Demonisten vaikutusten ja psykiatrisen ongelman erottaminen

Moraali
103

Selvästi haluat kysyä, että voivatko nämä liittyä jotenkin etäisesti ja epämääräisesti toisiinsa? Ja minä vastaan, että kyllä, voivat liittyä jotenkin etäisesti ja epämääräisesti toisiinsa. Mutta se taas ei todista mistään mitään, eikä auta käsittämään asiaa millään tavalla.

Kerropa sinä, että millä tavalla psykologinen trauma toimii. Lueskelin taannoin puoliväliin sellaisen pokkarin kokoisen opuksen, minkä tavoitteena oli antaa kriisityöntekijöille nopea mutta tiivis teoreettinen tausta aiheeseen. Siis vertaileva sellainen, eli opettaa heitä ajattelemaan asiaa itse eri teorioiden pohjalta. Haluan nähdä, että onko sinun ja kirjan käsityksissä mitään samaa.

Äärimmäisiä traumoja voi kokea muutenkin kuin demonien ruuvaamien riivaamien henkilöiden toimesta. Toisaalta, mikä merkitys sillä trauman äärimmäisyydellä on tässä? Vai onko mitään? Sekö, että jos se on äärimmäinen, niin se on todennäköisemmin demoninen? Ja mitä tekemistä asiassa on sillä, että lamauttaako trauma uhrinsa mielen vai ei? Entä millä tavalla uhri alkaa muuttumaan? Ja mitä tarkoittaa demonisten voimien hyväksyminen elämäänsä? Tarkoittaako, että uhri jotenkin tiedostaa, että mistä asiassa on kyse? “Jees, tää on taas näitä demoneita, no siis joo, olkoon vaan.” Jos ei, niin miksi sitten ilmaiset sen niin?

Vähän kuin joku talon ostanut henkilö hyväksyisi talon perustusten homehtumisen tietämättä, että mitään homehtumista on edes tapahtumassa. Nykyihmisen pää hajoaa kun hän “hyväksyy” otsonikadon, ilmaston lämpenemisen, valtamerien jätepyörteet, myrkkyjen laskemisen vesistöihin, hormonaalisesti aktiiviset aineet kulutusmuoveissa, sinilevät, jokien ja järvien rehevöitymisen, halpatyövoiman, orjuuden, lapsityövoiman, kidutuksen, sisällissodat, kansanmurhat, nälänhädät, ihmiskaupan, seksikaupan, lapsikaupan, elinkaupan, laittoman asekaupan ja tuotantoeläinten kärsimykset, vaikka olisi korkeintaan hyvin hämärä käsitys mistään näistä.

Mitä tarkoitat sillä, että se on suoraan demonista? Esimerkiksi verrattuna siihen, että se olisi demonista, mutta ei olisi sitä välttämättä ihan suoraan?

Voisin kuvitella jonkin piirretyn tai sarjakuvan. Siinä joku keksisi koneen, mihin voisi heittää sisään lauseita tai tekstejä. Kone kertoisi aina jonain mittayksikkönä, että miten demonista kyseinen teksti on keskimäärin, ja mikä oli sen demonisin kohta. Mutta erityisesti suoraan demonisen sisällön prosenttiosuuden.

Myönnän, että joitain asioita kuullessani olen joskus askarrellut sen kanssa, että milloin alkaa olla kyse suorastaan demonisesta tyhmyydestä. Mutta tähän mennessä siitä ei ole tullut mitään valmista.

Selkeä kenen näkökulmasta? Mitä tarkoittaa sitä, että voi karkottaa? Että poliisi voisi tehdä tehoiskun johonkin äärivasemmiston tai jonkun uutuusloossin toimistoon ja ottaa lauman eksorkisteja mukaansa, jotka sitten pakottaisivat kaikkia mahdollisia demoneita lähtemään? Sitten tuloksena on kasa Keskustaa äänestäviä evankelis-luterilaisia?

Siis todellisuudessa se on selkeä. Mutta se ei välttämättä ole kenenkään asianosaisen näkökulmasta selkeä. Ja miksi sen tarvitsisi edes olla? Kun ei koko asialla ole mitään käytännön merkitystä kenellekään.

