Kaste ja ehtoollinen ovat vähän eri asioita tässä suhteessa. Meillä on selvä Raamatun käsky (!) siellä 1.Kor.11 siitä, että ehtoollisen oikeaan nauttimiseen liittyy itsensä tutkiminen ja ehtoollisen erottaminen tavallisesta syömisestä ja juomisesta. Aivan pienillä lapsilla tätä kykyä ei vielä ole, sillä se kehittyy yhdessä käsitteellisen ajattelun kanssa. Kyse ei ole siitä, etteivätkö he olisi uskossa. Halutaan pelata varman päälle, eikä jakaa ehtoollista kenellekään tuomioksi. Lapsille on kyllä mahdollista antaa ehtoollinen “ehtoolliskoulun” tai ehtoolliskatekeesin jälkeen.
Varhaiset kirkkoisät eivät juurikaan kirjoita lasten ehtoollisesta, mutta lasten kastamisesta he kyllä puhuvat. Varhaisin jonkinlainen maininta, jonka olen itse lukenut löytyy Kyprianukselta (Tractatus de lapsis). Idässä se lienee ollut yleisempää, mutta idän korostus onkin tässä ollut erilainen kuin lännessä, johtuen osittain systemaattisen teologian karsastuksesta. Toki löytyy mainintoja, kuten Augustinukselta, että lapsille on annettu ehtoollinen heti kasteen jälkeen. Se ei kuitenkaan kerro tavan laajuutta, eikä sitä, huomioitiinko 1.Kor.11 oikein. Trenton kirkolliskokous jopa tuomitsi ne, jotka velvoittavat lapsille ehtoollisen ennen sellaista ikää, jolloin itsetutkiminen mahdollistuu (Council of Trent, Sess. XXI, can. iv). Kun paavi Pius X sääti, että lapsille on mahdollista jakaa ehtoollinen, hänkin asetti alaikärajaksi 7 vuotta (kaanon 913).
Luterilaisilla se ikä taitaa olla aika samoilla hujakoilla. Luterilaisten perusteluista voi olla hyödyllisintä lukea tämä artikkeli:
Vastaan vielä tähän, vaikka meneekin ohi aiheen, ja yritän vaikka vielä tänä iltana etsiä tälle rönsylle parempaa ketjua.
En tiedä, kuinka moni Sleyn työntekijä käyttäisi tässä yhteydessä sanaa harhaoppi. Mutta väittäisin, että naispappeutta ei pidetä opillisten ongelmien vakavuusasteikolla niin vakavana, että sen perusteella evättäisiin ehtoollinen. Sleyn tilaisuuksissa ei voi olla naispappia papillisessa tehtävässä, mutta osallistujissa ja jäsenissä on yllättävänkin paljon sellaista porukkaa, joille naispappeus ei ole mikään iso juttu. On yhteistyöhenkisiä periaatteessa vastustavia, ja sitten ihan naispappeusneutraaleja, jotka käyvät Sleyn tilaisuuksissa esim. hyvien saarnojen tai pyhäkoulun perässä. Tämä asiaintila on työntekijöillä varmasti hyvin tiedossa, eikä sitä koeta ongelmaksi. Käsitys kirkollisen yhteyden edellytyksistä on siis väljempi kuin itsenäisissä luterilaisissa kirkoissa.
Näin minäkin olen havainnoinut. Väljyyttä on, entisen kansankirkon tyyliin.
Mutta kuten edellä kirjoitin, ei ole ehkä hyvä nyt kovin paljon tätä vatvoa kun keskustelussa ei ole Sleyn teologeja mukana. Kysykööt heiltä ne jotka haluavat tietää linjoista ja perusteluista.
Tämän ei pidä paikkaansa, ei sitten ollenkaan. Mutta ei taida kuulua tämä asia korkeakirkollisuuteen. Joten ei tästä enempää. Vai kerronko miten asiat oikeasti ovat?
Kiinnostavaa. Koko toivotus onkin tuntunut aika älyttömältä nykypaikallaan.
Joskus muuten tätäkin tehdään. Egyptin ortodokseilla ja orientaaliortodokseilla on ilmeisesti interkommuunio ihan wirallisesti nimenomaan avioparin tapauksessa.
Onko näin? Messuhan on jaettu katekumeenien messuun ja uskovien messuun, mutta ite, missa est on loppulähetys koko messun päätteeksi. Toki nuo nimet kuvastavat sitä, että saarnan jälkeen katekumeenit poistuivat.
Niin, voi olla toki niinkin, että “Ite, missa est” on aina ollut lopussa, ja sen tarkoitus on ollut estää ihmisiä poistumasta liian aikaisin.
Jos on niin, pitäisi erikseen selvittää, millä formuloinnilla ei-kastetut/tutustujat lähetettiin patristisena aikan kirkosta ennen ehtoollisen viettoa.
Pitäisin mahdollisena, että Ite… on alunperin palvellut tässä samassa tarkoituksessa, mutta sen jälkeen kuin kirkosta ei enää pyritty poistamaan ei-kastettuja, se siirrettiin messun loppuun (mikä onkin aivan nerokas liturgisesti ja opillisestikin)
Eikös tuo “Ovet Ovet” huudahdus johtunut siitä kun ulkopuolella olevat ihmiset nauroivat ja sanoivat kristittyjen syövän Jumalansa? Ulkopuolisia ei täten päästetty katsomaan tätä “Jumalan syöntiä”, vaan laitettiin ovet kiinni.
Ovet, ovet kuvaavat juuri suljettua ehtoollispöytää. Ne jotka eivät kuuluneet vielä oikeaan kirkkoon katumuksen, kasteen ja mirhavoitelun kautta, eivät voineet osallistua ehtoolliselle. Ovet siis rajasivat osan väestä. Vanha käytäntö on edelleen voimassa liturgiassa.
Vanhassa kirkossa oli käytössä tapa, jossa tietyt osat liturgiasta, tietyt uskonnolliset tekstit jne. olivat vain kastettuja kristittyjä varten, ns. diciplina arcani. Tämä muuten auttaa ymmärtämään sitäkin, miksi joistain asioista ei tunnu löytyvän kovin vanhaa kirjallista lähdeaineistoa. Kaikkea ei välttämättä haluttu edes kirjoittaa ylös.
“Ovet, ovet” tulee sen jälkeen, kun opetettavat on jo lähetetty pois. Ajatus siis olisi tarkata, että ehtoollinen tosiaan on uskovaisten ei kenen tahansa ateria.
Jotain tällaista siinä lienee ollut takana. Mun mielestä se oli kuitenkin vähän epäonnistunut PR-veto kristityiltä, koska suljetut tilaisuudet herättävät helposti villejä spekulaatioita.
Kristityt varjelivat omia tilaisuuksia, se tulee esille jo apostolista konstituutioista. Elettiin antiikin, hellenismin ja stoalaisuuden ristipaineessa. Kristittyjä vainottiin, pilkattiin ja syytettiin mitä erilaisin perustein. Kirkko ei hakenut mitään pr kamppanointia, vaan se oli uusi käänne ihmiskunnan historiassa.