Asia on ihan suoraviivainen, jotkut tosin näkevät sellaista mitä tässä ei ole nähtävissä. Kapitulia tässä ei tarvita, ei valituksia ja kirkko voi tähän puuttua jos on tahtotila. Lestadiolaiset eivät ole mikään autonominen saari kokonaiskirkossa, ei sellaista kirkkoa ole olemassakaan.
Mikä ihmeen autonominen saari? Millaista kirkkoa ei ole olemassakaan?
Minähän olen koko ajan sanonut että ei vl:llä ole avainten valtaa yli kirkon. Heidän pidättämisensä ovat sananhelinää. Ja niitä jotka väärän avainten vallan kohteeksi joutuvat, tulee auttaa kaikin tavoin.
Ja kyllä muuten kapitulia tarvitaan. Otappa se kirkkolainsäädäntö käteen ja tutki sieltä miten prosessit etenevät.
D
Minua ei oikein kiinnosta mitä kukin sanoo. Saa sanoa mitä haluaa tai olla sanomatta se on ok. Saa ajatella kapitulista ja säädöksistä mitä haluaa, se on ok. Se ei ole ok, että kirkko höösää näitä fariseuksia jotka pappiensa ja saarnaajiensa johdolla sitovat Ihmisiä synteihinsä. Puoskareita.
1 tykkäys
Joo. Mun käsityksen mukaan maallikkosaarnaajat on niitä, jotka lietsoo sitä henkioppia sun muita erikoisuuksia. Papit eivät ole vanhoillisuuden puolella kovinkaan päättävillä paikoilla. Saavat he saarnata isompien seurojen aikaan. Ulkopuoliset saattavat saada suviseurojen maalaaman kuvan kautta käsityksen kovinkin aktiivisista papeista. Papeilla toki riittä vihittäviä ja kastettavia ja hautaansiunaamisia lestadiolaisten parissa oman palkkatyönsä lisäksi.
4 tykkäystä
Höh! Ei voi tehdä, mutta voi olla tapahtunut. No kumpi on totta?
Heitä noppaa, niin ei tarvitse miettiä lukemaansa.
D
Ai jaa. Tämä on siis hengellisen väkivallan uhrin asema. Häntä ei puolusteta, vaan väkivallan tekijää puolustetaan. Jos uhri ei jaksa nostaa raskasta prosessia tuomiokapitoliin, niin kärsiköön hiljaa.
1 tykkäys
Minusta olisi helpompaa, että kirjoittaja kertoisi selkeästi mitä mieltä on. Muuten voi syntyä aivan tyhmiä väärinkäsityksiä.
Itsestäni olen huomannut sen, että hyvin helposti käsitän negatiivisesti eri mieltä kanssani olevien viestit.
Siksi mielestäni kannattaisi välttää epäselviä sanontoja.
2 tykkäystä
Thuren on oikeassa, sillä ei tietenkään seurakunta, ei myös apostoli vahvista Herran Jeesuksen Hengen mukaista toimintaa. Kun esim. Jeesus sanoo, “ellette usko minua siksi joka minä olen, niin te kuolette syntihinne,” ei tämä hänen sanomansa vaadi kenenkään ihmisen vahvistamista, vaan ainoastaan sen toteamisen ja sen seurauksena parannuksen tekemisen. Jeesuksen sana on siis pätevä sellaisenaan, eikä vasta sitten kun joku ihminen sen vahvistaa. Tässä seuraavassa Jukka Norvannon tekstissä asia on sanottu niin kuin se on. Tässä on myös selkeä viesti @atte lle, joka nähtävästi käsittää taivasten valtakunnan asiat vain maallisiksi asioiksi, tätä elämää koskeviksi?
Ensinnäkin on syytä huomata, että Saatanalle luovuttamisen oli tapahduttava seurakunnan kokoontumisessa. Kukaan yksittäinen ihminen ei siis tekisi sitä jossakin mielenjohteessaan. Tämä toimintatapa muistuttaa siitä, että synnissä oli kysymys koko seurakuntaruumista koskettavasta asiasta. Seurakunta on Kristuksen ruumis, josta osalliseksi tullut ihminen on siirtynyt pimeyden valtakunnasta eli Saatanan valtapiiristä taivaallisiin eli pelastuksen osallisuuteen.