Ongelma näissä sinun kysymyksissäsi näyttää olevan, että haluat demonien olevan joku aivan selkeä selittävä tekijä. Ja kysyt noilla kaikilla luonnehdinnoilla ja tarkentavilla määreillä, että jos demonit eivät ole aivan selkeä selittävä tekijä, niin miten asia sitten on? Joka tarkoittaa sitä, että minun pitäisi selittää koko psyykkisen ja koko hengellisen todellisuuden olemus sillä tasolla kuin sen itse käsitän, että voisin jotenkin torjua tuon toiveen. Koska muuten joka kiven alla on demoni. Ei. Vaan ainoastaan joka toisen kiven alla on demoni. Mutta sitä juuri kukaan ei halua kuulla. Koska se on se hankalin tilanne molemmista näkökulmista.

Demonit eivät ole, edellisessä viestissä mainitsemieni kolmen asian lisäksi, myöskään minkäänlaista pimeää energiaa, joka vahingossa, vastoin ihmisen tahtoa tai ulkopuolisen pakottamana latautuu uhriinsa.

Demoneilla ei ole kemiallista kaavaa. Eikä niistä voi mitata jännitettä. Mutta jos asian haluaa matemaattisesti mallintaa, niin sen voi ajatella sillä tavalla, että mikä tahansa psyykkinen tai moraalinen vaiva voi olla mikä tahansa yhdistelmä luonnollista tai demonista alkuperää. Jos ihminen uskoo, että vauvahylkeitä pitää nuijia kuoliaaksi, niin se voi olla seurausta mistä tahansa yhdistelmästä psyykkisiä ja henkimaailman tekijöitä.

Sitten, kun aletaan hoitaa jotain tiettyä tapausta, niin alkaa erottua senkertainen yhdistelmä psyykkisiä ja henkimaailman syitä. Mutta sitä ei kannata tehdä, tai siitä ei ole mitään apua, jos on jotenkin todella hajalla, rikki tai sekaisin, että toivoo sen olevan demoni eikä luonnollinen syy, koska demonin karkottamisella asia paranisi silloin kertaheitolla. Se ei tapahdu niin.

Mk. 9:28 Ja kun Jeesus oli mennyt huoneeseen, niin hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä eriksensä: “Miksi emme me voineet ajaa sitä ulos?” 29 Hän sanoi heille: “Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla”.

Lk. 11:24 Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: ‘Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin’. 25 Ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna. 26 Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset."

Nämä kohdat ovat siitä kiehtovia, että protestanttisesta ajattelusta puuttuu lähes kokonaan se, että pyhitys olisi jollain tavalla välttämätöntä pelastukseen. Joten kauhein epäonni, mikä ihmiselle voi sattua, on se, että joutuu demonin uhriksi. Eikä saa sellaista demonia, jonka voisi hoidella kertaheitolla, vaan jonka karkottamiseksi ja poissa pitämiseksi täytyy rukoilla ja paastota. Pyhittyminen on kohtaloista kaamein. Paljon mieluummin olisi elänyt hyvän keskiluokkaisen elämän ilman traumoja.

Kannattaa lukea Heb. 12:1–16. Olen useamman kerran jo törmännyt sellaiseen sanontaan, vapaasti muistellen, että se, joka rukoilee, pelastuu varmasti; se, joka ei rukoile, on varmasti kadotettu.

Aivan hakoteillä. Löysin vähän aikaa sitten sen keskeisen jutun, mikä Vatikaani II:n kirkolliskokouksessa muuttui. Pyhän Tuomas Akvinolaisen metafysiikassa ihmisen elämällä on kahtalainen tarkoitus: luonnollinen ja yliluonnollinen. Ei kahta erillistä tarkoitusta, vaan kaksi toisiinsa niveltynyttä tarkoitusta, joilla on analoginen suhde keskenään. Eli niillä on vaikutus toisiinsa ja yhtäläisyyksiä keskenään, jopa keskinäinen riippuvuus, mutta ne eivät ole sama asia.

Hengellinen viisaus on sitä, että nähdään näiden asioiden välinen etäisyys. Eli se, miten ne eivät ole sama, mutta eivät ole täysin erillään, vaan mistä kohdista ja millä tavoin ne liittyvät toisiinsa.

