusta [Christum treiben] Hänen mukaansa Raamattu oli Jumalan sanaa myös siksi, että se on Pyhän Hengen inspiroimien henkilöiden kirjoittama. Sama Henki avaa myös Raamatun ymmärryksen ja tulkinnan, jos on avatakseen :wink:

Katolisen katekismuksen (1995) lukua “Pyhän Raamatun inspiraatio ja totuus” tunnustuksellinen luterilainen lukee ehkä hieman hämmentyneenä. Keiden sen nyt pitikään olla sanan kirkko?

  1. Jumala on Pyhän Raamatun kirjoittaja. ‘Jumalallisesti ilmoitetut tosiasiat, jotka sisältyvät Pyhän Raamatun tekstiin ja esitetään siinä, on kirjoitettu Pyhän Hengen inspiraation alaisena’. ‘Sillä Pyhä Äiti Kirkko, luottaen apostolisen ajan uskoon, hyväksyy pyhinä ja kanonisina Vanhan ja Uuden testamentin kirjat, kokonaisuudessaan ja täydellisesti, kaikkine osineen, sillä perusteella, että koska ne on kirjoitettu Pyhän Hengen inspiraation alaisena, Jumala on niiden kirjoittaja ja sellaisina ne on kirkolle itselleen välitetty’ (DV 11).

  2. … ‘Tuottaakseen pyhät kirjat Jumala valitsi tiettyjä ihmisiä, jotka, koko sen ajan kun hän käytti heitä tässä tehtävässä, käyttivät täydesti omia kykyjään ja voimiaan niin, että vaikka Jumala toimi heissä ja heidän kauttaan, he tosina kirjailijoina panivat tekstiin kaiken sen, mitä hän halusi kirjoitettavaksi eikä mitään muuta.’ (DV 11).

  3. … Raamatun kirjat opettavat vahvasti, uskollisesti ja erheettä sen totuuden, jonka Jumala, meidän pelastuksemme tähden, halusi nähdä sisällytettynä Pyhään Raamattuun.

  4. Kuitenkaan kristillinen usko ei ole ‘kirjan uskonto’. Kristinusko on Jumalan ‘Sanan’ uskonto, ‘ei kirjoitettu ja mykkä sana, vaan inkarnoitunut ja elävä’.[ …]

2 tykkäystä

Ex-reformoituna tunsin viisi ns. solaa:

  1. Sola scriptura (yksin kirjoituksista)
  2. Sola fide (yksin uskosta)
  3. Sola gratia (yksin armosta)
  4. Solus Christus (yksin Kristuksesta)
  5. Soli Deo gloria (kunnia yksin Jumalalle).

Tästä voisi ajatella, että sola kärsii jonkinlaisen inflaation. Ei kai se näin välttämättä ole, mutta kielii kyllä tiukan linjan protestanttienkin harrastavan aika pitkälle menevää erittelyä, vaikka ulospäin ajatus on, että “nähkää, miten yksinkertainen tunnustuksemme on!”

1 tykkäys

Ps. 119:160, “Sinun sanasi on kokonansa (heb.rosh, eng. sum, ital. somma) totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti.
KR 33 kääntää, että sinun Sanasi on totuus. KR 92 kääntää “Totuus on sinun sanasi perusta”, niinkuin on kaikissa RKK:n hyväksymissä laitoksissa. Jälkimmäisissä uskollisuus alkuperäiselle tarkoitukselle kärsii.

Tästä Ps.119:160, voidaan saada tukea sille “armolliselle” kannalle Raamatusta, että se on ‘periaatteessa’ totta. Näin johdattelu sitten jatkuu ja aletaan tietämään, mikä siellä ei ole totta.

Näen, että on merkittävä ero sillä, tai on aivan eri asia, kun puhutaan, että jokin on perustettu totuudelle kuin, että se on totuus, kokonansa,(rosh) eli on Itse Totuus, jonka päälle perustetaan.

Näin voidaan tuoda tai luoda perustus ja sen päälle totuus ja saada lisää ‘totuuksia’ liittymään.

Ehkä kaikkein selkein ja ajankohtaisin RKK:n käsitys/selitys Raamatun arvovallan kattamisesta on Vatikaani II:n pohjalla tehty laitos, italiaksi, Edizioni Paoline, v. 1968.

Laitoksen esipuhe, kymmenen sivua, selittää Raamatun arvovallan olevan muunmuassa se, mikä Trentossa on päätetty. Eli kirkon, RKK, traditiot ovat samanarvoisia kuin Raamattu. Itse näen, että on todennäköisempää, että traditiot, eli tunnustuskirjat, poiketessaan Raamatusta, pätevät.

Tämä ei pidä paikkaansa Revised Standard Version Second Catholic Edition, joka ei ole ainoastaan RKK:n hyväksymä, vaan Vatikaanin monin tavoin suosima, kääntää näin: “The sum of your word is truth…” Yksi vaihtoehtoinen käännös “The beginning of your words…” tulee ilmeisesti Septuagintasta, jota apostolit itse käyttivät.

Kaipa se on heprealaisen tekstinkin mukaan mahdollinen käännös. Heprean sanoilla on usein monta merkitystä. Esimerkiksi 2 Moos 11:2:ssa sanotaan "Tämä kuukausi olkoon teille kuukausista ensimmäinen (hep. rosh), aloittakaa siitä vuoden kuukaudet."