Niinpä Saatanalle luovuttaminen tarkoittaa käytännössä seurakuntayhteydestä erottamista. Ihminen joutuu silloin jälleen Saatanan valtapiiriin, josta hänet oli kerran pelastettu Jumalan yhteyteen. Ehkäpä mietit, miten sellainen on mahdollista. Miten jotkut ihmiset muka voisivat erottaa jonkun toisen ihmisen Kristuksen yhteydestä? Eikö sellainen ole sentään liikaa sanottu?
Liioittelusta ei ole kuitenkaan kysymys. Tässä on taustalla Herran Jeesuksen seurakunnalleen antama avainten valta. Ensinnäkin Matt. 16:18-19:ssa hän sanoo uskonsa tunnustaneelle Pietarille: “Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” Saman lupauksen Jeesus vielä vahvisti ylösnousemuksensa jälkeen Joh. 20:23:ssa: “Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”
Avainten valtaan kuuluu siis kaksi asiaa. Valta tarkoittaa ensinnäkin vapauttamisen valtaa eli lupaa julistaa syntejä anteeksi. Mutta siihen kuuluu myös sitomisen valta eli anteeksiannon kieltäminen. Jeesus antoi siis tällaisen uskomattomalta tuntuvan vallan seurakunnalleen. Se tarkoittaa, että kun täällä maan päällä tunnustat syntisi, ja ne julistetaan sinulle Herran Jeesuksen nimessä anteeksi, sitä anteeksiannon julistusta pidetään pätevänä myös taivaassa. Jeesus on siis aivan kuin antanut avoimen sekin, johon seurakunnassa on lupa kirjoittaa kulloinkin anteeksiantoa haluavan ihmisen nimi, ja Jeesus lunastaa sen.
Mutta Jeesus antoi seurakunnalleen myös vallan käyttää mitätöintileimasinta. Kun sellainen leima isketään sekin päälle, sillä ei voi enää lunastaa itselleen mitään. Juuri sitä leimasinta Paavali oli nyt päättänyt käyttää sukurutsausta harrastavan ihmisen suhteen. Sen leimasimen käyttö todellakin tarkoitti sitä, että kyseisen ihmisen suhde Kristukseen katkeaisi. Sellaisen vallan Herra Jeesus on seurakunnalleen antanut.
Tässä valossa ymmärrämme ehkä nyt paremmin, kuinka vakavasta asiasta sekä Korintissa että yleensäkin synnin suosimisessa on kysymys.
Mutta ehkä vieläkin joku sinussa panee vastaan. Miten joku voi käyttää niin kauhealta tuntuvaa valtaa suhteessa toiseen ihmiseen? Meidän on jatkuvasti pidettävä mielessä, että on kysymys ruumiista eli organismista. Ehkäpä sinulla on tuttu lääkäri, jolta voit kysyä, miksi joskus on pakko amputoida joku ruumiin osa. Hän luultavasti vastaisi, että sellaiseen toimenpiteeseen on ryhdyttävä joskus siitä syystä, että etenevä sairaus voisi muussa tapauksessa koitua koko ihmisen kuolemaksi. Siksi joskus on uhrattava jalka tai käsi, jotta ihminen säilyisi hengissä.
Tämä pätee myös hengelliseen todellisuuteen. Koko seurakunta voi joutua eroon Kristuksesta, jos se lopettaa taistelun syntiä vastaan. Ilmestyskirjasta voi lukea Jeesuksen viestin seitsemälle erilaiselle seurakunnalle. Muutamat niistä saivat kuulla samansisältöisen mutta hieman eri tavoin muotoillun varoituksen. Efesokselle lausuttu varoitus kuului (Ilm. 2:5): “Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan.” Ilmestyskirjan seurakunnille annetuissa viesteissä puututtiin jopa aivan yksittäisiin synteihin, joita seurakunnassa suosittiin. Siltäkin osin ne sopivat kuvaamaan myös Korintin tilannetta.
Ehkäpä et ole vieläkään tyytyväinen ja jäät pohtimaan sukurutsaisessa suhteessa elävää miestä. Missä siinä kaikessa oli kuuluisa kristillinen rakkaus? Ei kai ole kovin rakkaudellista erottaa ihmistä Kristuksesta? Tämä onkin hyvä huomautus. Siksi onkin hyvä lukea tarkasti, mitä apostoli sanoi: mainittu ihminen on luovutettava Saatanalle, “jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä”.
