Demonisten vaikutusten ja psykiatrisen ongelman erottaminen

Minulle tulee vähän sellainen tunne kuin keskustelisin unissakävelijän kanssa. Joka on siinä unessaan ainoa kriittinen henkilö, jolle kaikki on soopaa.

Eli en ymmärrä. En näe oikein yhteyttä sen välillä, mitä sinä kirjoitat, ja mitä sinulle kirjoitetaan. En voi sille mitään, jos kaikki kirjoittamani näyttäytyy jollekin soopana.

Mutta en ymmärrä sitä, että jos joku henkilö näkee soopana kaiken, mitä muut sanovat, että miksi hän yrittää sitten sen pohjalta käydä keskustelua aivan kuin ne kaikki muut tahallaan ja tarkoituksella haluaisivat nimenomaan jutustella soopaa?

Henkilöiden välinen ei ole. Eikä henkilöiden ja esineiden välinen. Eikä henkilöiden ja eläinten tai henkilöiden ja kasvien.

Jumalalle, pyhille tai enkeleille osoitetut rukoukset ovat yliluonnollisia. Mikään ihmisen sisällä tapahtuva tai sisimpään rajoittuva ei sinänsä ole yliluonnollista.

Totuus ei ole henki. Totuus voi olla persoona. Mutta totuus on luonut yksittäiset ihmiset olemaan erillisiä persoonia ja ihmisten tapauksessa myös fyysisen maailman, joka on omalla tavallaan aivan yhtä todellinen kuin kaikki muukin. Ja vaikka totuus olisikin henki, niin ihminen ei totuutta sillä tavalla kykenisi tavoittamaan.

Muisti ei toimi tunteiden kautta. Muisti voi tallentaa aistimuksia, mutta se voi tallentaa yhtä paljon myös abstraktia tietoa.

Ei ole kyse “hengen tasolla näkemisestä”, vaan kuvittelemisesta. Ja se, että ihminen voi kuvitella jotain, ei tarkoita sitä, että se olisi totta todellisuudessa.

Kuvitelma siitä, että kaikki olisivat yhtä, on oikeastaan sitä, että kuvittelee erittäin monen asian olemattomuuden. Olisi paljon suurempi saavutus kuvitella monien asioiden todellisuus tai olevuus. Mutta ihminen ei kykene siihen itsestään lähtien, vaan tarvitsee saada sen tietämisen ja erottamisen kyvyn itsensä ulkopuolelta.

Se, että kuvittelee persoonien perimmäisen olemattomuuden, tai on mieltynyt ajatukseen persoonien olemattomuudesta, on oikeastaan merkki siitä, että jotain on pielessä. Mutta sitä on vaikea sijoittaa, onko se luonnollista tai yliluonnollista.

Nyt et varmaan käsittänyt oikein. En tarkoittanut, että koko kristinusko on mitenkään välttämättä soopaa, vaan että sen nimissä rehdään jos jonkilaista.¨
Tässä esimerkki:

Vai oletko sitä mieltä, että linkissä kuvattu tarina on mitä totisinta totta?

Käsitin oikein. Ja todistit välittömästi, että käsitin oikein. Sanoin:

Kuten…

Ei todella olisi tarvinnut.

image

Mutta, mutta, enhän minä ole verrannollinen tuollaiseen.

Yritän ihan kyllä tosissani tutkia, löytyykö pellin alta jotain muutakin.

Käsityksesi siitä, ettei muuta motivaatiota voi olla kuin tuo lainaamasi, on kummallinen.

Ja nyt huomioni kohteena on se, mitä tämän aiheen takaa voi paljastua. Siis muutakin kuin psykiatriset sairaudet ja niiden väärintulkinta. Lienee paljon sellaista tietoa, joka puoltaa demonisen vaikutuksen olemassaoloa, koska jos näin ei olisi, ei koko aiheesta puhuisi kukaan enää mitään. Tuskin nykyajan kirkkokaan tekee ihan mitä tahansa, vaan pyrkisi pääsemään eroon kiusallisesta perinteestä vähin äänin jos kerta kaikkiaan mitään ei tapahtuisi.

