Enkeleistä ja niiden olemuksesta, tehtävästä, luonteesta

Ei ole. Ei millään tavalla. Mikään esitetyistä ei kerro mitään sellaisten luotujen persoonallisuudesta/persoonasta, joita ei ole luotu ihmisen kuvaksi.

D

Nyt tuot lisää uusia käsitteitä enkelten persoonaan " joita ei ole luotu ihmisen kuvaksi". Valitettavasti en osaa auttaa sinua. Joku muu varmasti osaa.

En muista pyytäneeni apua. Olen monesti sanonut että enkeleitä ei ole luotu Jumalan kuvaksi. Se heiltä puuttuu.

D

Iltalehti kertoo restauroidusta Gentin maalauksesta, ja sanoo siinä Kristusta esittävän lampaan ympärillä olevan apostoleja. Minusta noilla ympäryshahmoilla on siivet ja ne ovat selväti enkelihahmoja

Kertokaa te, jotka tunnette paremmin kirkkotaidetta, ovatko nuo apostoleja vai enkeleitä.

Brittiläisen The Guardianin taidekriitikon näkemys:

(Kyseessä on sama tyyppi, joka liki täysin dissasi Helene Schjerfbeckin näyttelyn Lontoossa, millä ei tietenkään ole mitään relevanssia tämän tapauksen kanssa - kunhan mainitsen.)

Itse kysymykseesi en osaa vastata, mutta melkoisen hälyn tämä teos on nyt näköjään aiheuttanut.

1 tykkäys

Apostolit löytyvät kuvasta alempaa, suihkulähteen vierestä punaisiin pukeutuneiden marttyyrien edestä. Ovat rajattu pois Iltalehden kuvasta, jossa näkyvät vain lammas ja enkelit – siinä kuvateksti on siis tosiaan hämäävä.

Muuten: jos katsoo tarkemmin lampaan päätä entisöimättömässä versiossa huomaa, että tällä on ylimääräinen korvapari (alkuperäinen kuva näkyy uudemman kerroksen alta).

2 tykkäystä

Eikö asia ole klaari tämän perusteella:

Hepr. 1:13-14: “Yhdellekään enkelille ei Jumala milloinkaan ole sanonut: — Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät korokkeeksi jalkojesi alle. Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.”

Minkä verran Suomen katolisissa kirkoissa rukoillaan tätä Pyhälle Mikaelille osoitettua rukousta?

Pyhä Mikael, arkkienkeli, puolusta
meitä taistelussa ja ole suojanamme
paholaisen juonia ja pahuutta vastaan.
Nöyrästi rukoilemme: ojentakoon
Jumala häntä.

Ja sinä, taivaan joukkojen päämies,
syökse Jumalan voimalla helvettiin
saatana ja muut pahat henget, jotka
kiertelevät maailmaa sielujen
kadotukseksi.

Aamen.

Täällä Atlantin takana se rukoillaan omassa kirkossani aina arkimessun jälkeen, rukouksen kirjoittaneen Leo XIII:n alkuperäisen käskyn mukaisesti. Mutta Suomessa en ole sitä koskaan kuullut, eikä se ole mukana suomenkielisessä rukouskirjassanikaan.

Vaikka Raamatussa enkeleille voidaan sanoa rukoiltavan, tai ainakin pyyntöjä kohdistettava, niin eivätkö enkelit tee mitä Herransa käskee. Miksi ei siis suoraan rukoilla Jumalaa?

D

3 tykkäystä

Rukousta arkkienkeli Mikaelille on nyt rukoiltu Jyväskylässä messun jälkeen reilun vuoden verran. Sysäys tavan käyttöönottoon tuli yhä laajenevasta hyväksikäyttöongelmasta.

Rukouksesta ja arkkienkeli Mikaelin kuvasta on painettu rukouskortteja jokin aika sitten.

Uskoisin että se on myös uusimmassa katolisessa rukouskirjassa, en kyllä ole varma sillä minulla ei ole sitä kirjaa.

1 tykkäys

Missä sanotaan näin?

Täytyy kyllä sanoa, että Mikael vetoaa minuun aivan erityisesti. Vajaa vuosi sitten Bulgariassa meinasin yöllä tukehtua, vaimo heräsi ja huusi Jeesus-auta, ja tilanne selvisi.

Käytiin paikallisessa ortodoksikirkossa katselemassa ikoneja, joita oli myynnissäkin. Tunsin erityistä vetoa juuri Mikaelia esittävään ikoniin ja ostimme sen varjelukseksi. En rukoile enkeleitä, mutta katson kuvaa silloin tällöin ja olen huomannut pari kertaa selvän rukousvastauksen, kun olen kiinnittänyt huomioni Mikaeliin tavalla tai toisella. Ja erityisesti Danielin kirjan kohta, jossa Daniel rukoilee apua ja se viivästyy koska Mikael on taistelemassa Persian enkeliruhtinasta vastaan puhuttelee.

