Ja sitten päätit liittyä Katoliseen kirkkoon? Öh?
Olisit lukenut tarkemmin, miten Anskutin perusteli.
Eli jollakin tavoin ehdollista, pitää suorittaa jotakin.
Tämä on sinänsä johdonmukaista. Ilmeisesti samalla myös oppi yleensä on prioriteettilistalla matalammalla, koska yksilö voi pysyä mielestään vääräoppisessa kirkossa, jotta ei jäisi yksin.
Minä en kyllä mitenkään ymmärrä miten se, että kristityllä tulisi olla seurakuntayhteys olisi jotenkin suorittamista. Ei usko ole mikään päänsisäinen filosofia tai aate, jota hellitään vain omassa päässä, vaan usko synnyttää kristillistä elämää, heikommin tai vahvemmin. Ja jotta usko pysyisi hengissä niin onhan sitä syytä vaalia niillä välineillä, joita Jumala on meille antanut. Jos nyt puhutaan erityisesti jumalanpalvelusyhteydestä, niin otetaan ensin Heprealaiskirjeen sanat: Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan. (Hepr. 10:25)
Augsburgin tunnustuksesta: V Kirkon virka
Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidän Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta (Gal. 3:14) saisimme luvatun Hengen (Gal. 3). Jos siis tämä usko saadaan sanaa kuulemalla (toki myös lukemalla) ja sakramenttien kautta, joiden toimittamista varten on asetettu pappisvirka, niin voisi olettaa, että silloin paras tapa tämän uskon ylläpitämiseen on pysyminen niiden välineiden yhteydessä, jotka sen uskon saavat aikaankin. Usko voi ehkä pysyä elossa ilman niitäkin, mutta miksi pelata sellaista uhkapeliä, kun Jumala on meille antanut nämä lahjansa yhteisessä jumalanpalveluksessa?
Vielä Iso katekismuksesta, tämäkin liittyy jumalanpalveluksessa käymisen tarpeellisuuteen, sillä siinä käsitellään ehtoollista (pitkä lainaus, korostan tärkeimmät):
Niiden, jotka tahtovat olla kristittyjä, on toisin sanoen valmistauduttava ottamaan ehtoollisen suuriarvoinen sakramentti vastaan usein. Näemmehän ihmisten suhtautuvan asiaan leväperäisesti ja laiskasti. Evankeliumin kuulijoiden joukossa on runsaasti niitä, jotka ovat paavin käskyjen pakkopelistä vapaaksi päästyämme antaneet vuoden, kaksi, kolme tai vieläpä useamman kulua ilman ehtoollisella käyntiä. He kai kuvittelevat olevansa niin vahvoja kristittyjä, etteivät sitä tarvitse. Toiset antavat meidän opetuksemme estää ja pelottaa itsensä pois ehtoolliselta: kenenkään ei muka pidä mennä ehtoollispöytään, ellei tuntuva nälkä ja jano häntä sinne aja. Muutamat taas väittävät, että ehtoollisella käyminen on vapaasti harkittavissa eikä mikään välttämättömyys. Heille riittää usko ilman sitäkin. Suurimmasta osasta tulee tällä tavoin täysin piittaamattomia, niin että he viimein halveksivat sekä ehtoollista että Jumalan sanaa.
Olemme kyllä opettaneet ja pidämme siitä kiinni, ettei ketään saa missään tapauksessa pakolla ajaa ehtoolliselle, siitähän alkaisi taas uusi sielujen murhaaminen. Mutta jokaisen on kuitenkin tiedettävä, ettei noin pitkään ehtoollista väistäviä ja vältteleviä ihmisiä voi pitää kristittyinä. Kristus ei näet ole asettanut ehtoollista sitä varten, että sitä esitettäisiin näytelmänä, vaan hän on käskenyt omiensa sitä syödä ja juoda ja tällä tavoin muistaa häntä.
