Helsingin hovioikeus ratkaisu tuossa asiassa syntyi äänestyspäätöksellä äänin 4-3. Huomionarvoista oli, että hovioikeuden presidentti oli yksi eri mieltä enemmistön kanssa olleista tuomareista. Eri mieltä olleet katsoivat, että asiaa ei voida arvioida perustuslain 106 §:n perusteella, jonka mukaan perustuslain ja tavallisen lain ollessa ristiriidassa toimitaan perustuslain mukaan, koska vapautuslaki on aikoinaan säädetty poikkeuslakina perustuslain säätämisjärjestyksessä, eikä tavallisen lain järjestyksessä. Syyttäjä valitti ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen, ja korkein oikeus erittäin todennäköisesti ottaa asian käsiteltäväkseen sen ennakkopäätösluonteen takia. HO:n enemmistöpäätös ei pakota lainsäätäjää väittämiisi asioihin, sillä se päätös ei ainakaan toistaiseksi ole lainvoimainen. Lainvoimainen päätös asiaan saataneen korkeimmasta oikeudesta.
Voisitko vastata aiempaan kysymykseeni “Mitä mieltä olet oman uskonnonvapaustulkintasi pohjalta siitä, onko oppilaan lisäksi myös opettajalla oikeus rukoilla koulussa oma ruokarukouksensa ääneen? En kysy muiden rukoukseen johtamisesta, vaan siitä, että opettaja ruokapöytään istuessaan siunaa ääneen ruokansa.”
En kysymyksellä kysy, mitä laki asiasta sanoo tai miten sitä tulisi mielestäsi tulkita, vaan kysyn omaa näkemystäsi siitä, millaista uskonnonvapautta kannatat ja millaisia oikeuksia mielestäsi ihmisillä tulee siihen liittyen olla.
“Mielestäni opettaja saa rukoilla oman ruokarukouksensa.”, kuten edellä kirjoitin.
Totta on, että HO äänesti ja KKO:ssa tavataan varmasti. Perusideaa se ei kuitenkaan muuta: voiko tuomioistuin de facto muuttaa lakia? Pitäisikö sen olla lainkaan mahdollista – jos ei, mikä merkitys perustuslaille jää?
Edellä kirjoittamasi ei välttämättä vastannut ääneen-kysymykseen. Tarkoititko, että oma näkymyksesi on, että opettajan tulee saada rukoilla oma ruokarukouksensa ääneen?
Suomessa tuomioistuin ei voi muuttaa lakia, vaan vain ohjata lain tulkintaa. Yhdysvalloissa tuomioistuimilla on asiassa enemmän valtaa. Eri maissa on erilaiset oikeusjärjestelmät. Suomessa lakien muuttaminen tapahtuu eduskunnan tai EU:n toimielinten kautta.
Hmm… Minun mielestäni pitäisi voida. Kai sen nyt erottaa milloin opettaja rukoilee itse ääneen, ja milloin yrittää teatraalisesti kertoa kaikille että tässä nyt rukoilen, tehkää muutkin näin.
Teoriassa näin. Mutta jos tuomioistuimet eivät laita totaaleja enää vankilaan, on tosiasiassa oikeus kumonnut asevelvollisuuden. (Tai jos esim. toteavat että eläinsuojelulaista riippumatta rituaaliteurastus sallitaan uskonnonvapauden vuoksi.)
Silloin jos oikeus Suomessa tuomitsee jonkun asian vastoin selvää lain määräystä, oikeus tulkitsee usein asian muutoksen menneen niin päin, että lainsäätäjä on muuttanut oikeustilaa muiden lakien muutoksen kautta - ja että tuomioistuimet vain seuraavat lainsäädännön muutosten myötä voimaan tullutta tulkintaa voimassa olevasta oikeudesta, eivätkä sovella vanhentunutta lainsäädäntöä, joka on ristiriidassa uuden, velvoittamammaksi tarkoitetun lainsäädännön kanssa
Suomessa lakien katsotaan yleensä menevän korkeimpien oikeuksienkin ratkaisujen yli velvoittavuudessaan. Eli jos vaikka käräjäoikeus tai hovioikeus katsoo korkeimman oikeuden tulkinneen lakia jonkun ratkaisunsa kohdalla väärin, ne voivat asian hyvin perustellessaan tehdä erilaisia ratkaisuja kuin mitä korkein oikeus on tehnyt. Näin ei usein ole, vaan useimmiten alemmat oikeudet hyväksyvät ylimmän oikeuden perustelut ja ratkaisukäytännöt, ja seuraavat niitä, mutta Suomessa alempia oikeuksia ei ole lailla kielletty ratkomasta oikeustapauksia eri tavalla kuin korkein oikeus on tehnyt.
