Yksityiset ilmestykset ja näyt


#21

Miten niin?


#22

La Salette ja Fatima ovat minulle sellaisia ilmestyksiä, jotka ovat kovasti aina puhuttaneet.

Tätä ei ole taidettu suomeksi kääntää.


#23

Ai miksei?


#24

Suomi on ainakin pinta/alaltaan suuri moneen Euroopan maahan verrattuna.


#25

Minusta @kieku korosti ihan oikeita asioita.
Näkyjen takana voi myös olla itse Saatana.

Jos ilmestys ei kirkasta Kristusta, vahvista näkijänsä uskoa Kristuksen sovintoarmoon ainoana ihmiskunnan toivona, se on epäilyttävä - syntyi paikalle miten suuri matkamuistoteollisuus tahansa.

Miksi on vaikea hyväksyä, että Suomi on great country?
Sehän toteutuu melkein millä hyvinvoinnin ja hyvän elämän mittarilla tahansa mitaten.


#26

Tässä ketjussa voisi ehkä mainita viimeisimmästä yliluonnollisesta kokemuksestani. Ennemmin kuin avata uutta ketjua. Vaikkei kysymys ollutkaan ilmestyksestä eikä näystä.

Käytin erästä ikonianiani ort.kirkossa siunattavana liturgiassa. Olen tuon ikonin hankkinut jo vuosia sitten, kun törmäsin siihen kirppiskaupassa kirjoja etsiessäni. En tuolloin harkinnut mahdollisesti ortodoksiksi ryhtymistä, mutta en ole yleis(?)/evl-kristittynäkään ikoneita dissannut. Ikoni oli kaunis Valamon P.Maria ja Jeesus-lapsi -ikoni, ja tykästyin siihen kovasti, koska olin tuolloin lukemassa P.Neitsyt Mariasta ja ihmettelin, miksi hänet on niin “unohdettu” ja varjoon jätetty luterilaisella puolella. Ikoni oli lähinnä koristeena makuuhuoneen seinällä.

Nyt ort.katekumeenikurssia käydessäni kuulin että ikonit voi siunata, ja koska ikonin merkitys on minulle nykyään suurempi kuin pelkän seinäkoristeen, otin ikonin mukaani kun menin eräänä sunnuntaina liturgiaan.

Ikonini vietiin alttariin, ja siellä se oli liturgian ajan, enkä seisomapaikastani nähnyt mitä sille tehtiin. Kun liturgian jälkeen kirkkokahville ryhtyessä sain ikonini takaisin papilta, taphtui jotain kummaa. Saadessani ikonin syliini, ja painaessani sen rintaani vasten, minuun iski kuin sähköisku - ei sellainen staattisen sähkön räsähdys, minkä vaatteet saattavat aiheuttaa, vaan kumeampi, sydämestä läpi kehon tuntuva kumeampi jysähdys. Polveni ihan notkahtivat. Ja olin sentään jaksanut seistä koko liturgian ajan.

Ajattelin hiljaa itsekseni, että ei tämä mitään pelkkää koreografiaa tosiaan olekaan tämä ikonien siunaus. Käärin rakkaan ikonini pyyhkeeseen ja laitoin reppuuni ja vein kotiini. Ripustin ikonin paikalleen vuoteeni viereen toisen rakkaan (Kristus Pantokrator-evakkoikonin viereen), ja täytyy sanoa, että minulla alkoi joka aamuinen ja iltainen tapa rukoilla noiden ikonien edessä.

Sekopäinen vanha huru, tai todellinen voimavaikutus - tuomitkaa pois.


#27

Kun ikoni viedään kirkkoon siunattavaksi, pappi tarkistaa (tai ainakin hänen pitäisi), onko ikoni perinteen mukainen, onko se hyvin maalattu ja ovatko tekstit oikein. Sitten hän vihmoo sen kolmeen kertaan pyhitetyllä vedellä ja rukoilee:

“Kaikkivaltias Herra, meidän Kuninkaamme, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen Isä, Sinä käskit palvelijasi Mooseksen tehdä kerubi-ikonin pyhään telttamajaan. Saatuamme näin pyhän ikonin sen muistoksi me rukoilemme Sinua, Herraamme ja Kuningastamme, lähettämään Pyhän Henkesi armon ja enkelisi tähän pyhään ikoniin, niin että sen edessä rukoilevan rukous täytettäisiin ainosyntyisen Poikasi ja ihmisiä rakastavan Herramme ja Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armon, laupeuden ja rakkauden tähden. Sillä Sinulle, ainosyntyiselle Pojallesi ja Pyhälle Hengellesi kuuluu kunnia ja palvonta nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.”