Näin asia on. Oikeat kristityt pitävät ehtoollista suuressa arvossa. Itse heidän on määrä itseään kannustaa ja suorastaan tunkea sitä nauttimaan. Aiomme kuitenkin puhua tästä asiasta vielä jonkin verran. Tarkoituksemme on antaa lisäkannustusta oppimattomille ja heikoille ihmisille, jotka kuitenkin mielellään haluaisivat olla kristittyjä. Heidät on saatava miettimään, mistä syystä ja minkä hädän ajamana heidän on mentävä ehtoolliselle. Kuten ei yleensäkään niin ei myöskään uskoa, rakkautta ja kärsivällisyyttä koskevissa asioissa riitä pelkkä opetus eikä tietojen jakaminen, vaan ihmisiä on sen lisäksi joka päivä kehotettava. Ehtoollisestakin on välttämättä saarnattava, etteivät ihmiset väsyisi eivätkä kyllästyisi. Tiedämmehän me ja tunnemme, miten Perkele jatkuvasti vastustaa ahkeraa ehtoollisella käymistä ja kaikkea muutakin kristillisyyden harjoitusta. Hän pyrkii hätyyttämään ja ajamaan siitä eroon niin monta ihmistä kuin suinkin voi.
Ensinnäkin meillä on selvä teksti, Kristuksen sana: “Tehkää se minun muistokseni.” Tämä sana käskee ja määrää meitä. Se velvoittaa jokaista, joka tahtoo olla kristitty, nauttimaan ehtoollista. Tästä syystä on kaikkien niiden, jotka haluavat olla Kristuksen opetuslapsia - heille hän tässä puhuu - ajateltava näitä sanoja ja pysyttävä niissä. Ehtoollisella ei pidä käydä pakosta, ihmisten painostukseen myöntyen, vaan kuuliaisuudesta Herraa Kristusta kohtaan ja hänelle mieliksi. Mutta jos väität, etteivät hänen sanansa “niin usein kuin sen teette” pakota ketään vaan jättävät ehtoollisella käymisen kunkin vapaasti ratkaistavaksi, niin minulla on kyllä vastaus: Olet oikeassa, mutta ei siinä myöskään sanota, ettei sitä pidä tehdä koskaan. Päinvastoin. Koska sanat ovat juuri tällaiset: “Niin usein kuin te sen teette”, niihin sisältyy ajatus, että ehtoollisella pitää käydä usein. Kristus on lausunut tämän lisäyksen sen vuoksi, että hän jättää sakramentilla käynnin vapaaksi. Sitä ei pidä sitoa, kuten juutalaista pääsiäislampaan nauttimista, mihinkään määrättyyn ajankohtaan. Juutalaisethan saivat syödä sen vain kerran vuodessa ja sen piti tapahtua juuri ensimmäisen kuukauden neljännentoista päivän iltana, ensimmäisen täydenkuun jälkeen. Tätä ajankohtaa ei saanut päivääkään siirtää. Kristus haluaa selvästikin sanoa: “Minä asetan teille pääsiäisjuhlan eli ehtoollisen, joka teidän tulee nauttia usein, ei vain kerran vuodessa ja määrättynä iltana. Kukin tehköön sen milloin ja missä tahtoo tilaisuuden ja tarpeen mukaan. Sitä ei ole sidottu mihinkään määrättyyn paikkaan eikä ajankohtaan.” Näin hän sanoo, mutta paavi on myöhemmin vääristellyt hänen sanansa ja muuttanut ehtoollisen jälleen juutalaiseksi juhlaksi.
