Kannattaisi tuumia tovi, ennen kuin postaa. Pienellä (työmiehen) tuumaustunnilla olisit varmaan keksinyt vielä väsyneemmän jutun. Vaikeaa se voi olla, mutta suomalaisella sisulla onnistut varmasti.
5 tykkäystä
(Tietysti saat anteeksi.) Minuakin sekoittaa se, että ketjujen pilkkominen tekee asian seuraamisen vaikeaksi. Foorumisofta kaipaisi ehkä kehittämistä. Alkuperäinen kysymys oli tämäntapainen: miksi ortodoksikirkko suhtautuu (näköjään) lesken ja eronneen uuteen avioliittoon samalla tavalla, kun taas Raamattu suhtautuu niihin kovin eri tavalla? Siinä sitten tuli viitattua erinäisiin raamatunkohtiin.
Euhologionissa on kaavat ensinnäkin avioliiton mysteeriä varten, toiseen avioliittoon vihkimistä varten ja kolmanneksi eronneiden uudelleen vihkimistä varten. Eikö tämä jo osoita, että eri tapauksia tarkastellaan yksilöllisesti, niiden erityinen luonne huomioiden? Lesken ja eronneen tilanne saattaa erota tietysti siinä, että leski on voinut vaeltaa hurskaasti aina puolisonsa kuolemaan asti, kun taas eron läpikäynyt on voinut olla osasyyllinen eroon.
Jos luet ko. kaavat Euhologionista, niin huomaat, että eronneiden uudelleenvihkimisen kaava on hyvin lyhyt. Sen sijaan mitään erityistä “leskenä avioituvan kaavaa” ei ole, enkä kyllä ymmärrä, että miksi pitäisikään olla. Eihän leskeksi jääminen ole mikään ihmistä pilaava asia, joka pitäisi huomioida toimituksessa - Jumalahan siitä kuolemasta on päättänyt, eikä leski ole siihen voinut vaikuttaa, joten ei sitä voi hänelle myöskään syyksi laskea.
Leskien uudelleenavioitumisessa on ollut varhaisina aikoina kyse sosiaalisesta selviytymisestä aivan eri tavalla kuin nykyään. Leskille maksettavat diakonia-avustukset tai nykyiset leskeneläkkeet eivät välttämättä ole kaikkina aikoina mahdollistaneet jokapäiväisestä elämästä selviytymistä, vaan uudelleenavioituminen on voinut olla selviytymisen tae ja motiivi. Sellaisena se on tietysti ollut pyrkimystä elää Jumalan tahdon mukaisesti, pyhässä avioliiton sakramentissa kilvoitellen ja kunnialliseen aviosäätyyn kuuluen.
Varsinainen erimielisyyden aihe oli tämä: miten ortodoksikirkko ottaa yksilöllisessä tarkastelussaan huomioon Raamatun tekstit (Matt.19:6, 1.Kor.7:8ss. ym.)?
Rinnastus eronneiden vihkimiseen ontuu osittain. Koska kukaan ei esitä, että ero olisi ideaali ja yhtä hyvä asia kuin liiton kestäminen.
Enkä tiedä kuka tai mikä taho ylipäätään opettaa avioliiton “purkautumattomuutta”, että sitä ei olisi mitenkään mahdollista purkaa. (Sanoihin takerrun sen verran, että “purkamaton”, tarkoittaa että jotain ei saisi purkaa, ei että purkaminen on mahdotonta.)
Minusta kirkko voi olla täysin uskottava, jos opettaa, että ideaali on se, että avioliitto kestää elämän loppuun asti. Eronneiden vihkimisessä linjaa voisi mielestäni tiukentaa, mutta se on toinen keskustelu.
Jos avioliiton käsite, teologia ja oppi sen sijaan pidetään sellaisena, että se on miehen ja naisen välinen, samaa sukupuolta olevien liitot näyttäytyvät väistämättä “epä-avioliittoina”. Koska ne eivät ole kirkon avioliittokäsityksen mukaisia. Tässä ei ole kyse “ideaalista”, vaan määritelmästä.
2 tykkäystä
Siis onko jossain ollut ongelmana, että joku ei ymmärtäisi tällaisten suhteiden olevan olemassa, tai ei pitäisi näitä ihmisinä siinä missä muitakin?