Kun taas se ajattelu, minkä Nouvelle Théologie silloin toi tullessaan, ja jonka keskeisin puuhamies itse tapahtumassa oli Henri de Lubac, sanoo että ihmisen tarkoitus on yksi, ja että se on sinänsä yliluonnollinen. Tai sellainen, että yliluonnollinen ja luonnollinen ovat siinä erottumattomina. Eli arki, työ ja politiikka ovat alueita, joissa pyhä tulee esiin tai toteutuu. Kirkolla ei ole mitään omaa todellisuutta tai erillistä asemaa siihen nähden, vaan kirkon tehtävä on opettaa tätä arjen ja yhteisönä elämisen yliluonnollisuutta ja pyhyyttä. Ihminen sisältää oman tarkoituksensa tai ihminen on oma tarkoituksensa tai ihminen itsessään on yliluonnollinen realiteetti.

Tomistisessa filosofiassa siis ihminen sisältää materiaalisen tarkoituksensa, mutta ihmisen täytyy saada annettuna ja itsensä ulkopuolelta yliluonnollinen tarkoituksensa. Uuden ajattelun mukaan kirkko ei enää tarjoa tai opeta mitään yliluonnollista tarkoitusta, vaan viittaa suoraan ihmiseen tai ihmiskuntaan: Katso kaveriasi. Siinä on olemassaolon yliluonnollinen tarkoitus.

On eräällä tavalla sekä tämän vastakohta, että sama ilmiö toisella tavalla sanottuna, että aivan kaikessa olisi kyse kaikenlaisista hengistä. Vatikaani II:n ajattelussa materiaalinen ja sosiaalinen on hengellistä, kun taas noissa sinun sanoissasi kaikki on vaan hengellistä ilman, että materiaa tai sosiaalisia oloja tarvitsee edes mainita.

Se on tuhoisaa asian ymmärtämisen kannalta. Koska se laskostaa jotain, mikä päinvastoin pitäisi laajentaa täyteen mittaansa. Maallinen on maalliseksi tarkoitettu. Hengellinen on hengelliseksi tarkoitettu. Ei ole sitä, että toista näistä ei olisi tarkoitettu. Eli jos haluat perille tästä, niin yritä jatkuvasti havaita asioita, missä ei ole mitään henkiä osallisina mihinkään suuntaan.

Voi sanoa Jumalalle kiitos vaikka kahvista ja pullasta. Mutta samalla kaiken aikaa ne ovat tosiaan vain kahvi ja pulla.

Tämä kuulostaa aivan äärimmäisen gnostilaiselta ajattelulta. Eli pitäisi paeta materiaalista ja luotua todellisuutta, koska se on pahuutta ja siinä oleminen on pahuutta?

Niin. Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Sama onnistuu täällä foorumillakin.

Miten ihmeessä se, jos joku yllättäen havaitseekin demoneita olevan olemassa, tarkoittaa sitä, että mikä tahansa, mitä kuka tahansa sanoo asiasta, olisi jotenkin hyödyllistä tai edes pitäisi paikkaansa?

Tämä vaikuttaa sinun taholtasi taas vain pilkkaamiselta, että kaikki uskominen on yhtä ja samaa sekoilua. Eli jos sekoilu osoittautuukin aiheelliseksi, niin silloin ei edelleenkään ole mitään syytä tehdä mitään eroa yhden ja toisen sekoilun välillä.

No ihmiset eivät ainakaan tarvitse sitä, että joku sanoo kaikessa olevan kyse sekalaisista hengistä.

Kaikessa tässä näyttää olevan vahvasti kyse myös siitä, miksi katolisessa ajattelussa Pyhällä Neitsyt Marialla on niin keskeinen merkitys. Ihmisen on tarkoitus tulla tuntemaan ja hyväksymään materiaalinen luotuisuutensa äitinsä kautta. Niin hyvä kuin on äiti, niin hyvin tämä myös lapselta onnistuu. Lapsen on tarkoitus kasvaa äidin ja isän välisen suhteen sisällä. Ei niin, että pelkästä äidistä tai pelkästä isästä tulisi jossain vaiheessa kaikki kaikessa.