Et varmaan voi kieltää, että nykyään hyvin harvat ihmiset Suomessa uskovat ns riivaajien olemassaoloon. Silti kirkko harrastaa manaamista. Ja se on mielenkiintoista, koska jokin peruste on olemassa. Onko se sitten juurikin se, että tietyn tyyppinen ihminen manifestoi sairautensa jollain sellaisella tavalla, joka saa asian näyttämään riivaukselta vai mistä on kyse. Sitä en tiedä. Mutta joka tapauksessa ilmiö on olemassa. Tuskinpa riivaajat aiheuttavat sänkyjen tärisemistä, koska sellaista ei mikään lihaskramppi aiheuta, kuten tohtorisedät Manaaja elokuvassa arvelivat, mutta on mielenkiintoista, jos joku tuottaa suustaan sellaista tekstiä, että ylipäätään joku selväjärkinen pitää tilaa riivauksen aiheuttamana. Asiaan kannattaa silloin syventyä edes hieman.

Kyllä voi. Henkien erottelun armolahja.

Muisti toimii tunteiden kautta.

Henkien erottelun armolahjan on jossain yhteydessä ihan hiljattain sanottu olevan hyvin harvinainen jossain ketjussa tällä palstalla. Siitä ei siis ole suurta apua, jos tuo pitää paikkansa.

En ole trolli.

En tarkoittanut mitään muuta kuin sitä, että mollaaminen loppuu ja hymy hyytyy, kun havaitaan, että mollauksen kohde onkin totisinta totta. Sitä en kuitenkaan ajatellut, että jos joku vain pitää aiheesta blogia, niin siitä olisi oikeasti hyötyä. Koska pitäähän tiedon olla käyttökelpoista ja oikeaa.

Eihän uskominen demonien tapauksessa voi olla käytännössä sitä, että vain uskotaan, vaikka mitään, eikä minkäänlaista näyttöä ei ole siitä, että ne voisivat olla tapahtumissa mukana.

En missään tapauksessa ajattele, että kirkko levittää tässä asiassa pelkkää propagandaa, tai herkkäuskoisuuttaan uskoo demoneihin, vaan jokin ilmiö viittaa niiden olemassaoloon. Minulla ei tosin ole asiantuntemusta mennä julistamaan asiaa suuntaan tai toiseen, koska minulla ei ole mitään mahdollisuutta tietää, mitä näissä manaustilanteissa tapahtuu. Eikä minulla ole myöskään mitään kokemusta siitä, mitä psykiatrisissa sairaaloissa tapahtuu ja mitä psykiatrit ajattelevat näistä asioista. Tietenkin tieteentekijät eivät varmaankaan tunnusta ilmiön olemassaoloa, mutta en tiedä edes sitä, mikä tai mitkä ovat heidän argumenttinsa ilmiötä vastaan.

Demoneista en tiedä, mutta mielestäni ymmärrät pahan henkivallat väärin. Koska kukaan ihminen ei voi väittää, ettei niitä olisi olemassa. Ne ovat päinvastoin kaikille ihmisille itsestäänselviä heidän jokapäiväisestä arkielämästään.

Saatana, eli syyttäjä, voiko kukaan väittää, ettei saatanan kaltaisesti voi toimia? Jos voi, niin siinäpä se henkivalta on. Tai Leviathan, eli ylpeä ylimielisyys. jne. jne. jne.

Jokainen elossa oleva ihminen tunnistaa osan hengistä. Ei ole vaikeaa. Hei tuo ihminen on ylimielinen, tuo oli tosi ystävällinen, olipas töykeä, eipäs kunnioittanut jne. Valtavan törkeää ja epärakastettavaa yhteiskunnassamme, ettei kaikki opeteta kunnolla noita tunnistamaan, ja avoimesti puhumaan siitä mitä on kokenut. Totuudessa rehellisesti tunnistaa toisista ja itsestään henkiä. Osa tuosta on vaikeampaa, osa helpompaa.