Slaavilaisessa perinteessä ja meilläkin ikonin voi viedä siunattavaksi, mutta varsinaisesti ikoni pyhittyy, kun sen edessä rukoillaan (kotona tai kirkossa). Kreikassa ikonia ei siunata rukouksella, vaan se jätetään yön yli kirkkoon pyhittymään.

Kun piispa siunaa ikonin, hän voitelee sen mirhalla.


#28

Yleensä Suomessa toki juuri noin, mutta eivät ne piispat aina voitele niitä mirhalla. Esimerkiksi KS Arseni sanoi kerran, että kun ihmiset tuovat ikoneja siunattavaksi, niin usein ne vain laitetaan alttarissa pyhälle pöydälle ja ne ovat siinä jonkin aikaa: liturgian ajan, seuraavaan päivään tai jotain vastaavaa. Ne pyhittyvät kyllä pyhällä pöydällä ollessaan ilman mitään erityistä toimitustakin.

Minun käsitykseni on se, että monessa maassa ei ole samanlaista ikonien “käyttöönottotoimitusta” kuin Suomessa, vaan yleensä ajatus on, että ikonin käyttö, siis se että sen äärellä rukoillaan, pyhittää sen ja että mitään erityistä siunausta ikonille ei tarvitse suorittaa. Minulla ei ole tarkkaa tietoa tästä, mutta käsitykseni on, että Kreikassa ihmiset eivät vie ikoniaan siunattavaksi yhtä usein kuin Suomessa.

Sen sijaan isot ja kalliit, viralliseen käyttöön tarkoitetut ikonit tai ikonikurssilaisten yhteiset tuotokset saatetaan vihmoa siunatulla vedellä, kun ikonit on saatu valmiiksi - niinhän tietysti meilläkin tehdään . Mutta jos kreikkalainen ostaa ikonin, niin ei hän ajattele, että se pitäisi ensin vihmoa tai piispan voidella ennen kuin sen voi ottaa käyttöön. Suomessa on sellainen tapa, ja se on ihan hyvä tapa. Olen itsekin vienyt arkkipiispalliseen liturgiaan kolme ikonia siunattavaksi. KP Leo voiteli ne mirhalla.

Mutta ilman muuta hankkimansa tai saamansa ikonin ääressä voi alkaa heti rukoilla. Ikoni ei tarvitse mitään käyttöönottotoimitusta voidakseen olla rukouksen apuväline. Sen voi ottaa heti käyttöön. Ei siitä ikonin siunattavaksi viemisestä kuitenkaan mitään haittaakaan ole, päinvastoin, hurskas tapahan se on, mutta ei pidä ajatella sitä miksikään välttämättömyydeksi.


#29

Minulla on vähän ikuisuusprojektina ollut kodin siunauksen pyytäminen. Pitäisi varmaan kunnostautua. Noh, kunhan saisi kämpän ensin siihen kuosiin että tänne ilkeää papin kutsua :slight_smile:


#30

Arvostin toki ikoniani jo ennen sen kirkossa siunaamista. Ja rukoilin sen edessä kunnioittaen.

Mutta kun kuulin ikonien siunaamisesta katekumeenikurssilla, ajattelin ettei siunaamisesta haittaakaan olisi. Enhän edes tiennyt, millaisissa paikoissa ikoni oli ollut ennen kuin se päätyi minun haltuuni. Niitä kun on pidetty koriste-esineinä ja koti-pubin rekvisiittana.

Heh - vähän kuin kovalevyn formatointi ja käyttiksen fresh-asennus kirpparilta ostettuun tietokoneeseen, ennen kuin oma käyttö alkaa. Näin toimin aineellisen maailman vekottimien kanssa.