Todellisuus ei missään vaiheessa laskostu pelkäksi moraaliksi, pelkäksi tietämiseksi, pelkäksi tottelemiseksi tai pelkäksi henkisyydeksi. Eikä pelkäksi välittömäksi aistimiseksi, tuntemiseksi ja kokemiseksi. Sielunvihollisesta käytetty nimi diabolos tarkoittaa hajottajaa. Ihmisen persoona ei koskaan tule olemaan singulariteetti pelkkää materiaa tai pelkkää henkeä, pelkkää sisäistä tai pelkkää ulkoista. Mutta sen voi hajottaa toisiinsa liittymättömiksi materiaksi ja hengeksi. Eikä kannata hukata aikaa sellaiseen, mikä ei tätä ongelmaa jollain tavalla korjaa.

Monet ovat käsittäneet puheen lihasta väärin. Se ei tarkoita, että luotuisuuden pitäisi kadota tai että se olisi paha asia. Vaan se tarkoittaa, että luotuisuus ja aistiminen ei saisi olla ihmisessä hallitseva asia.

3 tykkäystä
104

Miksi niitä sitten niin kovasti yritetään room.-kat. kirkossa ajaa pois? Jos Jumala sallii niiden ottaa ihminen valtaansa, niin eikö teidänkin silloin pidä sallia niin tapahtuvan - muutenhan toimitte Jumalan suunnitelmaa vastaan. Kyllä hän sitten estää niitä demoneita ja ajaa ne pois, kun hänen suunnitelmansa on täyttynyt.

Sivullisille huomioksi: pointtini on tietysti se, että ei ole tarpeen olla samaa mieltä siitä, että demonisessa possessiossa olisi kyse siitä, että Jumala sallii sen edistääkseen henkilön pelastusta. Taistelu omaa pahuutta vastaan on aito, eivätkä pahat henget siinä edistä mitään. Vain kuuliaisuus hyvälle edistää.

2 tykkäystä
105

Tuota, ei puutu. Pelastuva ihminen pyhittyy.

D

3 tykkäystä
106

Thinkcat:
“Voi sanoa Jumalalle kiitos vaikka kahvista ja pullasta.
Mutta samalla kaiken aikaa ne ovat tosiaan vain kahvi ja pulla.”

Minun ajattelussani ainakin ei ole vain kahvia ja pullaa. Minulla on molempiin side, joka muokkaa vuorovaikutusta niiden kanssa. Jos ei olisi olisi vuorovaikutuksemme kaoottinen. Maailmassa ei voi olla mitään minkä kanssa en olisi vuorovaikutuksessa. Jos törmään uuteen muokkaa vuorovaikutustani tieto toisesta samankaltaisesta asiasta / tapahtumasta.

107

Yritän luovia tuntemattomilla vesillä. Et varmasti kiellä sitä, etteikö koko kristillinen kenttä huomioiden liikkeellä ole myös täyttä valetta?

Eli vertaan tätä aluetta ufo- ilmiöön. Havaintoja on vaikka millä mitalla, mutta osa on täysin varmasti ns hoax kategoriaan kuuluvaa.

Silti tunnistamattomia esineitä on saatu myös taistelukoneiden seurantalaitteisiin, jotka eivät ole mitään pilipalikuluttajateknologiaa.

Päädyin vuosia sitten ajattelemaan, ettei ko kohteita voi olla oikeasti olemassa. Olin kuitenkin väärässä. Oma päätös jostain asiasta ei vaikuta tosiasioihin millään tavalla.

Tosin ufoista julkaistut aiemmat tapauskuvaukset on todennäköisesti leikattu siten, että skeptikot vaikuttavat idiooteilta. Ja mitään täydentävää tietoa ei vaan julkaista. Esim kun skeptikko sanoo, että havainto oli taustalla oleva majakka ja silminnäkijä sanoo tarkkailleensa kohdetta ja nähneensä majakan toisessa suunnassa, jätetään asia siihen, eikä mahdollisia tarkentavia kysymyksiä enää joko tehdä tai sitten ne on vain leikattu pois, jotta mystinen tunnelma voitaisiin paremmin jättää asia ilmaan.

108

Ongelma vastauksessasi on, ettei se vastaa kysymykseen.

Kysymys: Millä muodoin psykologiset traumat, ja demoniset vuorovaikutukset eroavat toisistaan?

