Ehkä sinä haluaisit lakaista ikävät asiat (kuten vinosuuntaukset, joista helluntaiherätys on sanoutunut irti) piiloon maton alle. Mutta minä tunnen suomalaisen helluntailaisuuden erittäin hyvin vaikka nykyään tarkastelen asioita liikkeen ulkopuolelta - ja todellakin tuon harhautumat valoon. Huomautan, että en tyrmää helluntailaisuutta.
Mauri Viksténin opetukset tunnen erittäin hyvin, ja tiedän, että varsin harvat helluntaisaarnaajat ovat samoilla linjoilla, koska he eivät ymmärrä tai hyväksy pelastuksen lahjaluonnetta - kuten et itsekään hyväksy.
Rehellisesti sanoen uskonelämäsi kuulostaa kivireen vetämiseltä. Viestiesi perusteella tulkitsen, että koet ylemmyyttä muihin kirkkokuntiin ja niiden uskoviin nähden. Mielestäni kannattaa olla rehellinen tosiasioiden ja erityisesti Jumalan edessä.
Mikä se käytännön syy on että syntiä ei mukamas voi laittaa lopullisesti pois? Eihän ihminen loputtomasti ole tehnyt syntiä elämänsä aikana/ennen parannusta. Eli hyvitettäviä ja (Jumalalta) anteeksipyydettäviä asioita on rajallinen määrä.
Miksi niistä asioista ei voi (hassua että se on sellainen sula mahdottomuus) sanoutua irti?
Siksi, että se viimeinenkin synti ja rakkain helmasynti tulee laittaa pois, mutta silti jäljelle jää ajatuksia yms. ja lankeemuksia, jotka toistuvat tai eivät lähde irti. Silloin tunnustetaan ja se tarkoittaa juuri lihan ristiinnaulitsemista, mutta niitä on loputtomasti, että kauimminkaan elävä ei ehdi onnistumaan täydellisesti. Muutenhan Kristus olisi turhaan kärsinyt ja kuollut, jos olisi ollut tai tullut joku muu keino vanhurskauteen kuin Jeesuksen uhri puolestamme. Ei se syntien poispaneminenkaan mitään ansiota kerrytä perisyntisille helposti lankeaville. Tosin ihmisten kesken on eroja huomattavasti, mutta Jumalan edessä ollaan samalla viivalla eikä ole lupa kerskua eikä voi.
Se että jäljelle jää ajatuksia (synnillisiä) tai helmasyntejä ei yksinkertaisesti voi pitää paikkaansa, sillä eihän ihminen ole loputtomasti tehnyt eikä tee syntiä. Hirveä työ siinä on (asioiden, menneiden läpikäyminen. Sitähän Jumalan etsiminen on. Hänet myös löytää.) Mutta ei se mahdotonta ole. Ei minulla ainakaan ole ahtaan oven läpikäymisen jälkeen noussut synnillisiä ajatuksia. Ennen kun Jumala puhdistaa,toki ihmisen mieli valskaa. Mutta taivaallisen Isän kädessä ei ole tahraa eikä ryppyä. Kyse on siitä että Hän pitää tiukasti otteessaan.
Turhaanko Jeesus sanoi että “olkaa täydelliset niin taivaallinen Isänne on.”?
Jumala on hyvin ankara miten suhtautuu syntiä tekevään ihmiseen. Jumala kurittaa sen synnin pois. Koko ihminen siinä hieman menehtyy. Mutta sitä se itselleen kuoleminen, nisujyvän kuolema on.
Tämä kaikki armo siis, mikäli jonkun yksiköuskovan huokailut, Jumalan etsiminen johtaa ahtaalle ovelle. Lihan ja mielen kuolemaan.
Tässäkin näkemyksessä on kyse siitä että tällaisiin vajavaisuuksiin on kiva jämähtää. Se varmaan tuntuu sellaiselta.
Paavali ihan varmasti tiesi että ne korinttilaiset jotka halusivat perata sen lihan ja pinttyneet ajatukset korvien väleistä - Paavali nimenomaan teroittaa että tietynlailla elävä kristitty ei tule pääsemään sinne ikuiseen rauhaan ja lepoon - tulevat pääsemään osalliseksi Luojajumalan täydellisestä puhtaudesta. A) Se tapahtuu ahtaalla ovella, kuten Jeesus opetti. B) se ei ole ensimmäinen asia joka uskon elämässä tulee vastaan.
“Olkaa täydelliset kuten taivaallinen Isänne on täydellinen” sanoi Jeesus.
Laista tulee synnintunto. Se on vain yksi askel. Ei siihenkään jämähdetä. Se että laki (ja monesti Raamatun luku) syyttää voi olla jollekin etsimisen ja kouluttamisen paikka. Ihminen ei ole automaattisesti Jumalan yhteydessä. Ei vaikka kuinka olisi uskossa/tulisi uskoon.
Jumalan armon pitää saada purkaa ihminen. Se on sitä taivasten valtakunnan etsimistä josta Jeesus opetti ja puhui. Sellainen prosessi ikään kuin repäisee syntisen luonnon pois ihmisestä.
Se tarkoittaisi sitä, että ihmisestä tulisi synnitön - oletko sinä? Jumalan armon kasvatuksen ja Pyhän Hengen avulla kristitty voi saada toki paljonkin Jumalan tahdon mukaista oikaisua elämäänsä. On silti tärkeää ymmärtää, että kristityn vanha luonto ja liha on täysin synnin spitaalitaudin turmelema. Muutoin uhkaa ylihengellinen korskeus hiipiä kehiin.
