Joka paikkakunnalta löytyy puhdasta evankeliumia ja oikein toimitetut sakramentit.
D
3 tykkäystä
Naispappeuden torjujat kokevat toisin. Sley ja Sekl eivät maaseudulla juuri messuja järjestä. Jos miehiä ei ole kaikissa paikallisseurakunnissa riittävästi, messua on vaikea kokea oikein vietetyksi kun vakaumus kieltää naisten pappeuden.
Mutta siitä olen samaa mieltä että kirkossamme on oikeaa julistusta ja oikeita messuja. Sakramentit nähdäkseni myös ovat suurempia kuin niiden jakajat.
Jos olisin itse ns vanhauskoinen, riippuisi paikkakunnasta mitä tekisin.
Saattaa pitää paikkansa, mutta ongelmallista voi olla myös se, että ei koskaan oikein voi tietää, mistä evlutin kirkosta sen puhtaan evankeliumin kunakin sunnuntaina löytää. Sakramenttien oikein toimitukseen kyllä luulisin luottavani yhä, jos ja kun jakajan kelvollisuus ei sakramenttien pätevyyttä määrittele. Vaan en mä tahdo esim. joltain sateenkaaripapilta (tai hänen välityksellään) vastaanottaa yhtään mitään, kun ei ole pakko.
Lopulta varmastikin löytää tiedonpalasia sieltä sun täältä siitä, minkälaisia pappeja siellä seurakuntien sivustojen esittelemien nimien takana oikein onkaan, mutta äkkiseltään sen tiedon löytäminen on mahdotonta. Näin niinku kokemuksesta sanoisin.
Ja kyllä, jos naispapin väistäminen ja yleinen harmitus evlutin tilasta vielä täytyy soppaan sekoittaa, kuten itse koin silloin, kun niin sanotusti oli tilanne päällä, niin kyllähän tuo kovin vaikealta tuntui evlutin kirkkoon lähteä.
1 tykkäys
Aivan, ja tässä kohdassa ymmärrän kyllä hyvin naispappeuden torjujia. Nimittäin, vaikka ajattelisi ja uskoisi ehtoollisen olevan aina oikea kun se toimitetaan käsikirjamme mukaisesti, niin onhan se koko ajan mielessä, jos tietää vuorossa olevasta papista tuollaisia asioita. On siis inhimillisesti ja käytännöllisesti ajatellen viisaampaa käydä ehtoollisella siellä, missä tällaiset asiat eivät häiritse pyhää hetkeä.
4 tykkäystä
Tietysti voi olla myös mahdollista, että joku on lumoutunut korkeakirkollisen opetuksen seurauksena käsittäen ehtoollisen saamisen välttämättömäksi ja hakeutuu hädässään naispastorin toimittamalle ehtoolliselle saadakseen tämän sakramentin, kun lähistöllä ei ole muuta mahdollisuutta. Silloin hän saa kuitenkin oikean sakramentin.
Aina kun luetaan evankeliumi, niin sen löytää. Sillä minä lohduttaudun jos muuten penkissä kiemurtelisinkin. Kuultu Jumalan sana lohduttaa ja vaikuttaa ja siinä lahjoitetaan Pyhä Henki, vaikka lukemassa olisi minkälainen sateenkaariyksisarvinen hyvänsä.
D
1 tykkäys
Monella paikkakunnalla laitetaan joka ehtoolliselle naispappi. Ei ole oikein toimitettuja sakramentteja joka paikkakunnalla. Kotiehtoollistakaan tuskin terve ihminen saa joka sunnuntai
Laitetaan nyt vaikka tähän ketjuun. Kirkolliskokouksen istunto lykkääntyy, mutta taas ajetaan avioliittokäsityksen muuttamista uusin (tai oikeastaan jo kerran toiminein) konstein: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kirkolliskokous-siirtyy-repiva-avioliittoriita-jatkuu-nyt-muutosta-yritetaan-uudella-konstilla/?shared=1161096-40f4ded9-4&fbclid=IwAR1mFk9XV4vf-b6GEZdiOGDXvF5FaFLutghrL2huwTnZkbVZpcaqlzSghrI
Pihvi siis tässä:
Tämänkertainen avioliittoaloite eroaa edellisestä siten, että nyt aloitteessa ohitetaan kokonaan opillinen kysymys kirkon avioliittokäsityksestä.
