Aborttikeskustelua


#1

Tämä puhe seksuaalioikeuksista on aika turhaa puhetta kokonaisuudessaan niin kauan kuin naisen seksuaalioikeuksiin kuuluvaksi katsotaan oikeus tappaa lapsi kohtuun. Pitäisi puhua vaikka siitä miksi modernit naiset vihaavat lapsia niin syvästi.

( Leipäteksti piti muuttaa, jotta tämän voisi julkaista )


Tapio Puolimatka
#2

Abortin tekijä aika harvoin vihaa lapsia tai edes sitä lasta jonka abortoi. En ymmärrä vihaamisesta puhumisesta tässä yhteydessä, miksi koit sen tarpeelliseksi?


#3

En ota kantaa abortin tekijään, vaan siihen eetokseen, joka niihin tekoihin kehottaa, altistaa ja viettelee. Puhutaan esimerkiksi naisten seksuaaliterveydestä, kun tarkoitetaan abortin täyttä vapauttamista. Tätä markkinoidaan varsinkin kehitysmaihin kehitysyhteistyönä. Pian tulet eduskunnastaa kuulemaan, että se on Suomen ulkopoliittinen linja.

Minusta on tältä pohjalta ihan perusteltua puhua naisista, jotka vihaavat lapsia tai ainakin huomattavan paljon perustellumpaa kuin puhua miehistä, jotka vihaavat naisia, mistä nyt koko ajan puhutaankin.


#4

Kyllä aborttien määrä on yhtä ruma kuva miehistä kuin naisista.

Kamala asia ja osoitus samasta kuin edellä kirjoitin. Vastuun ottajia on vähemmän oikeuksiensa ottajia. Koskee siis kumpaakin sukupuolta.


#5

Niin on. Kyllä tappaminen on aikamoista vihaa osoittava toimenpide. Verratkaapa tätä siihen, miten kevyesti nykyään kaikenlaisia mielipiteitä leimataan “vihapuheeksi”.


#6

Minusta liian iso eettinen ongelma ja yhteinen häpeä, jotta siitä voisi tehdä aseen naisia vastaan miehille.

Miehet siittävät ne abortoitavat. Ongelma on yhteinen ja syvällä.


#7

Erittäin hyvin sanottu. Missä ovat ne isät jotka voisivat tukea ja rohkaista pitämään lapsen tilanteessa jossa lapsen pitäminen tuntuu vaikealta?


#8

Isällä ei asiaan ole mitään sananvaltaa.


#9

En ole etsimässä “asetta miehille naisia vastaan”. Kommenttini koski ensi sijassa vihata-sanan semantiikkaa. Ja kyllä, ongelma on yhteinen ja syvällä.


#10

Kyllä sellaisiakin on. Jokaisen kristityn isän luulisi olevan sellainen.


#11

Puhuin nyt siis siitä eetoksesta, jossa abortista puhutaan naisten seksuaalioikeutena ja naisten seksuaaliterveyteen liittyvänä asiana. Niitä miehiä, jotka eivät hyväksy aborttia sanotaan siinä eetoksessa miehiksi, jotka vihaavat naisia.

Annan kyllä vipittömät ja kadehtivat onnittelut niille, jotka eivät seuraa modernia kulttuuria ja totean samalla, että ei se kannatakaan.


Tapio Puolimatka
#12

Nyky-yhteiskunta on niin monella tapaa sairas. Kohkataan vihapuheesta mutta ignoorataan täysin lähes 10 000 tappaminen vuosittain.


#13

Näin on. Ja yhdestä harkitsemattomasta sanasta annetaan potkut. Aivan käsittämätöntä, kerta kaikkiaan järkyttävää, armotonta ja rakkaudetonta. Aivan kuin kaikki ihmiset pystyisivät ylläpitämään täydellisen moitteetonta julkisivua joka päivä 24h/vrk koko loppuelämänsä ajan. Tavattomasti kouhkataan suvaitsevaisuudesta, mutta kun joku lipsauttaa yhdenkin väärän sanan, niin lynkkaus on valtava.


#14

2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Offtopic-aarrearkku


#15

Naisella on oikeus ruumiiseensa. Niin. Ja se oikeus koskee myös syntymättömiä naisia. Intian kaltaisissa iljettävissä macho-kulttuureissa on ollut vallalla järkyttävä tapa abortoida syntymättömiä lapsia sukupuolen perusteella. Hirveätä ajatellakin. Su-ku-puo-len perusteella! Niin että et saa syntyä tähän maailmaan, jos sinut on sikiöseulonnassa tunnistettu tyttö-oletetuksi! Järkyttävää. Siis niinqu aivan kau-hee-ta siis. Millä vuosisadalla siellä eletään? Lääkäritkin ovat mukana tämmöisessä keskiaikaisessa barbariassa. Mutta muutoksen tuulet puhaltavat. Takapajuiset asenteet muuttuvat vähitellen Intiassakin. Ehkä sielläkin pikku hiljaa päästään sivistyneeseen länsimaiseen normiin, jossa abortoidaan sukupuolineutraalisti.

https://yle.fi/uutiset/3-7945003.