Pakko ja/tai vapaaehtoisuus tässä asiassa alkaa olla jo niin vaikeasti hallittavissa oleva asia, että resurssien järjestäminen alkaa jo vaatia liikaa vaivaa ja kustannuksia.
En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä.
Ennen oli helppoa, kun kaikki osallistuivat luterilaiseen tunnustukselliseen uskonnonopetukseen ja uskonnollisiin päivänavauksiin.
Nykyään, kun on paljon eri uskontokuntia, kristinuskon sisällä eri kirkkokunnat, islamissa omat haaransa ja siihen päälle kun laitetaan vielä uskonnottomat, niin on hyvin hankalaa enää järjestää kaikille juuri lapsen oman uskonnon/uskonnottomuuden opetus.
Erilaisuus ei ole siis välttämättä rikkautta, vaan aiheuttaa kohtuuttomia ongelmia asioiden järjestelyyn.
Pitäisikö koko aihealue ottaa pois koululaitoksen vastuulta ja sälyttää uskontokuntien itsensä järjestettäväksi? Tosin aika itsestään selvää on, ettei tuollaisesta järjestelystäkään mitään tule, ellei opetusta järjestettäisi koulun yhteydessä. Ja sitten kun jossain on kuitenkin suunnilleen yksi oppilas, joka vaatisi erityiskohtelun, niin kalliiksihan tuo tulisi tasapuolisesti järjestettynä.
Joissakin asioissa vaan on niin, että homogeenisuus on valttia. Ennen oli vain kaksi sukupuolta, mutta sekin asia on menossa uuteen uskoon. Tai on sitä varmaan ollut aina, mutta ennen ei vaan ole otettu vähemmistöjä huomioon.
EDIT: tähän asiaan rinnastuu mielestäni myös se, että lahjakkaat ja vähemmän lahjakkaat lapset istutetaan samanlaiseen opetukseen. Tasapäistäminen ei ole ainakaan lahjakkaiden lasten etu. Ja sitten tietenkin vähemmän lahjakkaatkin joutuvat pinnistelemään opetuksessa yli omien kykyjensä ja sekään ei ole hyvä.
Minusta on nyt vain niin, että enemmistöllä voi olla jotain oikeuksia, joiden toteuttaminen kaikille ei ole mahdollista. Seurakuntien aamuhartaudet voidaan järjestää ilman, että kaikille uskonnollisille yhteisöille annetaan mahdollisuus samaan. Voidaan laulaa aamuvirsi ja sanoa ruokarukous. Minusta on selvä asia, että näihin ei tule ketään pakottaa osallistumaan, mutta silloin voi sen ajan vaikka odottaa luokan ulkopuolella. Tai voi olla osallistumatta, mutta jäädä luokkaan. Molemmat ovat täysin ongelmattomia asioita.
Uskonnonopetuksessa on kolmen sääntö, eli kolmelle oppilaalle pitää järjestää et- tai oman uskonnon opetusta.Määrää voisi vaikka nostaa kymmeneen. Jotkin uskonnolliset yhteisöt järjestävät opetussuunnitelman mukaista opetusta itse kouluajan ulkopuolella kompensoiden niiden oppilaitten oman uskonnon opetusta, jotka on vapautettu ja joille ei järjestetä koulussa sitä, koska ryhmää ei saada täyteen.
Yleensäkin voi miettiä asiaa: itse en esimerkiksi haluaisi osallistua ei-kristillisten kirkkokuntien kulttimenoihin. Mutta voisin osallistua vaikkapa muslimiystäväni häihin tai hautajaisiin, vaikka pysyisin tilaisuudessa sivustaseuraajana. Meidän pitää opettaa myös suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden sietämistä kouluissa ja siihen kuuluu sen tosiasian tunnustaminen, että miellä on erilaisia uskontoja ja niiden seuraajat toimivat eri tavoin. Ja Suomessa pitää mennä suomalaisten tapojen mukaan ja oppia suomalaista kulttuuria.
Aamunavauksien osalta kysymys on mielestäni suvaitsemattomuudesta. PL 11 pitäisi ottaa kirjaimellisemmin – “Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.” Sanalle omatunto on tässä tulisi olla enemmän merkitystä. Se ei mielestäni välttämättä tarkoita sitä, että yksilöllä pitäisi olla kaikissa häntä velvoittavissa tilanteissa olla suojattu kuulemasta mitään uskonnollista tai toisuskoista sisältöä. Kupliinko niitä lapsia halutaan kasvattaa?
Tässä on pieni analogia myös aiemmin sivuttuun asevelvollisuuslakiin ja totaaleihin. Siviipalveluslain mukaan “asevelvollinen, jonka vakaumukseen perustuvat syyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa - -.” Vakaumukseksi kun tulkitaan nykyään mikä tahansa mielipide tai se että ei haluta.
