Ei Jobissakaan ollu riivaajaa, vaikka oli paiseita.
2 tykkäystä
Symppaan tällaista vahvaa heimoidentiteettiä. Itä-Eurooppalaisena toki vastustan ja irtisanoudun mistä tahansa Pähkinäsaaren rauhasta länteen tapahtuneesta, mutta maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset vetäisivät ihan rehellisesti kotiin päin.
1 tykkäys
Kirkonkiroukseen pitäisi tuommoinen eksorkistin retale laittaa. Ei kai enää nykyaikana kukaan oikeasti usko, että epilepsia olisi demonien aiheuttama?
2 tykkäystä
Tuntuu uskovan.
Terveisin, epilepsiaa sairastava 
4 tykkäystä
Sivistys ei siis ole vielä saavuttanut maamme jokaista kolkkaa 
1 tykkäys
Minä olen pitkän aikaa miettinyt sitä tiettyä tuttavaa, joka rupesi julistamaan minulle tuossa vuosi sitten. Siis toisaalta siihen oli varmasti syynsä. Mutta myöskin tuntui vahvasti siltä, että mies ei enää puhunut minun kanssani vaan jonkin ”olkiukon” kanssa.
Nyt sain ajatuksen: kuuleeko tämä ystävä ääniä? Äänten kuuleminen on ilmeisesti aika yleistä, sekin on mahdollista että ääniä kuulee silloin tällöin mutta ei kovin usein. Myös unen ja valveen välisessä tilassa saattaa tulla aistiharhoja.
Jos siis ihminen EI ole varsinaisesti psyykkisesti sairas mutta kuulee ääniä - jospa ylihengellinen ihminen saattaa ajatella että nämä äänet ovat ”yläkerrasta”. Kaikkien ihmisten aivot toimivat eri tavoin. Aivoissa saattaa tapahtua vaikka mitä sellaista mikä vaikuttaa persoonaan.
Varmaan monet ihmiset jotka kuulevat ääniä taikka näkevät harhoja oppivat nopeasti että niistä ei kannata puhua muille. Näin saattaa kehittyä erikoislaatuinen hengellisyys jossa ihminen puhuu enkelien taikka vaikka Jumalan kanssa mutta ei kerro siitä muille mitään.
Ja taas palaan siihen että aistiharhat eivät välttämättä ole edes merkki psyykkisestä sairaudesta. Aivojen toiminta on biologiaa ja kemiaa, ja kaikenlaista hassua saattaa tapahtua aivoissa.
Olen tässä esittänyt asiani redusoiden pois Pyhän Hengen vaikutuksen taikka demonisen vaikutuksen. Olen päättänyt että minä aion suhtautua siihen vanhaan tuttavaan sillä oletuksella että hän kuulee ääniä. Näin saan rauhan kosmisesta tympääntymisestä mikä on vaivannut minua vuoden ajan.
1 tykkäys
Mieli on enemmän kuin aivot. Psyykkistä toimintaa ei kannata redusoida pelkästään biologiaan ja kemiaan.
Äänet päässämme ovat pääsääntöisesti omiamme. Ja samalla on totta että Jumala puhuu kanssamme. Kun luen vaikkapa Isä meidän rukousta, niin kuulen Jumalan äänen.
Joskus äänet päässämme käskevät tekemään omituisia asioita. Terveellä psyykellä varustettu ihminen osaa useimmiten olla tekemättä sitä, mitä jokin osa hänessä ehdottaa.
Olisi varmaan yleisesti ottaen helpotus puhua yleisesti siitä, miten kuulemme ääniä päissämme… (päämme sisällä) ja että se on ihan normaalia.
D
1 tykkäys
Okei, mutta mites sitten jos on sellainen uskonyhteisö jossa oikein painotetaan ”Jumalan äänen” kuulemista?
Minun kokemukseni eräästä tällaisesta yhteisöstä on se, että yhteisön usko muistutti yllättävän paljon jäsenten omia mielipiteitä ja asenteita ja jumala ei tiennyt mistään muista kuin oman paikkakunnan asioista. Hiukan tietenkin kärjistäen.