Liberaalien kirkolliskokousedustajien tekemän aloitteen mukaan piispojen tulisi vain suoraviivaisesti valmistella esitys kirkolliskokoukselle samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta.
Aloitteen muotoilu yrittää kiertää näin kirkolliskokouksen tiukan määräenemmistösäännön.
Kun kirkko hyväksyi vuonna 2010 rukouksen parisuhteensa rekisteröineiden ”kanssa ja puolesta”, päätös syntyi tuolloin yksinkertaisella enemmistöllä.
Kyse oli ohjeesta papin käytännön työhön, ei kirkon opin muuttamisesta tai uudesta kirkollisesta toimituksesta.
2 tykkäystä
.
.
.
Ehkäpä piispat voisivat tehdä myös aloitteen diakonaattiin vihkimisestä ja kolmisäikeisestä virasta, pelkkänä ohjeena itselleen (kaitsenta ja virkoihin vihkiminen) - saataisiin tämäkin projekti samalla kertaa viimein maaliin yksinkertaisella enemmistöllä! 
Edellisen kevennyksen jälkeen jatkoksi: jaksan ihmetellä sitä, kuinka merkityksettömänä jotkut kirkkomme progressiivit tuntuvat pitävän virallista päätöksentekoa. Ikäänkuin tämä “pyhä päämäärä” pyhittäisi kaikki keinot. Silloin unohdetaan se, että todennäköisesti kaikki nyt tehdyt teot tulevat kummittelemaan tulevaisuudessa.
Vaikka progressiivit saavuttaisivat päämääränsä ja avioliittokäsitystä muutettaisiin oppia muuttamatta (??), heillä olisi seuraavaksi käsissään kirkko, jossa kirkolliskokouksen päätöksiin ja piispojen kaitsentaan suhtauduttaisiin vähintäänkin välinpitämättömästi. Eräänlaisena ennakkotapauksena voidannee pitää sitäkin, ettei kirkon avioliittokäsitystä vastoin toimivia pappeja enää rangaista.
Kirkon yhtenäisyys on parin viimeisen vuosikymmenen aikana rakentunut yhä enemmän rakenteiden varaan, kun yksimielisyys keskeisistä teologisista perusteista on murentunut. Nyt murenevat myös ne rakenteet - vai miten muuten voisi kuvata sitä, että kirkolliskokousedustajat toivovat piispainkokouksen antavan aloitteen, jossa ohjeistettaisiin pappeja toimimaan vastoin kirkon oppia ja jolla voitaisiin de facto muuttaa kirkon oppia muuttamatta sitä virallisesti - kun ei muuten saada omaa käsitystä vietyä läpi kirkon ylimmässä päättävässä elimessä tarpeeksi nopeasti?
6 tykkäystä
Olikohan täällä jo jossain keskustelua sukupuolten häivyttämisestä luterilaisessa avioliittoteologiassa ja käytännössä? Joka tapauksessa asiasta on uutisoitu ainakin ylellä ja Kirkko ja kaupunki -lehdessä:
Luterilaisille papeille on nyt tullut uusia esirukousvaihtoehtoja:
Esirukouksia kirkollisiin toimituksiin - evl.fi
Näissä rukouksissa ei mainita sukupuolia. Perinteisesti avioliiton sukupuolet on mainittu etenkin avioliiton johdantosanoissa sekä esirukouksen kuulutuksissa. Käsittääkseni ylivoimaisesti suosituin vihkivirsi kirkossamme on suvivirren sävelmällä laulettu ja melko tuore “Se tuntee onnen syvän” (virsi 822). Virressä ei mainita miestä tai naista.