Taustalla oli siis toivo, että ankara rangaistus koituisi miehelle pelastukseksi. Kun ihminen tajuaa joutuneensa pelastuksen ulkopuolelle, hän ehkä luopuu synnistään ja alkaa uudelleen kaivata anteeksiantoa Herran Jeesuksen nimessä. Itse asiassa juuri niin mahdollisesti kävi tässä nimenomaisessa tapauksessa. Paavali näet kirjoittaa 2 Kor. 2:5-11:ssa tapauksesta, jossa joku seurakuntalainen oli aluksi Paavalin kehotuksesta joutunut rangaistavaksi, mutta oli sen seurauksena ollut lähes menehtyä suruun. Niinpä apostoli kirjoittaa 2 Kor. 2:7-8:ssa: “Nyt teidän on päinvastoin annettava anteeksi ja lohdutettava häntä, ettei hän menehtyisi suruunsa. Niinpä kehotan teitä jälleen osoittamaan hänelle rakkautta.”
Jukka Norvanto, 1. Korinttilaiskirje, s. 63-65.
1 tykkäys
Thuren on oikeassa, sinun päätelmä on väärä, ryöstät apostoleita avaimet johonkin henkiseen avaruuteen. Näin kirkko ei toimi. Sideavainta käyttää oikeasti apostolit ja nykyään papit se kuuluu viran kalustoon. Pienissä luterilaisissa seurakunnissa voidaan varmasti kollektiivisesti päättää jonkun jäsenen ulos sulkemisesta. Vanhoissa kirkoissa koko katumus käytäntö on toimiva ja realistinen, näin olen ymmärtänyt.
On piispoista ainakin Repo suviseuroissa puhunut selvää kieltä väärästä opista muistaakseni kasteen kohdalla erityisesti. Siitä sitten oltiin eri mieltä jälkeenpäin että oliko tilanne sopiva. Monen mielestä oli.
Emme tiedä mitä piispat puhuvat yksityisesti. Osa heistä voi olla opista tarkkoja ja antaa moitteita mutta se koskee lähinnä pappeja.
Kuten @Elisabet kirjoitti papit ja saarnaajat on vähän eri juttu siellä. Itse tapaan töissä pappeja joilla on Jeesuksen nimessä ja veressä annettava armo joka puheessa ja myös hautauksessa, mutta ihan luterilaisittain he saarnaavat eivätkä ole esim kirkon kasvatuksen tai musiikin alalla niin kapeasti ajattelevia kuin mielikuva liikkeestä edellyttäisi. Tottakai on mahdollista että omassa joukossa tulisi sitten näitä avainten asioita esiin toisin…
Taannoin paikallinen Ry erotti papin puhujan tehtävistä. Piispa puolusti tietenkin pappia ja moitti yhdistystä.
En tiedä missä nyt mennään.
Lestadiolaisuus on todella iso osa kirkkoa. Sen parista tulee suurin osa kirkkomuusikoista. Jne. Kyllä se vaikuttaa siihen että ei piispat ja kirkkoherrat heitä niin usein moiti. Sitäpaitsi on vaikea saada hyppysiin mitään kun todellakin papit ovat kirkon johdon kannalta Ok ja maallikot saarnaavat omissa seuroissaan. Pikkuhiljaa liike kuitenkin avautuu. Julkisuudessa on aika paljon näitä epäkohtia. Internetin aikakausi estää myös sen ettei oma väki liikkeessä saisi lukea ja nähdä ulkomaailmaa. Keskustelu on varmaan kiivasta sisäisesti, julkisesti erilaista.
2 tykkäystä
Kuitenkin kaikki tietävät mikä on tilanne. Lestadiolaispapit näyttelee kilttiä kirkon suuntaan ja kirkko sulkee silmänsä hengelliseltä väkivallalta.