Ei silti, en ole vakuuttunut siitä pitäisikö omaatuntoa tai vakaumusta tutkia kenenkään muun kuin kyseisiin lainkohtiin vetoavan.
Opetushallituksen linjaukset uskonnonharjoittamisesta (uskonnollinen aamunavaus on, kirkossakäynti ei ole, suvivirsi ei ole) ovat yrityksiä tehdä subjektiivisesta kokemuksesta objektiivinen.
Siis kirkossa käynti vierailuna, ei kirkossa käynti koululaisjumalanpalveluksessa. (tarkennus). Ymmärrän, että omatunto on asia, mikä vaihtelee kyllä. Jos ajattelen kääntäen, eläisin vaikka islamilaisessa maassa ja minulla olisi koululaisia, niin en toivoisi heidän osallistuvan rukoushetkiin, mutta koulun tilaisuuksiin, joissa olisi maan valtauskon mukaisia elementtejä, niin asia olisi toisin. Ja tosiaan, voidaan olla läsnä tilaisuudessa, jossa tapahtuu jotain uskonnollisia käsityksiäni vastaan, niin voi antaa asian vain olla.
En mitenkään erityisesti vastusta uskonnon tai elämänkatsomustiedon opettamista, koska mielestäni koulu on oikea paikka käsittelemään aihetta.
Hankalaksi tietysti menee, jos enemmistön mukaan mennään ja muut joutuvat sen aikaa käymään tyhjäkäynnillä, mutta ehkä niin on kuitenkin järkevintä järjestää tämä asia.
Tietysti on hieman naurettavaa, että vaikka lahjattomat oppilaat menisivät ulalle liian vaikeassa matematiikan ryhmässä ja päinvastoin lahjakkaat pitkästyisivät kuoliaaksi liian löysässä tahdissa, niin tässä on sitten aihealue, missä ei ole lainkaan kysymys sisällön vaikeusasteesta, mutta väärään paikkaan jouduttaessa loukkaannutaan. Loukkaantumisen aste on sitten aina vaan isompi, mitä kauemmas joudutaan omasta ‘pesästä’. Toisaalta on aivan selvä, että jos kristitylle opetettaisiin pelkästään islamia, ei siinäkään touhussa oppilailla olisi motivaatiota pitemmän päälle.
Tuo loukkaantuminen on tietysti kaikkia ryhmiä koskevaa. Uskonnottomat tietysti loukkaantuvat myös, jos joutuvat osallistumaan uskonnollisiin menoihin pakosta.
Tarkennus pitää paikkansa. Avin mukaan yksi seurakunnan järjestämä aamunavaus viikossa on (liian) paljon. Islamilaisessa maassa saattaa sitten ihan erilaiset PL 11 ja 12 vastaavat säännökset voimassa. Islam analogia toimii oikeastaan vain siten, että pitäisi kysyä itseltään onko islam-seurakunnan puhujan kuuleminen suomalaisessa kontekstissa aamunavauksessa sellaista uskonnonharjoittamista muslimille, kristitylle ja ateistille, josta heidän itsensä omantuntonsa tähden pitäisi varjella.
Tuohon islamilaisen maan kontekstiin kristitty voi hakea hakea analogian Danielin kirjan kertomuksista kolmesta hurskaasta nuorukaisesta. He eivät kumartaneet Nebukadnessarin kuvapatsasta, koska se olisi ollut heidän omantuntonsa vastaista. Palvelivat silti kuuliaisesti kuningasta. Oman maan kontekstiin tämä käy siten, ettemme saa olla Nebukadnessareita, jotka pakolla rukoilutamme ketään. Tämä ei kuitenkaan mielestäni tarkoita sitä, että olisimme pakotetut luopumaan omasta sananvapaudestamme esim. siten, että viranomainen määrittää montako uskonnollista aamunavausta kouluissa saa olla.
Meditointi on syvällisimmillään sitä että kykenee olevan täysin kokonaisvaltaisesti läsnä siellä missä on ja tekemään kaikki asiat kokonaisena itsenään, itsen kaikista ulottuvuuksista tietoisena. Tämähän vain auttaa tekemään keskittymistä vaativia asioita.
Tietyt harjoitteet jotka pyrkivät harjoittamaan mieltä tuohon todellisen meditaation tilaan, saattavat ollakin sellaisia ettei niitä tiukoissa tilanteissa kannata harjoittaa.
Tämä todellinen meditaation tila ja rukous ovat minusta sama asia, koska silloin omalla kohdalla toteutuvat kaikki Isä Meidän -rukouksen lausekkeet.
