Ev.lut. kirkon ekskommunikaatiot

Yksi propagandistinen kirkon rappioteoria poistettu ja käyttäjälle annettu wirallinen varoitus. Muistetaan nyt edes jollain tasolla foorumin agenda.

Tein virheen, ja pyydän sitä julkisesti anteeksi sekä painan mieleeni foorumin agendan.

2 tykkäystä

Selvä, luterilaisesta kirkosta ei siis voi erottaa ketään, ei edes silloin, jos joku kieltää Jumalan, syyllistyy raskaisiin synteihin tmv. Mitä mieltä te olette, pitäisikö tällainen mahdollisuus kuitenkin olla olemassa? Olisitteko itse valmiita erottamaan ihmisiä kirkosta?

Minulle on viime päivinä tullut tällaiseen toimintaan hinkua. Kaipaan aikoja, jolloin jumalanpalveluksesta pois jäämisestä sai kolme markkaa sakkoa. Pitäisikö ottaa nykykäytännöksi? Kirkollisveroon pieni lisäys, jos ei saarnapenkki kulu?

No, mielessäni on ollut pikemminkin seuraavanlainen skenaario: kotikirje tai yleinen ilmoitus siitä, mitä on olla kristitty, mitä 3. käsky tarkoittaa sekä siitä, että seurakunnassa on nyt uusi linjaus: kaikkien niiden jäsenten jäsenyys lakkaa, jotka eivät käy tulevan vuoden aikana kertaakaan kirkossa. Mitä mieltä olette, olisiko hyvä käytäntö? Tässä ei siis olisi mitään häpeäpenkkejä tai miekanheilutteluja, vain tiukemmat ehdot jäsenyydelle. Onko tässä skenaariossa ja suunnitelmassa oikeastaan mitään heikkoa kohtaa? Vahvuudet sen sijaan ovat kiistattomat, sillä tämä käytäntö hyökkäisi kirkkomme kahta pääperkelettä vastaan - mammonaa ja antinomismia.

Ei olisi hyvä käytänne.

1 tykkäys

Ei niin. Miten silloin esim. ne jotka eivät pääse kirkkoon vaikkapa terveydellisistä syistä, tai ne jotka käyvät muun kuin paikallisseurakunnan messussa? Lasketaanko osallistuminen kirkolliseen toimitukseen, vaikkapa hautajaisiin? Poikkeuksien käsittely vaatisi hirveän byrokratian. En myöskään muuten tykkää siitä ajatuksesta, että kristittynä olemiselle asetettaisiin kynnyksiä ja ehtoja. Sellainen helposti vain karkottaisi ihmisiä kauemmas kirkosta ja Jumalasta.

No en kyllä ihan tuolle linjalle menisi.

Viron ev.lut. kirkossa on tavallaan kahdenlaisia jäseniä.

Tai kolmen, jos lapset lasketaan omaksi “lajikseen” - ja toisaalta ehkä lasten kanssa samaan kategoriaan voisi laskea konfirmoimattomat aikuisetkin.

Eli 1. Kastetut, rippikoulu käymättä ja/tai konfirmaatio puuttuu. Ovat jäseniä, mutta ei “oikeuksia”.
2. Kastetut, rippikoulun käyneet, konfirmoidut, mutta eivät maksa jäsenmaksua ja/tai käy vähintään kerran vuodessa ehtoollisella. “Oikeudet”: saa osallistua ehtoolliselle, voi toimia kummina, voidaan vihkiä kirkossa avioliittoon.
3. Kastetut, rippikoulun käyneet, konfirmoidut, maksavat jäsenmaksun ja käyvät vähintään kerran vuodessa ehtoollisella. Edellisten lisäksi saavat äänestää srkn vaaleissa sekä asettua ehdokkaaksi.

Ts. äänestysoikeus srkn vaaleissa ja mahdollisuus asettua ehdolle seurakunnan päättäviin elimiin vaatii edes jonkinlaista osallistumista seurakunnan elämään, vaikka ehtoollisella käynti kerran vuodessa ei kovin paljon olekaan.

No, kun ottaa huomioon Suomen erittäin pienen äänestysprosentin kirkollisissa vaaleissa, niin en tiedä, vaikuttaisiko sama sääntö mitään.

