Milloinkas tällainen galluppi on tehty?
Kyse on joka tapauksessa täysin hypoteettisesta skenaariosta. Koska jotta se voisi ikinä toteutua, pitäisi enemmistö ensin kyetä vakuuttamaan samaan aikaan demonien 1) olemassaolosta ja 2) hyödyllisyydestä.
Lopulta tuosta saa irti vain spekulaation, että enemmistö ihmisistä on pahoja ja mätiä. Tai peräti että nauttivat jollain perverssillä tavalla vieraan tietoisuuden haltuunottamaksi tulemisesta. Mistä tällainen ajatus on oikein peräisin? Philip Pullmanilta?
Tämä on hieman vaarallisesti ja harhaanjohtavasti sanottu. Pimeät öttiset tulevat sisään jos ihminen on sopivan vääryyden kohteena tai hölmöilee paranormaalin tai vakavien syntien kanssa. Tai on jonkun sellaisen henkilön auktoriteetin alla, joka on hölmöillyt.
Niiden pois saaminen on sitten hieman monimutkaisempaa. Se ei käy niin helposti että ilmoittaa vain muuttaneensa mielensä.
Enpä ole yhdenkään asiansa osaavan eksorkistin kuullut puhuvan alitajunnan kätköissä elävistä tai tietoisuuteen nousevista demoneista. Ne eivät toimi psykologisten traumojen, biologisten loiseläinten tai herpesviruksen tapaan.
Enkeleiden ja demonien tunteiden intensiteetti on hieman eri tasoa kuin ihmisten. Tämä johtuu siitä, että ne ovat ruumiittomia olentoja. Kaikilla luoduilla olennoilla, ruumiillisilla ja ruumiittomilla, älylliset tunteet ovat vahvempia kuin ruumiilliset, kunhan se äly ei ole alisteinen fyysisille passioille. Kannattaa siis pyhittyä. Se ei oikeasti ole ollenkaan tylsää.
Asia reaktioiden kanssa on niin, että se on ihan demonikohtaista. Jos on iso kokoelma erilaisia siunattuja esineitä ja kristillisiä symboleita, niin ne saattavat kyetä sietämään näistä vaikka kaikkia paitsi yhtä. Joillekin se voi olla toinen ehtoollisaineista. Jollekin siunattu vesi. Jollekin messussa soitettava kello. Joten jos se ei ole juuri krusifiksi, niin ei vaikuta mitään vaikka riivattua löisi sillä ympäri korvia. Sitten ollaan vielä jännän äärellä jos siunatun veden pitää olla siunattu eksorkismin kanssa. Olen käsityksessä, että 60-luvun jälkeen vesi monesti siunataan vain pelkällä ristinmerkillä.
Melko varma tapa saada aikaan reaktio on siinä, jos pappi (ei välttämättä eksorkisti, mutta maallikon ei pidä lähteä kokeilemaan) alkaa rukoilla jotain rituaaliin kuuluvaa rukousta potilaan sitä tietämättä tai ymmärtämättä. Ääneti tai latinaksi. Tai molemmat.
Demonit halveksivat ihmisiä. Kyllä. Samoin kuin toisiaan. Kyse on todella armottomasta nokkimisjärjestyksestä. Samaan aikaan ne ovat ihmisille äärimmäisen kateellisia paristakin syystä. Mitään tuollaista väittämääsi vastenmieltä a priori ei kuitenkaan ole olemassa.
Possessiossa vaikuttavien motiivien ymmärtämiseksi pitää tietää muutama toisiinsa liittyvä juttu. Yksi on se, kuten olen muualla jo selittänyt, että demonit eivät ole mitään voluntaristisia otuksia, jotka lentelevät ympäriinsä puuhailemassa omiaan. Ei siis ole kyse mistään koulukiusaajia muistuttavasta tavasta, jossa ne välillä etsivät satunnaista uhria ja osan aikaa uhri tyhmyyttään kiinnittää niiden huomion.
