Minä en voi sanoa muuta kuin AMEN!
Mauriina tuo esille sitä kristillistä perinnettä mitä olen lapsuudesta saakka luterilaisena uskovaisena kodissani oppinut.
Kun luen, mitä kirjoittaa hyvin aktiivinen @timo_k, esimerkiksi tekojen hurskauden saamasta kritiikistä, tulee mieleen vanha luterilainen allegoria kärryjen valjastamisesta hevosen eteen. Sehän pitäisi tehdä päin vastoin, hevonen vetää kärryjä, eivätkä kärryt vedä hevosta. Hyvät teot eivät voi tehdä uskoa, mutta uskosta voivat syntyä - kun Jumala armossaan niin suo - hyvät teot.
Jaa, onko avioliiton pätevyyden/pätemättömyyden ajatus oikeasti vasta keskiaikaista ja nimenomaan läntistä perua? Tuskin ortodoksinenkaan kirkko torjuu kokonaan ajatuksen siitä, että voi olla “avioliittoja”, jotka eivät ole voineet olla sitä ensinkään (sisarusten välinen liitto, väkivallan uhan alla solmittu liitto, yms.) ? Pätemättömyyteen johtavien tekijöiden listaa on saatettu lännessä toki laajentaa ja käyttää mitätöimistä ahkerammin, mutta sitä luulisi, että ajatus pätemättömien avioliittojen olemassaolosta on yleismaailmallisempi.
(Off topicista mea culpa, jos tästä lähtee kehkeytymään keskustelua lupaan siirtää sopivaan ketjuun marisematta ja ensi tilassa :P)
Tässä tarkoitetaan avioliiton mitätöimistä väärän intention perusteella. Tapauksen faktat olivat suunnilleen sellaiset, että mies oli halunnut kokeilla, saako hän vieteltyä naisen avioliittoon, ja karkasi pian häiden jälkeen. Avioliiton mitättömyys tuli paavi Innocentius III:n ratkaistavaksi, joka hyväksyi mitättömyyden.
Tämä ymmärrettävästi laajensi olennaisesti mitättömyyden soveltamisalaa. Nykyisin varmaan suurin osa mitättömyyshakemuksista perustuu salaisiin intentioihin.
Kuten on jo todettu, ns. ortodoksien avioliitto-opetus on keisareiden vaatimuksesta syntynyttä maallista lainsäädäntöä. Kristityt eivät aiemmin opettaneet eronneiden uudelleenavioitumisen olevan mahdollista. Katolinen kirkko, josta ns. ortodoksit erosivat skismaattisen luonteensa takia, on tässä säilyttänyt oikean opetuksen.
Suuressa skismassa yksi patriarkaatti lähti ja toiset neljä jäivät ortodoksiseen katoliseen kirkkoon. Nykyistä paaviutta ei vielä 1000-luvulla tunnettu. Kirkon yhtenäisyys perustui yhteiseen uskoon eikä paavin valtaan. Jos nullifikaatio avioeron korvikkeena on sinusta alkuperäistä kristillisyyttä, niin ihmettelen kauhiasti.
Sitäpaitsi, onhan nykyään katolisessa kirkossa itäiset patriarkaatitkin. Idässä taas on keksitty ihan omia uusia. Eikä tämä ole mitään lukumääräleikkiä. Vaikka vain yksi patriarkaatti jäi katoliseen kirkkoon, ei se todista mitään. Joskus enemmistökin voi olla harhassa.
Näkemyksiä on monenlaisia, mutta vastaa mitä mieltä olet nullifikaatiosta avioeron korvikkeena. Puolisot ovat solmineet avioliiton normaalisti, elävät tavallista elämää, lapsia syntyy, mutta sitten toinen puolisoista löytää uuden armaan ja haluaa erota. Kun katolinen kirkko ei myönnä avioeroa, uutta avioitumista halajava hakee nullifikaatiota ja saa kuin saakin todistetuksi, että avioliittoa ei ole koskaan ollutkaan, vaikka vuosikausia on eletty yhdessä ja lapsiakin on syntynyt.
Minusta periaatteessa on niin, että avioliitossa pitää olla läsnä päätös solmia aviollisen yhteyden side (consensus coniugalis societatis), sillä se juuri saa aikaan avioliiton, ei esimerkiksi yhdessä asuminen tai ruumiillinen kanssakäyminen. On varmasti olemassa tilanteita, joissa avioliittoa ei ole solmittu oikeasti niiden ehtojen vallitessa, mitä kanoninen laki sille asettaa.
Minusta väärinkäytöksien mahdollisuus on selvästi olemassa. Se on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin se hurlumhei-meininki, mikä vallitsee sekä sinun että minun kirkossa.