Ajattelin, että ort.kirkolla ja alttarissa käyttö ja ort.papin suorittama siunaus havahduttaisi ikonin huomaamaan, että se otetaan oikeaan käyttönsä, ei (vielä)ortodoksin kompastelevan luttana-puolipakanan haparoivaan uskonelämään.

Koen hyvin luontevaksi rukoillessani ikonin edessä pyytää P.Marialta esirukousta puolestani Kristukselle, vallankin lapsia koskevissa asioissa. Olihan P.Maria äiti, suurin äideistä.


#31

Jos nyt sekopäätuomioon olet varautunut niin tällainen miete tuskin järkyttää suuresti: Valitsemaasi tietä ajatellen tuollainen kokemus, jos nyt ei varsinaisesti ollut ennakoitavissa niin ei myöskään ole erityisen hämmästyttävä. Johdonmukaisenakin sitä voisi pitää.


#32

En oikeastaan ole “valinnut tietäni”, vaan olen katsastamassa, mitä se ortodoksinen usko ja kirkko oikein onkaan. Olen toki vielä turisti, keräämässä kokemuksia ja viboja. Olen näissä asioissa enemmän ehkä tunne- ja intuitio-pohjainen ihminen, kuin järki-ihminen. Ja tunne ja vibat kyllä vievät tällä hetkellä enemmän ort. suuntaan.

Varsinaiset vibat sain tuosta ikonista.

Järki-ihmis-aivopuoliskoni taas kokee huomattavan paljon poistyöntävää voimavaikutusta evl-kirkosta, kun seuraa sen sekavaa kohellusta, selkärangatonta yleisön kosiskelua ja sääntöjään vastaan kapinoivaa Helsingin pappiskuntaa. Järki perustuu logiikkaan ja sääntöjen noudattamiseen.

Mutta sallin toki tuon luonnehdinnan, että kun huru kerran on nyt hurahtanut ortsujen menoihin, niin tottakai se kehittää itselleen harhakuvitelman ikonin iskevästä vibasta. Saa siten tulkita, järkiselitys antaa rauhallisen mielen tulkitsijalle. Minulla oli historianopettaja tieduskovaisella 1960-luvulla, olisiko peräti omannut “tieteellisen maalmankatsomuksen”, tiedäthän, sellaisen kun sosialistisessa paratiisissa NL:ssä oli suosiossa. Se historianopettaja osasi antaa “oikean” tieteellisen selityksen kaikkiin Jeesuksen ihmetekoihinkin. Niitä oli kerrottu “Maailma ja me” -lehdessä ja jossakin pamfletissa.

Kaanaan häissä astioihin kaadettu vesi vain irrotti vanhaa viinipinttymää ja värjäsi veden ja juopunut jengi luuli viiniksi. Tämen selitti jo kemisti Popov.

Ja veden päällä kävely oli optinen harha. Fyysikko, muistaakseen Popov, oli selittänyt sen.

Ja väkijoukon ruokkiminen viidellä leivällä jne oli myös selitetty, taisi olla psykologi Popov.

Joten kaikki on selitetty. Jeesukset ja muut, poliittisia agitaattoreita kaikki, Nyt kun tiedämme. Mysteereitä ei ole, eikä ikonin voimaannuttavaa tukea heikolle ihmiselle.
Nukkukaa hyvin.


#33

Ok. Täältä suunnasta valinta kyllä näytti suht tehdyltä jo wanhan fooruminkin aikoihin… Voi olla, että olet vain kirjoittanut siihen tyyliin, ja itseksesi ollut enemmän pohtivassa asemassa.

Minusta vaihtoehdot “yksityisissä ilmestyksissä” tms. ovat tavallaan selkeät: Niiden lähteenä on Jumala, perkele taikka ihminen itse. Minusta ortsut ovat turhan monessa jutussa harhassa, mutta siitä huolimatta tuo keskimmäinen vaihtoehto ei tunnu kovin uskottavalta. Itse asiassa uskon jopa sen, että jossakin tilanteessa Jumala voi(si) hyvinkin ohjata ihmistä luterilaisesta kirkosta ortodoksiseen. Teoriassa, oppien kannalta, luterilaisuus on ehdottomasti parempi vaihtoehto, mutta käytännössä on sen verran erilaisia kirkkoja ja yksilöiden tilanteita ja persoonallisuuksia, että ei ole mielekästä toimia vain teorian mukaan. Silti minun maailmankatsomukseni ja/eli kristinuskokäsitykseni vinkkelistä ei ole kovin uskottavaa, että Jumala tekisi tällaista ohjausta kuvaamallasi tavalla. (En nyt ole haastamassa väittelyyn saati nauramassa, kerron vain miltä asia täältä päin näyttää.)