Jos on hyvin mustavalkoinen maailmankuva, kaikki äänet ovat sitten joko Jumalasta taikka pirusta eikä mitään ole näiden kahden välillä.
3 tykkäystä
Äänet päämme sisällä ovat enimmäkseen omia ääniämme. Niillä ei pitäisi lähteä mestaroimaan toisia. Minä lähtisin litomaan tuollaisesta yhteisöstä. Tai no alun perin en menisikään tuollaiseen. Niissä vastuutetaan monesti ihmistä vääristä asioista.
D
3 tykkäystä
En minäkään siinä varsinaisesti ollut jäsenenä, tietyistä syistä vaan jouduin seuraamaan touhua.
Vielä eräs huomioni oli että ”jumalan tahto” saattoi muuttua nopeastikin ja sitten tällaiset pikkuseikat lakaistiin maton alle.
Se on varmaan hienoa investoida rahaa kiinteistöihin sun muihin kun kaikki bisnesjututkin on jumalan tahtoa (pienellä j:llä). Hintoja ei tarvitse itse miettiä kun autojen ja rakennusten hinnat tulee rukousvastauksina. Bisnekset menee arvatenkin hyvin kun jumalan ääni (pienellä j:llä) ohjaa.
3 tykkäystä
Aamun Koitossa oli hyvä ja tervejärkinen artikkeli eksorkismista Suomen ortodoksisessa kirkossa. Jutussa mainittiin tilanteen kartoittamiseen ensin tarvittava sielunhoidollinen keskustelu, jonka jälkeen henkilö tarvittaessa voidaan ohjata psykiatrisen avun piiriin. Mikäli ongelma on hengellinen niin tilanteesta riippuen kyseeseen tulevat katumuksen sakramentti, eksorkismirukousten lukeminen, vedenpyhitys ja/tai kodinpyhitys. Kirjoittaja ei maininnut sairaanvoitelun sakramenttia, mutta ainakin Venäjällä sitä käytetään myös hengellisiin sairauksiin.
4 tykkäystä
Hyvä artikkeli.
Tämä lämmitti erityisesti ja muistuttaa että kasteopissa emme ole kaukana toisistamme:
Kasteen yhteydessä luettavien eksorkismirukousten tarkoituksena on erottaa kastettava pahan hengen vaikutuksesta. Kastettava siunataan ristinmerkeillä ja häneltä kysytään, onko hän luopunut kiusaajasta ja uskooko hän Kristukseen. Näihin kysymyksiin vastaa lapsen kasteessa kummi ja aikuiskasteessa kastettava itse.
– Tällöin ei ajatella, että kastettava olisi riivattu. Kyse on siitä, että syntiinlankeemuksessa ihminen kuunteli paholaisen houkutuksia, ja synti johti kuolemaan. Näin ollen paholaisella on synnin kautta ote ihmisestä – meistä jokainen on siis ennen kastetta paholaisen hirmuvallan alainen. Siksi kastetoimituksessa paholaiselle ikään kuin sanotaan, että sinun valtasi loppuu nyt tähän, selittää isä Mikael.
Myös tämä on todella hyvin sanottu:
Kuitenkaan ei ole järkevää puhua demoneista liikaa. Toisaalta joskus kilvoittelua voi helpottaa ajatus, että pahalla on oma olemuksensa ja että se hyökkää ulkopuolelta. Tämä ei kuitenkaan saa johtaa itsetutkistelun laiminlyöntiin: jos ulkoistaa ongelmansa demoneille, pääsee liian helpolla.
…Vaikka ortodoksinen kirkko tunnustaa pahan voimien olemassaolon, isä Mikael ei halua dramatisoida asiaa saati pelotella sillä.
– Meidän ei tarvitse pelätä demoneita, vaan syntiä, isä Mikael sanoo.