Ihmisiä ahdistetaan niin, että jotkut ajautuu jopa itsemurhaan. Senkään jälkeen ei liikkeeltä löydy inhimillisyyttä. Itsemurha on heidän mielestään lopullinen synti, osoitus, että ihminen on todella paholaisen oma. Oikea uskova ei tule itsemurhan tehneen hautajaisiin. Lienee liikkeen johdon taholta kielletty.
Tämä julmuus saa jatkua kirkon hiljaisella siunauksella.
1 tykkäys
No minä en jaksa, enkä näe enää tarvettakaan väitellä teidän korkeakirkollisten kanssa, jotka pitäydytty apostolisen ajan jälkeen tulleisiin traditiohin, joilla ei ole Raamatun tukea. Minulle Raamattu on uskonelämän ylin ohje ja normi kun olen luterilainen ja pitäydyn luterilaiseen tunnustukseen.
Tuo on totta mitä sanot, että luterilaisuus on hylännyt monia kirkon traditioita, kuten helluntailaisuuskin. Onhan luterilaisuus vasta 500 vuotta vanha. Luther tosin piti ensisijaisesti rippiä pappien tehtävänä, Suomen kirkossakin juuri tämä näkökulma on pitkä, rippi on uskottu viralle. Rippin, avainten valtaa saa toki käyttää myös maallikot, nämä kaksi näkökulmaa elävät rinnakkain. Rippiä tosin käytetään kovin vähän meillä, verrattuna vanhoihin kirkkoihin.
1 tykkäys
Tässä hieman sotkee se, että avainten valta on paljon yleisempi käsitys kuin pelkkä rippi. Kirkolle on apostolien kautta uskottu avainten valta. Luterilaisuudessa se käsitettiin ennen kaikkea piispoille kuuluvaksi vallaksi omalla hallitusalueellaan. Kuten tämän ketjun alussa tunnustuskirjoja siteerattiinkin, niin niissä ekskommunikointi on piispojen oikeus.
CA XXVIII:“Kun siis on kysymys piispojen tuomio- ja hallitusvallasta, on tehtävä ero maallisen käskyvallan ja kirkollisen vallan välillä. Tämän johdosta evankeliumin mukaan, tai kuten on tapana sanoa, jumalallisen oikeuden mukaan, tämä tuomio- ja hallitusvalta kuuluu piispoille piispoina, ts. henkilöinä, joille on uskottu sanan ja sakramenttien virka. Se sisältää oikeuden antaa anteeksi syntejä, hylätä evankeliumin kanssa ristiriidassa olevat opit sekä erottaa seurakunnan yhteydestä sellaiset, joiden jumalattomuus on yleisesti tunnettua, pelkällä sanalla ilman inhimillisiä pakkokeinoja.”
Avainten vallassakin on siis luterilaisittain ajateltuna kyse evankeliumin julistamisesta (ja ekskommunikoinnin tapauksessa sakramenttien epäämisestä). Luterilaiseen ajatteluun kuuluu oikeastaan tässäkin kaksi asiaa evankeliumi ja sakramentit. Vain ne ja niiden käyttö on luvallista avainten valtaa.
Schmalkaldenin opinkohtien III osassa sanotaan (7 - 9):
- Avaimet
Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) “Erhetykset kuka ymmärtää?” Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee “synnin lakia”. Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat. Sillä näin on kirjoitettu: (Ps. 143:2) “Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi.” Ja Paavalikin sanoo (1 Kor. 4:4): “Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen perusteella ole vanhurskas.”
- Rippi
Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa.
- Kirkonkirous
Paavin ns. isoa pannaa me pidämme pelkästään maallisena rangaistuksena, joka ei ensinkään koske meitä kirkon palvelijoina. Mutta “vähä panna” on oikea kristillinen panna, se nimittäin, ettei uppiniskaisia julkisyntisiä päästetä ehtoolliselle eikä muuhun seurakuntayhteyteen, ennen kuin parantavat itsensä ja karttavat syntiä.
Avainten valtaan kuuluvan ripin saattoi ottaa vastaan pappikin, mutta ekskommunikaatio oli piispojen asia. Ongelmalliseksi asian tekee se, että rippiä ja avainten valtaa käytetään vaihtovuoroisesti, sen tarkemmin erittelemättä.
Ihminen voi pyytää syntejään anteeksi itse Jumalalta suoraan. Ihminen voi pyytää anteeksi lähimmäiseltään yksin tai yleisesti. Ja sitten ihminen voi ripittäytyä: yhdessä tai yksin.