Miksi ei? Pelkäätkö sinäkin lohikäärmeitä?

Poikkeustapaukset huomioitaisiin. Ja nämähän olisivat hyvin marginaalinen juttu. Ei kai nyt hyvää ideaa voi tällaisen takia torpata. Papit käyvät toimittamassa kotiehtoollisia jne.

Jos ei tahdo käydä omassa seurakunnassa, jäsenyys lakkaisi.

Ei vaatisi, rasti vain ruutuun kerran vuodessa. Ottakaamme myös huomioon asian jännyys. Minusta ainakin on jännittävää tiirata sakastin oven ovisilmästä tuleeko väkeä kirkkoon ja ilahduttavaa rastittaa riparikäyntejä.

Eikö tämä juuri ole sitä antinomismia parhaimmillaan, siis pahimmillaan? Vai väitätkö, että sitä voi olla kristitty ilman, että käy seurakunnassa, rukoilee, rakastaa lähimmäistään? Miten yksi kirkkokäynti tätä paljoa muuttaisi? Unless…

Sitä paitsi, eihän tässä puhuttu siitä, että julistettaisiin ihmisiä pakanoiksi, vaan siitä, että asetetaan ehto jäsenyydelle. Aina voisi liittyä takaisin - tai etsiä seurakunnan, jossa arvostetaan ihmisiä, jotka maksavat veroja, mutta eivät käy seurakunnan tilaisuuksissa. Niin… minä en sitten vissiin arvosta. Sanoisin, että arvostan yhteisvastuullista auttamista, mutta nykykäytännössä on myös sellainen nyanssi, että jos veronmaksajat tietäisivät, mitä heidän rahoillaan tehtäisiin, he ehkä lakkaisivat maksamasta, ainakin osa.

Väitätkö siis, että nykyinen kirkkokansa voisi olla vielä jotenkin kauempana kirkosta ja Jumalasta kuin mitä se nyt on? Mietin itsekin jotain tällaista. Että kirjeen vastaanottaja suuttuu ilmoituksesta ja huutaa että hän ei kyllä ainakaan mene kirkkoon. No, eipä hän käynyt siellä ennenkään, joten miten tämä pahentaisi mitään? Tilanne olisi oikeastaan parempi entistä, sillä olisihan viha seurakuntaa kohtaan jo jotain, suhde, ja sellaisena enemmän kuin nykyinen EVVK.

Tästä olen kyllä eri mieltä, vaikka ymmärränkin pointtisi ja tiedän tämän ajattelutavan - että negatiivisuus olisi parempi kuin välinpitämättömyys. En silti vakuutu. Kun ihminen haluaa pysyä kirkon jäsenenä, hän on silloin lähempänä kirkkoa ja Jumalaa kuin jos sitä ohuttakaan yhteyttä ei enää ole. Lisäksi näille ohuesti kirkkoon linkittyville ihmisille kaikkein tärkein pointti saada menemään läpi olisi se, että kristinuskossa on kyse armosta, ei sääntöjen noudattamisesta. Ehtoollispakko jäsenyyden ehtona voisi asioihin huonosti perehtyneelle vahvistaa sitä ajatusta, että kristinusko on suorittamista ja vaatimusten täyttämistä. Tämä ajatus veisi kauemmas Jumalasta ja huonontaisi näiden ihmisten tilannetta.

Antinomismi on toki väärää oppia, mutta mielestäni antinomismia on lähinnä se, jos jo uskossa oleville ja Jumalan yhteydessä eläville ei saarnata mitään siitä, miten kristityn tulisi elää. Ensin on armo, sen seurauksena vasta elämäntapa-asiat. Vaatimusten esittäminen kirkosta vieraantuneille antinomismin pelossa lähestyy asioita väärästä päästä.

1 tykkäys

Tämä etäisyys-läheisyys -pointti on minusta olellinen, sillä meidänhän tulee toimia niin, että ihmiset voisivat päästä Jumalan yhteyteen. Minä kuitenkin väitän päinvastoin, että ko. ihminen on kauempana kirkosta ja Jumalasta tuossa tapauksessasi, ei lähempänä. On siis parempi vihata oikeaa kirkkoa kuin rakastaa väärää kirkkoa. Eikä siitä, kumpi kirkko kutsuu paremmin Jumalan yhteyteen liene kenelläkään epäselvyyttä.

