Minulla on muutamia harvoja seurakuntalaisia, joiden puolisot eivät osallistu ehtoolliselle. No problem.
2 tykkäystä
Aluksi lyhyt vastaus:
Jo yksityisyyssyistä ei näitä voi/saa lähteä käymään penkissä läpi uudelle kävijälle täysin vieraiden henkilöiden kuullen. Ei vain voi. Ja jos tämä kävijä ei tule toista kertaa, vakkarikävijät voivat ajatella että ehtoollisehdot eivät täyttyneet.
Tämän faktan jälkeen en uskaltane mennäkään käymään LHPK:n messussa, Helsinkiä suunnittelin, vaikken toisuskoinen, kastamaton jne. olekaan.
Tässä on toisaalta pointtia, ja toisaalta en kuitenkaan ole ihan samaa mieltä. Jos tilanteessa on hiukankaan puheensorinaa tms. taustalla, ei kuuluvuus ole mitenkään hyvä välttämättä. Eikä tuossa tilanteessa liene tarkoitus tonkia koko elämänhistoriaa, vaan ohjeistaa siitä, että ehtoolliselle osallistumisesta on tietyt ohjeistukset olemassa. Ymmärrän silti sen, että tilanne voi olla kiusallinen. Ehkä parempi olisi vain mainita ohjeen olemassaolo ennen ehtoollista, ja jättää osallistuminen omantunnon asiaksi.
(Ohje on sitäpaitsi hieman epätäsmällinen sen osalta, mitä luterilainen tunnustus pitää sisällään. Joku hyvinkin liberaali voi ajatella, että kriteeri täyttyy, ja toisaalta hyvin pienestäkin erosta LHPK:n tulkinnan kanssa voi joku ajatella, että ei sitten voikaan tulla ehtoolliselle.)
Ihan ev.lut. paikallisseurakunnan toiminnassa olen muuten ollut sellaisessa tilanteessa, jossa palautetta messusta ja omaa hengellistä taustaa on kysytty aivan kaikkien kuullen. Pieni tila, pieni porukka, kirkkokahvit samassa tilassa. Pastori bongasi uudet ja alkoi haastatella messun päätteeksi. Kun itse olen (ja varsinkin silloin olin vahvastikin) sleytaustainen ja puoliso vapaasuuntainen, oli hieman kuumottavaa vastailla koko tuntemattoman kirkkokansan kuunnellessa, tietäen että kumpikin suuntaus voi aiheuttaa myös kielteisiä fiiliksiä paikallisseurakuntaväessä. Ei tosin tainnut aiheuttaa, mutta kun ei tunne ja tiedä… Ja myös se “mitäs tykkäsitte” kaikkien kuullen on aika paljon.
2 tykkäystä
Missouri-synodissa voidaan tunnontarkan pastorin omaavissa seurakunnissa kysellä ALTTARILLA, jos sinne saapuu ihan tuntematon, että “kuka olet, mistä tulet, mitä uskoa tunnustat, mitä haet”, ellei ole ennen messua näitä juteltu. Siihen verrattuna me ollaan aika kilttiä, häveliästä porukkaa
1 tykkäys
Eräs ortodoksipappi kyselee ihan Suomessa ALTTARILLA ehtoolliselle tulijoilta ovatko he noudattaneet ehtoollispaastoa.
3 tykkäystä
Ah, oikein ja autuaallista!
1 tykkäys
Mielikuva papista huutamassa ikonostaasin takaa on kyllä kieltämättä hieman erikoinen.
3 tykkäystä
No, tuo oli yhteiskristilliselle foorumille tarkoitettu ilmaus. Tiedät mitä tarkoitan. 
1 tykkäys
Ei asia ole ongelma. Laita vaan viestiä pastorille ja sovi tapaaminen ennen messua.
Joo, ikävä kyllä tuohon ei paljon pidempää sovi. Ja tarpeeksi selkeästä saattaisi tulla niin pitkä, ettei sitä lueta.
