Room 8:5-9: “Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.”
Voi ei, olen pahoillani! Maailma on kamala paikka, kyllä. Silti se on Jumalan luoma ja meidät on luotu tänne, joten yritän nähdä sen hyvän mitä on. Sen lisäksi välillä saa kokea myös hengellistä iloa ja siitä älyää olla kiitollinen, koska sitä ei ole aina. Mutta jos en olisi kristitty, niin en oikein osaa ajatella mistä elämään löytyisi merkitys ja ilo. Kamala ajatus!
Vaikka tämä tietysti on klisee - sillä ihmisten ja ihmisryhmien iloisuus tai ilottomuus ei taida korreloida kirkkokunnan jäsenyyden kanssa, vaan kaikkialla on sekä hymynaamoja että hapannaamoja - ottaisin mielelläni ortodokseilta meidän kirkkoomme pääsiäisen keskeisyyden ja yleensäkin ymmärryksen kirkosta juhlien yhteisönä.
Jos ei olisi ulkopuolisen maailman hirvittävyyksiä, raakuuksia ja helvetillisiä kärsimyksiä, tai jos niiden tiedostaminen ei rasittaisi minua, niin luultavasti voittopuolisesti iloitsisin ei-kristittynäkin. En vain pysty sulkemaan maailmaa hirvittävyyksineen tietoisuuteni ulkopuolelle niin lahjakkaasti kuin monet muut ihmiset. Se, että minä kuolen jossain vaiheessa ja elämä päättyy, ei ahdista tai vie iloa. Kuolevaisuus ei vie iloa. Omat vähäiset kärsimykseni eivät myöskään vie iloa.
Luulen ymmärtäväni ainakin osan siitä mitä kirjoitat. Muiden kärsiminen on paljon vaikeampaa kestää kuin oma kärsimys. Siksi välillä on pakko rajoittaa esimerkiksi uutisten lukemista, vaikka se onkin pään työntämistä pensaaseen.
Ajattelen myös, että kuolevaisuus on iloinen asia ja helpotus, vaikka toki se on myös pelottavaa. Minulla on ystävä, joka uskoo jälleensyntymiseen. Hänen mielestään se on lohdullista ja minusta aivan kamala ajatus.
Koska nähdäkseni UT:n ja myös luterilaisen dogmatiikan mukaan sarks (Gal. 5:17, Room. 8:7) on kristityn mukana koko maanpäällisen vaelluksen ajan, niin siitä seuraa, että kristityllä on riesanaan myös siitä aiheutuvaa ahdistusta ja pahaa oloa. Niin kauan kuin sitä ei ole tapettu, ahdistus on luonnollinen seuralainen. Vasta kuolemassa sarks saa täydellisen kuoliniskun.
Ahdistusta täytyy tulla myös siitä, kun kärsii pahasta tai sen näkemisestä. Paha ei kärsi pahasta, mutta parempi luonto kärsii. Ahdistus ja paha olo ei siis ole vain jumalattomuudesta aiheutuvaa. Näin ajattelisin.
Körttivirressä aiheesta veisataan: Tääl’ on mun paha olla, vaivojen vainiolla.
Tässä olen näkevinäni syy-yhteyden kärsimyksiisi kun sanot olevasi ei-uskova, josta seuraa ettet voi vaeltaa Hengessä. Silloin et voi tietenkään myös iloita Kristuksen kärsimyksissä koska et ole niistä osallinen.
En edellisessä viestissäni antanut ymmärtää, ettei kristitty kokisi iloa Kristuksen kärsimyksissä. Minä en tietenkään koe iloa Kristuksen kärsimyksissä, mutta vaikka kokisin, olisin silti kirjoittanut edellisen viestini, koska sen aihe ei ollut ilo Kristuksen kärsimyksissä.
Ilman mahdollisuutta ahdistuksen kokemiseen ihminen menehtyisi nopeasti, koska ahdistus (kortisoli) on seurausta uhan tai vaaran havaitsemisesta ja se motivoi vapautumaan uhasta tai vaarasta. Se on siis elintärkeä. Eri asia, jos ihminen ahdistuu olemattomista tai jää ahdistuksen kierteeseen ilman ulkoista uhkaa, josta ahdistus auttaisi motivoivana tekijänä vapautumaan. Ahdistus (kortisoli) on siis monesti hengenpelastaja (myös eläimillä). Olisi hullua mennä demonisoimaan ahdistusta sinänsä. Niin varmaan kukaan ei täällä teekään.
