Laitan spolerin taakse mitä evl.lut. piispojen muutama vuosi sitten julkaisemassa kirjassa Rakkauden lahja abortista sanotaan:
[details=Rakkauden lahja, s. 94-97: Sikiön oikeudet ja raskauden keskeytys]
Sikiön oikeudet ja raskauden keskeytys
Ihmisyksilön elämä alkaa sukusolujen yhtymisestä ja raskaus hedelmöittyneen munasolun kiinnittyessä kohtuun. Raskauden keskeytys ei ole vain lääketieteellinen rutiinitoimenpide. Vaikka tutkimus on edistynyt, pelkän tieteen varassa ei kyetä ratkaisemaan kysymystä, milloin sikiötä on pidettävä ihmispersoonana. Millaisia oikeuksia on syntymättömällä elämällä? Kenellä on oikeus päättää, kuka saa syntyä ja kuka ei?
Raamatussa ei oteta suoraan kantaa raskauden keskeyttämiseen. Kristillinen kirkko on kuitenkin alusta lähtien puhunut syntymättömän elämän suojelemisen puolesta. Tämä vakaumus pohjautuu yleiseen velvollisuuteen suojella kaikkea elämää. Raamatussa puhutaan kunnioittavasti kohdussa sikiävästä ihmiselämästä (Ps. 139:13; Jes. 44:2; Luuk. 1:15, 41; Gal. 1:15). Myös Hippokrateen lääkärinvalassa ja YK:n lastenoikeuksien julistuksessa tunnustetaan syntymättömän sikiön oikeus elämään ja huolenpitoon.
Aborttia voidaan harkita tai siihen voidaan päätyä monista eri syistä. Nainen kokee raskauden syystä tai toisesta ei-toivotuksi. Sikiöllä epäillään olevan vakava sairaus tai kehitysvamma. Joskus pelätään, että raskaus vaarantaa äidin terveyden tai hengen. Joskus taas ulkoiset olosuhteet tuntuvat turvallisen kehityksen kannalta vaikeilta, jopa ylivoimaisilta.
Raskaudenkeskeytystä harkitseva nainen tuntee itse parhaiten oman elämäntilanteensa, paremmin kuin kukaan ulkopuolinen. Siksi on varottava antamasta kaikkiin tilanteisiin sopivia ohjeita. Yksittäisissä tilanteissa rinnalle asettuminen ja myötäeläminen ovat tärkeämpiä kuin hyvää tarkoittavat neuvot.
Yleisellä tasolla aborttiin liittyvistä periaatteellisista kysymyksistä on kuitenkin rohjettava keskustella avoimesti ja kestäviä perusteluja etsien. Luterilainen kirkko on omissa kannanotoissaan pitänyt tärkeänä muun muassa seuraavia periaatteita.
Inhimillistä elämää on suojeltava kaikissa tilanteissa. Ihmisarvomme ei riipu ominaisuuksistamme, suorituksistamme, hyödyllisyydestämme tai iästämme. Jokainen ihminen on Jumalan kuva ja hänen luomistyönsä tulos. Ihmisen oikeus huolenpitoon ei ala vasta syntymän hetkellä eikä pääty jossakin vanhuuden vaiheessa. Ihmiselämän kehitys kaipaa suojelua jo sikiövaiheesta alkaen. Abortti ei ole ehkäisykeino. Raskauden keskeyttäminen voi kuitenkin olla joissakin tilanteissa perusteltua. Sitä tulee harkita aina huolellisesti.
Yhteiskunnan velvollisuudesta suojella elämää seuraa, että raskaudenkeskeytyksestä on säädettävä lailla. Lain tulee heijastaa laajaa yhteisymmärrystä. Lupa elämän tuhoamiseen tulee rajoittaa vakaviin poikkeustilanteisiin, joissa äidin tai sikiön elämä on uhattu tai heille aiheutuisi kohtuutonta kärsimystä. Laki määrittelee raskaudenkeskeytyksen äärirajat, mutta ei vapauta yksilöä eettisestä harkinnasta ja päätöksiin liittyvästä vastuusta.