Tämä on ollut riittävä ja toimiva
2 tykkäystä
Missä kulkee raja? Ymmärrän kyllä Raamatustani sen, että esim. juovuksissaan tai mässäilemään tulevat syövät ja juovat tuomiokseen, siis epäuskoiset. Eihän meilläkään toimiteta ehtoollista ihmiselle, joka on päissään tai käyttäytyy paheksuttavasti. Mutta onko pastorin tehtävänä tutkia myös kuinka pitkälle kenelläkin ihmisellä on uskoa ja kuinka pitkälle hän on kristitty tai kuinka pitkälle hän tunnustautuu luterilaiseen tunnustukseen? Onko siis ihmistä pidettävä syntisenä lain kautta, jolloin siitä seuraisi, ettei häntä olekaan vanhurskautettu Kristuksen kautta (Gal.2:17)? Jos ihmistä tarkastellaan tällä tavoin, niin silloinhan kukaan meistä ei ole vanhurskas, eli toisin sanoen, ei usko ja sen seurauksena kukaan ei voisi nauttia ehtoollista muutoin kuin tuomiokseen, jos lain vaatimus normittaisi sille osallistumista esim, kuinka pitkälle hän tunnustautuu luterilaiseen tunnustukseen. Tiedät hyvin, että vastauskoontulleet eivät paljonkaan osaa vielä erottaa lakia ja evankeliumia toisistaan, kuten oli laita alkuseurakunnassakin ja Paavalin täytyi olla kaikille kaikkia voittaakseen heistä edes muutamia.
Luin juuri äsken Martin Chemintzin Enchhiridionista ehtoollista käsittelevän jakson, ja hän puhuu poikkeuksetta siitä kuinka ihmisen itsensä tulee koetella itseänsä, näkeekö hän itsensä syntisenä ja sen seurauksena ainoana toivonaan uskon Kristukseen ja nauttii tässä uskossa ehtoollisen hyödykseen turvautuen lain sijasta armoon, jonka ehtoollinen hänelle tarjoaa.
Pitääkö meidän lopettaa kokonaan evankeliuminkin saarnaaminen ihmisille, koska jotkut torjuvat sen tuomiokseen? Onhan Raamatussa toki kehoitus olla heittämättä helmiä sioille, mutta siinähän on juuri kysymys siitä, että ollaan tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät osoita minkäälaista taipumusta sen uskomiseen ja siten kehoitetaan olemaan tekemättä turhaa työtä. Jokainen uskova joutuu varmasti tällaisiin tilanteisiin, minä ainakin ja ennen kaikkea nykyisenä äärimmäisen pahana aikana, kun luopumus on saavuttanut huippunsa mitä suuremmasa määrin. Lisäksi Kristus kehoittaa pudistamaan tomunkin jaloistaan niiden kaupunkin kaduille, jotka eivät ota häntä vastaan, mutta eikö tässäkin ole kysymys evankeliumin vihollisista, ei heikoista ihmisistä, jotka eivät vielä ole jyvälllä uskonasioista, mutta kuulevat opetusta?
Mihin siis vedetään raja? Kuten sanoin on pahempi asia pidättää ehtoollinen uskovalta kuin jakaa se suruttomalle, sillä onhan jälkimmäinen jo ennen ehtoolliselle osallistumistaan Jumalan tuomion alainen, vai kykenetkö tekemään ehdottomasti erehtymättömän rajalinjan näiden kahden välille?
Minulla onkin vaikutelma, että monesti ehtoollinen korotetaan sanan yläpuolelle, vaikka käsittääkseni ehtoollinen saa juuri Sanasta voimansa.
1 tykkäys
Evankeliumin saarna kuuluu kaikille, ehtoollinen vain uskoville kristityille, jotka tunnustavat Raamatun opin. Samalla ehtoollinen on myös seurakunnan sisäinen yhteysateria - samalle ehtoolliselle voivat osallistua ne, jotka tunnustavat saman opin (käytännössä sen, mitä on saarnattu). Asia on yksinkertaisimmillaan näin.
Teet tästä nyt liian vaikean, legalistisen mallin. Sitä se ei ole. Noinko huonosti tästä on Sleyssä opetettu? Vai onko syy inttämiseesi jokin muu oikeasti? Seurakuntalaisena saat toki luottaa siihen, että pastorisi tietää, mitä tekee. Sinun tehtäväsi on arvioida vain itseäsi.
Näen myös, että sulla on väärä dikotomia sanan ja ehtoollisen kesken. Sana ja sakramentti ovat täsmälleen yhtä tärkeitä, toista ei voi asettaa toisen edelle.
