Demonisten vaikutusten ja psykiatrisen ongelman erottaminen

Niinpä! Nuo oireet kyllä sopinevat hyvin Raamatussa kerrottuihin tapauksiin?

1 tykkäys

Niin, jos lääketiede ei osaa auttaa, olisiko syytä vakavasti miettiä demonisuutta sittenkin?
(Onko kastettu? Onko leikkinyt spiritismillä yms.?)

1 tykkäys

Demonit eivät asu uskovassa, vaikka ne kiertävät ympäri kuin kiljuvat jalopeurat tai laulavat kuin seireenit.

Meidän lihamme silti tarjoaa, jopa, tartuntapinnan saatanalle.

Tämä demonien jahtaus sai kasvualaa Pirkko Jalovaaran esiintymisistä, joista eniten huomiota kohdistui Kallion kirkossa pidettyihin tilaisuuksiin. Sitten TV7 levitti Jalovaaran esiintymisiä ja opetusta demoneista. Vaikka nämä on jo sysätty pois, niin entinen “virallinen” ympäristö ruokkii nyt nousevaa demonien jahtausta. Katolinen kirkko on ollut erittäin aktiivinen, paavia myöten, esittämään paholaisen karkoituksia.

Kaikkea edellistä pidän saatanan uimisena “liiveihin”, eli jopa muotojumalisuuteen.

Moderaattorihuomiona että ei varmaan kannata vihjailla toisten käyttäjien olevan riivattuja. Siitä tulee bannia.

2 tykkäystä

Sopivat kyllä hyvin tyypillisiin manaajaelokuvien oireisiin: murrosikäinen tai sitä lähestyvä tyttö, vääntelehtimistä ja kiroilua.

Vakavasti puheenollen: ehkä tuo koronayhteys on ratkaiseva. Toivottavasti oireet helpottavat vanhemmiten kuten tunnetuilla Touretten-syndrooman potilailla esim. laulaja Billie Eilishillä.

1 tykkäys

Joo, eivät asu. Tässä oli kai kyseessä Guineasta kotoisin oleva nainen, joka kaipasi jonnekin kotiseudulleen noitatohtorin luo. Siellä voi tietenkin saada ties minkälaisen tartunnan sopivasta paikasta.

Juuri näin.

Olin kerran paikalla ja meno kyllä hirvitti.

1 tykkäys

Tiedehän pyrkii aina selittämään kaikki asiat immanenssin, kokemuksen sisäpuolelle rajoittuvan kausaliteetin perusteella, eikä hyväksy selitykseksi mitään transsendenttista kausaliteettia. Kristinusko on kuitenkin uskoa transsendenttiseen todellisuuteen kaiken taustalla, jossa lähtökohtana on ihmisen syntiinlankeemus ja siitä johtuvat seuraukset. Näin ollen kristitty ei näe ulkoisia tapahtumia sattuman seurauksena, esim. puhuttaessa mm. sairauksista. Hän ei näe niiden perimmäisenä syynä jotain ulkoista kokemukseen/havaintoon pelkistyvää immanenssia syy-yhteyttä samoin kuin tiede, eikä pyri selittämään niitä sen mukaan, vaan ottaa huomioon myös transsendenttiset tekijät. Tämä ei tietenkään sulje pois ulkoisten oireiden viittaamaa syytä sairauteen, mutta ottaa myös muut mahdollisuudet tarkasteluun. Saimme tuonne striimaustiimin chattiin seuravaan viestin:

Rajoittuukohan tämäkin pelkästään materiaalisiin syihin?

Tässä laitoin sydämen kohdalle, missä kerroit käyneesi Jalovaaran tilaisuudessa. Tämä onkin ensimmäinen mukana olleen viesti tilaisuudesta. Itse olen vain lukenut jälkeenpäin.

Saatanan demonit toimivat yleensä huomaaamatta, koska muutenhan ihmiset ei taipuisi ja nauttisi paholaisen tieteeseen, mielihyvään ja sosiaalisesti “oikeita” oppeja ja opetusta. Siksi Jeesus lähetti Pyhän Hengen ja antoi Kirjoitukset, jotta uskovat pysyisivät erossa saatanan kavalista juonista. Niiden toteaminen vääräksi ei kestä tuntikaupalla eikä edellytä paholaisen paljastus-oppaita. Joskus pelkkä epämukavuus viestii, että “valvokaa”.