Yleinen rippi tapahtuu esim. jumalanpalveluksissa, joissa seurakunta tunnustaa syntinsä yhteen ääneen ja pappi julistaa synninpäästön.
Yksityinen rippi on se perinteinen rippi. Synnintunnustaja tunnustaa syntinsä papille ja pappi julistaa synninpäästön. Papin ei ole pakko julistaa synninpäästöä heti. Asiassa voidaan käydä sielunhoidollinen keskustelu, joka on jo jossain määrin avainten vallan käyttöä, keskustelun sisällöstä riippuen. Joskus rippi voi kestää useamman tapaamisen ajan.
Yleisen ja yksityisen ripin välinen ero on ennen kaikkea sielunhoidollinen.
Jos palaan aivan ketjun alkuun
Kun puhutaan yksittäisen seurakuntalaisen “epäkristillisestä” käyttäytymisestä, niin toisella yksittäisellä maallikkokristityllä on valta julistaa synnit anteeksi tai olla antamatta anteeksiantoa. Mutta anteeksiantamattomuuden pohjalla pitää olla “epäkristillisesti” käyttäytyvän katumattomuus ja haluttomuus muuttaa tapojaan. Ja samalla pitää muistaa, että jollakin yhdellä liikkeellä/järjestöllä eiole oikeuttaa määritellä sitä, mikä on syntiä. On eri asia sanoa että “Tässä meidän yhteisössä ei hyväksytä asiaa X”, mutta tämä asia ei nouse Raamatusta, traditiosta tai tunnustuksesta tai ole suoraan niihin sovitettavissa ja Raamatulla selkeästi perusteltavissa, niin silloin kyseessä on luterilaisen tunnustuksen mukaan perinnäissääntö, jonka noudattamisella ei saa raskauttaa yksittäistä seurakuntalaista. Kyse ei ole evankeliumin piiriin kuuluvasta asiasta eikä asiasta joka voidaan evankeliumilla ja avainten vallalla/ripillä hoitaa.
Jos esim. vl-liikkeestä potkitaan ulos korvisten käytön takia, niin kyseessä on yhdistyksestä poispotkiminen sääntörikkomuksen takia. Se on sinällään validia touhua, mutta jos siihen sotketaan evankeliumi, niin silloin ollaan luterilaisuuden ulkopuolella.
Lopuksi: Avainten valta ei ole asia jolla päätetään ihmisen loppusijoituspaikka. Sen päättää yksin Jumala. Ei korvakorujen pitämisen vuoksi lähimmäistään kurmoottava maallikko.
Nämä asiat tulevat ongelmaksi yhteisöissä, joiden yhdessäpitävä voima on yhteisön sisäinen dynamiikka joka palvelee yhteisöä, mutta ei oikein siedä tätä dynamiikkaa vastaan sotimista. Vl-liikkeen sisäine dynamiikka on luultavasti jossain määrin ristiriidassa evankeliumin ja tunnustusten kanssa.
Syy miksi en ota hirvästi kantaa vl:n on se, että liike ei ole lähellä itseäni, enkä tiedä siitä paljoakaan. Ne vl:t joiden kanssa olen ollut tekemisissä ovat ystävällisiä ja kunnioittavia ihmisiä huolineen ja murheineen. Siksi koen hankalaksi sanoa yleistä tuomiota.
Toinen syy on se, että tätäkin asiaa pitäisi hoitaa evankeliumin mukaan. Julistamalla ja sakramenttien avulla. Periaatteessa piispat voisivat oppiin vedoten kieltää ehtoollisen joltakulta. Se todennäköisesti menisi oikeuteen, mutta tänä päivänä se ehtoolliselta pidättäminen saattaisi pitää oikeudessa (viitaten KHO:n päätökseen Arpad Kovács -tapauksessa).
Ehkä tässä voisi jopa edetä tällä tavalla. Ekskommunikaatiota ei voi kuitenkaan tehdä vl-jäsenkirjan perusteella.
Tämä edellyttäisi kyllä koko kirkollisen rangaistuspoliittisen ajattelutavan uusimista.