Joten minulle on luontevinta ajatella, että sellainen kokemus on todennäköisimmin peräisin kokijalta itseltään. Mutta tämä ei tarkoita että kokija on hullu; eriskummallisia kokemuksia lienee varsin monilla, ilman mielenterveyshäiriöitä tai erityistä itsesuggestiota. (Tai ainakaan sellaista itsesuggestiota joka olisi havaittavissa ja osoitettavissa.) Ihmisen mieli ja kroppa ovat turhan monimutkaisia, jotta tällaisia juttuja voisi automaattisesti luokitella terveiksi tai sairaiksi.

Itse asiassa puheesi huruudesta kuulostavat lähinnä haasteelta: Joko uskotte että tämä on Jumalasta tai joudutte leimaamaan minut hulluksi! Minun kai kuuluisi vastata siihen että “joo, minä kai sitten olen Neuvostoliittoa fanittava tiedeuskovainen, saa sen siten tulkita jos se antaa tulkitsijalle rauhallisen mielen!”


#34

Me emme voi tietää asiaa Sakarjan puolesta. Hän itse kokemuksensa punnitkoon.


#35

Emme toki. En tosin ajattele, että kokija itse aina tietää totuuden kokemuksestaan. Ja oletan, että tämä ketju on osittain tarkoitettu myös punnitsemiseen, siksi sitä harjoitin.


#36

Juuri piispa Arsenin mielestä ikonin siunaaminen ei ole välttämätöntä, koska se pyhittyy, kun sen edessä rukoillaan. Piispa Arseni on tunnettu ikonimaalari. Valamon kirkossa ikonit siunataan tuolla rukouksella ja pyhitetyn veden vihmomisella. Ehkä joissakin seurakuntien kirkoissa noudatetaan mainitsemaani kreikkalaista tapaa pitää ikonia alttaripöydällä ilman rukousta.


#37

Ei ole mitään syytä epäillä Sakarjan kokemusten aitoutta. Hän on varmasti käsitellyt ikoniaan lukuisia kertoja sekä ennen että jälkeen kyseistä kokemusta tuntematta mitään erityistä, mutta juuri tuolla mainitulla kerralla tapahtui jotain erityistä. Jotain, joka kosketti Sakarjaa pohjia myöten ainutlaatuisella tavalla.

Kun etsijä on vilpitön ja sieluntila sen mahdollistaa ja sitä tarvitsee, Jumala ilmaisee olevansa elävä tällaisten kokemusten avulla. Erityisesti ne liittyvät etsikkoaikaan, sillä merkkejä ja ihmeitä ei ole tarkoitettu uskoville ja kirkon jäsenille, vaan niille jotka ovat ulkopuolella ja etsivät. Ne antavat heille suunnan, ymmärrystä ja todisteen - eli juuri sitä, mitä nämä sydämessään ovat kaivanneet.

Kokemus Jumalan Pyhästä on aina siitä erikoinen, että sitä ei voi sekoittaa mihinkään muuhun, sillä Jumala antaa itse kyseisen kokemuksen kautta tiedon kokemuksen alkuperästä. Kun esimerkiksi kauhistuu Pyhän kohdattuaan, niin ymmärtää heti, että kyseessä on sama Pyhä kuin siinä, jonka Mooses kohtasi. Kokemus eroaa olennaisesti niistä kokemuksista, joissa on kokenut inhimillistä pelkoa tai kauhua jonkin luodun asian takia. Niissä kokemus ei anna varmuutta lähteestään, toisin kuin Jumalasta lähtöisin oleva kokemus, joissa paitsi kauhistuu niin myös saa varmuuden kokemuksen aiheuttajasta.

