Luther kauhistui kun reformoidut ja luterilaiset olivat samalla alttarilla. Miksi Luther kauhistui? Hän opettaa: ”Kuka vain tietää sielunpaimenensa opettavan zwingliläistä oppia, hänen tulee karttaa tätä ja mieluummin olla ilman sakramenttia koko elämänsä ajan kuin vastaanottaa se häneltä, jopa mieluummin kuolla ja kärsiä sen tähden… Lopuksi, kun nyt käsittelen tätä aihetta, olen kuullut kauhukseni, että samassa kirkossa ja samassa alttarilla molemmat osapuolet luterilaiset ja reformoidut vastaanottavat ja saavat saman sakramentin, toisen osapuolen uskoessa saavansa pelkän leivän ja viinin ja toisen uskoessa saavansa Kristuksen tosi ruumiin ja veren. Usein epäilen, voiko saarnaaja tai sielunpaimen olla niin paatunut ja pahansuopa, että vaieten antaa molempien osapuolten tulla sakramentille, kummankin siinä luulossa, että he saavat saman sakramentin uskonsa mukaan. Jos sellainen pastori sattuisi olemaan olemassa, hänellä täytyy olla kiveä, terästä ja timanttiakin kovempi sydän; hänen täytyy todellakin olla vihan apostoli. Turkkilaiset ja juutalaiset ovatkin paljon parempia, he kun kieltävät meidän sakramenttimme ja tunnustavat sen avoimesti. Niinpä he eivät onnistu pettämään meitä, emmekä me joudu epäjumalanpalvelukseen. Mutta näiden tyyppien täytyy olla todellisia korkeatason pääpiruja antaessaan minulle pelkän leivän ja viinin ja kuitenkin antaessaan minun uskoa saavana Kristuksen ruumiin ja veren siten petkuttaen minua hirveällä tavalla. Sellainen on liian röyhkeää, liian säälimätöntä; Jumala on rankaiseva siitä ennen pitkää. Sen tähden kenellä vain on sellaisia saarnaajia tai kuka vain voi odottaa sellaista heiltä, häntä tulisi varoittaa heistä kuin itse perkeleestä”.
V: Luther kauhistui, kuten tekstistä käy ilmi, että pappi opetti väärin. Papin olisi pitänyt opettaa oikein, eikä vaieta mistään. Papin olisi siis pitänyt opettaa, niinkuin Raamattu opettaa, silloin olisi reformoitu oppi kumottu. Ei tämäkään sen kummempi asia ole…“toimitus ei anna syntejä anteeksi, vaan ne sanat jotka Pyhän Hengen virasta lausutaan”.
Luterilainen tunnustus lausuu uskonpuhdistajaa Martti Lutheria lainaten: “Näissä (asetus)sanoissa me pysymme, ja mielisimme kovin nähdä, kuka pystyy ne korjaamaan ja muuttamaan toisenlaisiksi kuin ne Kristuksen lausumina kuuluvat. Totta kyllä, jos jätät ehtoollisesta sanan pois tai tarkastelet sitä ilman sanaa, sinulla ei ole muuta kuin tavallista leipää ja viiniä. Mutta jos sana pysyy mukana niin kuin sen ehdottomasti on pysyttävä, silloin leipä ja viini ovat sen sanan mukaan Kristuksen tosi ruumis ja veri. Sillä niin asia on kuin Kristuksen suu on sen opettanut ja lausunut. Hän ei voi valehdella eikä pettää.” (Suom. 1990, s. 518,22-23). On vastoin Raamattua ja luterilaista oppia pitää ehtoollisen toimituksen jälkeen, pitää elementtejä sakramenttina. Tämän luterilainen tunnustus kieltää: "Sakramenttina ei ole pidettävä sellaista toimitusta mistä puuttuu sakramentin käyttö (s.528). “Näin Pyhä Paavali (1. Kor.10) kuvaa meille leivän murtamisen sekä jakamisen ja vastaan ottamisen, koko toimituksen” (s.527 tun. Sley 1990). Ehtoollisaineet pyritään käyttämään loppuun, ettei kysymyksiä nousisi.
Pari tarkennusta:
Lähetyshiippakunnan seurakunnissa pastori pyrkii juttelemaan kaikkien uusien tulijoiden kanssa ennen messuun tuloa jo ihan tervehtimis mielessä. Samalla voi kysyä tunnustuskuntaa ja ohjata lukemaan messuvihkon takaosa. Hyvin luonnollinen tapahtuma. Jos liturgi havaitsee messun jo alettua uusia naamoja, joita ei ole nähnyt aiemmin, mainitsee hän takakannen tekstistä.