D
4 tykkäystä
Kiitos tästä!..ja merkit täyteen
Samoja kokemuksia. Toisaalta jotkut asiat ja kohtaamiset viestivät siitä että esim täällä esiin tullut ahdistus johtuu oikeasti siitä todellisuudesta jota me ulkopuoliset emme niissä ystävällisissä hetkissä näe. Sitäkään ei voi vähätellä eikä väittää panetteluksi.
Asia on monitahoinen ja vaikea. On myös olemassa vihamielisyyttä kaikkea konservatiivisuutta ja esim herätysliikkeitä kohtaan. Helposti se käyttää lestadiolaisuuden huonoa puolta polttoaineena. Yleinen tieto kristinuskosta on ohentunut. Kaikenlainen kevytlevite hämärtää ihmisten ymmärrystä siitä että perinteinen usko ja myös etiikka voi olla ihan terve perusta elämälle. Mutta ei se tietenkään vääriä tekoja ja vallankäytön vinoutta pyhitä.
On tämä jännä kirkko.
Noin 10 v sitten vasta esim tajusin käytännössä että oma luterilainen ja evankelinen taustani ja sen opettama käsitys uskosta ja kasteesta voi olla ikäänkuin riittämätön toisille ja että se on vain yksi tapa olla vahvalla otteella kirkon työssä. No, ei se eka kerta ollut. Mutta asia konkretisoitui kun oltiin rippikoulua pitämässä vl-papin ja helluntailähtöisen nuorisotyönohjaajan kanssa. He löysivät yhteisen sävelen nimittäin siinä että voimakas kokemus, ja tavallaan myös oma ratkaisu on uskossa keskeistä. Lestadiolaiselle
synninpäästö ja myös sen tunteita nostattava julistaminen on rakasta. Toinen vetäjä oli luterilaisen kasteen hyväksynyt mutta taustalla silti ajatus siitä että keskeistä on se uskoon tulo ja ratkaisu ja siihen myös ilmeisesti tavoite työssä kohdistui.
Kuitenkin kaikki sujui hyvin. Meillä oli hyvä suhde nuoriin ja yhteistyö erinomaista. Olin silti ikäänkuin oppositioon jätetty. Se yllätti. Kasteen armoon ja Jumalan sanaan luottaminen joita edustin olivat heille tuttua asioina mutta sydämen tasolla jotain vähemmän.
2 tykkäystä
Googlailin aiheesta ja löysin Omat Polut -sivustolta Uskonsota keittiössä otsikon alta luettavaa. Maija-Leena Rova on koonnut kirjaksi vanhoillislestadiolaisuudesta erkaantuneiden kokemuksia. En ole sitä lukenut. Sivustolla kuitenkin mielestäni ihan asiallista tekstiä, sen perusteella voisin laittaa lukulistalle 
Ja tässä linkki kirjaan: https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512404766/uskonsota-keittiossa/
No jopas 
. Tämä pitäisi linkittää vanhoillislestadiolaisketjuun. En osaa 
3 tykkäystä
En tiedä hirveästi siitä, mitä kaikkea noissa piireissä on meneillään. On kuitenkin selvää, että myös kristinuskoa voidaan käyttää henkisenä lyömäaseena. Ja sitä myös käytetään. Mutta monet tällaiset asiat tapahtuvat näppituntumalla ilman suurta harkintaa ja käsitystä siitä mikä tilanteessa olisi oikein.
Jos hengellinen väkivalta johtaa siihen, että ihminen ei sitä kestä ja tekee itsemurhan, se todistaa viimekädessä sen, että itse Jumala ei ottanutkaan uhrista ‘koppia’. Miksei ottanut, onkin sitten mietinnän arvoinen asia. Koska vaikka ihminen kipuilisi vuosia ja ehkäpä hapuilisi uskonasioiden kanssa pitkään, voi ihminen lopulta tulla uskoon ja silloin voidaan ajatella, että Jumala on tätä rakastanut ja tavallaan pitänyt tästä taustalla kaiken aikaa huolta epäuskosta huolimatta.
Tässäpä on miettimistä kerrakseen. Panetko Jumalan syyksi, hengellisen väkivallan uhri tekee itsemurhan? Ulkopuolinenhan ei voi tietää, miten tilanteessa käy itsemurhan tekijälle