Sakarjan kokemukselle ei tee oikeutta, jos suhtautuu lähtökohtaisesti niin, että “oma mielesi siinä vain tekee temppujaan”, kun kyse on tasapainoisesta ja hyvämaineisesta ihmisestä, jonka sanojen totuudellisuutta ei ole syytä epäillä. Sanoisiko esim. Valkama Paavalille, että “kuulostaa siltä, että kokemuksesi oli vain sinusta itsestäsi lähtöisin”. Tuskinpa.


#39

Tjaah. Haasteena tässä on se, että erilaisia näkökulmia on olemassa. Ja erilaisia käsityksiä Jumalan toiminnasta. Esittämäsi mielipide toki saakoon arvonsa yhtenä näkökulmana.


#40

Ai juu. Mainitsen vielä, että minun ajatuksen S:n kokemuksesta ei ollut kannanotto siihen, onko hänelle hyväksi ryhtyä ortsuksi vaiko eikö ole. Se on minusta eri kysymys.


#41

Ei siis staattinen sähkö, vaan ihan kunnon jysähdys. Sanoo Sakarja. Ja että kokemusta ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Sanoo timo_k. Miten sitä ei voi sekoittaa? Ongelma on siinä, että millään tuollaisella humahduksella ei sinänsä ja itsessään ole mitään tiedollista sisältöä.

“Sain sähköisen humahduksen ikonista.” Jos kaikki maailman sähköiset humahdukset jaettaisiin eri lähteisiin tai kohteisiin, niin lopulta otanta olisi varsin satunnainen.

Olen itse saanut elämäni voimakkaimman täyttymiskokemuksen lukemalla kirjaa, jolla ei ollut mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Kun siitä vuotta myöhemmin aloin itse uskoa, enkä ollut vain kansallisesti kristitty, niin oli viimeistään selvää, että koko kokemuksella ei ollut mitään tiedollista arvoa tai merkitystä. Se toki yllytti minua senhetkisissä filosofisissa harharetkissäni. Ja toimi jonkinlaisena voitonriemuisena todisteena, että helluntailaiset - joiden kanssa silloin olin hieman tekemisissä - eivät ole ainoita, jotka saavat mielenkiintoisia säväreitä. Eritoten kun ensimmäisessä nuortenillassani heikäläisten keskuudessa kuulin miehestä, joka oli 25 vuotta odottanut omaa täyttymiskokemustaan. Ja minä sain sellaisen tulematta edes helluntailaiseksi. Tasan eivät käyneet onnen lahjat, tai jotain he tekivät väärin.

En kiistä sitä, etteikö Jumala voisi periaatteessa johdattaa ihmistä antamalla ihmiselle erilaisia vahvistavia kokemuksia. Mutta voimakkaat mystiset kokemuset ovat sellaisia, joita itse tiedän ihmisten saavan - ja olen siis itsekin saanut tuon yhden - enemmän hämärien filosofioiden kuin kristinuskon piirissä.

Itselleni ortodoksinen kirkko on niin monimutkainen ilmiö, että en voi kokea sitä kohtaan yksinomaan vieroksuntaa tai vetoa, joten koen vähän kumpaakin. Vetoa siksi, että olen alkanut ymmärtää protestanttisten liikkeiden olevan liikaa valistuksen perillisiä. Luterilaisuus näistä ehkä vähiten pahasti ja reformoitu teologia eniten pahasti. Ja vieroksuntaa siksi, että helluntailaisten ja karismaatikkojen tapaan molemmissa vanhoissa kirkoissa on sellaisia juttuja, mille en näe mitään loogista paikkaa kokonaisuudessa - vaan jotka hyväksytään jonkin toiminnallisen jutun tai mystisen kokemuksen tai vaikutelman kautta.

Olen myös alkanut ajatella omalla kohdallani uskon vaikutusta tunne-elämään siten, että jos jokin tiedollinen asia herättää voimakkaita tunteita, niin se on hyvä. Ja se tiedollinen asia on totta silloinkin, vaikka se ei tunteita herättäisi. Mutta se, että jokin herättää tunteita, joiden syytä tai sisältöä en tiedä, on lähinnä syy jarrujen laittamiselle ja asian tutkimiselle. Minulla ei siis ole mitään tietoa eikä käsitystä, miksi ikonista pitäisi jollekin tulla säväri. Joten en siksi pitäisi sitä todisteena mistään enkä viestinä mihinkään suuntaan. Ennemmin ehkä jopa vähän pelottavana.