Ymmärrät tämän perusteella, ettei ehtoollista ole varaa halveksia. Sellaista valinnanvapautta meille ei ole jätetty. Halveksimisella minä tarkoitan sitä, ettei pitkiin aikoihin mennä ehtoolliselle, vaikka mikään ei estäisikään, eikä sitä edes kaivata. Jos tahdot tuollaista vapautta, niin mene vieläkin pitemmälle. Luovu koko kristillisyydestä, sitten sinun ei tarvitse enää uskoa eikä rukoillakkaan, Kristuksen käskystähän niissäkin on kysymys. Mutta jos tahdot olla kristitty, sinun on pidettävä tämä käsky kunniassa ja aina sopivan hetken tullen sitä noudatettava. Käskyn on näet määrä saada sinut yhä uudelleen liikkeelle tutkimaan itseäsi sekä kyselemään mielessäsi: “Mikä ihmeen kristitty minä olen? Jos olisin oikea kristitty, pitäisihän minun edes vähän kaivata sitä, mitä Herrani on käskenyt minun tehdä.” Tämä ehtoollisen vierastaminen paljastaa todellakin erittäin selvästi, millaisia kristittyjä me olemme paavin vallan alaisina olleet. Pelkästä pakosta olemme käyneet sitä nauttimaan. Kaikkia ajoi silloin ehtoolliselle ihmiskäskyn herättämä pelko, halua ei siihen ole ollut eikä rakkautta, ei myöskään mitään kunnioitusta Kristuksen käskyä kohtaan. Me taas emme pakota emmekä vaadi ketään. Meitä palvellakseen tai miellyttääkseen ei myöskään kukaan saa ehtoolliselle mennä. Vain sen on sinua kannustettava ja sisäisesti pakotettava, että Kristus sitä tahtoo ja että se on hänelle mieliksi. Kenenkään ihmisen älä salli pakottaa sinua uskoon äläkä mihinkään hyvään tekoon. Mekin ainoastaan opetamme ja kehotamme sinua tekemään sen, mitä sinun pitää tehdä itsesi tähden, ei meidän tähtemme. Kristus sinua kutsuu ja kannustaa. Jos halveksit sitä, itse myös siitä vastaat.
Eli jos se, että kristityn tulisi käydä jumalanpalveluksessa uskonsa säilymisen turvaamiseksi on suorittamista ja pelastuksen tekemistä ehdolliseksi, niin silloin itse Lutherkin opettaisi tekojen oppia. Ei tehdä luterilaisuudesta mitään itsensä ja kristinuskon irvikuvaa, jookos?
4 tykkäystä
Hajatelmia…
Kirkkoasioista vastaava ministeri Saarikon mukaan:”Päivi Räsänen on yksittäinen kirkon jäsen. Hänellä on oikeus mielipiteisiinsä, mutta kirkko on enemmän kuin yksittäisten jäsenten mielipiteet tai yksittäiset arvokysymykset, Saarikko toteaa.”*
Suuntaussensitiivistä teologiaa vierastavat ovat siis yksittäistapauksia, siinä missä sitä kannattavat, edustavat kirkko-yhteisöä ja sen arvopohjaa. Näin tästä päättelen.
Väittäisin ministeri Saarikon tässä nyt ottaneet itselleen sellaista luterilaisen kirkon oppia ja järjestystä koskevaa määrittely-auktoriteettia, joka ei hänelle kuuluu. Vai mites tämä nyt oikein menee? Kuka teistä vain tietää, selventäköön mijulle!
Nyt kehottaisi kansanedustaja Räsästä vastaamaan kirkkoasioista vastaavalle ministerille, että hänen mielipiteensä on myös yksittäisen kirkon jäsenen esittämä mielipide, koska kirkko on enemmän kuin yksittäisten jäsenten mielipiteet tai yksittäiset arvokysymykset.
“Kirkon pitää olla siellä missä ihmisetkin ovat” (YLE)
Tämäkö on siis kirkon piispojen, pappien ja teologien missio aina lähtökohtaisesti -ja ihan Raamatun ja Tunnustuskirjojen mukaan?
Vai olla aina siellä missä ihmiset (ovatpa tai eivät kirkon jäseniä) vain kokoontuvat yhteen erinäisten poliittisten, uskonnollisten jne. ideologioiden yhdistäminä? Luterilaisen kirkon oppi ei siis aseta minkäänlaisia teologisia tms. kriteereitä, sille mihin sen edustajien tulee/ ei tule virallisesti osallistua?