On eksorkismia ja sitten on puoskarointia. Tuon tyyppinen karismaattisten piirien harrastama “eksorkismi” on juuri sitä jälkimmäistä. Katolinen eksorkisti toimii juuri päinvastoin. Eräs eksorkisti kertoi, että oikeasti homma menee niin että eksorkistin tehtävä on kyseenalaistaa demonin olemassaolo niin kauan kunnes kaikki muut vaihtoehdot on suljettu pois eikä jäljellä ole enää mitään muuta selitystä. Ei siis niin, että ihminen painostetaan uskomaan että hänessä on paha henki.
Minun käsittääkseni tämä on eksorkisteille jonkinlainen kynnyskysymys. Jos ihminen ei sitoudu aktiiviseen seurakuntaelämään, niin eksorkismin voi unohtaa koska silloin siitä ei ole mitään hyötyä. Se kun ei tosiaan ole mikään taikatemppu, jonka jälkeen kaikki on kunnossa ja ihminen voi palata entiseen elämäänsä ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sitä en tiedä miten muihin kirkkokuntiin kuuluvien kanssa toimitaan. Ainakin luterilaisesta kirkosta on lähetetty ihmisiä katolisen eksorkistin juttusille, koska luterilaisilla ei tähän asti ole ollut omaa eksorkismia. Ehkä näiden kahden papin toimesta tämäkin asia muuttuu.
Lieneekö jollakulla omia kokemuksia henkivalloista visuaalisesti? Ainakin @Sakarja on kirjoittanut sellaisista tässä viestissään. Löysin tuon viestin hakusanalla “pallomaisia”.
Itselläni on samansuuntaisia erikoisia kokemuksia henkivaltojen pallomaisuudesta (valopalloja), samoin eräällä ystävälläni. Ne eivät tosin olleet konkreettisessa tilassa vaan “sielun silmillä” nähtäviä.
Olisi tärkeää että puheet demoneista eivät olisi pelkän teorian tasolla. Itselleni henkivaltojen todellisuus on omien kokemuksieni pohjalta täysin selvä. Mutta ne eivät ansaitse huomiota kristityn arkipäivässä, eikä niiden valtaan joutumista pidä pelätä, ellei erehdy harrastamaan jotakin pahaa syntiä.
Arvelisin, että riivaajien ulosajaminen edellyttää jonkinlaista henkien erottamisen tai tunnistamisen lahjaa, muuten voi mennä puoskaroinniksi. Siitä olen varma, että riivaustilaa pidetään yleisesti vain ja pelkästään psyykkisenä eikä laisinkaan hengellisenä ongelmana.
(Vastaus meni vahingossa @Leonoralle, piti mennä yleisenä viestinä)
Kyllä, koska sen täytyy olla Pyhän Hengen tomintaa. Sanoohan Jeesuskin ajavansa niitä ulos “Jumalan sormella”, siis Pyhän Hengen voimalla. Itse näkisin, ettei tällaista lahjaa ole kenelläkään äsken kääntyneellä vaan se on vasta pitkään uskossa olleelle ihmiselle mahdollista, sillä muutoin menee husimiseksi. En ole täydellisesti cessationisti, mutta oletan tämänkin lahjan esiintyneen enimmäkseen vain murroskautena, silloin kun Uusi liitto murtautui esiin Jeesuksen ensimmäisessä tulemuksessa ja sitä välittömästi seuranneessa apostolien toiminnassa.
Kun helluntailaisten ihmeparantumisia on kaiveltu (muistan muun muassa helluntailaisten opiskelijoiden Maanselän ja Hirsilän selvittelyt), käteen ei ole jäänyt oikein mitään. Ihmeparantumisia ei ole löytynyt.
Sen sijaan ihmiset ovat saattaneet kokea parantuneensa siinä määrin, että he ovat jättäneet itselleen elintärkeiden lääkkeiden käytön.
On vaikea ymmärtää, miten voidaan luotettavasti todeta, että ihmisessä on paha henki. Ihmisen omaan kokemukseenhan ei voi luottaa, minkä lääkkeiden käytön lopettaminenkin kertoo.
Usko omaan kokemukseen voi olla piinluja, mutta ei se tee ilmiöstä totta.
Kommenttisi toi mieleeni tämän jutun, jossa kerrottiin vuonna 2014 erään henkilön kirjoittaneen itsemurhaviestiinsä, ettei pystynyt uskomaan kristittyjen Jumalaan.
En osaa sanoa, miten voidaan luotettavasti todeta Pahan hengen erityinen läsnäolo. Sitäkään, onko ihmisessä Pyhä henki, on sokkotestein aika hankalaa ulkopuolisen mitata.