Jokainen possessio tapahtuu Jumalan sallimana. Ja vain silloin kuin se jollain tavalla edistää sen kyseisen ihmisen tai muiden pelastusta tai voi kääntyä suuremmaksi hyväksi. Demonit ovat aina halukkaita possessioon. Teoriassa mikä tahansa kuolemansynti riittää syyksi siihen. Tai oikeastaan voisi sanoa, että minkä tahansa kuolemansynnin luonnollinen seuraus on possessio. Ei väistämätön eikä automaattinen, koska Jumala estää niistä suurimman osan.
Jotta demonien suhdetta ihmiseen voisi ymmärtää, niin kannattaa ajatella äärimmäisen seksuaalisesti perverssiä ihmistä, jolla on jotain tiettyjä, sairaita mielitekoja. Tällainen ihminen tuntee niihin tekoihin äärimmäistä halua, samaan aikaan kuin kokee halustaan ja sen toteuttamisesta äärimmäistä häpeää ja itsevihaa. Demonien halu ihmistä kohtaan on keskimäärin samanlaista.
Keskeinen ero on siinä, että ihminen heiluu edestakaisin tämän häpeän ja itsevihan tiedostamisen kanssa. Siis siten, että välillä kokee sen ja välillä ei koe. Ihminen kiertää ympyrää halun, itsepetoksen ja moraalisen krapulan välillä. Järkeilee välillä, että hänen halunsa on hyvä asia tai että hänellä ei ole sitä. Demoneilla ei ole tällaista aivosumua, unohtelua tai piilottelua, vaan ne ovat kaiken aikaa tietoisia kaikista asiaan liittyvistä vaikuttimistaan. Siitä huolimatta ne eivät voi toimia muuten kuin toimivat.
Yksi merkittävä piirre vielä. Seksuaalisesti kieroutuneet ihmiset tavoittelevat välillä teoillaan eräänlaista kyseenalaista tai käänteistä “kunniaa”. Se tulee esimerkiksi siitä, että teko tehdään jotenkin poikkeuksellisen röyhkeästi tai erikoisessa paikassa, shokeeraavalla tavalla tai johonkin äärimmäisyyteen vietynä. Demoneilla on omat yksilölliset piirteensä, ja niille tällainen kieroutunut “kunnia” tulee niiden tuomisesta esiin ihmisten kautta.
Perversio sanana, siis myös ihmisten seksuaalisuutta koskevana, kirjaimellisesti tarkoittaa “vastakkaiseksi kääntynyttä”. Mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että häpeä suoraan muuttuisi kunniaksi tai kipu nautinnoksi, kuin jonkin suodattimen läpi vietynä. Vaan ennemmin sitä, että kunnialla ja häpeällä, kivulla ja nautinnolla, rakkaudella ja häpäisemisellä, halulla ja inholla ei ole eroa, vaan ne ovat läsnä samaan aikaan. Siis siten, että niitä ei saa eroon toisistaan. Jopa niin, että kyseiseen tilaan joutuneelle niitä ei ole mahdollista kuvitella ilman toisiaan.
Joten rakkaus ja hyvä on nimenomaan sitä, että hyvä erottuu pahasta, oleva erottuu olemattomasta, säilyttävä erottuu tuhoavasta. Kun taas monissa pakanallisissa ideologioissa keskeinen piirre on nimenomaan se, että luominen ja tuhoaminen, hyvä ja paha, elämä ja kuolema pitää olla jossain “balanssissa”.
Tässä hyvän ja pahan sekoittumisessa on samalla syy siihen, miksi seksuaaliset synnit ovat ylitse muiden.