1 tykkäys
Aika pitkälti. Siksi koko vanhurskauttamiskiista on melko turhaa hiuksenhalkomista.
1 tykkäys
Jos luet Raamattua, niin kyllä se siellä aika selväksi tulee, että usko on kollektiivinen asia. Lahjat annetaan seurakunnalle, eivätkä hyödytä yksilöitä, vaan muita. Joku opettaa, toinen rukoilee sairaiden puolesta, kolmas palvelee. Kaikki lahjat on suunnattu muille kuin sille, joka sen lahjan on saanut. Myös uskon lahja on annettu seurakunnalle. Ja sitä voimme saada toisiltamme. En minä aina koe omaa uskoani kovin vahvaksi, enkä osaa aina rukoilla. Siksi on mieletön lahja, että minulla on sisaria Kristuksessa, joille voin laittaa rukouspyynnön sähköpostiin milloin tahansa kun sitä tarvitsen, ja tiedän, että joillain meistä riittää uskoa rukoilla. Ja minä rukoilen näiden toisten puolesta.
Seurakunta ei ole teko vaan lahja, kuten myös usko. Ja se on osa sitä uskon lahjaa. Toki ihminen voi syystä tai toisesta joutua elämään tilanteessa, missä seurakuntayhteyden saaminen ei ole niin helppoa. Mutta luulen, että niissä oloissa se pienikin yhteys yksittäisten kristittyjen välillä on sitten sitäkin suurempi lahja.
6 tykkäystä
Seuraava kommentti sanoittaa hyvin sen, miten minäkin tästä kirkon Pride-touhusta ajattelen:
"Antti Hämäläinen
Kansanedustaja Laukkanen puhuu asiaa. Erityisen hyvä on huomio tämän Priden muuttumisesta jonkunlaiseksi pakonomaiseksi mukana-olo näytökseksi joka todistaa osallistujan ja taustayhteisön suvitsevaisuudesta ja muista hyvistä arvoista. Aivan oikein, voivatko suuret yritykset nyt kirkko mukaanlukien osallistua kaikkien jäsentensä nimissä? Tässä koko kuviossa on kyllä aika ikävä sivumaku…."
5 tykkäystä
Eduskunnan pitäisi tehdä sisäinen selvitys, jossa puhutaan ihan henkilöiden nimillä ketkä mokasivat ja miten lainsäädännön laatimisessa. Selvityksen perusteella pitäisi suorittaa muutostoimia, jotka estävät jatkossa sen, että virkamiehet lainsäädännön kirjoittajina vievät eduskunnalta sen paikan.
Ei tule tietenkään tapahtumaan. Surullisena täytyy vaan seurata kaikkien instituutioiden rappiota.
Asetetaanko tässä vanhurskauttavan uskon tilalle seurakuntayhteys, katumus jne… Luterilaiset opettavat usko yksin pelastaa, ei teot. Tekoja ei siis tarvita. Ei mitään ulkonaisia tekoja. Jos sanotaan usko yksin, siihen ei saa lisätä mitään. Vai pitääkö vanhurskauttavan uskon suorittaakin ulkonaisia tekoja, jumalanpalveluksia, jne…
Palaten ketjun otsikon aiheeseen, Kotimaa24 kertoo:.
" Kirkkohallituksen kansliapäällikkönä toimiva kirkkoneuvos Pekka Huokuna täsmentää Kotimaa24 :lle lähettämässään kirjoituksessa, että Kirkkohallituksen johtoryhmän toukokuun lopussa tekemä päätös oli tapauskohtainen.
