Arkinen rukouselämäni


#81

:heartpulse: (empatianosoitussydän)


#82

Marraskuu syö miestä, tämä pimeys, kylmyys ja kosteus!

Itselläni rukoukset ovat olleet vain hätäisiä huokauksia aamusta iltaan jatkuvan muuttoon liittyvän tavaroiden läpikäynnin, lajittelun ja kierrätyksen sivussa. Herään taas aamuöisin murehtimaan, miten ehdimme tehdä kaiken ja mitä olemme unohtaneet.


#83

Aika pitkälti arkinen rukouselämäni -jos siitä voi puhua -on viime vuosina ollut lähinnä Jeesuksen rukouksen huokailua silloin tällöin ja toisinaan…Nyt tuntuu, että pitäisi skarpata. Just alkanut Adventtiaika toivottavasti inspiroi…Ja onhan Joulupaastokin meneillään. Paaston aikakin voisi toimia innoittajana…


#84

Jeesuksen rukoukseen minäkin mantranomaisesti turvaan kesken raadannan tai öisen valvomisen, kun on neuvoton ja surkea.

Eilen päätin mennä laulamaan kirkkoon kun vaki-kirkkokuoroni piti esittää pitkä litania joululauluja eräässä pikku kirkossa. Olen laiminlyönyt niin harkkoja, kuin messuja muuttokiireiden takia, mutta tähän tahdoin mennä. Myöhässä taas roudauskeikalta vaihdoin työvaatteet kirkkolaulutamineisiin ja kaahasin Helsingin keskustan ruuhkien läpi kirkkoon, mihin ehdin sittenkin pari minuuttia ennen kuin harkkojen piti alkaa. Kirkon ovi oli auki, mutta kirkkosali aivan pimeä. Sen parempi, ajattelin, saan hetken rauhoittua ja rukoilla, ennen kuin kuorolaiset tulvivat harjoituksiin. Menin polvilleni ehtoolliskaiteelle, laskeuduin lattialle ja painoin otsani kivilattialle, tunsin olevani aivan rättiväsynyt, kipeä ja loppu näistä muuttohommista, mieleen tuli vain Jeesuksen Kristuksen rukous.

Makasin lattialla hetken ja rukoilin. Sitten aloin ihmetellä, miksei muita kuorolaisia tule. Menin googlaamaan kirkon ohjelmaa, olin viikon etuajassa. Ilmankos. Tässä tuhrautui pari tuntia matkoihin, ja hommia olisi vaikka kuinka. Akantajunikin on aivan sekaisin.
Ajoin vanhaan taloon ja aloin kantaa taas tavaroita autoon.


#85

Tämä on kyllä vaarallista.