Sinun perustelusi ontuu osittain. Väität että avioero on OK, koska kukaan ei väitä sitä ideaaliksi. Näin ollen annat ymmärtää, että homosuhdetta väitetään ideaaliksi. Tämän ideaaliin liittyvän selviön kuitenkin pyrit kiistämään piiloutumalla avioliiton perinteisen määritelmän taakse ja väittämällä sitä muuttumattomaksi siinä missä toisaalla vaadit käsitteille uusia sisältöjä.
Sinä tunnut vaihtavan perustelujesi kriteeristöjä mielivaltaisesti tilanteen mukaan.
En väitä. Avioero ei ole koskaan “OK”. Tässä yhteydessä inhoan tuota ilmaisua. Se on, tai sen tulisi olla, ratkaisu, joka tehdään kun muuta ei voida. Ja juuri siksi sitä ei voi eikä sitä pitäisi kieltää ehdottomasti, ei myöskään uudelleen avioitumista.
Sen sijaan väitän, että homosuhde esitetään ihan samanlaisena ja yhdenveroisena asiana kuin miehen ja naisen välinen suhde ja avioliitto. Että se ei ole mitenkään perustavalla tavalla erilainen, vaan voidaan asettaa täysin samalle viivalle.
Avioliitto ei muutu, vaikka joskus tapahtuu eroja ja uudelleen avioitumisia. Avioliitto muuttuu, jos se ei ole enää määritelmällisesti miehen ja naisen välinen. Jos se taas pysyy määritelmällisesti miehen ja naisen välisenä, homosuhteet eivät voi koskaan olla kirkon opetuksen mukaisesti avioliittoja. Joten vihkiminen on valheellista.
1 tykkäys
Ja näin siis on, vaikka Jeesus sanoo että minkä Jumala on yhteen liittänyt, sitä ei saa ihminen erottaa? Onko Verityn mielipide tässä yhtä painokas kuin Jeesuksen?
Milloin minun tulisi uskoa mitä Raamattu sanoo ja milloin ei? Vanhatestamentillisia mörähdyksiä konservatiivit päästävät lähinnä silloin kun asia ei koske heitä itseään. Mutta kun koskee, sitten “joustetaan” ja “käytetään järkeä”.
En vain kestä kaksinaismoralismia enkä epäjohdonmukaista moraalin muodostusta, jostain syystä se on minulle punainen vaate ja uskottavuus romahtaa melkolailla. Pahoittelen.
1 tykkäys
Ei ole. Mutta mitä syytä sinulla on ajatella, että Jeesus kieltää avioeron periaatteen vuoksi, ilman mitään tilannekohtaisia myönnytyksiä. Jeesus ei ollut eikä ole sellainen, joka edellyttää sääntöjen noudattamista aina ja joka tilanteessa, päinvastoin.
Oletko itse sillä kannalla, että avioero ei saisi koskaan olla mahdollista, ei mistään syystä?
Tuo mitä Jeesus sanoo, on ehdottomasti paikkansa pitävä ja kestävä periaate. Mutta sen ehdoton edellyttäminen olisi julmuutta. Helluntailaiset eivät aiemmin saaneet erota. Ei mistään syystä. Tämä ei voi olla oikein.
Ylipäätään lain kirjaimen ehdoton kirjaimellinen noudattaminen tilannetta huomioimatta ei voi olla oikein, ja juuri tätä Jeesus painotti mm. sapatista puhuessaan. Järkeä ja empatiaa on luvallista käyttää.
Sekä periaate että armollisuus on mahdollista säilyttää samanaikaisesti. Asioita sen sijaan ei voi muuttaa määritelmällisesti ja samalla säilyttää ne entisellään.
Sinä kirjoitat myönnytyksistä, periaatteen soveltamisesta, säännöistä poikkeamisesta, kirjaimellisuuden ja julmuuden välttämisestä yms. Kaikki tällaiset argumentit olet sivuuttanut täysin homoseksuaalin lähimmäisesi kohdalla. Miksi?
Voitko ymmärtää että minulle juuri tällainen kaksinaismoralismiksi kokemani on vaate punaisimmasta päästä?
Homoseksuaalilta vaaditaan kaksinaismoralististen sloganien ja argumenttien eteen nöyrtymistä samalla kun itse kiemurrellaan lukuisin argumentein toisaalla.
En sivuuta, mutta en sovella niitä kuten edellytät. Homoseksuaaleille voidaan sallia yhdessä eläminen, kyselemättä harrastavatko keskenään seksiä. Mutta vihkiminen ei voi olla “myönnytys”. Se on vaatimus, joka edellyttää kirkon avioliittokäsityksen ja avioliiton käsitteen muuttamista.