– Kyseessä ei ole Kirkkohallituksen saati koko evankelis-luterilaisen kirkon avoin valtakirja tukea kaikkea, mitä tapahtuman taustajärjestöt ajavat. Kirkkohallitus ei linjaa kirkon opillisia kantoja. Se seuraa kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen virallista linjausta kirkon avioliittokäsityksestä ja myös siitä, että kirkon ja seurakuntien toiminta on avointa kaikille."
Hieman samanlaista selittelyä kuin jos (koko) kirkon edustajat marssisivat natsilippujen alla natsien seurassa, mutta selittelisi, ettei kansallissosialismi kuitenkaan ole kirkon virallinen oppi. Me vaan halutaan olla kaikkien kanssa !
7 tykkäystä
Missäs muissa kirkon ulkopuolisissa tapahtumissa kirkko on vastaavassa tukijan roolissa?
Jonkin aikaa Googlettamalla ainoa mitä löysin on partio. Partion kanssa yhteistyö onkin luontevaa, koska partion arvopohjaan kuuluu uskonto.
2 tykkäystä
Olen aika pitkälle samaa mieltä tuosta. Mutta käytäntö - mm. USA:ssa - on osoittanut että yksittäiset hiippakunnat tai jopa yksittäiset seurakunnat voivat ns. haistattaa pitkät piispojen, kardinaalien tai jopa Paavin linjauksille ja toimia ihan niinkuin itse parhaaksi näkevät. USA:ssa eräs Jesuiittojen ylläpitämä Katolinen koulu kieltäytyi paikallisen piispan ojennuksesta ja jatkoi avoimesti homon ja LGBT agendaa esillä pitävän opettajan työsuhdetta. Piispa sitten päätti että koulu ei saa enää käyttää “Katolinen” -määritettä. Koulun johto ei tästäkään ottanut ojentuakseen vaan tekivät asiasta valituksen siviilioikeuteen. Oikeus sitten aikanaan tulee linjaamaan kuinka paljon piispan ohjeistuksilla on painoarvoa vai onko lainkaan.
1 tykkäys
[quote=“Uskonsoturi, post:115, topic:3530, full:true”]
Partion kanssa yhteistyö onkin luontevaa, koska partion arvopohjaan kuuluu uskonto. [/quote]
No jaa. Lähinnä se arvopohja on olemassa paperilla - käytännössä sitä ei juurikaan huomannut. Joissakin seurakunnissa nuoriso-ohjus vastaa myös partiotyöstä, jossain toisaalla taas partiotoimintaa pyörittää ihan srk:sta erillinen ry eikä se “arvopohja” näy yhtään missään.
1 tykkäys
Tuo nyt kyllä ei ollut ihan vain piispan päätös, vaan kirkkolakiin perustuva juttu. Katolinen(R) -nimi kuuluu vain paikallisen piispan kaitsennassa oleville instituutioille.
Eilen kerrottiin että "Jesuits to appeal Archbishops’s removal of Catholic label from school after rehiring the gay “married” teacher.
Valitusta ei kuitenkaan sittenkään ilmeisesti osoitettu mihinkään piirikunnan tai liittovaltion oikeusistuimeen vaan lähinnä kirkolliselle viranomaiselle - ja tarvittaessa aina Vatikaaniin asti.
Lainauksiin olisi hyvä aina liittää lähde. Tässä tapauksessa se taitaa olla tämä Life Siten uutisjuttu? https://www.lifesitenews.com/news/jesuits-to-appeal-abp.s-removal-of-catholic-label-from-school-after-rehiring-gay-married-teacher
Valitus on tosiaan mennyt arkkipiispalle ja menee sitten tarvittaessa Vatikaaniin. Kysymys on siitä, onko piispalla valtuuksia puuttua sääntökunnan ylläpitämän koulun nimeen, koulu kun on jesuiittojen, ei hiippakunnan hallinnassa. Sikäli ihan perinteisen oloista vääntöä siitä, miten kirkon sisäiset jurisdiktiot menee.
Tässä on vielä kanonisen oikeuden asiantuntijan selostus aiheesta.
1 tykkäys