Suuressa skismassa yksi patriarkaatti lähti ja toiset neljä jäivät ortodoksiseen katoliseen kirkkoon. Nykyistä paaviutta ei vielä 1000-luvulla tunnettu. Kirkon yhtenäisyys perustui yhteiseen uskoon eikä paavin valtaan. Jos nullifikaatio avioeron korvikkeena on sinusta alkuperäistä kristillisyyttä, niin ihmettelen kauhiasti.
Eikös ne muut jo lähteneet khalkedonin jälkeen?
Sitäpaitsi, onhan nykyään katolisessa kirkossa itäiset patriarkaatitkin. Idässä taas on keksitty ihan omia uusia. Eikä tämä ole mitään lukumääräleikkiä. Vaikka vain yksi patriarkaatti jäi katoliseen kirkkoon, ei se todista mitään. Joskus enemmistökin voi olla harhassa.
Näkemyksiä on monenlaisia, mutta vastaa mitä mieltä olet nullifikaatiosta avioeron korvikkeena. Puolisot ovat solmineet avioliiton normaalisti, elävät tavallista elämää, lapsia syntyy, mutta sitten toinen puolisoista löytää uuden armaan ja haluaa erota. Kun katolinen kirkko ei myönnä avioeroa, uutta avioitumista halajava hakee nullifikaatiota ja saa kuin saakin todistetuksi, että avioliittoa ei ole koskaan ollutkaan, vaikka vuosikausia on eletty yhdessä ja lapsiakin on syntynyt.
2 tykkäystä
Minusta periaatteessa on niin, että avioliitossa pitää olla läsnä päätös solmia aviollisen yhteyden side (consensus coniugalis societatis), sillä se juuri saa aikaan avioliiton, ei esimerkiksi yhdessä asuminen tai ruumiillinen kanssakäyminen. On varmasti olemassa tilanteita, joissa avioliittoa ei ole solmittu oikeasti niiden ehtojen vallitessa, mitä kanoninen laki sille asettaa.
Minusta väärinkäytöksien mahdollisuus on selvästi olemassa. Se on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin se hurlumhei-meininki, mikä vallitsee sekä sinun että minun kirkossa.
1 tykkäys
Jos pitäisi ihan itse kehittää kirkolle ideaalinen suhtautuminen avioeroon ja uuteen avioliittoon, niin se menisi jotakuinkin näin: Avioliitto on tarkoitettu elinikäiseksi. Jos kuitenkin tulee vakavia syitä, joiden takia yhteinen elämä ei onnistu, niin voi erota. Eronneen ei pidä aktiivisesti itse etsiä uutta aviopuolisoa, mutta jos auttamattomasti rakastuu eikä voi sille mitään, voisi kirkko selvittää onko edellinen avioliitto riittävän todellisesti purkautunut. Kirkolla olisi olemassa lista näistä “hyväksyttävistä syistä” esim. perheväkivalta, mutta myös mahdollisuus yksilöllisessä erityisessä tilanteissa “muu syy” -vaihtoehtoon. Tätä ei kuitenkaan käytettäisi hyväksi porsaanreikänä siten, että käytännössä kuka tahansa voidaan vihkiä uuteen avioliittoon, ja kaikkia seurakuntalaisia kohdeltaisiin tässä asiassa ehdottoman tasa-arvoisesti. Lisäksi olisi olemassa mahdollisuus avioliiton mitätöintiin, jos koko liitto on esim. perustunut puhtaasti huijaukseen, mutta vain tällaisissa hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa.
Vaikuttaisi siltä, että ketjussa mainituista käytännöistä @Mauriina n esittelemä ortodoksisen kirkon perinteisempi käytäntö tulisi lähemmäs tätä. Katolisen kirkon kikkailut asiassa eivät vakuuta, ei myöskään “hurlumhei-meininki”. Anglikaanisessa kirkossa mun ymmärtääkseni eronneiden vihkiminen perustuu pastorin tapauskohtaiseen harkintaan, mutta eiköhän vihkimisiä aika paljon tule kuitenkin. Eli periaate on hyvä mutta toteutus huono.