Pahan hengen läsnäoloa ei voine luotettavasti päätellä jollain lääketieteellisellä poissulkemismetodilla, koska ei ainakaan nykyisellä lääketieteellä ole keinoja tunnistaa sellaista asiaa. Paha henki on hengellinen, ei lääketieteellinen kysymys.
Tuossa on luultavasti mukana paljon sosiaalista pakkoa, jolloin ihmisen on pakko parantua ettei hän saata häpeään pastoria/saarnaajaa tai itseään. Jos oma asema yhteisössä tai uskovana on siitä kiinni, niin ei siinä oikein ole kuin yksi vaihtoehto.
Minä en sinänsä kyseenalaista ihmeparantumisten olemassaoloa. Kyllä niitä tapahtuu ihan oikeastikin jos Jumala niin tahtoo. Mutta Hänen ehdoillaan, ei ihmisen. Minun nyt jo edesmennyt mummoni aikanaan kävi luterilaisessa kirkossa jossain vastaavassa tilaisuudessa (olisikohan ollut Seppo Juntunen), ja hän sanoi että kokemus oli kyllä voimallinen mutta ei hän lopullisesti parantunut. Oireet olivat kyllä poissa pitemmän aikaa, mutta palasivat sitten takaisin eikä mummo ainakaan sanonut että olisi missään vaiheessa lopettanut lääkitystään.
Jokainen on itse vastuussa lääkkeiden käytöstään. Mutta katolinen ajattelu lähtee siitä, että ensin hoidetaan ne sairaudet ja sitten vasta katsotaan sitä eksorkismin tarvetta. Eikä silloinkaan riitä se, että ihminen itse on sitä mieltä että hänessä on paha henki. Joku eksorkisti sanoikin jossain haastattelussa, että ylivoimaisesti suurimmassa osassa tapauksista ihmisessä ei ole demonia vaan oireille löytyy luonnolliset syyt. Eli eksorkismia pyytävistä vain pieni osa sen oikeasti saa.
Oma arvioni tosin on, että tämäkin tulee muuttumaan. Ihmisten innostus joogaan, mindfullnessiin ja kaikenlaiseen okkultismiin tulee väistämättä jollain aikavälillä näkymään myös demonisten vaikutusten lisääntymisenä.
Joskus olen alkanut jo epäillä joittenkin pahojen voimien ryhtyneen vastustamaan, kun esim yrittettäessä toteuttaa jotain kristillistä tilaisuutta kirkossa, kaikenlaisia vastoinkäymisiä, sairastumisia ja muita ongelmia kasaantuu kuin joku pimeä taho yrittäisi estää tuon kirkollisen toiminnan.
Liikaa yhteensattumia, liian harvinaisia ongelmia yhtaikaisesti esiintymään.
En usko että psyykkistä. En sekoile. Huolimatta kasaantuvista kroonisista sairauksistani en ole masentunut, vaan sangen peruspositiivinen ja onnellinen ihminen.
(Re. “Maailman onnellisin ihminen on naimisissa oleva suomalainen mies, joka laulaa kirkkokuorossa”, muistaakseni K&K)
Muistaakseni tutkimustuloksena on esitelty että suomenruotsalaisuus ja kuorolaulu johtavat onnellisuuteen, todennäköisemmin…
Tiedä häntä mutta sehän on selvä että laulaminen on tehokasta mielen huoltoa. Jotenkin se oikea hengitys ja äänen tuotto virkistää! Siihen lisätään ryhmässä harjoittelu ja tapaaminen, about viikoittain = kuoro. Seuraava kerros hyvää mieltä liittyy sitten hengelliseen sanomaan ja palvelutehtävään - kirkon kuorojen ekstrabonus!
Mutta vaikka tätä voi suositella lämpimästi, ei vakavampi masennus tai häiriö toki vain laulamalla hoidu. Eikä torjuntatoimiin voi ryhtyä, jos ongelma on vaikkapa sängystä nousu tai viimeistään kotioven avaaminen, ulos lähtö.
Näinhän se menee.
Oliko Luteeruksen heitto: Minne vain rakennetaan Jumalan huone, sen viereen pystyttää saatana oman temppelinsä.
Ei siis konkreettisesti, vaan henkien taisteluna… Missä sana kutsuu ihmisiä tavallista enemmän, siellä on vastoinkäymisiä paljon. Sen voi ymmärtää niin että asialla onThe Kapulanrattaisiinheittäjä.