2 tykkäystä
Kysyisin teiltä @Optatus @Sloth @SanGennaro @Mauriina ja muutkin, mitä ajattelette tuosta edellä olevasta kastekäytännöstä jota isä Sundkvist kuvaa - erityisesti suhteessa luterilaisen kirkon perisyntioppiin? Luther ja edelleenkin jotkut luterilaiset käyttävät samaa kaavaa. Minusta se puhuu ainakin lähes samasta asiasta: Ennen kastetta ihminen on lankeemuksen vuoksi pahan vallassa, kasteen jälkeen vapautettu Kristuksessa. Kuitenkin usein korostetaan lut pessimististä ihmiskuvaa suhteessa ort käsitykseen. Onko ero sittenkään niin suuri?
Ei ole kauhean suuri. Meillä toki uskotaan vapaaseen tahtoon lankeemuksesta huolimatta ja jotkut ovat allergisia perisynti-termille, mutta minusta niin kauan kuin ei puhuta periytyvästä syyllisyydestä puhutaan summa summarum samasta asiasta.
Edit: Tosin lienen vähän väärä henkilö puhumaan tästä, kun minusta luterilainen vanhurskauttamisoppikin voitaisiin sanoittaa aivan hyvin ortodoksisesti. Meillä ei ole sääntökuntia, mutta noin niinkuin hypoteettisena paralleelina Katolisessa kirkossa on ymmärtääkseni eri sääntökunnilla on vähän erilainen spiritualiteetti, vaikka kaikilla onkin sama oppi. Mikseipä ekumeenisen suopeasti voisi tulkita luterilaista vanhurskauttamisoppia vähän tähän tyyliin. En itse korostaisi aivan samoja asioita, mutta ihan hyvä ajatus siinäkin on.
3 tykkäystä
Joo, näinhän se toki on että vapaa/sidottu tahto -vääntö jää erottamaan.
Mutta varsin vahvaa settiä tuo mielestäni on myös kastekeskusteluihin. Kun puhutaan siitä mitä kasteessa tapahtuu tai ei tapahdu, jää ainakin pelkkää tunnustautumisrituaalia merkityksenä pitävä opetus kalpeaksi varjoksi varhaisen kirkon oppiin verrattuna. Eikä ihan hyvin soinnu tähän sekään että “kaste on vain alku kilvoitukselle, ei muuta”.
Melkoinen muutos!
Hienoa! Ehkä tästä toisaalla myohemmin lisää.
Kyllä se on aika iso juttu että maallinen ja luonnollinen ihminen alkaa kilvoitella hengellisenä ihmisenä. Minusta se on ihan käsittämättömän iso juttu.
Minusta tuntuu että keskustelun ne osapuolet joiden mielestä ‘alku kilvoitukselle’ -asenne tuntuu jotenkin kasteen arvoa vähättelevältä, eivät ymmärrä että tuota asennetta kannattaville se on todella iso asia. He eivät vähättele vaan alleviivaavat suuruutta.
2 tykkäystä
Tarkoitan keskusteluita joissa luterilaista kasteoppia on ihmetelty tyyliin “eihän kaste ole mitään muuta kuin alku kilvoitukselle”.
Samalla on joskus unohdettu että myös luterilainen kirkko opettaa kasteeseen liittyen jokapäiväistä parannusta ja jatkuvaa uudistumista.
Ajattelen, että Sundkvistin kuvaama selvä ennen-jälkeen -asetelma auttaa meitä ekumeenisuuteen pyrkiviä: Kaste on valtava asia vanhoissa kirkoissa, joiden opetukseen Lutherkin juurevasti kuului. Kasteessa tapahtuu, ja se aloittaa ja vaikuttaa. Mitään puolta siitä ei voi “unohtaa” ilman että samalla luopuu tärkeästä osasta ensimmäisten kristittyjen uskoa.
Mutta varsinainen kysymykseni oli siis ihmisen lankeemukseen liittyvä ja sainkin siihen jo ortodoksin vastauksen.
Lääketiede, kuten hyvin tiedämme, on hyvin nuori tieteenala ainakin siinä mielessä, mitä se on ollut viimeisen 100 - 150 vuoden ajan.
