Tässä hieman sotkee se, että avainten valta on paljon yleisempi käsitys kuin pelkkä rippi. Kirkolle on apostolien kautta uskottu avainten valta. Luterilaisuudessa se käsitettiin ennen kaikkea piispoille kuuluvaksi vallaksi omalla hallitusalueellaan. Kuten tämän ketjun alussa tunnustuskirjoja siteerattiinkin, niin niissä ekskommunikointi on piispojen oikeus.
CA XXVIII:“Kun siis on kysymys piispojen tuomio- ja hallitusvallasta, on tehtävä ero maallisen käskyvallan ja kirkollisen vallan välillä. Tämän johdosta evankeliumin mukaan, tai kuten on tapana sanoa, jumalallisen oikeuden mukaan, tämä tuomio- ja hallitusvalta kuuluu piispoille piispoina, ts. henkilöinä, joille on uskottu sanan ja sakramenttien virka. Se sisältää oikeuden antaa anteeksi syntejä, hylätä evankeliumin kanssa ristiriidassa olevat opit sekä erottaa seurakunnan yhteydestä sellaiset, joiden jumalattomuus on yleisesti tunnettua, pelkällä sanalla ilman inhimillisiä pakkokeinoja.”
Avainten vallassakin on siis luterilaisittain ajateltuna kyse evankeliumin julistamisesta (ja ekskommunikoinnin tapauksessa sakramenttien epäämisestä). Luterilaiseen ajatteluun kuuluu oikeastaan tässäkin kaksi asiaa evankeliumi ja sakramentit. Vain ne ja niiden käyttö on luvallista avainten valtaa.
Schmalkaldenin opinkohtien III osassa sanotaan (7 - 9):
- Avaimet
Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) “Erhetykset kuka ymmärtää?” Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee “synnin lakia”. Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat. Sillä näin on kirjoitettu: (Ps. 143:2) “Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi.” Ja Paavalikin sanoo (1 Kor. 4:4): “Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen perusteella ole vanhurskas.”
- Rippi
Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa.
- Kirkonkirous
Paavin ns. isoa pannaa me pidämme pelkästään maallisena rangaistuksena, joka ei ensinkään koske meitä kirkon palvelijoina. Mutta “vähä panna” on oikea kristillinen panna, se nimittäin, ettei uppiniskaisia julkisyntisiä päästetä ehtoolliselle eikä muuhun seurakuntayhteyteen, ennen kuin parantavat itsensä ja karttavat syntiä.
Avainten valtaan kuuluvan ripin saattoi ottaa vastaan pappikin, mutta ekskommunikaatio oli piispojen asia. Ongelmalliseksi asian tekee se, että rippiä ja avainten valtaa käytetään vaihtovuoroisesti, sen tarkemmin erittelemättä.
Ihminen voi pyytää syntejään anteeksi itse Jumalalta suoraan. Ihminen voi pyytää anteeksi lähimmäiseltään yksin tai yleisesti. Ja sitten ihminen voi ripittäytyä: yhdessä tai yksin.
Yleinen rippi tapahtuu esim. jumalanpalveluksissa, joissa seurakunta tunnustaa syntinsä yhteen ääneen ja pappi julistaa synninpäästön.
Yksityinen rippi on se perinteinen rippi. Synnintunnustaja tunnustaa syntinsä papille ja pappi julistaa synninpäästön. Papin ei ole pakko julistaa synninpäästöä heti. Asiassa voidaan käydä sielunhoidollinen keskustelu, joka on jo jossain määrin avainten vallan käyttöä, keskustelun sisällöstä riippuen. Joskus rippi voi kestää useamman tapaamisen ajan.
Yleisen ja yksityisen ripin välinen ero on ennen kaikkea sielunhoidollinen.
Jos palaan aivan ketjun alkuun
Kun puhutaan yksittäisen seurakuntalaisen “epäkristillisestä” käyttäytymisestä, niin toisella yksittäisellä maallikkokristityllä on valta julistaa synnit anteeksi tai olla antamatta anteeksiantoa. Mutta anteeksiantamattomuuden pohjalla pitää olla “epäkristillisesti” käyttäytyvän katumattomuus ja haluttomuus muuttaa tapojaan. Ja samalla pitää muistaa, että jollakin yhdellä liikkeellä/järjestöllä eiole oikeuttaa määritellä sitä, mikä on syntiä. On eri asia sanoa että “Tässä meidän yhteisössä ei hyväksytä asiaa X”, mutta tämä asia ei nouse Raamatusta, traditiosta tai tunnustuksesta tai ole suoraan niihin sovitettavissa ja Raamatulla selkeästi perusteltavissa, niin silloin kyseessä on luterilaisen tunnustuksen mukaan perinnäissääntö, jonka noudattamisella ei saa raskauttaa yksittäistä seurakuntalaista. Kyse ei ole evankeliumin piiriin kuuluvasta asiasta eikä asiasta joka voidaan evankeliumilla ja avainten vallalla/ripillä hoitaa.
Jos esim. vl-liikkeestä potkitaan ulos korvisten käytön takia, niin kyseessä on yhdistyksestä poispotkiminen sääntörikkomuksen takia. Se on sinällään validia touhua, mutta jos siihen sotketaan evankeliumi, niin silloin ollaan luterilaisuuden ulkopuolella.
Lopuksi: Avainten valta ei ole asia jolla päätetään ihmisen loppusijoituspaikka. Sen päättää yksin Jumala. Ei korvakorujen pitämisen vuoksi lähimmäistään kurmoottava maallikko.
Nämä asiat tulevat ongelmaksi yhteisöissä, joiden yhdessäpitävä voima on yhteisön sisäinen dynamiikka joka palvelee yhteisöä, mutta ei oikein siedä tätä dynamiikkaa vastaan sotimista. Vl-liikkeen sisäine dynamiikka on luultavasti jossain määrin ristiriidassa evankeliumin ja tunnustusten kanssa.
Syy miksi en ota hirvästi kantaa vl:n on se, että liike ei ole lähellä itseäni, enkä tiedä siitä paljoakaan. Ne vl:t joiden kanssa olen ollut tekemisissä ovat ystävällisiä ja kunnioittavia ihmisiä huolineen ja murheineen. Siksi koen hankalaksi sanoa yleistä tuomiota.
Toinen syy on se, että tätäkin asiaa pitäisi hoitaa evankeliumin mukaan. Julistamalla ja sakramenttien avulla. Periaatteessa piispat voisivat oppiin vedoten kieltää ehtoollisen joltakulta. Se todennäköisesti menisi oikeuteen, mutta tänä päivänä se ehtoolliselta pidättäminen saattaisi pitää oikeudessa (viitaten KHO:n päätökseen Arpad Kovács -tapauksessa).
Ehkä tässä voisi jopa edetä tällä tavalla. Ekskommunikaatiota ei voi kuitenkaan tehdä vl-jäsenkirjan perusteella.
Tämä edellyttäisi kyllä koko kirkollisen rangaistuspoliittisen ajattelutavan uusimista.
D