Jaa että oikein todettu. No sittenhän asia on kokonaan toinen. Sitten asian on tietenkin pakko olla näin.
Itse totean, että ortodoksien avioliitto-opetus on isiltä ja konsiileilta, joihin luterilaisetkin sitoutuvat. Ja koska tämä on nyt todettu, se tietenkin pitää paikkansa.
4 tykkäystä
[quote=“Mauriina, post:15, topic:673”]
Avioliiton käsittäminen “purkamattomaksi” ja avioeron mahdottomuus tuli katolisen kirkon oppiin vasta 1100-luvulla. Se on siis roomalaiskatolinen uusoppi.[/quote]
Raamattuun se oppi tuli jo ensimmäisellä vuosisadalla.
3 tykkäystä
Ei ihan noin. Pelastus tapahtuu “yksin armosta” esimerkiksi siinä mielessä, että syntien anteeksianto perustuu Kristuksen sovitusuhriin eikä mihinkään, mitä ihminen itse voi tehdä. Kristitty lukee Raamattua osittain “lakikirjana” siinä mielessä, että hän käsittää Raamatun ohjeiden olevat noudatettaviksi tarkoitettuja. Näitä ohjeita ei kukaan kristitty kuitenkaan täytä kokonaan, vaan elämä on kilvoittelua ja kristitty tarvitsee jatkuvasti anteeksiantoa. Tämä ei ole minkään herätysliikkeen keksintöä, vaan voidaan lukea Raamatusta. Mutta ovatko ortodoksit tästä ei mieltä??
Muokkasin vähän otsikkoa, kun en kestänyt henkisesti sitä viivaa avioero-sanan lopussa. Onko muka olemassa jotain avioeronaimista, kysyn vaan!!! 
1 tykkäys
Ortodoksit eivät pelastu tässä maailmassa, vaan pelastus on tuonpuoleinen asia. Tämä elämä on kilvoittelua. Minusta sinun oppisi on pikemmin kalvinistista kuin luterilaista. Viidenteen herätysliikkeeseen on jostain tullut kalvinistinen oppi uskooontulosta uudestisyntymisenä tai pelastumisena. Kristillinen elämä, Jumalan siunaus ja maallinen menestys ja - moitteeton avioliitto ovat reformoidun käsityksen mukaan sitten merkkejä siitä, että henkilö kuuluu valittujen joukkoon.
Ei mielestäni vanhoissa pietistisissä liikkeissä ollut tuollaista korostusta. Niissä puhuttiin vain herätyksestä ja kilvoittelusta. Ne asiat sopivat ortodokseillekin.
1 tykkäys
Mutta enhän minä kirjoittanut mitään tällaista, enkä muutenkaan ymmärrä, mistä olet johtanut tämän kalvinismisyytöksen.
Fasismia ja syrjintää!
Sorry. Oon kai käsittänyt väärin. Viestisi, josta spekulaationi lähti liikkeelle, on siinä edellisessä ketjussa. Enkä enää muista miten se meni. Modet, onkohan syytä pilkkoa keskusteluketjuja näin kovasti?
Nyt vaan perustamaan Aito Avioliitto yhdistys, joka pyrkii kieltämään eroamisen jälkeisen uudelleen avioitumisen.
En ole moderaattori, enkä edes wannabe-moderaattori, mutta kanssakeskustelijana edelleen toivoisin, että keskusteltaisiin siten, että esitetään oma näkemys ja perustellaan se. Ei vastata toisten puolesta, esitetä oletettuja toisten näkemyksiä tai jaella neuvoja.
Aito Avioliitto -yhdistys ei liity kristilliseen avioliittokäsitykseen eikä pyri vaikuttamaan sen pohjalta, joten ei kuulu tähän.
Oma näkemykseni on, että eroamista ei voi eikä pidä ehdottomasti kieltää eikä myöskään uudelleenavioitumista tai vihkimistä. Raamatussakaan kielto ei ole ehdoton, ja mielestäni ehtoja voi tilanteen, olosuhteiden, taustojen ja kulttuurin mukaan tarkentaa ja soveltaa.
Mutta täysin yhdentekevä linja ei ole myöskään hyvä.