Palatakseni tuohon virsivisaan… mikä siis siinä oli olevinaan ongelma? Että osa ei tykkää virsistä? Että osa ei tunne niitä ja siksi “kokisi itsensä ulkopuoliseksi”? En minäkään pitänyt valtaosasta populäärimusiikkia, en silloin enkä nyt. Silti oli PAKKO osallistua levyraateihin, ja koin itseni ulkopuoliseksi.
Ongelma on kai siinä että osa ihmisistä ei halua että kaikkien uskontojen kulttuurisia piirteitä opetetaan kaikille kouluissa. Osa taas ei halua että alueen valtauskonnon kulttuurisia piirteitä opetetaan koulussa.
Osa taitaa olla kykenemätön erottamaan mikä on koulussa kaikille “pakotettua” uskonnonharjoittamista ja mikä on uskontojen eri piirteisiin tutustumista kulttuurisessa mielessä.
Osa sitten varmaan haluaisi että jos uskontojen kulttuurisiin piirteisiin tutustutaan koulussa sen pitäisi olla mahdollisimman tasapuolista, eli kaikki uskonnot olisivat tarkastelun kohteena. Ja jonkun mielestä vain alueen valtauskonnon kulttuurisia piirteitä voidaan käsitellä koulussa.
Kovaa vauhtia lienee kuitenkin yleistymässä se käsitys kaikkien keskuudessa että tunnustuksellista uskonnollista toimintaa ei voida pakottaa koko luokalle kouluissa, mutta mikä on sitä tunnustuksellista toimintaa ja mikä ei, siinäpä pulma.
Ei kai kukaan enää halua kirjaimellisesti pakottaa selkeän uskonnolliseen toimintaan? Siis s.e. nuoret komennettaisiin ehtoolliselle, tai määrättäisiin laulamaan virttä ääneen koulussa pidettävässä hartaustilaisuudessa?
Määrittely on tosiaan eri asia. Mitä jos virsi onkin musiikin tunnilla? Entä jos se on Suvivirsi eikä ollakaan kirkossa? Entä jos virttä pitää vain kuunnella? Jne jne.
Veikkaisin, että asia selkeytyy evlut kirkon muodollisen aseman heikentyessä. Tuleeko vuosikymmenen kuluttua edes mieleen viedä lapsia jotenkin säännöllisesti evlut kirkkoon? Ja jos ei, vastustavatko vanhemmat enää satunnaisia käyntejä, kun koulu selvästikään ei pyri käännyttämään tai vahvistamaan uskoa?
Koulu ei nykyäänkään pyri käännyttämään ketään. Ja virsien kohdalla on olemassa ohjeistus. 1-2 virttä yhdessä laulettuna ei ole uskonnonharjoittamista. Juhlissa kuuluu osana Suomen kulttuuriperintöä näkyä myös uskonnollisia elementtejä ilman, että tilaisuus on uskonnonharjoittamista.
Minusta on sääli, että vanhemmat haluavat kaventaa lapsen yleissivistystä, koska pelkäävät käännyttämistä. Minusta, jos oikeasti uskoo, että omalle ajattelulleen on järkevät perusteet, uskaltaa antaa lapsensa saada tietoa myös muista ajattelutavoista. Minä olen kasvanut kodissa, jossa oli kirjahyllyssä Hitlerin taisteluni, ja minun annettiin sitä lukea. Minusta ei tullut natsia. Meillä kotona on mm Koraani ja Marxin kootut. Ja hyvin monenlaista muuta. Suomessa lapset oppivat myös oikeasti hyvin pienestä, etteivät muut lapset yleensä käy kirkossa, ja että he edustavat pientä vähemmistöä. Eikä se minusta lasta riko, että kuulee ja näkee erilaista ajattelua.
Toisen uskonnon hartauden harjoittamiseen ei tietenkään voi eikä saa pakottaa. Mutta minusta edes hartauden seuraaminen ei ole paha asia. Ja minusta toisen ihmisen uskonnon ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös tätä toista ihmistä. Ja luterilaisuudella on valtavan suuri vaikutus kulttuuriimme. Niin juhlaperinteisiin, hyvään lukutaitoon, kieleemme, musiikkiimme, lainsäädäntöömme, kuin asenteisiimmekin. Jos lapsi ei tätä opi ymmärtämään, hän ei opi koskaan ihan täysin ymmärtämään omaa taustaansa.
Käytännössä ei ole mahdollista se, että uskontotunnit olisivat aina koulupäivän lopussa tai alussa, koska uskonnonopettaja ei voi revetä moneksi. Samoin vähemmistöuskonnon tunnit riippuvat myös opettajan aikataulusta, tyypillisesti hän on kiertävä, koska tunteja on vähän ja opetusta monessa koulussa. Lukujärjestyksien laatiminen on monimutkaista palapeliä.