2 tykkäystä

Minäkin olin “kopparina,” kun olin vielä maitoruokaa tarvitseva, Jalovaara/Juntunen akselin tilaisuuksissa joskus olisikohan ollut 90 luvun alussa, eli otin kopin siellä kaatuvista ihmisistä, etteivät loukkaa itseään kaatuessaan. Aavistin kyllä jo tuolloin, että jokin tässä mättää, mutta en ollut tuolloin vielä kykynevä teologisesti perustelemaan mikä tuossa touhussa on pielessä.

3 tykkäystä

Minä menin tilaisuuteen luotettavan kristityn suosituksesta. Pirkko töni minut kumoon ja kaksi ihmistä otti kiinni. Tuntui lähinnä typerältä.

2 tykkäystä

Tämä maailma (oikumene) on annettu Saatanan haltuun, Luuk, 4:6.

Sielunvihollisen hallinnassa on katoavuus, käsinkosketeltava ja käsitteellinen katoava, mikä määritellään mm. sielullinen/ ihmisen mieli.

Jeesus ei kuollut katoavan pelastukseksi, vaan sen, mikä ihmisessä on Jumalasta.
Jaak. 4:
5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: “Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan”?

1.Moos. 2:
7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

Ihminen voi alistua Jumalan Hengelle, jos se on uudestisyntynyt. Myös Hengellä kehoitetaan kuolettamaan lihallisuutemme ja alistamaan se uskovalle kuuliaiseksi. Taistelu on päivittäin, mutta niin on voitotkin.

Tämä “taistelukenttä” osaltaan todistaa Jumalan reiluudesta, eli ihmisen vapaasta tahdosta.

Mutta Jumala loi kaiken hyväksi ja Kristus voitti Saatanan.

1 tykkäys

Ehkä ennen Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta oli vielä eri tilanne. (Tuo Luuk.4:6) mutta sittemmin Jeesus ilmoitti, että “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” (Matt.28:18)

Mutta se pitää uskoa. Maan päällä näyttää siltä, että paholainen hallitsisi. Jeesuksen palatessa vasta nähdään, ettei se niin ole.

4 tykkäystä

Raamattu ei itse asiassa puhu objektiivisesta hyvästä. Asiat ovat hyviä kun ne ovat niin kuin Jumala on ne tarkoittanut, eivät hyviä itsessään.

D

4 tykkäystä

Minulle kun tuo pahan ongelma kristinuskossa on aina ollut ylivoimaisen vaikea ymmärtää (ei tosin niin että se olisi se olisi se ainoa syy miksi en siihen, siis kristinuskoon, usko), niin tuossa sanoituksessasi on jotakin jonka voisin käsittää sitä helpottavan. Tuosta voisi ajatella että Jumala loi kaikenlaisuutta eläviin olentoihin vähän kuin pelinsuunnittelija luo monenlaisia hahmoja peliinsä tehdäkseen siitä mielenkiintoisen. Luodut ovat siis mielenkiintoisia vaikka eivät täydellisiä hyvyydessään. Tämän ymmärtää myös jos ajattelee että Jumala loi maailman omiin tarpeisiinsa. Ja vaikea kuvitella että Jumala loisi jotakin muuten kuin omiin tarpeisiinsa jos ensin pitää luoda joitakin joilla on joitakin itsenäisiä ja Jumalasta riippumattomia tarpeita.

No, tämä nyt vain heräsi näin aamuvarhain mieleeni enkä odota saavani tähän vastausta tai toivo tästä jotakin keskustelun avausta. Kunhan kerroin että ajatuksia syntyi hyvin nukutun yön jälkeen.

Tarvitseeko sitä ymmärtää? Ei kaikkea voi, eikä tarvitsekaan aina ymmärtää. Riittää että joku joka tietää on ilmoittanut niin. Tämä ei tietenkään sovi individualisteille, mutta meille muille uskoville kuitenkin. Eikö riitä, ettei Jumala luonut tahdottomia olentoja, johon liittyy myös valinnanvapaus pois Jumalan tahdosta? Luodut alkoivat elää omaa elämäänsä vapautena valita Jumalan tai oma tahto.