Lähetyshiippakunnan seurakunnissa ehtollinen jaetaan seurakuntalaisille ja muille luterilaisille, jotka tunnustavat yhteisen uskon niinkuin messuvihkon takakannessa esitetään.
Ehtoollinen jaetaan Lähetyshiippakunnan seurakuntien jäsenille ja muille luterilaisille,
jotka:
ovat kastetut ja konfirmoidut, tai ehtoollisopetuksen saaneet;
uskossa ja elämässä tahtovat seurata Pyhää Raamattua ja luterilaista
tunnustusta;
katuvat omia syntejään ja tulevat ehtoolliselle saadakseen anteeksi ja voidakseen
antaa anteeksi;
uskovat nämä sanat ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien
anteeksiantamiseksi”.
Aina välillä esim. vapaakirkolliset pettyvät ja loukkaantuvat tästä.
Messu ja liturgia on aina kokonaisuudessaan liturgin vastuulla. Ehtoollista ei jaeta esimerkiksi:
Toisuskoisille
Kastamattomille
Toiseen tunnustuskuntaan kuuluvalle
Niille, jotka eivät jaa yhteistä uskoa esim. ehtoollisesta kts. yllä
Täysin suljettu ehtoollispöytä meillä ei siis ole, joten kyllä mukaan pääsee tuntematon riittävällä viekkaudella ja vääryydellä, jos haluaa tulla vikoilemaan.
Lisäksi on toki selkeät avaintenvallan pohjalta tehdyt ehtoollisen eväämiset, jotka ovat suuri harvinaisuus.
Suomen ev.lut. kirkon suuri avoimuus ja välinpitämättömyys siitä kuka ehtoollista nauttii sotkee meidän kulttuurista ajatteluamme siitä kuka ehtoolliselle voi tulla. Itse olen ymmärtänyt että ehtoollinen on nimenomaan seurakunnan ateria, ei julkinen ateria, johon kukatahansa voi tulla jos vain itse arvioi voivansa tulla. Jos menen vierailulle toiseen seurakuntaan, jossa liturgi ei minua tunne, ei tulisi mieleenikään mennä ehtoolliselle esittäytymättä pastorille ja kertomatta kuka olen, mistä tulen ja kysymättä lupaa osallistua.
Mutta tuo Raamatunkohta, jossa pastoria kehoitetaan kuulustelemaan ehtoollliselle tulijat? Eikö tuokin asia jonka mainitsit aseteta Raamatussa tulijan itsensä vastuulle? Hänen vastuulleen asetetaan se osallistuuko hän sille kelvottomasti.
Toisaalta vastuu on pastorin, jos hän jakaa väärälle. Mutta kun asia on tuotu esille, jää vastuu kuulijalle. Eli viime kädessä hän tunnustautuu kirkolliseen opin, uskon ja tunnustuksen yhteyteen, kun osallistuu seurakunnan ehtoolliselle.
Pappi ei näe sydämeen.
Mutta kelvoton olisi se pappi, joka ei yhtään välittäisi siitä, kuka ehtoolliselle saapuu, oli sitten luterilainen, eriuskoinen, kastamaton tai ateisti.
Tätä voitaisiin kutsua esim. ehdollisesti suljetuksi yhteydeksi.
Ymmärrän, että sun ajatusten taustalla on STLK. Mutra kaikki, joilla on suljettu ehtoollinen, eivät silti vaadi osallistujilta samaa kuin em. kirkkokunta.
Itse olin taannoin perheineni vierailulla ystäväperheen luona, joka kuuluu yhteen seurakunnistanne. Koska oli sunnuntai lähdimme kaikki yhdessä jumalanpalvelukseen. Olimme ajoissa, joten ehdin hyvin mennä tervehtimään pastoria (jota en entuudestaan tuntenut) ja kerroin, että oma seurakuntayhteytemme on Sleyn messuyhteisö, mutta ollaan vierailulla ystävien luona ja päätettiin tulla jumalanpalvelukseen. Pastori toivotti tervetulleeksi ja kiitti esittäytymisestä. Ei se ainakaan meidän kohdallamme sen monimutkaisempaa ollut. Ilmeisesti tämä esittäytyminen ei olisi ollut välttämätöntä, mutta kyllähän se ihan hyviin käytöstapoihinkin kuuluu, jos vain suinkin onnistuu.