Minun vastaus: En tiedä. Tai rehellisemmin. Olen päätymässä ajatteluun, jossa kaikki tapahtumat ovat suorassa yhteydessä henkimaailmaan. Ja ettei tuo olisi pelkkä nollalause alan olla sitä mieltä, että tuo henkimaailma on myös sanoiksi puettavissa, eli periaatteessa kaikki on selitettävissä.

Entäs tämä: Voit aivan hyvin karkottaa osan demonisista vuorovaikutuksista ilman Jeesusta. Miten? Jumalan sanalla, jota käytät tiedostetusti, tai tiedostamattasi.

Ongelma ei vastaus vastauksessa on, että miten ihmeessä voit olla jyrkän kriittinen jotain kohtaan, mihin et tarjoa kunnon vastausta? Ei se ainakaan hyvää keskustelukulttuuria ole. Professori huutaa älkää kuunnelko tuota toista, koska minä tiedän enemmän. Kertomatta mitä hän tietää.

109

Tuohon on helppo vastata. Psykologinen trauma tarkoittaa sielun vammaa. Se ei vaadi suoraan yhteyttä pahoihin henkiin, siispä materiaalisesti on erotettava sielullinen vamma joka on jonkin tilanteen tai ihmisen aiheuttama ja pahan hengen aiheuttama tai aikaansaama. “Demoninen vuorovaikutus” puolestaan voi olla karkeasti sanottuna joko riivaus tai kiusaus. Riivaus edellyttää jonkinlaista sielullista vammaa, mutta ei ehkä sellaista, jota nykyinen skientistinen psykologia tai psykiatria tuntisi. Mutta kiusaus varsinkin voi tapahtua myös ilman psykologista traumaa kuten Jeesuksen kiusaukset osoittavat.

1 tykkäys
110

Jos ajatellaan vuorovaikutusta kahden ihmisen välillä. Eikö ole niin, että ilman pahoja henkiä traumaa tuossa ei voi tapahtua (onnettomuus ehkä mahdollinen jos ajattelee että on sattumaa joutua vaikka auto-onnettomuuteen)?

111

Paha sanoa. Tuossa yllä on joka tapauksessa esitettynä se, miten asian voi eritellä. Mieleen tulee syntiinlankeemus. Eeva on vuorovaikutuksessa käärmeen kanssa, ja Aadam Eevan muttei käärmeen.

112

Tuossa kuitenkin käärme on jo Eevassa. Ja näin käärme voi pilata vuorovaikutuksen heidän välillään.

113

Kiinnostava, ja minusta monella tapaa oivaltava tulkinta. En ole itse lukenut aiheesta kovin paljoa, mutta olen ymmärtänyt, että de Lubacin pointti oli tosiaan nähdä, että ihmisen luonnollinen päämäärä on yliluonnollinen - ja tässä mielessä omat “löydökseni” ovat suhteellisen linjassa sinun löydöstesi kanssa.

Keskeisin aiheesta lukemani kirja on Milbankin Suspended Middle:

114

Aivan samasta syystä kuin mitä tahansa muitakin ongelmia, onnettomuuksia, tragedioita ja katastrofeja yritetään korjata ja helpottaa.

Hartin The Doors of the Sea oli mielestäni hyvä ja tiivis katsaus kärsimyksen ongelmaan. En ainakaan tiedosta, että esittämäni näkemys poikkeaisi kirjan sisältämästä mitenkään.

Riippuu varmaan ihan siitä, että mitä “edistämisellä” tarkoitetaan. Jos joku saisi sellaisen täydellisen rantaruotsalaisen elämän omakotitaloineen ja kesämökkeineen, niin tarvitsisiko siinä olla hirveän paha tai taistella sitä pahuutta vastaan?

Pointti lähinnä, että eroavatko pahat henget tässä merkityksessä onnettomuuksista tai huonojen valintojen seurauksista?

115

Mutta siinä on juuri tuo, että se on jotain eteeristä ja automaattista. Tämä on kuultu kymmeniä kertoja niin maallikoita kuin papeilta ja muutaman kerran vielä teologian opiskelijoiltakin. Mutta ei kertaakaan mitään konkreettista siitä, että mikä asia on pyhittyneempää kuin jokin toinen asia, tai mitä pyhittyneisyys edes on.