Nyt siis aika vahvasti tulee toinen suuri muutos ja haaste luterilaisen kirkon avioliittoteologialle samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon siunaamisen lisäksi. Sukupuolten häivyttäminen sanoissa on melko helppoa ja myös huomaamatonta. Siksikin se lienee monen seurakunnan ja papin ratkaisu haasteeseen. Vanhoissa sanamuodoissa pitäytyminen on käsittääkseni täysin sallittua. Siitä voi seurata keskustelu vihkiparien kanssa tai jopa se, että pari tahtoo vaihtaa pappia. Näinhän myös monet hautajaisomaiset toivovat miespappia siunaamaan läheisensä. Sitä tulee sitten miettiä, mihin toiveisiin vastataan ja mihin ei.
Mitä ajatuksia tämä ilmiö teissä muissa herättää? Itselle tulee vähän levoton olo mahdollisten mielipidekonfliktien takia, mutta eiköhän nuo tule tavalla tai toisella lutviutumaan. Olen siis ainakin toistaiseksi sitä mieltä, että sukupuolia on kaksi, eikä sukupuolettomaksi voi päästä muuten kuin… hmm… aatteellisesti. Avioliittoteologia on minusta sikäli(kin) kriisissä, etteivät nuoret aikuiset astu alttarille solmiaakseen elinikäisen avioliiton.
1 tykkäys
Itse suoritan vihkimisen lauantaina. Ja kaikki mahdolliset mies ja nainen kohdat luetaan. Tämä sukupuolettomuus -olettamus alkaa rassaamaan. Pointtinahan siinäkin on vain Jumalan luomistyön kieltäminen.
D
7 tykkäystä
Juurikin tämä viimeksimainittu on mielestäni kaikkien muiden juurisyynä. Avioliiton tarkoitus elinikäisenä sitoumuksena on luterilaisuudessa tyystin unohdettu. Syytän tästä myös vanhempaa väkeä, eihän nuoriso avioeroa ja sarja-avioliittija keksinyt.
Katolilaiset ovat tässä paljon meitä enemmän oikeassa. Kun perusta on kunnossa, on helpompi pitää kiinni myös muusta avioliitto-opetuksesta. Silloin nämä nykyhetken marginaalikysymykset homoista ja eri gender-jutuista jäisivät sinne minne kuuluvat, marginaaliin.
Ilmaukset “isä” ja “poika” ovat myös sukupuolittuneita termejä, kenties joidenkin mielestä myös osa huonoa patriarkaalisuutta. Pitäisikö ne siis myös korvata tai poistaa? Jos ei, niin millä periaatteella sukupuolineutraalisuus toteutetaan toisaalla, mutta ei toisaalla? Ilmeisesti nämä termit ovat niin keskeisiä kristillisessä teologiassa ja jumanlanpalveluselämässä, ettei niihin haluta puuttua. Ehkä eivät häiritsekään kuin joitain muutamia.
Jumalaa kutsutaan isäksi noissa uusissa rukouksissa, ei tosin avioliittoon liittyvissä.
1 tykkäys
Näin uusi aate etenee. Tosin tutkimusten mukaan jo ennen tätäkin on suurin osa kirkkomme papeista ollut valmis homohäihin.
Nyt on tämä vaihe että asiassa epävarmat pannaan näillä sanamuodoilla palvelemaan samaa tavoitetta. Ne jotka ovat lujia a la Diakoni ovat kohta pieni vähemmistö.
Tämä sanoilla loukkaamattomuuden metodi on ärsyttävän tehokas. Liittyy tietysti muuhunkin mielipidemuokkaukseen.
