Espoon piispanvaali 2018

Vaikka arvostan Sammli Juntusta teologina, niin Espoon piispanvirkaan hänellä ei ole kyllä mitään mahdollisuuksia.

Espoon vaali menee toiselle kierrokselle ja vaikuttaisi siltä että toinen kierros käydään mies ja naisehdokkaan välillä. Vaalista tulee tasaväkinen. Lopputulosta en lähde muutoin arvailemaan.

Tarkennuksena edelliseen eli kun ehdokkaana on Kaisamari Hintikka, Leena Huovinen, Juhani Holma ja Sammeli Juntunen niin ei ole vaikea arvata, jos nais-mies -kaksinkamppailu tulee, että vastakkain ovat Hintikka ja Juntunen. Huovinen on esittänyt niin paljon muista poikkeavia mielipiteitä, että tuskin tulee kysymykseen ja Holma ei erotu riittävästi takaseinän väristä. Hintikka ja Juntunen ovat kyllä molemmat päteviä ja epäilemättä omien joukkojensa mukaan myös sopivia tehtävään.

Jos Juntunen voittaa, ehkä se on hieman epätodennäköisempää, niin sitten ei enää tarvitakaan kuin Vikströmin lupaama siirtyminen muihin tehtäviin ja Kallialan eläköityminen niin kirkko on jälleen täysin vanhoissa käsissä piispuuden osalta. Se taas saattaa tehdä sen, että sitä seuraavat seurakuntavaalit ovat vastavoimien esiintulon paikka (se ei tunnu vielä tämän syksyn vaaleissa olevan kovinkaan todennäköistä). Tai sitten kirkosta eroaa niin paljon uudistusmielistä joukkoa, että vanhoillisen joukon prosentuaalinen osuus kirkosta kasvaa myös jäsenistön keskuudessa. Se vaikuttaa taas entistä suurempaan katoon uudistusjoukon keskuudesta. Kirkon tulevaisuudesta saisi hyvän vedonlyöntikohteen.

PS. Taisin unohtaa piispa Teemun, mutta en usko että hän yksistään on kovinkaan suuri uhka konservatiiviselle toiminnalle. Jos Hintikka saa piispuuden, niin se säilyttää varmaankin etelän ja muun Suomen välisen eron ja saattaa ruokkia myös uskoa muun Suomen uudistusmielisten säilymiselle kirkossa. Jos ainoaksi vähän uudistusmieliseksi piispaksi jää Laajasalo, niin en usko hänen pitävän tällaista uskoa niissä joukoissa pitävän yllä. Kalliala on jo 65 vuotias joten lähtölaskenta on joka tapauksessa lähiaikoina.

1 tykkäys

Itse näkisin, että 2. kierroksella ovat nimenomaan Hintikka ja Holma. Holmalla on yllättävän vankkaa tukea takanaan. Hintikalla on tulta allaan Helsingin vaaleista, mutta nyt heitä ei ole niin paljoa näkynyt!

Holmalla on hyvä musiikkimaku. Ei voi olla tärkeämpää valintakriteeriä. :sunglasses:

1 tykkäys

Holman tausta on lestadiolaisuudessa, joka ei ole kovin vahvoilla etelässä, mutta Juntusen näkisin olevan paremmin nykyaikaisen konservatiivisuuden keulilla. Voi tietysti olla että hänen kannattajakuntansa on sinänsä nuorempaa joukkoa jolla ei ole sanansijaa varsinaisten valitsijoiden joukossa.

Njaa, nämä ovat ihan sekundäärisiä nämä herätysliikejutut.
Oleellista on, että Holma on muusikko ja ilmoittaa mielimusiikiksi renessanssin vokaalipolyfonian. :heartbeat::heartbeat::heartbeat::heartbeat::heartbeat:

1 tykkäys

Espoossa on paljon lestadiolaisia.

Koska kyse on Hiippakuntamme piispasta, toivon tietenkin (sekä tietysti rukoilen), että valinta osuu Sammeli Juntuseen tai vaihtoehtona Holmaan.
Mielummin ei enää naisia, tämä tie on nähty.

5 tykkäystä

Piispana on ollut nainen vain Helsingissä. Minusta olisi oikein hyvä, että Espoossa olisi nainen. Sitä tietä ei ole kuljettu vielä askeltakaan.

1 tykkäys

Toki tämän tiedän, mutta kuten sanoin, mielummin ei.
Mielestäni koko naispappeuspäätös oli huono (-86), jota ei silloin tajuttu.
Nyt tämä on näyttänyt raadollisuutensa.

Senenempää Luterilainen tunnustus, kuin Raamattukaan ei tunne naispappeutta, joten tätäkin vasten siitä tulisi luopua.

1 tykkäys

Olen eri mieltä, mutta ei se mitään. Puhutaan naispappeudesta jossain muussa ketjussa.

Hyvä kymysys yleisöstä yhdessä vaalidebatissa. Kummalleko piispa avaisi ovet kirkkoihin: Muslimeille vai Luther-säätiölle?

Huovinen: Molemmille auliisti
Juntunen: Mieluusti en kummallekaan, mutta jos nyt ihan pakko olisi niin sitten the Säätiölle.
:thinking:

2 tykkäystä

Hintikka ja Holma toiselle kierrokselle

http://espoonhiippakunta.evl.fi/hallinto_lakiasiat/piispan-vaali-2018/

1 tykkäys

Oli tiukkaa Holman ja Juntusen välillä. Näköjään Tuusulan rovastikunnassa selvästi Holma voitti, muualla Juntunen sai enemmän ääniä.

Tylsällä lib/kons jaolla laskien, joka on tässä tapauksessa sama kuin nainen/mies -jako, Hintikka valitaan piispaksi.

1 tykkäys

Mielestäni tama Sammeli Juntusen teksti on ollut Espoon piispanvaalien tähän asti parasta antia: https://www.sammelijuntunen.fi/blogi/kristinuskon-sanomasta-osa-2.-pienin-yhteinen-nimittaja

3 tykkäystä

Joo. Hyvä oli, luin nyt.
En ole tätä ennen lukenut juuri mitään vaaliin liittyen. Holman myötämielisyyttä vanhauskoisuutta kohtaan jossain moitittiin…
Mutta Hintikalla on yllättävän iso kannatus jo ekalla kiepillä. Tulee valituksi, kun Huovista äänestäneet tuskin menevät Holman taakse.

1 tykkäys

Hintikka. Espoolaiset saivat naispiispan.
http://espoonhiippakunta.evl.fi/@Bin/611621/piispan+vaali_alustavatulos_011118.pdf

Äänet jakaantuivat seuraavasti:
Juhani Holma 324 ääntä ,Kaisamari Hintikka 463 ääntä
http://espoonhiippakunta.evl.fi/piispa/

Tälläkään kertaa ei-tohtori Huovinen ei pärjännyt kisassa… Mutta siitä huolimatta huonompi ehdokas voitti.

Kaisamari Hintikka vihittiin tänään Espoon piispaksi. Siunausta tuoreelle piispalle.

1 tykkäys