Jos pyhityksen rinnalle tulisi höpöisyys toisena, niin siitä voisi sanoa tarkalleen samat asiat. Joka on uskova, se höpöistyy. Mutta kukaan ei voi sanoa, mitä siitä seuraa, milloin se tapahtuu, mikä sitä edistää, mikä sitä estää. Jokaisen höpöisyys on ja pysyy vain Jumalan tiedossa. Kukaan näistä kuulemistani luterilaisista ei menettäisi eikä saavuttaisi mitään jos alkaisi uskoa myös höpöistymiseen.

Kukaan ei voisi ainakaan edistää höpöistymistään, vaan se tapahtuisi Jumalan aikataulussa, ihmisen sitä tietämättä ja huomaamatta. Heillä olisi vain tällainen kivan kuuloinen attribuutti, jonka abstraktius ei särähtäisi samalla tavalla kuin pyhityksen tapauksessa. Koska pyhityksessä on jotain moraalisesti ylempää, mikä samaan aikaan on ihmisen tavoittamattomissa, niin se toimii taas kuin double bind.

Valitsin sanan, siis höpöistymisen sen perusteella, että siinä on jotain herttaista mutta samalla jotain, mikä on vaikea ottaa vakavasti. Kun taas minulle lapsesta lähtien on tullut sellainen mielikuva pyhityksestä, että se on jotain epämääräistä ilman raikastumista henkilön ympärillä. Että kun ihminen on erikoisella tavalla “fresh”, niin hän on pyhittynyt. Lapsen uskosta puuttuu paradoksit ja se pyrkii näkemään kaiken konkreettisena, mielekkäänä ja mahdollisena.

Tai sitten on mielikuva, että pyhitys on yhtä merkityksellistä kuin hengitystä raikastavien minttupastillien syöminen. Ja jos sanoo, että joku henkilö ei ole pyhittynyt, niin se on yhtä iso kritiikki kuin että hän ei syö minttupastilleja. Ei edes kritiikki, että hänen hengityksensä haisisi pahalle, koska pahat ihmiset tekojen tai suuhygienian puolesta ovat sitten aivan eri kategoria. Siis joko niin, että pyhitys on 1) mystinen ja tavoittamaton, 2) täysin ylimääräinen ja mahdoton 3) moraalinen ylemmyys. Tai sillä on tällainen mielekäs tapa ilmetä “freesiytenä”.

Siis vastauksesi väistää sen asian, missä varmasti tiedät, että erimielisyys sijaitsee. On täysin merkityksetöntä sanoa, että jokin on välttämätöntä, jos sillä ei ole mitään tekemistä henkilön disposition kanssa. Yhtä hyvin voisi sanoa, että “pelastuva ihminen höpöistyy” ja että “höpöisyys on välttämätöntä pelastukseen”. Ja “et voi tehdä mitään höpöistyäkseksi”, vaan “Jumalalla on sinulle kaikki höpöisyys valmiina” tai peräti “Jumala itse on sinun höpöisyytesi”.

Olin siis täysin oikeassa siinä, mitä sanoin ja mitä tarkoitin. Sanoin lähes kokonaan siksi, että tunnustan kaikkien tunnustavan, että asia mainitaan Raamatussa. Ja tunnustan, että asiasta on olemassa tällainen mystinen sanapeli, joka ei kuitenkaan todellisuudessa tarkoita mitään. Ja jokainen kerta, kun kukaan luterilainen on minulle kommentoinut siihen jotain, niin hänen reaktionsa muoto on kanssani eri mieltä, mutta hänen reaktionsa sisältö ei tarkoita mitään tai menee ohi aiheesta tai pelaa sanapeliä vain yhden kierroksen lisää.

1 tykkäys
116

Tässäkin on hyvä pointti.

1 tykkäys
117

Siitä luovimisesta ei ole tähän mennessä tullut yhtään mitään. Mistä voisi johtua?

Ei sillä ole mitään tekemistä tämän kanssa. Ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä minä kiellän tai en kiellä. Kyse on oikeastaan täysin päinvastaisesta. Eli siitä, että mitä sinä edelleen kiellät. Juttusi ovat paljon selkeämmin selitettävissä oletuksen pohjalta, että koko kristillinen kenttä olisi alusta loppuun täyttä valetta.