Näin muutama vuosi sitten unen, jossa joukko enkeleitä ajoi takaa vihollisen enkeleitä, jotka syöksyivät Helsingin Tuomiokirkon kupolista läpi sisälle. Siellä erityisesti kaksi kävivät kupolin alla miekkataistelua ilmassa ja ajattelin toisen olevan yksi arkkienkeleistä ja toisen jonkun demonin tai demoniruhtinaan, Saatanan.

Enkelit ovat Jumalan sotajoukkoja, jotka ovat ehdottoman uskollisia Jumalalle. Ne välittävät rukouksia ja viestejä meiltä Jumalan valtaistuimelle ja takaisin päin, sekä varjelevat maita, kansakuntia ja yksittäisiä ihmisiä.

4 tykkäystä

Äh, ajatushärö. Piti kirjoittaa että “Enkelien voidaan sanoa rukoilevan tai kohdistavan pyyntöjä Jumalalle.”

Tunnustuskirjoissakin tämä myönnetään. Mutta luterilaiset eivät pyydä enkeleitä tai pyhiä apuun vaikka heitä kunnioitetaan.

D

Minulle Mikael tuli raivaamaan tietä hetkellä jolla olin kokonaan kadottamassa hentoisen yhteyteni kristillisyyteen ja elämä oli muutenkin myllerrystä, oli vaikea löytää jotain konkreettista mihin tarttua sekä konkreettisten ongelmien, että omien tunteiden ja erilaisten toiveiden ja halujen keskellä.

Mikaelin kuvat ja Mikaelin ajatteleminen vaikuttavat minuun samoin kuin @Fratres kirjoitti.

3 tykkäystä

Tässä luterilaiset katkaisivat vanhan kirkon tradition ja muokkasivat uuden. Tästä pääsäännöstä on tosin lutherin teksteissä poikkeuksia ja myös tunnustuskirjat myöntävät Neitsyt Marian rukoilevan puolestamme. Luterilainen tunnustus myös sanoo, että enkelit, Kristus, pyhät rukoilevat puolestamme, kuolleista pyhistä sanotaan, kukaties ( jonkinlainen varaus).

1 tykkäys

Näin on! Miksi rukoilisin enkeleitä, kun minulla on suora yhteys Kristukseen?

2 tykkäystä

Minun mielestäni “suora yhteys Kristukseen” toteutuu kun yksi Kristuksen ruumiin jäsen pyytää toisen rukouksia. Se on juuri se yhteys joka mahdollistaa kaiken rukouksen.

4 tykkäystä

Varmaan se menee niin, että jos toisten ihmisten - pyhien tai vaikka omien ystävien - esirukousta ei pidä merkityksellisenä, niin ei sitä sitten kannata pyytää. Voi rukoilla ihan itsekin. Ja enkeleiden kanssa on sama juttu, jos ei puhuttele niin ei. Itse en rukoile tuota enkelirukousta kuin kirkossa, ha tykkään siitä lähinnä sen tulikivenkatkuisen kielen vuoksi!

2 tykkäystä

Ketä hyvänsä saa pyytää rukoilemaan puolestaan. Siksihän meillä on esirukouskin, aina eivät omat voimat riitä edes rukoilemiseen. Se, mitä luterilaisuus katsoi karsaasti, oli avuksipyytäminen. Mutta huomaan että itselläni riittää ymmärrystä hyvinkin pitkälle näissä asioissa. Pelastus on yksin Herran käsissä, mutta rukousten pyytäminen keneltä muulta hyvänsä, sillä on on monta positiivista ulottuvuutta.

D

3 tykkäystä

Muutama huomio,

Kurjan ja voimattoman ‘rukous’ on Jumalalle otollinen, mutta Jumalattoman rukous on kauhistus.
Ihmisen kunto, henkinen tai edes hengellinen ei vie meitä lähemmäksi Jumalan ‘kuuloa’. On kysymys sydämen tilasta, meidän todellisesta asenteesta Jumalan edessä.

Room. 8:
26 Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
27 Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.

Matt. 12:
20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.

Jumala tietää mitä me tarvitsemme jo ennenkuin rukoilemme, pyydämme, huudamme Häntä avuksi, koska Hän on siellä missä ihminen huutaa Häntä pelastajakseen ja Hänen omansa auttajaksi, hädässään.

2 tykkäystä