Siksi olisi mielenkiintoista tietää, miten mielenterveysongelmia on eri uskonnoissa ja kulttuureissa kohdattu ennen kristinuskon syntymää ja sen jälkeen aina nykyaikaan saakka. Mutta kristinusko on tietysti se, joka tällä palstalla on aiheena. Tosin kristinuskon ero muihin uskontoihin on myös varmasti mielenkiintoinen aihepiiri palstalla.
Katolisen kirkon voisi olettaa olevan olleen jo kauan hyvin järjestäytynyt organisaatio, joka on pitänyt kirjaa kaikesta, joka on ollut vähänkään sen arvoista, että asia tallennetaan myöhempää arviointia varten.
Se, miten kirkko on suhtautunut mielenterveysongelmiin siinä vaiheessa kun kunnollista tieteellistä teoriaa ei ole ollut olemassa, on kiinnostava aihe. Mielenterveysongelma tuskin paranee manaamalla, ja tämän uskoisi viisaiden kirkonmiesten hyvin nopeasti pistävän merkille. Siitä huolimatta, että Jeesuksen oppilaat eivät onnistuneet aina ajamaan riivaajia pois, on asiaa tuskin pidetty todisteena siitä, että demonia ei vaan onnistuta ajamaan ulos oman mahdollisen heikkouden takia.
Eli jotenkin tämä asia on tullut esille jo varmaan kirkon alkuaikoina. Mielenterveysongelmia lienee ollut jo tasaisesti ihmiskunnan varhaisvaiheesta alkaen, joten ne on kohdattu tavalla tai toisella ihmisyhteisöissä.
Täällä on varmasti nostettu jo esiin sekin, että jos mielenterveysongelmainen hakisi itselleen apua vaikkapa okkultismista ja tulisikin kaiken lisäksi vielä riivatuksi, niin sitten ketjun aiheena oleva erottaminen ei auttaisi, vaan manaaminen olisi suoritettava mielenterveysongelmista huolimatta. Tai sitten jätettävä ihminen yksin erittäin hankalaan tilanteeseen. Sellainen tuskin tulee kysymykseen.
Riivaushypoteesin lisäksi suuri vaikutusvalta oli antiikin aikana kehitetyllä ns. humoraaliopilla, jolla haettiin fysiologisia selityksiä eri persoonallisuuksille, mielentiloille ja mielenhäiriöille. Se vaikutti pitkälle uuteen aikaan Euroopassa.
Aristoteleella on paljon analyysiä ihmisen tunne-elämästä. Hänen mielestään ihminen pyrkii onnellisuuteen, joten hän teki pitkät erittelyt siitä, mikä voi mennä pieleen, kuinka jotakin tunnetta on liikaa tai liian vähän. Samoin stoalaisilla oli kehittynyt tunneteoria. Heille päämäärä on mielenrauha, joten sen projektin meneminen vikaraiteille kiinnosti heitä. Nämä filosofiset lähestymistavat vaikuttivat paljon myöhempään ajatteluun fysiologisen humoraaliopin rinnalla.
Masennus, melankolia ja toisaalta acedia tunnistettiin laajalti ja niitä paheksuttiin, koska ne johtivat paitsi epäsosiaalisuuteen myös pahimmillaan kapinaan Jumalaa vastaan. Oppineiden ja luostarissa olijoiden nähtiin olevan niille erityisen alttiita. Onpa siihen viittaus Raamatussakin, kun Jeesus moittii Ilmestyskirjassa Laodikean seurakuntaa siitä, että se “ei ole kuuma eikä kylmä”. Taustalla on varmaan tunnistettava mielentila, joka siis Laodikeassa oli vallannut koko seurakunnan.
1 tykkäys
Jo katolinen toimitusten kirja 1600-luvulta painottaa, että eksorkisti ei saa liian herkästi uskoa, että kyseessä olisi possessio eikä mielenterveyden ongelmat. Problematiikka on siis tunnistettu jo ennen valistusta.
Mitä taasen tulee henkilöihin joilla on molemmat ongelmat, eräs eksorkisti totesi että silloin on saatava hyvin selkeää näyttöä edellisestä, siis että henkilö esimerkiksi tietää asioita joita hän ei muuten voisi mitenkään tietää…
6 tykkäystä