Olen sitä mieltä, ettei tästä asiasta pitäisi tehdä liian monimutkaista. Varmaahan on, että epäuskoninen ihminen on pahan vallassa. Ketä kiusaa mikin synti, joka häntä riivaa. Riivaaminenhan ei tarkoita mitään muuta kuin jonkin hengen vetämistä pois oikeasta suunnasta. Uskovaankin jää vielä uudestisyntymisen jälkeen liha, jota jokin henkivalta houkuttelee pois oikeasta suunnasta, himoitsemaan sitä mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista. Tällainen tila ei kumoa persoonallista vastuunalaisuutta, ei siis tahdon vapautta (ymmärrettynä vapaudeksi pakosta), sillä lihahan hylkää evankeliumin, eikä tee sitä mikä on hyvää, kuten Paavali Room. kirjeen luvussa seitsemän ja muuallakin asian selittää.
Tällainen asia saattaa olla hyvinkin kiusallinen ja vaivata uskovaa rankasti, mutta en sanoisi, että siinä on eksorkismin paikka. Minusta riittää hengellinen Jumalan sanan ohjauksessa tapahtuva sielunhoito rukouksen hengessä, koska ihminen itse ymmärtää mistä on kysymys ja tahtoo tehdä parannusta.
Toinen asia on sitten kun jokin riivaaja saa otteen ihmisen olemuksesta, eikä ainoastaan hänen toiminnastaan. Silloinhan ihminen ei enää ole vastuussa käyttäytymisestään vaan henki heittää hänet “milloin tuleen, milloin veteen” Raamatun ilmaisua käyttäen. Tällöin kysymykseen tulee eksorkismi, mutta silloinkin eksorkistin on oltava varma siitä mitä hän on tekemässä, eli hän toimii Pyhässä Hengessä ja tällöin paha henki poikkeuksetta jättää tällä tavoin vaivatun ihmisen. Tähän touhuun ei käy mikään “tahtoo olla eksorkisti”, sillä silloin riivaajahenget voivat tulla kyseisen eksorkistin itsensä kimppuun kuten Raamattu asian ilmaisee.
Tuo on helppo uskoa, vaikka minulle ei laulun lahjaa olekaan suotu. Parempi etten lähde ihmisten ilmoille raakkumaan. Mutta öisin unta odotellessa usein kuuntelen nimenomaan kuorolaulua. On helppo uskoa, että kuorossa laulaminen lisää onnellisuutta. Niille, joille se laulun lahja on suotu… Jos minä lähtisin kuoroon laulamaan, niin ainakaan muiden ihmisten onnellisuus ei lisääntyisi
Juuri tästä eksorkistit varoittavat. Maallikon ei missään nimessä pidä ryhtyä leikkimään eksorkistia vaikka hän kuinka kuvittelisi itse olevansa pätevä hommaan. Sen lisäksi, että hän asettaa itsensä vaaraan on myös riski hengelliseen väkivaltaan (tulee mieleen esimerkiksi tuo kesällä kohun aiheuttanut tapaus jossa ajettiin ulos “homouden henkeä”).
En ole suomenruotsalainen, mutta riikinruotsalaiset ja suomenruotsalaiset esivanhemmat ja sukujuuret, jos myös hämäläiset ja karjalaiset. Identifioin itseni kuitenkin vahvasti ruotsalaisuuteen päin ja tykkään olla mieluummin heissan hopsan falleralleraa-tyyppiä, kuin junttihärmäläinen tai leppoisa karjalainen.
Nuorempana tämä tuli selvästi ilmi, kun en suostunut kuuntelemaan radiosta muita kuin ruotsinkielisiä lasten ja nuorten ohjelmia ja myöhemminkin Ruotsi on ollut sydäntä lähempänä kuin muut kansanosat täällä. Kai tämä sitten näkyy tietynlaisena optimistisuutena ja duurissa elämisenä ennemmin kuin hitaana hämäläisyytenä tai mollivoittoisena itkuvirsiä laulavana itäsuomalaisuutena.
Demoneista en täällä tiedä, mutta kyllähän pimeyden voimat nykyään jylläävät ties missä kristinuskon ohentuessa ja kadotessa kansan keskuudesta. Vieraat uskonnot ja maahantulijat varmaankin lisäävät myös niiden osuutta kantasuomalaisten ateismin ja luopumuksen ohella, enkä yhtään enää ihmettele huume- ja muun rikollisuuden lisääntyessä, etteikö pimeyden voimilla ja demoneillakin olisi osuutta niihin.
Juuri näin! Ja kuten kerroin minä olen ollut silminäkijänä kun epileptikosta on ajettu oletettua riivaajaa ulos. Se oli kamalaa katseltavaa, eikä kyseisestä epileptikosta lähtenyt “riivaaja” ulos eikä hän siten parantunut sairaudestaan.