6 tykkäystä
Tiesikö luther-säätiön pastori “mitä hän tekee” kun pidätti minulta ehtoollisen? Se ei ollut mikään pikkujuttu, mutta ehkä hän teki sen jatkumona sille kun he ensin olivat tehneet sen Huoviselle, ehkä vauhti oli liian kova, eikä jarrupoljinta enää löytynyt ajoissa?
2 tykkäystä
En voi mennä arvailemaan, mutta se, että joku tekee vahingossa väärin ei poista oikeaa käyttöä. Tämä pätee myös suljetun ehtoollispöydän kohdalla. Abusus non tollit usum.
Nyt ainakin itse haluaisin puhua yleisesti oikeasta menettelytavasta, enkä käydä läpi kaikkia yksittäistapauksia. En ota kantaa esittämääsi asiaan koska en tunne sen taustoja eikä se mulle kuulukaan.
1 tykkäys
Kysympä sinulta: jos olisit seurakunnan pastori, jakaisitko itse ehtoollisen…
• sellaiselle vieraalle, jonka tiedät olevan baptisti?
• muslimiystävällesi, joka tulee ehtoolliselle, vaikka häntä ei ole vielä kastettu?
• naiselle, joka tulee alttarille papinpaidassa ja kauluksessa?
• teologille, jonka kirjoituksista olet lukenut, että hän kieltää perustavia uskonopin artikloja?
Tiedät, että ehtoollisen voi nauttia tuomiokseen, haluatko silti antaa sen varoittamatta?
2 tykkäystä
Niinpä! Mutta tuohon toiseen esittämääsi asiaan ehtoollisen ja Sanan suhteesta. Eikö Sana ole perusarmonväline, sillä eihän ilman Sanaa ole mitään armonvälinettä! Huomaa, kirjoitin Sanan isolla alkukirjaimella Johanneksen evankeliumin eka luvun mukaisesti. Sana ei siis ole pelkkä verbaalis-rationaalinen informaatio vaan vaikuttava Sana liitettynä nyt esim. ehtoolliseen.
Näyttää silti minusta omituisesti siltä, että pistät Kristuksen sanan hänen ruumiinsa ja verensä ohi. Ehtoollinen saa olemuksensa sanasta, mutta se on silti enemmän kuin pelkkä sana. Se on konkreettisesti Kristus ja hänen uhrinsa.
Sen on oltava täsmälleen yhtä pyhä kuin sanankin. Näin tunnustavat kaikki luterilaiset.
Tästä täytyy pitää kiinni kalvinismia vastaan!
3 tykkäystä
Sanahan on Kristus!
Joh 1:1-3: “Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”
Edelliseen kysymykseesi vastaan, etten tietenkään jakaisi näille ryhmille, mutta tällaisia ryhmiä en ole tavannut oman viitekehykseni mukaisessa seurakuntayhteydessä, johon kontekstoin tuon tämän päiväisen ensimmäisen viestini. Ehkäpä me puhumme pahasti toistemme ohi?
1 tykkäys
Emme puhu ohi. Huomaat, että pastorin tehtävä on arvioida sen lisäksi, että hänen seurakuntalaisensa arvioivat itseään. Mutta pastori tekee sen ulkoisen tunnustuksen tms. “suun hedelmän” perusteella.
Pienemmässä mittakaavassa tämä koskee seurakunnan sisällä tapahtuvaa ehtoollisyhteyttä (ks. Matt.18).
Eli sinullakin on aivan sama periaate, vaikka et aiemmin huomannutkaan sitä - kukin arvioi itseään, mutta seurakunnan paimenen virkaan kuuluu myös arvioida.
4 tykkäystä
Samoin sakramenttikin on Kristus, ja vieläpä konkeettisempana kuin saarnattu sana. En halua vähätellä Kristusta Sanana.
Mutta jokainen kalvinisti voisi yhtyä tähän mitä sinä kirjoitat sanan ja sakramentin suhteesta
Sakramentti on Näkyvä Sana. Sitä pyhempää asiaa ei maan päältä löydy. Sanan saarnan voi saarnaaja pilata huonolla opetuksellaan, mutta ehtoollista ei voi pilata, ellei suoraan mene sanomaan, ettei tarkoita asetussanoilla sitä, mitä Kristus sanoo.
3 tykkäystä