1 tykkäys

Olen aikaisemmin maininnut, että yleensä haluan tarkistaa asiat ennenkuin lähden julkiseen kirjoitteluun. Näin tein nytkin. Vatikaanin omilla sivuilla on Raamattu julkaistu ja edustaa sitä, missä ei ole virheitä, niin kuin jokaisessa RKK:n, Vatikaanin “signeeraamassa” käännöksessä lukee, sen johdanto-sanoissa.
Olen ollut yhteydessä Suomen katoliseen kirkkoon ja kysynyt heiltä sitä Raamatun laitosta englanniksi mitä he käyttävät ja suosittelevat. Suomesta ja Englannista annettiin minulle oheinen versio, eli The CTS New Catholic Bible, 2007. Siinä tuo Ps. 119:160 on: Your word is founded on truth. Your decrees are eternal.
Se on täysin yhtenevä Vatikaanin nettisivustolla olevan italialaisen käännöksen kanssa:
[160] La verità è principio della tua parola,
resta per sempre ogni sentenza della tua giustizia.

Lisäksi 1968 julkaistiin italiaksi, Edizioni Paolini, Vatikaani II:n vahvistukseksi laitos, jossa kohta on:
“La verità è principio della tua parola; eterno ogni decreto della tua giustizia.”

Kaikissa näissä ja näitä aikaisimmissa katolisissa käännöksissä on sanoma: Sinun sanasi on “… founded on truth”, La verità è principio della tua parola.

Toistan, että olen käynyt läpi sen viestin, minkä RKK mielestäni antaa Sanasta. Kun lukee tuon Suomen katolisen kirkon minulle toimituttaman 2007 laitoksen Resumé:n, niin siinä hyvin monisanaisesti selvennetään tuo, mikä Psalmi 119:160 on heidän käännöksessään, eli Sana on totuuden päällä, eikä, että Sana on Totuus.

CTS New Catholic Bible sisältää Grailin psalttarin, muilta osin se on Jeruslam Bible. Se on liturgisessa käytössä Britanniassa ja kirja on tehty ihmisille nimenomaan messukäyttöä silmällä pitäen. Todennäköisesti englanninkieliset messut Suomessa käyttävät samaa käännöstä, joten ei ihme, että sitä on suositeltu. Kyseinen resumé on on tiivistelmä Dei Verbumista, joka kokonaisuudessaan on linkitetty tähän ketjuun. Psalmin 118 jaetta 160 ei kirjassa kommentoida lainkaan.

SInä sanoit kuitenkin “kaikki RKK:n hyväksymät käännökset” Meillä on nyt ainakin yksi englanninkielinen käännös, jossa psalmi 118:160 on käännetty toisin ja mielestäsi oikeaoppiseen tapaan. RKK vielä käyttää kyseistä käännöstä englanninkielisissä teksteissään, muistaakseni myös KKK:n amerikkalaisessa käännöksessä.

Tässä Hannu Lehtosen esitelmässä (Ropert Preusin kirjan Raamatun inspiraatio pohjalta) on tiivistettynä se mitä luterilaiset isät opettivat Raamatun asemasta kristillisessä opissa.

”Luterilaisen puhdasoppisuuden kiinnostukselle Raamattu-oppia kohtaan on aivan perustavaa se asema, jonka he antavat Raamatulle teologian lähteenä. Heidän mukaansa Raamattu on teologian tietoprinsiippi (principium cognoscendi), mikä tarkoittaa sitä, että se on kristillisen opin ainoa ohje. Ilmoitetun teologian ainoana lähteenä täytyy olla kirjoitettu Jumalan sana eli Raamattu. Muutoin meidän teologiamme on väärä ja niin myös Kristuksemme. Dogmaatikot tuntevat myös luonnollisen teologian, mutta he tekevät eron sen ja ilmoitetun teologian välillä. Luonnollisen teologian lähde on järki ja luonto. Se ei tarjoa pelastavaa tietoa evankeliumista, vaan ainoastaan tiedon Jumalan laista, hänen olemassaolostaan ja hänen oikeudenmukaisuudestaan. Jumala antoi ilmoituksensa aluksi suusanallisesti, mutta heti kun hänen sanaansa oli kirjoitetussa muodossa, oli tämä Jumalan kirjoitettu sana ohje ihmisille. Raamatun kaanonin tultua valmiiksi on Jumalan välitön ilmoitus päättynyt ja meidän tulee pitäytyä yksin Raamattuun.”

”Raamattu on opin ainoa ohje. Jos se ei ole ainoa, se ei ole ohje lainkaan. Raamattu on meille puhuva Jumala. Hutteruksen mukaan tämä seikka erottaa luterilaisen kirkon useimmista muista kirkkokunnista ja lahkoista ’puhtaana, oikeaoppisena kirkkona’. Luterilainen puhdasoppisuus korostaa voimakkaasti tätä Raamattu-periaatetta varsinkin siksi, että katoliset poleemikot hyökkäsivät toistuvasti tätä kantaa vastaan. Roomalaiskatolilainen teologia pitää kiinni siitä, että Raamattu ei ole teologian ainoa lähde. Myös kirjoittamaton traditio sekä paavien ja kirkolliskokousten päätökset ovat näitä lähteitä. Preus väittää, että näiden kahden osapuolen kaikkien opillisten erojen vaikein kohta oli juuri tässä periaatteita koskevassa ristiriidassa.”

1 tykkäys

Niinhän se tekee…

3 tykkäystä