Siis kukaan ei voi kenenkään sisimpään nähdä. Mutta ulkoisesti pätee edelleen ja pätee aina, että jos tarkoituksesi olisi täysillä trollata, niin se näyttäisi juuri tältä kuin kaikki nämä jutut täällä viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Sinä olet se, jonka pitäisi jotain tunnustaa. Eikä esittää jotain skeptistä ja riippumatonta tarkkailijaa loputtomiin. Ihmeellistä kuvitella, että minun pitäisi jotain myöntää, jos olen koko ajan ollut täysin avoin ja selkeä siitä, että mitä uskon ja mitä en.

Lue sieltä ja vastaa: Olenko minä ollut sitä mieltä, että liikkeellä on myös täyttä valetta?

118

Onko kaikki vuorovaikutus, siis myös vuorovaikutus kahvin ja pullan kanssa, yliluonnollista? Koska siitä tässä oli kyse. Ei siitä, onko vuorovaikutusta ollenkaan olemassa tai tapahtuuko sen aikana oppimista.

Lisäys 1:

Monta kappaletta selitin asiaa. Sanoin sellaisia pointteja, joiden kanssa tutuksi tulemiseen saattaa joutua lukemaan muutaman kirjan. Haluaisitko, että kirjoittaisin ne kirjat tähän omin sanoin?

Käsitykseni on, että sinä elät kokemuksellisesti jotenkin niin, että materiaalisen ja hengellisen välillä ei ole eroa. Tai siten, että kaikki mentaalinen ja psyykkinen on mahdotonta erottaa hengellisestä. Mitä siihen voi sanoa? Että ne ovat eri asia. Sen sanoin. Loppu on sitä, että lähtee etsimään kokemuksen tasolla niitä eroja, siis tiedon ja kokemuksen vuoropuheluna. Sitä kokemisen puolta ei voi kukaan tehdä kenellekään toiselle valmiiksi Internetissä.

Varmasti syöt, juot, nukut, saunot, käyt WC:ssä pienellä ja isolla asialla. Näistä voi lähteä liikkeelle. Näitä koskevat ajatukset voi erotella sen mukaan, että ovatko ne kaikki hengellisiä tai hyvien henkien ja pahojen henkien vaikuttamia? Vai voiko ihmisellä olla sellainen suhde omaan ruumiilliseen olemiseensa, mikä ei olisi pelkkää henkien temmellystä?

Lisäys 2:

Ei. Käärme ei ole Eevassa. Käärmeellä ja käärmeen ajatuksilla on yhteys, mutta ne eivät ole sama asia. Jos tuon logiikan veisi tarpeeksi pitkälle, niin joutuisi sanomaan, että erillisiä persoonia ei ole, vaan me olemme kaikki yhtä ja samaa persoonaa, koska meissä on de facto sisällä kaikki, jotka meihin ovat vaikuttaneet. Eli jokainen ihminen on kuin tulvan täyttämä hökkeli, jossa se tulva on kaikkien koskaan eläneiden ja toisiinsa vaikuttaneiden persoonan palasten sekamelska, alkaen käärmeestä.

Meditoi tätä eroa. On kaksi ääripäätä. Toinen on se länsimainen individualismi, jossa persoona on itsenäinen olemisen ja merkityksen lähde. Toinen on tämä ääripää, jossa kaikki on vain henkien kulkemista sisään ja ulos. Keskitie ei aina ole totuus, mutta tässä tapauksessa se on.

Ihminen ei koskaan lakkaa olemasta kaksittainen tarkoitukseltaan. Mutta jos ne tarkoitukset laskostetaan toisiinsa, niin todellisuus muuttuu käsittämättömäksi.

1 tykkäys
119

Ajattelen juuri näin.

Esimerkiksi onnettomuudesta (vaikka siinä olisi kuolonuhreja) lukeminen lehdestä unohtuu pian ja tietyt onnettomuudet voivat jälkeen päin tulla mieleen vain harvoin. Ja lopulta nekin jäävät unohduksiin uusien juttujen tulvassa. Edes se, että onnettomuudessa kuolee kaveri ei ole niin suuri asia, ettei siitä selviäisi yli.

