Pysyttelen ort. puolella. Otan mukaan karjalaisuuden (ja ortodoksisuuden) käsittelyn PPP:n tuotannossa.
Tuo Imaami pappi Heljas on PPP:n käsittelyssä alkeellinen, nunnien piparia himoava, sangen “itäinen” hahmo. Parrakas lapsi. Melkein suomalainen, mutta yhtä lailla ruski. Sekarotuinen. PPP:n ja Pedron Yömyöhä Serpien kylässä (josta nimestä siitäkin voisi joku nostaa haloon nyt!) 1.Cd:ssä laitetaan taasen karjalaisuutta ja sen perinteitä halvalla. Jaksohan kuultiin alun alkaen Ylen radiopuolella.
Toivottavasti nuori karjalais-aktivistimme Tuomo Kondie vaatii PPP:ltä anteeksipyyntöä niistäkin.
Ja varmistus, vaikka tää on suurimmalle osalle täällä selvillä. Oma ehdoton kantani on tietysti se, että homma on karkaamassa lapsesta tällä menolla. Peli pitäisi viheltää nopeasti poikki jonkun arvovaltaisen ja aidosti tolkun vaikuttajan toimesta.
Ei meillä taida olla sellaisia. Kaikki ovat nyt varpaillaan. Joku voi vaikka loukkaantua ja tehdä rikosilmoituksen. Siispä kukaan ei sano eikä tee mitään.
Ehkä näinkin, mutta turha kenenkään ihmetellä, jos perussuomalaisten kannatus ei tule ainakaan laskemaan. Tai näähs, mitäs mä taasen ja anteeksi. Tämäkin on Putinin syytä. Epäilys, kritiikki, mutta ennen kaikkea erimielisyys on merkki siitä, että Kreml on saanut sinut hallintaan.
Sattuneesta syystä suhtaudun oikeuslaitokseen näissä kysymyksissä aika kyynisesti ja väittäisin olevan itsestään selvää, että Päivi Räsäsestä tehdyllä tutkintapyynnöllä tavoitellaan nimenomaan sitä, että evankelis-luterilainen kirkko ryhtyisi vihkimään avioliittoon sukupuolineutraalisti. Valtakunnansyyttäjän tekemä tutkintapyyntö, jonka hän kertomansa mukaan teki saatuaan yhteydenoton sen jälkeen, kun poliisi oli jo oman tutkinta jälkeen todennut, että asiassa ei ole aihetta toimenpiteisiin, on vain yksi osa tätä poliittista peliä.
Olen muuten sitä mieltä, että meidän itse kunkin on parasta lakata olemasta kovin huolissamme niistä kirkoista joihin kuulumme. Tärkeintä on nyt jokaisen omalta kohdaltaan pitäytyä uskon kautta kiinni Kristuksessa ja omata hänen hankkimansa sovitus, sillä aika on lyhyt, hyvin lyhyt!
Jos tämä menee läpi, eikä kansa sitä vastusta seuraavissa vaaleissa, on aika pakata kamat ja muuttaa vaikka Islantiin, ellei sielläkin ole jo täydellinen hulluus vallassa. Veronmaksu suvakkilandiaan loppuu ainakin omalta osaltani siihen. Ei toki siksi, että vika olisi homoissa, vaan siksi, että tällaisen puolestaloukkaantumisen kulttuurissa ei voi elää olematta jatkuvasti pahalla päällä.
Internetistä ei oikein pysty lähtemään, kun se on erittäin tärkeä tiedonhakukanava.
Ja jos tällainen kulttuuri kuitenkin on todellisuutta se ei sillä ainakaan mihinkään katoa, että työntää pään pensaaseen. Sitä pitää aktiivisesti vastustaa, kunnes se katoaa. Pitäisikö koota joukkoja ja pistää puolestaloukkaantujat leirille? Uuups?? Nyt tuli sammakko suusta…
Tieto ei triggeröi tai vie turhaan aikaa. Loputon somen selailu taas harvoin on hyödyllistä ja häiritsee mielenrauhaa. Itse uutisia en ainakaan itse jaksa selailla loputtomiin - toisin kuin somea.
“Kohta eivät enää stand-up-koomikot uskalla astua lavalle, kun joku takarivin perttu-petteri tai ulpukka-unelma tuohtumispäissään tekee vielä tutkintapyynnön. Tätä menoa pian kukaan ei enää uskalla vitsailla ammatikseen. Sitten ketään meistä ei enää naurata. Kysynpähän vaan, että milloin huumoristakin tuli näin vakavaa?”
Tilanne on nyt vain se, että lakia pitää muuttaa ja lain tulkinta on oltava sellainen, että ihmisryhmän loukkaaminen ei voi olla kiihottamisrikos ja rikos ihmisyyttä vastaan. Kyllä siihen kiihottamisrikokseen tulisi kuulua vakava viesti siitä, että joillekuille pitäisi tehdä oikeasti jotain pahaa.
Ihmisryhmän loukkaaminen on asia, joka ei automaattisesti synnytä vihaa loukattua ryhmää vastaan. Se voi pikemminkin synnyttää vihaa itse loukkaajaa vastaan. Ihmisille täytyy antaa vapaus tällaiseen loukkaavaankin ajatustenvaihtoon.
Nyt on vain hyvä, jos tutkintapyyntöjä tehdään 100.000 jolloin syyttäjät ja lainlaatijat joutuvat ottamaan komennon takaisin.
En selaa somea oikeastaan yhtään. Pelkän uutisvirran lukeminen riittää triggeröimään -> tähänkö on tultu? Ja koko ajan tilanne näyttää vaan menevän huonompaan suuntaan.
Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa noin kymmenen vuotta. Se on mitä se on. Menee huonompaan suuntaan, mutta samalla päivä päivältä välittää vähemmän mistään maallisesta.
Täytyy sanoa, että Roomalaiskirjeen kohta, josta tässä kaiketi on kyse, ei puhu erikseen seksuaalivähemmistöistä erityisesti, vaan yleisesti ihmiskunnan tilasta.
Kyllä siinä puhutaan seksuaalivähemmistöistä siinä mielessä, että homoseksuaaliset aktit mainitaan (jokseenkin yksiselitteisesti). Puhe on ihmiskunnan tilasta, joka on syntiinlankeemuksen jäljiltä kurja. Tästä kurjuudesta Paavali mainitsee joitakin esimerkkejä, kuten epäjumalankuvien palvonnan ja homoseksuaaliset teot. @LouisCipher on siis oikeassa sanoessaan Paavalin opetusta selväksi.
Pelko kertoo monesti enemmän pelkääjästä. Ei mitään negatiivista, vaan sitä miten hän on oma itsensä tuollaisina hetkinä. Jos minä sanoisin että minua pelottaa mennä homopapin messuun, niin mitähän siihen sanottaisiin.