Syntynyt elämä on asetettava syntymättömän edelle. Äidin hengen tai terveyden varjelemiseksi lääketieteellisin syin tehtyä aborttia lähes kaikki kirkot pitävät hyväksyttävänä.
Oikeus päättää omaan ruumiiseen kohdistuvista toimenpiteistä kuuluu viime kädessä naiselle itselleen. Kaikenlainen painostus rikkoo sitä oikeutta vastaan, joka naisella on ruumiissaan syntyneen elämän varjelemiseen ja oman ruumiin koskemattomuuteen. Naisella on aina oikeus ottaa vastaan hänessä kehkeytynyt elämä. Raskauden keskeyttämisen osalta tämä oikeus on rajatumpi, sillä abortin on tapahduttava lainsäädännön asettamissa puitteissa. Erityisen vaikeita ovat tilanteet, joissa äiti käyttää raskauden aikana päihteitä ja vaarana on sikiön vaurioituminen. Raskaana oleva nainen on vastuussa paitsi itsestään myös sikiöstä ja tämän turvallisuudesta. Päihteitä käyttäviä odottavia äitejä tulee aktiivisesti tukea päihteettömään elämään.
Nainen tarvitsee kaiken mahdollisen tuen eikä se saa olla riippuvainen siitä, mihin ratkaisuun on päädytty. Miehellä on erityinen velvollisuus olla naisen rinnalla. Ongelmaraskauksissa nainen jää yhä liian usein yksin pohtimaan ratkaisuja ja kantamaan niiden seurauksia. Myös läheisten, hoitohenkilökunnan ja kirkon työntekijöiden tehtävänä on tukea ja olla käytettävissä.
Jokaisen lapsen tulisi saada syntyä sosiaalisesti ja taloudellisesti kohtuullisen tasapainoisiin oloihin, ja milloin nämä olot näyttävät puuttuvan, tulisi ensisijaisesti parantaa uuden elämän edellytyksiä. Sosiaalisin syin myönnettävässä abortissa naisella ja miehellä on oma vastuunsa, mutta se kertoo myös siitä, että emme yhteiskuntana ole kyenneet luomaan sellaisia oloja, joissa lapsen syntymä voisi olla toivottu. Sosiaalisin syin tehtäviin abortteihin liittyy vaikeita eettisiä kysymyksiä. Miten huonoja taloudellisten ja sosiaalisten olojen tulee olla, että ne oikeuttavat kehittymässä olevan elämän tuhoamiseen? Millaisin keinoin lapsen syntymää ja perhettä voitaisiin yhdessä tukea? Voisiko adoptio olla sopiva vaihtoehto?
Jokainen toimii ratkaisua tehdessään harkintansa ja omantuntonsa mukaisesti. Vaikeissa tilanteissa ketään ei saisi jättää yksin. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus sekä läheisten että ammattiauttajien tukeen.
- Perhesuunnittelu, lastenhoito ja kasvatus kuuluvat molempien vanhempien tehtäviin.
- Sosiaalisin syin tapahtuvaan raskauden keskeytykseen liittyy vakavia eettisiä ongelmia.
- Lapsettomuudesta kärsiviä ja abortin läpikäyneitä on tuettava kaikin keinoin.[/details]
Mitä mieltä tuossa nyt sitten ollaan? Elämä alkaa sikiämisestä, abortti ei ole ehkäisykeino eikä sinänsä “hyvä asia”, mutta abortti voidaan silti tehdä “monista eri syistä”. On kuljettava vierellä, ei saa tuomita ja nainen tuntee oman tilanteensa parhaiten.
Ymmärtäisin niin, että abortti on sallittu ainakin näissä tilanteissa, mutta ei vain näissä. Eli muitakin mahdollisuuksia on.
Näköjään @Henrikki ehti vastata aiemmin. Laitan nyt tämän viestin kuitenkin, kun kerkesin tuon tekstin jo kopsata.
Toinen asia sitten on se, että mitä kirkon työntekijät puhuvat. Ne nyt voivat sanoa mitä tahansa, mutta voisi kuvitella, että kirkon viestintätehtävissä oleva ymmärtää myös asian ekumeeniset ulottuvuudet.