Tästä minä olen jyrkästi eri mieltä. Ja varmaan on moni muukin tämän palstan kirjoittajista maailmankuvasta riippumatta. Kaikki voidaan selittää aivan yksinkertaisen helposti ilman oletusta demoneista. Ja niin myös tehdään. Kristityt erittäin todennäköisesti pitävät ihmisen langennutta luontoa eri asiana kuin että se olisi henkimaailman suoraa aktiivisesti vaikuttamaa aikaansaannosta.

Sepä on yksi lysti mitä mieltä vaikkapa enemmistö kristityistä on.

Mittana on Raamattu, ei ihmisten hölmöt kuvitelmat siitä miten asiat ovat.

Selitä minulle vaikkapa ystävällisyys olettamalla, etten tiedä siitä yhtikäs mitään, jos se niin helppoa on.

Tähän liittyen tärkeä pointti on vielä se, miltä osin mielenterveyden ongelmat juontuvat puhtaasti siitä, että kyseisen henkilön mielipiteet vaiennetaan. Vaikkapa ihan puhtaasti perheissä muodostetaan asioita joista ei saa puhua, tai joista pitää olla tiettyä mielipidettä. Samalla tavoin yhtälailla työyhteisössä, tai yhteiskunnassakin.

Toki samalla pitää ottaa se toinen puoli, että ne innokkaimmat vaientajat, ja samalla äänekkäimmät, ovat taas mieleltään usein epäterveitä.

Kai tuo mielipide on vähän huono totuuden mitta. Mutta niin on Raamattukin. Siis siinä mielessä, että jos sitä lukee kirjaimellisesti, voi käsittää asioita väärin. Eikö kirkko pyri rakentamaan Raamatun pohjalta ‘oppia’, joka on paljon parempi approksimaatio Jumalan sanasta, kuin pelkkä mielipide?

Eli kirkon oppi on parempi opas kristinuskoon kuin yhden kristityn käsitys siitä mitä Raamatussa yritetään sanoa.

Ystävällisyys… No en nyt aivan pysty 0 tilanteesta käsitettä selittämään. Mutta evoluutioteorian avulla tällaisia vuorovaikutustapoja ei liene mahdoton ymmärtää. Tietyt tavat reagoida muihin syntyvät sen vuoksi, että ne lisäävät populaation mahdollisuutta jäädä henkiin. Pahoja vuorovaikutustapoja on myös mutta ne voidaan ymmärtää myös evoluution tuottamiksi.

Ei mielestäni. Pyhä henki johdattaa lukemaan Raamattua. Loppujen lopuksi kyse on Jeesuksen seuraamisesta. Tähän kylläkin pitäisi laittaa pitkät varoitukset siitä, että yksilö joka tulkitsee ottaa itselleen aikamoisen vastuullisen roolin.

En tällä ollenkaan ota arvoa pois seurakunnilta. Mutta loppujen lopuksi pelastuminen ja kaikki Herrassa lähtee yksilöistä.

Ongelma nykyisessä wirallisessa kannassa on, ettei se ollenkaan vastaa Jeesuksen ajan käsityksiä. Ihme ei aikalaisten mielessä ollut, että Jeesus törmäsi demoneihin. Ihme oli, että demonitkin tottelivat häntä.

Nykyäänkö ne sitten tottelevat psykoosilääkkeitä ja terapiaa?

Olen vahvasti sitä mieltä, että jos demonisia riivauksia on, ne ovat eri asia kuin yleisimmät mielen sairaudet. Olen itse sairastanut masennusta ja sairastaessani en huomannut kertakaikkiaan mitään sellaista, joka viittaisi demonien olleen millään tavalla mukana kuvioissa. Sen sijaan on aika selvää, että kielteisillä elämänkokemuksilla on ollut todella suuri vaikutus näiden vaivojen kehittymiselle. Eikä niissäkään ole mitään demoneja tarvittu.