Ehtoni on lakia, joka patistaa evankeliumin kuuloon.

Edelleen, menetys olisi olematon verrattuna nykytilanteeseen. Pointtini on myös se, että kristinusko on vaatimusten täyttämistä. Minusta kristitty menee pelkästä ilosta jumalanpalvelukseen. Jos näin ei jostain syystä olisikaan, on huomattavasti paljon parempi mennä sinne lain pakottamana kuin olla menemättä ollenkaan. Ehkä treenin jälkeen tulee kuitenkin sellainen fiilis, että kannatti lähteä.

Nykytilanne on sellainen, että pappi julistaa synninpäästön 1-2% seurakuntalaisista jokaisena sunnuntaina, kun taas 98% seurakuntalaisista on poissa. Tämä sama kourallinen mummoja tulee toistuvasti kirkkoon kuulemaan, että he ovat syntisiä ja sitten he saavat synninpäästön… Tällaisen todellisuuden valossa ei minun ehdotukseni tunnu kovin absurdilta…

Siksi, että en halua erottaa ihmisiä kirkosta vaan haluan että he liittyvät siihen. Jäsen, joka ei ole aktiivisessa tilassa, on toki “ongelma”.Mutta samalla hän on ihminen kuin sinäkin, kastettu ja liitetty samaan Kristus-ruumiiseen. Tai oksa puussamme, toisella kuvalla ilmaisten.

On tehtävä muutoksia suhtautumisessa siihen miten seurakunnan palkatut ja palkkattomat aktiiviset viestivät passiivisille jäsenille, tai ei-jäsenille tai jopa ei-kristityille. Nämä kaikki ryhmät ovat missionäärisen kirkon “kadonneita lampaita”.
En näe, miten oikea muutos sisältäisi mitään pakottamista. Kyse on enemmän meidän sisäpiirissä olevien avartumisesta ja heräämisestä todellisuuteen. Rukouksesta kaikki lähtee.

Vaikka olen kirjoittanut messun oleellisuudesta uskon säilymisessä esim. Hepr.kirjeen nojalla, ajattelen myös että emme voi ihmisinä rajata uskoa ja Jumalan etsintää. Eri syistä myös kastetuissa jäsenissä on niitä, jotka hapuilevallakin uskolla roikkuvat kirkkolaivassa. Miksi katkaista pelastusköysi putoamisvaarassa olevalta?
Tuo voi vaikuttaa ristiriitaiselta. Mutta pidän messuun ja aktiivisuuteen kutsumista edelleen oleellisena. Pitäisi vain oikeasti kutsua ja viestimme ulospäin tulisi olla kirkas, “täynnä armoa ja totuutta”. Joka ainoa kontakti voi olla ratkaiseva hetki kun aktiivi hipaisee passiivia. Ei aggressiivisella käännyttämisellä vaan rukoillen ja rakkaudella. Tarkemmat muotoilut riippuvat siitä, kuka kenelle ja missä. Perinteinen tai uudempi tyyli, sanoman ydin on tärkeämpi kuin ulkonainen asu.

Mammona…
Mahdatko oikeasti uskoa että kirkon väärä suhde omaisuuteen muuttuisi erottamisten avulla? Ihmiset jäävät ihan itse ulos, sijoittavat omat eurot muuhun. Kirkko joutuu ennen pitkää ja jo nyt tarkistamaan rahan käyttöään. Tähän rikkaan kirkon kuplaan pitäisi silti suhtautua äänekkäämmällä protestoinnilla. Samalla pitää muistaa että on paljon köyhiäkin seurakuntia.

2 tykkäystä

Kultaakin kalliimpia ovat.
Aktiiviset evästettävä hyvin. Enemmän toki ulospäin ajatusta oltava.

Rukous ja rakkaus. Nämä leviävät kirkosta mummojen, pappojen, kerholaisten, isosten jne kautta.

Ne, jotka tulevat ja ovat, eivät saisi lähteä vain tullakseen ja ollakseen taas. Onko sanomassa jotain joka saisi suolan ja valon tuottamaan uutta elämää?