No kun se synnin ja spitaalin tartuttama vanha luonto ja liha kuolee. Se kuolee kaikilla jotka eivät juokse Jumalaa karkuun. Jumala on kuluttava tuli.
Uskovilla on kauhea inhimillisyyden korostus. Jos luonto (ihmisluonto) on syntinen, nähdään ainoastaan mitä ihmisenä asialle on mahdollista tehdä. Mutta Jumala ei ole ihminen.
Ei se ole mahdoton ajatus että ei tehtäisi enää syntiä. Koska koko sovituksen ja Jumalan Pojan työn pointti ja päämäärä on nimenomaan synniltä pelastaminen. Jokainen on syntinen. Jokainen on syntiä tehnyt. Jumalan armo on siinä että Hän veivaa ja vaivaa mielen, vanhan Aatamin irti ihmisestä. Jäljelle jää vain henki.
Ruumiillisella elämällä ei ole niin merkitystä. Se maatuu muutenkin.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys, siis se että voiko uudesti syntynyt elää täysin synnitöntä elämää. Itse olen kallellaan siihen, että synnin määrä vähenee ja lähestyy nollaa koko ajan, mutta ei liene täysin pysty sitä saavuttamaan (tämän elon aikana).
Tämän puolesta puhuu ainakin Jeeuksen opettama Isä meidän -rukous, missä sanotaan:
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi…
Sekä 1. Joh. 1:8
Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
Jaa-a, väheneeköhän edes? Ja miten se eroaa siitä, että ei-kristittykin oppii ja kasvaa ihmisenä kun ikää tulee lisää? Koen kyllä olevani jotenkin kypsempi ja harkitsevampi kuin teininä, en suutu niin helposti enkä möläyttele kaikenlaista epäonnistunutta samaan tahtiin, mutta onko se nyt sitten pyhitystä vai aivojen kehittymistä…
Toisilla meistä omatunto toimii herkemmin kuin toisilla. Synniksi voi nähdä sellaista, mitä toinen ei osaa pitää syntinä. Ja sitten voi myös ohittaa jonkun toisen syntinsä olankohautuksella.
Uskon, että näemme omista synneistämme vain jäävuoren huipun. Tuskin kestäisimme nähdä kerralla kaiken.
En osaa tähän sanoa muuta kuin peilaten itseeni. Väittäisin että muutos on tapahtunut (tai tapahtuu parhaillaankin) ajan kuluessa. Ei tullut kertarysäyksellä että tätä nykyä esim. kiroilu tuntuu hölmöltä tai että “vilkuilu vieraisiin pöytiin” loppui. Tai humalajuomisen loppuminen tai “nettisivuilla mitkä eivät kestä päivän valoa” -vierailuiden loppuminen.
Se on kyllä toki totta että useimmiten ihminen vanhetessaan viisastuu (vaikkei olisikaan uudesti syntynyt). Toisaalta, liekkö sekin Pyhän Hengen työtä
Samalla myös “selittämätön kiinnostus” Raamattua ja totuutta kohtaan alkoi. Ensin kevyesti ja sittemmin voimakkaammin.
Oman tuntemuksen mukaan nämä ovat sellaisia merkkejä mitkä eivät ole lähtöisin itsestä, vaan ylhäältä Jumalasta. No, toivottavasti en ole ainakaan ihan hakoteillä
Jumalan edessä meidän syntisyytemme ei vähene eikä muutu, mutta vanhetessaan ja sairastaessaan synnin ilmenemismuodot vähenevät ja Jumala kaipuu ja anteeksisaamisen halu lisääntyy.
Kaikki tekosynnit, jotka näkyvät pystynee useimmiten laittamaan pois, mutta moni lankeaa silti tekosynteihinkin. Ajatuksia ja sanoja on vaikeampi hallita ja hereillä pysyminen, valvominen hengellisessä mielessä vaikeaa edelleen ajassamme, ehkä vaikeampaa kuin aikaisempina vuosina olosuhteiden takia.
Raamatun mukaan meistä ei voi tulla synnittömiä, jos voisi, Jeesuksen ei olisi tarvinnut kärsiä ja kuolla sovittaakseen ainoana synnittömänä meitä viheliäisiä. (piste)
Timo Junkkaalan Muroma-kirjasta tai muualta muistan lukeneeni, että Muroma oli sairasvuoteella vanhana hyvin ikävästi käyttäytyvä. Kirjoitti ja saarnasi nuorempana ahkerasti sellaisesta pyhityksestä, jossa muutos paremmaksi ihmiseksi on melkoinen, mutta vanhempana näki, ettei todellisuus vastaa sitä.
Jos joku sanoo olevansa korkeasti pyhittynyt, niin sitä voisi periaatteessa testata aiheuttamalla ikävyyksiä tai iskemällä arkaan tai sellaiseen kohtaan, jota elämässä ei haluta menettää. Näin ei tietenkään tule tehdä, mutta jokaisella on arat paikkansa, joihin jos kosketaan, niin esim. silmitön viha purkautuu vääjäämättä tai ahdistus ja pelko ja niiden myötä sen tajuaminen, että riiputaan kaikin mielenvoimin kiinni katoavassa.