Ei ole olemassa tällaista jaottelua. Demonit ovat langenneita enkeleitä. Ne ovat Jumalan aina jotain tarkoitusta varten luomia, jotka ovat kieltäytyneet heille tarkoitetusta osasta. Enkeleillä on hierarkia, jossa on tunnettu määrä tasoja. Alemmilla tasoilla lukumäärät ovat suurempia. Samalla myös kultakin tasolta langenneiden määrä on suurempi.
Ei. Tässä on sama omituinen modernin länsimaisen kartesiolaisen individualistin kämmi kuin mihin viittasin edellä demonien kohdalla. Pelagius ei ollut oikeassa. Ihminen ei valitse pahaa pahana tai riippumattomasti pahan ja hyvän välillä. Ihminen valitsee aina hyvän hänellä sillä hetkellä olevan kyvyn ja tiedon perusteella. Pahan keskeinen piirre on nimenomaan se, että paha ja hyvä ovat sekoittuneet, ja valintaa tekevä ei kykene erottamaan niitä omassa ajattelussaan.
Tätä ei voi tietenkään ymmärtää jos luulee, että hyvä ja paha ovat jotain yleistietoa, jota ihminen voi prosessoida neutraalisti ja riippumattomasti. Tai jos jostain syystä ei koe minkäänlaista vetoa tai tunnereaktiota hyvään tai pahaan, niin silloin oikeasti voi kuvitella, että hyvä ja paha ovat sitä, kun James Jones kävelee arvokauppaan sisään ja lastaa kärryyn vähän kumpaakin. Sen jälkeen voi pohtia, että jos herra Jones ostaa arvokaupasta sopivasti pahaa, eikä se ihan täysin toimikaan, niin mikä on hänen oikeutensa kuluttajana ja asiakkaana?
Tässä on sellainen ilmiö, mitä en ole oikein pohtinut enkä ymmärtänyt, mutta mikä on takuulla tullut vastaan useinkin. Tavallisesti ajatellaan, että perversion käsite, siis vastakohtien läsnäolo toisiinsa sulautuneina, koskee lähinnä passioita. Uskon, että moraaliset perversiot ovat myös yleinen ja helposti käsitettävä ilmiö. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen tekee suunnattomalla innolla oikein, mutta samaan aikaan yhtä paljon väärin.
Mutta älylliset perversiot ovat kokonaan oma alueensa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ei kykene ajattelemaan tosia asioita, koska tosi ja epätosi ovat aina toisiinsa kietoutuneina. Kuten että ilmiö nimeltä paha on samaan aikaan pahaa ja ei ole pahaa. Tai on totta ja illuusio, olevaa ja olematonta samaan aikaan. Eikä ole mahdollista tehdä erottelua siitä, että missä merkityksessä se paha on tai ei ole jotain. Joten koko pahasta on aivan turha keskustella, kun se ei kykene tarkoittamaan mitään. Tai hyvä ja paha ovat vähän samanlainen juttu kuin että jonkun sukunimi on Smith ja jonkun toisen Jones.
Varsinaiseen kysymykseen siis, että jokainen pimeyden puolelle lähtenyt tekee sen siksi, että uskoo sillä puolella olevan viisauden olevan todellisempaa kuin valoisalla puolella olevan. He nimenomaan eivät usko, että on ensin kristinuskon tarina hyvästä ja pahasta, jossa he jonkin liveroolipelin tapaan päättävät pelata “pahaa hahmoa”, koska se on tyylikästä tai katu-uskottavaa vähän samaan tyyliin kuin tummiin vaatteisiin pukeutuminen vaaleiden sijaan. Vaan he uskovat, että kristinuskon Jumala on heikompi, huonompi, tyhmempi tai enemmän väärässä kuin vastustajansa. Että se oikea viisaus on siellä tien vasemmalla puolella. Ja että heidät palkitaan kaiken loputtua sen valintansa mukaisesti.
Oikeat okkultistit eivät hautajaisissa saattele toisiaan kristinuskon helvettiin, vaan heillä on tietenkin oma käsityksensä tuonpuoleisesta.