Jos pitäisi ihan itse kehittää kirkolle ideaalinen suhtautuminen avioeroon ja uuteen avioliittoon, niin se menisi jotakuinkin näin: Avioliitto on tarkoitettu elinikäiseksi. Jos kuitenkin tulee vakavia syitä, joiden takia yhteinen elämä ei onnistu, niin voi erota. Eronneen ei pidä aktiivisesti itse etsiä uutta aviopuolisoa, mutta jos auttamattomasti rakastuu eikä voi sille mitään, voisi kirkko selvittää onko edellinen avioliitto riittävän todellisesti purkautunut. Kirkolla olisi olemassa lista näistä “hyväksyttävistä syistä” esim. perheväkivalta, mutta myös mahdollisuus yksilöllisessä erityisessä tilanteissa “muu syy” -vaihtoehtoon. Tätä ei kuitenkaan käytettäisi hyväksi porsaanreikänä siten, että käytännössä kuka tahansa voidaan vihkiä uuteen avioliittoon, ja kaikkia seurakuntalaisia kohdeltaisiin tässä asiassa ehdottoman tasa-arvoisesti. Lisäksi olisi olemassa mahdollisuus avioliiton mitätöintiin, jos koko liitto on esim. perustunut puhtaasti huijaukseen, mutta vain tällaisissa hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa.
Vaikuttaisi siltä, että ketjussa mainituista käytännöistä @Mauriina n esittelemä ortodoksisen kirkon perinteisempi käytäntö tulisi lähemmäs tätä. Katolisen kirkon kikkailut asiassa eivät vakuuta, ei myöskään “hurlumhei-meininki”. Anglikaanisessa kirkossa mun ymmärtääkseni eronneiden vihkiminen perustuu pastorin tapauskohtaiseen harkintaan, mutta eiköhän vihkimisiä aika paljon tule kuitenkin. Eli periaate on hyvä mutta toteutus huono.
Jaa että oikein todettu. No sittenhän asia on kokonaan toinen. Sitten asian on tietenkin pakko olla näin.
Itse totean, että ortodoksien avioliitto-opetus on isiltä ja konsiileilta, joihin luterilaisetkin sitoutuvat. Ja koska tämä on nyt todettu, se tietenkin pitää paikkansa.
[quote=“Mauriina, post:15, topic:673”]
Avioliiton käsittäminen “purkamattomaksi” ja avioeron mahdottomuus tuli katolisen kirkon oppiin vasta 1100-luvulla. Se on siis roomalaiskatolinen uusoppi.[/quote]
Raamattuun se oppi tuli jo ensimmäisellä vuosisadalla.
Ei ihan noin. Pelastus tapahtuu “yksin armosta” esimerkiksi siinä mielessä, että syntien anteeksianto perustuu Kristuksen sovitusuhriin eikä mihinkään, mitä ihminen itse voi tehdä. Kristitty lukee Raamattua osittain “lakikirjana” siinä mielessä, että hän käsittää Raamatun ohjeiden olevat noudatettaviksi tarkoitettuja. Näitä ohjeita ei kukaan kristitty kuitenkaan täytä kokonaan, vaan elämä on kilvoittelua ja kristitty tarvitsee jatkuvasti anteeksiantoa. Tämä ei ole minkään herätysliikkeen keksintöä, vaan voidaan lukea Raamatusta. Mutta ovatko ortodoksit tästä ei mieltä??
Ortodoksit eivät pelastu tässä maailmassa, vaan pelastus on tuonpuoleinen asia. Tämä elämä on kilvoittelua. Minusta sinun oppisi on pikemmin kalvinistista kuin luterilaista. Viidenteen herätysliikkeeseen on jostain tullut kalvinistinen oppi uskooontulosta uudestisyntymisenä tai pelastumisena. Kristillinen elämä, Jumalan siunaus ja maallinen menestys ja - moitteeton avioliitto ovat reformoidun käsityksen mukaan sitten merkkejä siitä, että henkilö kuuluu valittujen joukkoon.
Ei mielestäni vanhoissa pietistisissä liikkeissä ollut tuollaista korostusta. Niissä puhuttiin vain herätyksestä ja kilvoittelusta. Ne asiat sopivat ortodokseillekin.
Sorry. Oon kai käsittänyt väärin. Viestisi, josta spekulaationi lähti liikkeelle, on siinä edellisessä ketjussa. Enkä enää muista miten se meni. Modet, onkohan syytä pilkkoa keskusteluketjuja näin kovasti?
En ole moderaattori, enkä edes wannabe-moderaattori, mutta kanssakeskustelijana edelleen toivoisin, että keskusteltaisiin siten, että esitetään oma näkemys ja perustellaan se. Ei vastata toisten puolesta, esitetä oletettuja toisten näkemyksiä tai jaella neuvoja.
Aito Avioliitto -yhdistys ei liity kristilliseen avioliittokäsitykseen eikä pyri vaikuttamaan sen pohjalta, joten ei kuulu tähän.
Oma näkemykseni on, että eroamista ei voi eikä pidä ehdottomasti kieltää eikä myöskään uudelleenavioitumista tai vihkimistä. Raamatussakaan kielto ei ole ehdoton, ja mielestäni ehtoja voi tilanteen, olosuhteiden, taustojen ja kulttuurin mukaan tarkentaa ja soveltaa.
Mutta täysin yhdentekevä linja ei ole myöskään hyvä.