2 tykkäystä

Erityyppisillä huumeillahan noita muiden muassa antiikissakin “hoidettiin”. Ne taas aiheuttavat omat ongelmansa.

Eivät demoniset voimat tietenkään halua koskaan tulla paljastetuiksi.

Kyseessä on kohdaltasi siihen, että pidät nykykulttuuria ylimielisenä Jeesuksen ajan kulttuuria parempana ja totuudellisempana. Tuo ei tietysti ole ongelma, jos ei seuraa Jeesusta. Jos seuraa pitäisi miettiä miksei Jeesus jatkuvasti torjunut aikalaistensa vääriä käsityksiä, ja ohjannut niitä nykyisiin löydettyihin “totuuksiin”. Totuudessa vaeltavan Jumalan pojanhan olisi silloin rakkaudellisena tekona pitänyt noin tehdä.

Se varmasti pitää paikkansa, että demoniset voimat eivät haluaisi paljastua. Manausrituaalin aikana ne paljastavat ainakin jotain ja siitä on ollut Netflixissäkin video: The Devil and Father Amorth.

Elokuvissa kaikki pitää olla dramaattista ja sen vuoksi on ymmärrettävää, että sänky heilui holtittomasti ympäriinsä, kun Manaaja- elokuva oli kysymyksessä.

En tiedä, onko käytännössä ollut mitään vastaavaa elävässä elämässä. Väitetäänkö edes sellaista? Sitä Manaaja- elokuvan sängyn väkivaltaista heilumista ei kyllä kukaan oikea tiedemies pistäisi enää lihaskramppien piikkiin. Jollei nyt sentään demoneja epäiltäisi (esim huijausta), muttei ainakaan lihaskramppeja. Valvotuissa olosuhteissa, jos demoni ei pysty hillitsemään käytöstään, voitaisiin ainakin yksi valvova porukka vakuuttaa siitä, että on jokin muu syy henkilön oireilun takana kuin tavallinen mielen sairaus.

Jäljempänä kysyt hyvän kysymyksen. Ehkäpä on olemassa mielen sairauksia ja demonisia riivauksia, koska Raamatun aikoihin ei tiedetty mielen sairauksista oikein mitään.

Katson nyt uudestaan tuota kyseistä ohjelmaa, koska näyttää siltä että keskustelijat ovat vetäytyneet kuoreensa tai vaan muuten viettävät aikaansa muualla. TC näyttää vetäytyneen siilipuolustukseen, mikä ei ole kissoille kovinkaan tyypillistä.

Noin 23:00 minun kohdalla, alkaa eksorsismi ja nainen alkaa puhua sellaisella äänellä, joka ei kuulosta ihmisen tuottamalta. Sen vuoksi tein nettihaun, koska arvasin, että muutkin epäilevät ääniefektejä käytetyn.

Katsoin hiljattain uudestaan elokuvan Emily Rosen riivaaja ja ääni, millä nainen tässä nyt kyseessä olevassa ohjelmassa puhuu, kuulostaa varsin samankaltaiselta.

Yhdessä tuon lainaamani linkin sisältämässä viestissä on seuraava kirjoitus:

Found a Vulture interview where Friedkin says he didn’t manipulate it

And that inhuman wail, that was truly the sound of her voice?
Totally.

There was no manipulation in postproduction at all?
I wouldn’t **** around with that! That’s ridiculous!

I too was open-minded going into it, but whatever voice that is coming out of her during the exorcism — it’s too bizarre not to ask about.
It was to me, too!

My brain was just not accepting it as I watched.
Well, you’re a skeptic.

I’m not, though. I think it’s a self-defense mechanism to reject something horrifying like that.
Do you think I would put this thing on if — why do such a thing if it didn’t come across to me as something absolutely real?

So you think it wasn’t human?
It’s not her. I won’t say it’s not human. It wasn’t her.

Eli ohjelman tekijä kiistää suoraan asiasta kysyttäessä muokanneensa jälkikäteen ääniraitaa.