1 tykkäys
Kannattaisi tuumia tovi, ennen kuin postaa. Pienellä (työmiehen) tuumaustunnilla olisit varmaan keksinyt vielä väsyneemmän jutun. Vaikeaa se voi olla, mutta suomalaisella sisulla onnistut varmasti.
5 tykkäystä
(Tietysti saat anteeksi.) Minuakin sekoittaa se, että ketjujen pilkkominen tekee asian seuraamisen vaikeaksi. Foorumisofta kaipaisi ehkä kehittämistä. Alkuperäinen kysymys oli tämäntapainen: miksi ortodoksikirkko suhtautuu (näköjään) lesken ja eronneen uuteen avioliittoon samalla tavalla, kun taas Raamattu suhtautuu niihin kovin eri tavalla? Siinä sitten tuli viitattua erinäisiin raamatunkohtiin.
Euhologionissa on kaavat ensinnäkin avioliiton mysteeriä varten, toiseen avioliittoon vihkimistä varten ja kolmanneksi eronneiden uudelleen vihkimistä varten. Eikö tämä jo osoita, että eri tapauksia tarkastellaan yksilöllisesti, niiden erityinen luonne huomioiden? Lesken ja eronneen tilanne saattaa erota tietysti siinä, että leski on voinut vaeltaa hurskaasti aina puolisonsa kuolemaan asti, kun taas eron läpikäynyt on voinut olla osasyyllinen eroon.
Jos luet ko. kaavat Euhologionista, niin huomaat, että eronneiden uudelleenvihkimisen kaava on hyvin lyhyt. Sen sijaan mitään erityistä “leskenä avioituvan kaavaa” ei ole, enkä kyllä ymmärrä, että miksi pitäisikään olla. Eihän leskeksi jääminen ole mikään ihmistä pilaava asia, joka pitäisi huomioida toimituksessa - Jumalahan siitä kuolemasta on päättänyt, eikä leski ole siihen voinut vaikuttaa, joten ei sitä voi hänelle myöskään syyksi laskea.
Leskien uudelleenavioitumisessa on ollut varhaisina aikoina kyse sosiaalisesta selviytymisestä aivan eri tavalla kuin nykyään. Leskille maksettavat diakonia-avustukset tai nykyiset leskeneläkkeet eivät välttämättä ole kaikkina aikoina mahdollistaneet jokapäiväisestä elämästä selviytymistä, vaan uudelleenavioituminen on voinut olla selviytymisen tae ja motiivi. Sellaisena se on tietysti ollut pyrkimystä elää Jumalan tahdon mukaisesti, pyhässä avioliiton sakramentissa kilvoitellen ja kunnialliseen aviosäätyyn kuuluen.
Varsinainen erimielisyyden aihe oli tämä: miten ortodoksikirkko ottaa yksilöllisessä tarkastelussaan huomioon Raamatun tekstit (Matt.19:6, 1.Kor.7:8ss. ym.)?
Rinnastus eronneiden vihkimiseen ontuu osittain. Koska kukaan ei esitä, että ero olisi ideaali ja yhtä hyvä asia kuin liiton kestäminen.
Enkä tiedä kuka tai mikä taho ylipäätään opettaa avioliiton “purkautumattomuutta”, että sitä ei olisi mitenkään mahdollista purkaa. (Sanoihin takerrun sen verran, että “purkamaton”, tarkoittaa että jotain ei saisi purkaa, ei että purkaminen on mahdotonta.)
Minusta kirkko voi olla täysin uskottava, jos opettaa, että ideaali on se, että avioliitto kestää elämän loppuun asti. Eronneiden vihkimisessä linjaa voisi mielestäni tiukentaa, mutta se on toinen keskustelu.
Jos avioliiton käsite, teologia ja oppi sen sijaan pidetään sellaisena, että se on miehen ja naisen välinen, samaa sukupuolta olevien liitot näyttäytyvät väistämättä “epä-avioliittoina”. Koska ne eivät ole kirkon avioliittokäsityksen mukaisia. Tässä ei ole kyse “ideaalista”, vaan määritelmästä.
2 tykkäystä