Mutta: jos joku on siinä onnettomuudessa henkilökohtaisesti osallisena, muuttuu tilanne usein täysin. Silloin se voi vainota paljon syvemmin, kun vaikkapa mielikuva kaverien ruumiista autonromussa on jäänyt lähtemätön jälki aivoihin.

Mutta mikä sen trauman sitten aiheuttaa tarkalleen? Se on isompi kysymys, mutta uskoisin, että vaikka demoneja olisi oikeasti olemassa, niin tuollaisessa tilanteessa niitä ei tarvita sitä traumaa aiheuttamaan tai pahentamaan.

120

Olen selittänyt asian konkreettisesti täällä monta kertaa. Luterilainen pyhittyy, kasvaa uskossaan, muuttuu enemmän Kristuksen kaltaiseksi, ihan mitä vain haluat koska on ihan sama mitä vastaan aiheesta.

Pyhittyminen on osa luterilaisuutta piste. Mitä se sisältää, ei enää todennäköisesti sinulle avaudu.

D

4 tykkäystä
121

Minä oikeastaan ajattelen, että kaikki vuorovaikutus on yliluonnollista.

Totuus on henki, mikseivät kaikki tunteet ole henkiä? Muisti taas toimii täysin tunteiden kautta.

Mikä tukisi tuota tulkintaa myös ovat Kreikkalaisten jumaltarut. Jotka eivät toki totta ole, mutta jonkinlainen hyvä valhe.

Hengen tasolla näen, että olemme tietyllä tavalla yhtä koko ihmiskunta, tai universumikin.

122

Ainoa juttu minkä tuohon Uskonsoturille heitin jossain ketjussa (en tosin pilkatakseni Jumalaa), oli se, että ‘tottakai Jumala on olemassa’. Sen oli tarkoitus vain huomauttaa, että sen verran foorumin säännöt ovat selvillä, että Jumalasta ei puhuta kriittisen sävyyn muualla kuin Agorassa. Hän kysyi asiaa suoraan ja vastasin ainoalla oikealla tavalla. Ko ketju oli kristillisessä osiossa.

Minun näkökulmastani kristinuskon uskottavuudessa on kyse siitä, että olen saanut sen parista niin usein huuhaatietoa, että suhtaudun suurella varauksella kaikkeen sellaiseen, joka sisältää normaalielämästä poikkeavia elementtejä, joista ei minulla ole mitään havaintoa. En kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta siihen, että ainakin jokin tieto voisi pitää paikkaansa, vaikka olisin törmännyt usein aiemmin sellaisiin tarinoihin, jotta pitemmällä elämänkokemuksella voi todeta oleva suurella todennäköisyydellä valetta, vaikka näyttää siltä, että ihmiset pitivät (ainakin julkisesti) kiinni tarinastaan loppuun saakka ja ovat nyt siis jo edesmenneitä.

Kun jouduin itse sellaisen porukan keskelle nuoruudessani, joka onnistui opetuksillaan vakavasti horjuttamaan mielenterveyttäni, oli minun ratkaisuni hylätä koko kristinusko. Sen sijaan olen lukenut nyt sellaisistakin ihmisistä, jotka ovat olleet lahkojen kourissa, mutta irtauduttuaan niistä vaihtaneet johonkin toiseen seurakuntaan. Eli he ovat karistaneet epäterveet tomut jaloistaan mutta eivät suinkaan ole heittäneet menemään kristinuskoa. Minulle ei tullut edes mieleen tuollainen ratkaisu.

Eli ymmärtänet, että minun tapauksessani, kun tarkastelen kristinuskoa, olen nähnyt kaikenlaista sellaista, mitä pidän täytenä soopana (nuoren maan kreationismi jne…). Sen lisäksi, että näiden tiettyjen piirien käsitys on räikeässä ristiriidassa luonnontieteiden kanssa, ovat heidän argumenttinsa surullista luettavaa ja ne ovat aina samat, vaikka ne olisi osoitettu vääriksi.

Ennen kuin tietää mikä on totta ja mikä ei, pitää tehdä hyvin paljon analyysiä.

1 tykkäys