Itseasiassa ääniefektin käyttö ei taida onnistua edes tällä tavalla, koska se vaikuttaisi koko ääniraitaan. Naisen ääntely olisi pitänyt jälkiäänittää erilliselle ääniraidalle, jos efekti olisi haluttu laittaa siihen siten, ettei kaikki muukin ääni olisi joutunut efektoitavaksi. En usko, että on olemassa vielä niin hyvää tekniikkaa, joka voisi jakaa yhdellä raidalla olevat äänet eri raidoille digitaalisesti. Ts esim edes musiikkikappaletta ei pystytä käsittelemään niin, että siitä voidaan poistaa jokin tietty instrumentti kokonaan.

On varmasti totta, että jollain tekniikalla voidaan vaimentaa esim laulua musiikkikappaleesta. Mutta että se voitaisiin kokonaan poistaa, lienee vielä äänenkäsittelyohjelmistojen ulkopuolella.

Ehkäpä joku muu tietää aiheesta enemmän. Mutta jos tuon ohjelman tekijät ovat todellakin rehellisiä noissa sanoissaan, niin kyllä tässä ollaan oikeasti varsin mystisen asian äärellä. Ei tuollaista ääntä pysty kukaan itse tuottamaan.

Olin muuten täysin unohtanut, että naisen tuottamat äänet olivat näinkin dramaattisia. Muistelin, ettei tässä ohjelmassa ollut mitään erikoista, mutta olin väärässä.

Ajatus tähän aiheeseen liittyen.

Uuden testamentin perusteella kaikki kärsimys ei tule pahan henkivalloista. Mutta estääkö se tulkinnan, että kaikki kärsimys tulee joko pahan, tai hyvän henkivalloista eli Jumalalta? Vai onko käsitys, että on olemassa vaikkapa onnettomuuksia, jotka eivät oikein tule kummaltakaan ainoa perusteltu näkemys? Jos on, niin minkä Raamatun kohdan perusteella?

Ja tällä en vie itseäni siihen, ettei vaikkapa rokotuksia pitäisi ottaa. Mieleni on paljon pragmaattisempi. Jos jalkasi amputoidaan, niin jos rukoilusi ei auta kasvattamaan uutta jalkaa on mielestäni järkevää kuunnella lääkäreitä. Ehkä se ettei uusi jalka kasva on epäuskoa, ehkä ei. Kukapa tietäisi ymmärtämättä jotain ihan eri asteella, kuin kukaan ihminen.

Katson juuri videota oikeasta katolisesta eksorkistista. Hän taisi tuossa juuri äsken sanoa, että kun hän alussa oli mukana manauksissa, hän mietti, että ovatkohan ihmiset sairaita ja vapautuksen hetkellä he parantuvat plasebovaikutuksella. TC:lle hiukan kuittia. Jos ei katolinen pappi ollut asiasta heti varma, niin miksi kummassa minun pitäisi?

Hän jatkoi, että huomattuaan tiettyjä lainalaisuuksia ja tiettyjen manifestaatioiden toistumisen (eri ihmisillä), hän huomasi, että kyseessä on ns ‘real deal’.

Kaipa se on niin, että jos ajatellaan tartuntatauteja, niin on vaikea nähdä kumpaakaan henkivaltaa niiden levittäjiksi. Eikö Jeesus sanonut jonkun onnettomuuden uhreista että he eivät olleet sen syntisempiä kuin kukaan muukaan. Ts onnettomuus ei ollut rangaistus synneistä. Silloin voisi ajatella, että onnettomuudet johtuvat puhtaasti luonnonilmiöistä ja ihmisten teknisten laitteiden kanssa tekniikan pettäessä tapahtuu juuri niin vakavia onnettomuuksia kuin mikä on tekniikan käyttötarkoitus ja kuinka paljon ihmisiä on jossain alttiissa paikassa.

Jokin asia voi pettää, kuten materiaali, eikä siinä varmaankaan ole mitään tekemistä henkivalloilla.