Kyllä, mutta eikö ihminen itse ratkaise sen uskooko hän evankeliumin ja sen osallistuuko hän uuden liiton aterialle, ei pastori hänen puolestaan? Meillä on tuolla kappelilla kuten olen kertonutkin käytössä messuvihko ja siinä on sanottu kuka on tervetullut ehtoolliselle. Jokaisen pitäisi tämä kyllä ymmärtää kun ensin on yhtynyt julkiseen synnintunnustukseen ja saanut saarnassa kuulla evankeliumin, osallistuuko vai ei. Eihän kait ehtoollinen ole evankeliumiin nähden erillinen lisä, vaan evankeliumia itsekin, evankeliumin sanoman vakuutus.
Toki toki.
Mutta kuten sanottu… (ks. yllä olevat kommentit).
Useimmissa tapauksissa viimeinen arviointi jää ihmiselle itselleen. Mutta jos pappi huomaa, että ihmisen oma tunnustus ei ole luterilainen tai edes kristitty, silloin hänellä on virkansa puolesta oijeus ja velvoitus olla jakamatta Kristuksen ruumis ja veri tälle osallistujalle - ettei se tulisi hänelle tuomioksi.
Ei kai Suomi nyt ihan niin fenotyypillisesti sisäänpäinkääntynyt maa ole, ettäkö yksinkertainen esittäytyminen olisi liian tungettelevaa? Ehkä se voi hetkeksi säpsäyttää, mutta minusta on muutenkin melkeinpä sellaisen kristityn velvollisuus, joka tuntee koko pienen seurakunnan kasvopohjalta, ja jolta löytyy siihen pokkaa, mennä toivottamaan uudet tulijat tervetulleiksi. Pappi voi sitten luontevasti liittää siihen tunnustelua taustoista.
Ei se seurakuntalainen välttämättä osaa lukea papin ajatuksista toivomusta itsensä koettelemisesta, ellei siitä erikseen kerrota. Ei pappi seurakuntalaista kyselemällä ja ehtoollisoppia valottamalla mitenkään koettele, sillä voihan seurakuntalainen vaikka valehdella papille aikomuksistaan, jos tahtoo itsensä välttämättä paaduttaa.
Muok: muut olivatkin jo selittäneet saman paremmin
Tuosta tulikin pienenä sivujuonteena mieleeni: Jos ajatellaan hypoteettisesti että jonkun seurakunnan jäsenen puoliso olisi joku “etelän hetelmä” jostain etelä-Aasiasta tms. joka ei ainakaan luterilainen olisi - hyvä jos kristitty ylipäätään - niin vaikuttaisiko se millään tavoin mihinkään? Jos nimittäin puolisolta evättäisiin ehtoollinen (olettaen että tämä olisi pöytään edes pyrkimässä) niin se varmaankin asettaisi tämän seurakuntaan kuuluvan puolison todella vaikeaan valinta tilanteeseen. Ollakko lojaali ja solidaarinen ensikädessä puolisolle vaiko seurakunnalle…
Kuka tahansa voi halutessaan liittyä seurakuntaan, seurakunnan ehdoilla. Näin toimivat muutkin ns. seka-avioliitossa elävät. Esim. suomalainen pariskunta joista toinen on helluntailainen, toinen ortodoksi.
Ehtoollinen ei ole ihmisoikeus.
Ei niin, eikä ehtoollisyhteys ole aviollisen yhteyden aste tai edellytys. Avioliitto ei ole ainakaan automaattisesti syy tehdä poikkeuksia normaaliin ehtoolliskäytäntöön seurakunnassa.
Joo nåin sen itsekin näen. Tiedossani on vain yksi tapaus eräästä ulkomaisesta seurakunnasta, jossa katsottin “kieroon” jo sitäkin, että jäsen oli hakenut puolisonsa seurakunnan ulkopuolelta, ns. “maailmasta”. Lopputulema oli tietääkseni se, että tämä seurakuntalainen totes siihen et “pitäkää tunkkinne” ja erosi yhteisöstä
Kai se riippuu ihmisestä. Itse jos menen käymään jossain aivan vieraassa yhteisössä, niin huomio tuntuu kiusaannuttavalta.
Toki se riippuu tilanteesta. Jos pappi tulee juttelemaan heti kärkeen, se on pelottavaa. Jos kutsutaan kirkkokahveille palveluksen jälkeen, se on ihan ystävällistä.
Suljettu ehtoollinen evätään niiltä, jotka ei ole kirkon jäseniä, vaikka tunnustaisivat samaa uskoa, vaikka pappi on todennu, että ei olisi estettä ehtoolliselle.