3 tykkäystä

Luen juuri kirjaa Ettei tarvitse pelätä ja voin suositella sitä sinullekin luettavaksi. Se on hyvin laadukkaasti kirjoitettu, selvää suomen kieltä eikä mitään kaanaan kieltä.

2 tykkäystä

Se onkin mahdotonta ymmärtää täysin vailla perusteita olevasta “kerran pamahti ja tässä sitä ollaan” käsityksestäsi, josta olemme jokusen tuhat sanaa vaihtaneetkin Agorassa. Jos maailma ja ihminen ja kaikki siihen kuuluva olisivat niin ikään vailla perusteita olevan sattuman tuloksia siten ettemme edes voisi tietää olevamme olemassa niin ei pahan ongelmaan olisikaan mitään ratkaisua, koska sitä ei olisi siinä tapauksessa edes olemassa. Pahan ongelman järjellinen ratkaisu on siinä, että pidämme maailmankaikkeutta persoonallisena, jonka takana täytyy olla vääjäämättä persoonan, jonka luomistyöstä kaikki on saanut alkunsa. Tällaisen persoonallisen luojan olemassaolon todellisuuden ja totuudellisuuden meille ilmoittaa Raamattu. Pahan alkuperäksi se ilmoittaa niin ikään persoonallisen langenneen enkelin, Saatanan, joka vietteli myös ihmisen syntiinlankeemukseen ts. kapinaan persoonallista Jumalaa, kaiken luojaa vastaan.

Tästä voit saada vakuutuksen tarkastelemalla objektiivisesti ihmiskuntaa kuinka taipuvainen se onkaan pahaan, itsekkyyden ja itsekkäiden himojen ohjatessa sen kaikkien jäsenten kaikkea toimintaa. Raamattu kuvaa tätä kapinaa luojaa ja luotua vastaan mm. näin:

Room. 1: 20- 23.Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.
Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi,
ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin.

Palatakseni viestini alkuun, jos sinun tavallasi kokisin kaiken olevan persoonatonta, käytän sanaa “kokisin”, joka sekin on puuteellinen sanan “ajattelisin” sijaan, sillä persoonattomassa universumissa ei ajatella, siinä vain ollaan ja leijutaan vastaamattomassa atomien sattuman ohjaamassa perusteita vailla olevassa “tanssissa” ilman sävelteosta ohjaamassa askelkuviota. Niin siis jos kokisin vakuuttavasti tällaisen vastaamattoman persoonattomuuden niin surmaisin itseni kokemasta sitä, sillä minulla on tunne, että sinunkin persoonattomassa universumissa koetaan paradoksaalisesti kärsimystä.

Moos. 1:26 Ja Jumala sanoi: “Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat”.

Tämä oli alkuperäinen Jumalan hyvä suunnitelma ihmiselle. Saatanan suunnitelma oli päinvastainen, eli tappaa ja tuhota ihminen ja ihmisen hoitoon annettu “oikumene”.

Ihmisen isännyys vaihtui syntiinlankeemuksessa ja hän voi valita isäntänsä tänäänkin, eikä alistaa lihaansa Hengelle kuuliaiseksi, mikä tietysti on mahdollista vain uskoontulleelle.

Nooan aikana kaikki oli saastunut, ihmiset ja luonto. Kuitenkin Jumala kutsui oikealle tielle. Vain Nooa ja hänen perheensä “tuli uskoon”, eikä vesi heitä hukuttanut.

Koko tämä kielteinen kehitys on selkeästi ja toistuvasti Raamatussa. Siksi sydämelläni on tehdä ja kertoa, että ennen muita oppeja, “tietoja” on tärkeää, että Hyvä Sanoma uskossa sulautuu. Raamatussa on kaikki mitä elämiseen ja Jumalisuuteen tarvitaan.

Jumala on asettanut ajalliset ja hengelliset lainalaisuudet. Ajallinen ei ole ristiriidassa hengellisen kanssa, mutta jos hengellinen tutkistelu ei ole ainoa, niin ihmismielen “itseymmärrys” pyrkii parantelemaan Jumalan asetuksia, sekä poistamaan “tarpeettomia” ja vääntelemään suoraa kieroon.

Miten luonto oli saastunut? Missä se sanotaan Raamatussa? Hävittikö vedenpaisumus vesieläimetkin? Ne kun eivät olleet arkissa ja osa niistäkin on saastaisia.

D