Samoja kokemuksia. Toisaalta jotkut asiat ja kohtaamiset viestivät siitä että esim täällä esiin tullut ahdistus johtuu oikeasti siitä todellisuudesta jota me ulkopuoliset emme niissä ystävällisissä hetkissä näe. Sitäkään ei voi vähätellä eikä väittää panetteluksi.
Asia on monitahoinen ja vaikea. On myös olemassa vihamielisyyttä kaikkea konservatiivisuutta ja esim herätysliikkeitä kohtaan. Helposti se käyttää lestadiolaisuuden huonoa puolta polttoaineena. Yleinen tieto kristinuskosta on ohentunut. Kaikenlainen kevytlevite hämärtää ihmisten ymmärrystä siitä että perinteinen usko ja myös etiikka voi olla ihan terve perusta elämälle. Mutta ei se tietenkään vääriä tekoja ja vallankäytön vinoutta pyhitä.
On tämä jännä kirkko.
Noin 10 v sitten vasta esim tajusin käytännössä että oma luterilainen ja evankelinen taustani ja sen opettama käsitys uskosta ja kasteesta voi olla ikäänkuin riittämätön toisille ja että se on vain yksi tapa olla vahvalla otteella kirkon työssä. No, ei se eka kerta ollut. Mutta asia konkretisoitui kun oltiin rippikoulua pitämässä vl-papin ja helluntailähtöisen nuorisotyönohjaajan kanssa. He löysivät yhteisen sävelen nimittäin siinä että voimakas kokemus, ja tavallaan myös oma ratkaisu on uskossa keskeistä. Lestadiolaiselle
synninpäästö ja myös sen tunteita nostattava julistaminen on rakasta. Toinen vetäjä oli luterilaisen kasteen hyväksynyt mutta taustalla silti ajatus siitä että keskeistä on se uskoon tulo ja ratkaisu ja siihen myös ilmeisesti tavoite työssä kohdistui.
Kuitenkin kaikki sujui hyvin. Meillä oli hyvä suhde nuoriin ja yhteistyö erinomaista. Olin silti ikäänkuin oppositioon jätetty. Se yllätti. Kasteen armoon ja Jumalan sanaan luottaminen joita edustin olivat heille tuttua asioina mutta sydämen tasolla jotain vähemmän.