2 tykkäystä
Kerrankin olemme samaa mieltä. Se tuntuu yllättävän hyvältä, Verity! 
Edit: minähän en siis ole kirkkovihkimistä ollut koskaan ajamassakaan. Me elämme rekisteröidyssä parisuhteessa, emme avioliitossa.
Puhuin siunauksen ja rukoushetken yhteydessä tästä mutisten hyväksymisestä.
Hyvä kirjoitus aiheesta.
3 tykkäystä
Hyvä kirjoitus joo monilta osin. Mua jäi kuitenkin hämmentämään, mistä Eki on saanut sellaisen käsityksen, että esiaviolliset suhteet ja jopa avoliitto olisivat jotenkin tavallisia evankelisen liikkeen piirissä. Tietystikään en kaikkia tunne enkä kaikilta tuntemiltanikaan ole asumisjärjestelyjen saati seksielämän perään kysellyt, mutta mun tietämien joukossa ei avopareja ole ollut. (Avopariksi en siis laske sitä, että häiden ja vuokrasopimusten yhteensovittelussa muuttopäivä voi olla hiukan ennenkin hääpäivää, vaan pitkäkestoisemman, vähintään kuukausia kestävän tilanteen. En myöskään tässä ota huomioon sellaisia, jotka ovat tulleet toimintaan mukaan vasta avioiduttuaan.) Esiaviollisesta seksistä en tiedä, kun ei sellaisista yleensä ole tapana puhua. Pastorille tietysti voidaankin puhua, mutta ei kai tässä sielunhoidon piiriin kuuluvia asioita levitellä, eihän…
Varmasti ns. avoliitot ovat yleistyneet kristittyjenkin keskuudessa, eikä evankeelinen liike ole tässä täysin koskettamatta. Sama asia avioeroissa. Nykyään avioero on yleistynyt ja uudelleen avioituminen alkaa olla normi.
Kirkkomme luopumuksen ensiaskeleet otettiin eronneiden vihkimisasiassa ja sen hedelmiä niitetään nykyään homoliittokysymyksessä. Kristinusko ei hyväksy eronneiden vihkimistä. Tämä on eittämätön kähtökohta. Jos sitten on ollut ajatusta, että syytön osapuoli voidaan vihkiä uudelleen ja ajatus hengellisestä kuolemasta, joka voisi päättää avioliiton, niin nykyään tällaisia pidäkkeitä ei ole. Tämä varmaan liittyy myös siihen, että avioliiton tarkoitus on hukattu. Jos avioliitto jää tyhjäksi, eli siinä ei olla toteuttaakseen Jumalan aviokäskyä ja nähdä sen merkitystä Jumalan luomistyön osallisuutena ja ennenkaikkea sitä, että avioliitto on olemassa sen takia, että se kuvastaa Jumalan ja hänen kansansa yhteyttä ja on olemassa sen merkkinä, ollaan jo alussa hukassa.
Minusta Raamattu on tässä täysin selkeä. Kristitty voi olosuhteiden pakosta erota, mutta ei avioitua uudestaan. Kristitty on sitoutunut puolisoonsa kunnes kuolema erottaa, riippumatta siitä, toimiiko yhteinen elämä vai ei.
On surullista, ettei maailmasta varmaan kovinkaan kummoisia kirkkokuntia löydy, jotka oikeasti pitäisivät tästä kiinni. Monia kristittyjä ihmisiä kylläkin.
1 tykkäys
Katolinen kirkko kai on aika kummoinen?
Mutta olen asiasta täysin samaa mieltä. Ja sekä luterilaisen perinteen mukainen ajatus siitä, että puolison huoruuden tähden päättynyt avioliitto voisi olla rikotulle puolisolle uudelleen avioitumiseen luvanantava tai ortodoksinen hengellisen kuoleman ajatus avioliiton päättävänä asiana, ne molemmat ovat jotain muuta kuin nykymeno.
Katolinen kirkko harrastaa asialla kikkailua mitöimällä liittoja. Ääritapauksissa (joku insesti, väkivallalla avioliittoon pakottaminen tms) voisi se olla perusteltua, mutta olen ymmärtänyt, että mitätöintiä on käytetty myös vapaaehtoisesti solmituista liitoista.
1 tykkäys