2 tykkäystä
Tuon virren suosion syy on kyllä ihan satavarmasti se, että sen melodia on kutakuinkin kaikille suomalaisille tuttu ja herättää usein positiivisia mielleyhtymiä. En usko, että loppujen lopuksi kauhean monelle se on kriteerinä, ettei mainita miestä tai naista. Meidän vihkivirsistä toisessa mainittiin, mutta toisessa ei - mutta virsiä valitessa tästä aiheesta ei edes keskusteltu. Ei niillä ollut tarkoitus tehdä mitään statementtia sukupuoliasioista. Ei meidän vihkivirsissä, tai missään muissakaan häävirsissä, myöskään mainittu että tässä ollaan nyt vihkimässä vapaaehtoisia täysivaltaisia aikuisia 
Vilkaisin nyt näitä laajemminkin. Tuossa kokonaisuudessa oli hyviäkin juttuja, kuten eri tyyppisten kuolemantapausten huomioiminen hautaan siunaamisen esirukouksessa. Mun isoin teologinen huolenaihe näiden äärellä on kuitenkin se, että näiden tekstien perusteella lapsen kaste näyttää muuttuneen uuden vauvan tervetulojuhlaksi. Kasterukouksissa puhutaan pitkälti perheasioista, pyydetään siunausta sisarusten leikeille ja riittävää unta - pelastusta ja Jumalan omaksi tulemista ei mainita. Tämä on mielestäni isompi asia kuin mikään avioliittoteologiaan liittyvä.
En minäkään näin ajatellut, vaikka tekstistäni saa helposti tällaisenkin kuvan. Kaunis virsi.
Minussa muuten herättää positiivisia mielleyhtymiä juuri ja myös sanat nainen ja mies. Ihanan ladattuja sanoja, kauneudella, erotiikalla…
2 tykkäystä
Kokemukseni on, ettei kasteteologia ole kipupiste kirkossa. Kasteesta ja myös ehtoollisesta opetetaan ja puhutaan aika hyvin. Sakramenttien arvostus on ehkä jopa noussut minun elämäni aikana, ja piispoista ainakin monet ovat hyvin niitä papeille avanneet. Tämä perustuu siihen mitä kirkon työssä olen pappien taholta kuullut ja nähnyt.
Ikävää tietenkin jos nuo uudet esirukoukset eivät ohjaa samaan suuntaan. Jolkkonen näyttää olevan toimikunnassa piispoista. Outoa jos ei ole vaikuttanut positiivisesti rukouksiin.
Mutta avioliiton kohdalla mennään metsään ja kovaa. Mikä pahinta, se hajottaa kirkkokansaa ja murentaa kirkon koko teologista ja hengellistä pohjaa - välillisesti.
1 tykkäys
En ymmärrä miksi sellaiset ihmiset, jotka haluavat sukupuolineutraalin vihkimisen, pyytävät ja saavat kirkollisen vihkimisen. Eikö heile voi sanoa, että sellaisen haluavat voivat mennä maistraattiin vihille. Kristillinen avioliitto on aina miehen ja naisen välinen ja siinä aviomiehellä ja vaimolla on omat velvollisuutensa. Samasta syystä tietysti vihittävien tulee olla eri sukupuolta. Ortodoksisessa kruunauspalveluksessa eli avioliiton sakramentin toimituksessa luetaan epistolana Efesolaiskirjeen 5: 20-33, josssa selitetään avioliiton sakramentin sisältö. En soisi luterilaisessakaan vihkimisessä tätä epistolaa jätettävän pois.
Meillä ei ole erillistä pikkulasten kastekaavaa, vaan kasteessa käytetään aikuisille tarkoitetua kaavaa eksorkismeineen ja kastekysymyksineen ja rukouksineen. . Jos kastettava on pikkulapsi, kummit vastaavat kastettavan puolesta. Kastehan annetaan koko elämän ajaksi. Siksi toimituksen pitää olla jylhän vakava eikä mitään “söpöstelyä”.
Pikkulasten hautauskaava ortodoksisessa kirkossa sen sijaan on. Sitä käytetään alle seitsemän vuotiaina kuolleitten hautauksissa. Hautauspalveluksessa luetaan silloin lasten evankeliumi “Sallikaa lasten tulla minun tykööni, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta…”
5 tykkäystä