Ah, hyvin vastattu tortoise, kuten Anskutinkin, mutta ilman flirttailua antinomismin kanssa.

Vaan otetaanpa löysät pois: Enhän minä ollut kenenkään ihmisyyttä kieltämässä, en uskoakaan tai rajaamassa Jumalan etsintää. Enkä pidä ehdotustani aggressiivisena. Olisiko ehdotuksessani kyse erottamisesta, pakottamisesta ja köyden katkaisemisesta? Erottamisesta ehkä, ehdon eli osallistumattomuuden perusteella, tuskin noista muista. Samalla logiikalla voisi kastetta pitää pakkona, kun muuten ei päästetä seurakunnan jäseneksi.

Asenteesi kuitenkin paljastaa, ilmeisesti, ehdotukseni pöljyyden: miten ihmeessä tällainen ilmoitus ja kirje voisi olla parempi kuin se, että laitetaan kutsuva ja osallistuva preivi tuuttiin - tai vielä parempi, aktiiviseurakuntalainen koputtamaan passiivisen ovelle? Tai toisin sanoen, miten ihmeessä se olisi parempi, että meillä olisi suuri joukko kirkkoon kuulumattomia passiivisia kuin se, että meillä on suuri joukko kirkkoon kuuluvia passiivisia?

Noh, näiden vaihtoehtojen ei tarvitsisi sulkea toisiaan pois. Minulla ei vain taida olla uskoa tällaisiin eksyneiden lampaiden etsimistalkoisiin.

Ehdotuksessanihan on kyse oikeastaan systemaattisesta kansankirkon hajottamisesta. Jos tällainen toteutettaisiin niin kaipa vuoden aikana tai sen jälkeen, kenties jo vuoden alussa, protestina, suuri osa, ellei jopa yli puolet seurakuntalaisista eroaisi yksin tein. Sen myötä viroista ja tiloista pitäisi luopua kiihtyvään tahtiin. Vai mitähän tapahtuisi? Mutta kyllä siinä olisi vähintään myös hyvääkin seurausta, sillä nythän me viranhaltijat teemme töitämme seurakunnissa lähinnä rahan takia. Mammona pitää pyörät pyörimässä, myös “köyhissä” seurakunnissa. Kun lisättäisiin ripaus lakia (jota kristityn tulisi rakastaa) voisi käydä ilmi, että kirkkomme ja seurakuntamme ei olekaan eikä ole ollutkaan todellinen kristitty kirkko vaan laitos, joka leikkii kristinuskoa ja toimii jonkinlaisena hyväntekeväisyys- ja virkistyslaitoksena vastineeksi verotuloista.

Toinen tapa puhdistaa temppeli olisi tehdä jotain, mikä saisi osan seurakuntalaisista eroamaan kirkosta itse. Jos esimerkiksi piispat ja kirkkoherrat puhuisivat julkisuudessa siitä, että ilman uskoa Jeesukseen joutuu helvettiin. Siitä voisi seurata katastrofi - siis kirkolle, tuskin taivaalle, sillä siellähän iloitaan, jos joku uskoo tällaisen sanan ja kääntyy. Kristityn elämään kuuluvan vainon yksi muoto voisi minusta olla se, että ihmiset eroavat kirkosta, johon vainotut kuuluvat.

Ehdottamasti. Silti absurdius vallitsee: Hilma-mummo saa 77 kertaisen synninpäästön synneilleen, samalla kun seurakuntaan kuuluvat avionrikkoja, epäjumalanpalvelija ja varas kulkevat kirkon ohi. Oikeastaan seurakunnissahan vallitsee nyt jonkinlainen sijaiskärsijän ja syntipukin roolitus: Hilma-mummo menee kirkkoon ottamaan synninpäästön kaikkien paikallisten puolesta. Vaan pian ei Hilmaakaan enää ole, eikä ketään, joka tulisi sunnuntaiaamuna kirkkoon. Ei siis liioin ketään, joka surisi jos toiminta ajettaisiin alas.

Tulla ja lähteä mistä? Viesteissäsi on vähän turhan vahva raja seurakuntien tilaisuuksien ja muun elämisen välillä. Kyllähän kristityt elävät uskoaan todeksi arjessa, kodeissa ja työpaikoillaan. Minun ehdotuksessani seurakunnassa olisi yksinkertaisesti mahdotonta olla passiivinen. Joko olisit aktiivinen, tai et olisi jäsen ollenkaan. Tai toisin sanoen, joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä. Ja ei, en näe nykyisten kultapossukerhojemme rahoittamista kovinkaan suurena tai järkevänä korrenkantamisena…

Kiitos viestistä.
Minulla ei riitä nyt energiaa vastata niihin moniin kohtiin, joissa olisi aihetta lisäpohdintaan.

Vaikuttaa siltä, että uskot kovin vähän evl-kirkon nykytilan voivan palvella Jumalan tahtoa. En minäkään vannoutunut (ent.) kansankirkon fani ole. Tuntemukset vaihtelevat…
Kyllä minulla silti myös palkan lisäksi motivaatiota toimia seurakunnassa on. Olen aiemmin tehnyt muuta työtä, ja palkattomasti toiminut sekä seurakunnan että herätysliikkeen musiikkihommissa.

Ajattelen, että Jumalan sana ja Pyhä Henki on ihmistä viisaampi. Hän voi synnyttää ja pitää yllä elämää sielläkin missä me näemme vain kovaa maata.

Sen verran tulen vastaan että aktiivisuusehto voisi koskea luottamushenkilöitä. Osa heistä käy messussa ja on suuri ilo se. Osa taas tuntuu olevan kiinnostunut lähinnä vaikuttamisesta, ei kirkon elämän ytimestä. Messuvelvoite olisi paikallaan, ja muutenkin olisi hyvä että päättäjät ja vaikuttajat saisivat tuntumaa eri kanaviin joiden kautta Kristus koskettaa seurakuntalaisia. Toki oma haluni puolustaa etäämmällä pysytteleviä, ehkä hapuilevia kristittyjä, voidaan liittää siihen että messussa käymättömät luottamushenkilöt edustaisivat juuri niitä ihmisiä. Mutta ei olisi huono ehto sittenkään.

Lopulta erottamiset ovat turhaa spekulointia. Ei sellaista tehdä.
Ihmiset eroavat ja jättävät lapset kastamatta, hieman eri syistä. Lopputulos on sama: kirkko pienenee.

Strategia tavoittavan työn suhteen on ajankohtainen tavoite. Erityisesti lasten ja perheiden sekä opiskelijoiden kohtaamiseen etsitään keinoja meilläkin juuri nyt. Vanhat mallit ovat vaikeuksissa. Vielä on mahdollisuutta uuteen, uskonnonvastaisuuden vahvistuessa yhteiskunnassa on pakko tarkistaa mihin satsaamme.

1 tykkäys

Yllä mainitsemissasi tapauksissa erottaminen voisi olla kyllä paikallaan. Sitä ennen ehkä nuhtelu tai puhuttelu, jolloin tosin seurakuntalainen luultavasti itsekin päättäisi lähteä. Mutta vain ylläolevista asioista.

Tällaista en kaipaa. On jokaisen oma asia käykö kirkossa, vai seuraako muualta tai tekeekö sillä aikaa jotain muuta. Ensinnäkin jumalanpalvelukset ovat nykyään tavattoman tasottomia. Ei voida pakottaa mihin tahansa messuun, ei oman seurakunnan, eikä muuallekaan. Kotiseurakunta kylläkin pitäisi voida valita muun kuin asuinosoitteen perusteella.

Millä ensinnäkään seuraat kuka käy kirkossa, kun seurakuntia, joissa käydä, on paljon ja muita kirkollisia sekä hengellisiä tilaisuuksia. Läsnä, etänä, netissä, radiossa, tallenteina.

On vaikka kuinka paljon. Ihmettelen että edes tällaisia vakavissasi ehdottelet. Surkeinta tässä olisi se, että olisi sidottu yhteen kirkkoon tai seurakuntaan, yhteen tai muutamaan pastoriin, joiden taso on nykyään mitä on. Itse ainakin joudun hyvin paljon valikoimaan mihin yleensäkään pystyy menemään. Jos olisi kunnollinen yhteisö tai seurakunta, jossa käydä, niin käyminen hoituu kyllä ihan vapaaehtoisestikin riittävän usein. Suorastaan palavasta halusta päästä kuulemaan sanaa. Ja näin minulla onkin. Pari yhteisöä missä käydä ja muutamia seurakuntia, oma mukaanluettuna. Tiettyihin paikkoihin en menisi edes kirveelläkään pakotettuna.

1 tykkäys

Näkyvää kirkkoa voi pitää pelkkänä rakennustelineenä, jonka varassa rakennetaan varsinaista rakennusta, joka on uskova seurakunta. Minä kannattaisin uskovana sitä, ettei eroteta ihmisiä, jotka haluavat kuulua kirkkoon, vaikka eivät koskaan kirkossa kävisi. Mitä enemmän on resursseja, sitä paremmat ovat mahdollisuudet tavoittaa ihmisiä. Pieni “tosiuskovien” pulju ei tavoita juuri ketään, mutta jokaisessa kylässä näkyvä ja toimiva kirkko on hyvä olla tarjolla niille, jotka haluavat sitä käyttää rakennuksekseen hengellisessä mielessä, pelkästään muodon tai perinnäisten tapojen vuoksi tai jostain muusta syystä.

3 tykkäystä

Mammonaa ei kirkossamme ole kohta edes palkkoihin. Pääkaupunkiseudulla jäsenyysprosentti on useissa seurakunnissa jo alle 50 %, kirkko kamppailee taloudellisen tilanteensa vuoksi ja väkeä on jouduttu vähentämään. Omaisuutta on tietysti kiinni kiinteistöissä, mutta niiden ylläpitäminen maksaa paljon. Vanhoja rakennuksia pitää lisäksi kunnostaa tai sitten luopua kokonaan niistä. Rahapula on aito.

Antininomismi kyllä rehottaa ja kirkon hengellinen tila on paikoin surkea. Tietyssä mielessä ymmärrän kantaasi erottaa seurakuntalaisia ja hajottaa koko kirkko turhuutena, johon alennustilaan se on vajonnut. Toistaiseksi kuitenkin mennään vielä tässä. Ehkä se vielä hajoaakin, mitä en toivo, mutta mikä on nykyinen tie, jos parannusta kirkko ei tee.

1 tykkäys

Ah, hyvä! Tämä on kovin kaksijakoista. Esimerkiksi siinä, että minusta kirkkoni ei voi olla palvelematta Jumalan tahtoa (kukapa voisikaan!?). Lisäksi, kyllähän oman seurakunnan fani pitää olla ja uskoa siihen. Missä minun uskoni on? Ehdotuksessani! Minun on helppo uskoa motivaatiotasi. Tunnen itse samoin. Luulenpa, että jokainen ihminen tämän pallon päällä tuntee.

Amen.

Hear hear.

Hienoa! Toisaalta nurinkurista, etsiä nyt omia, pitää aktiivisia passiivisina. Siis lasten ja perheiden pitäisi juuri olla niitä etsijöitä. No, ehkä saatte heidät muuttumaan aktiivisiksi…

Hyvä, jykevää!

Tämä ei ole kristillinen ajatus, Room. 14:7

Totesin jo tähän: rasti ruutuun rippikoulu tyyliin - kotiseurakunnassa.

Ehdotukseni ei kiellä käymästä muualla kuin kotiseurakunnassa, kunhan kävisi siellä kerran vuodessa - vaikka vain tarkistamassa, onko meno yhtä kauheaa kuin ennenkin. Jokaisessa jumalanpalveluksessa luetaan sanaa, lauletaan kelpo virsiä ja rukoillaan. Kovin vaikea pilata. Saarnan aikana voi käydä kävelyllä tai tehdä kriittisiä merkintöjä. Ehtoollinen pätee, jopa meidän kirkossamme.

Amen. Ehdotukseni kutsuu seurakuntalaisia pois näkyvästä kirkosta näkyvään kirkkoon.

Nykyseurakunnat ovat sikäli tosiuskovaisten puljuja, että vain he käyvät seurakunnan tilaisuuksissa. Ehdotukseni on juuri tavoittamisehdotus sekä joukon laajentamisehdotus.

Olen tietoinen. Seurakunnan köyhtyvät, se on fakta. Se on sitten vaikeampi arvioida, ovatko seurakuntamme, tai jotkut niistä, köyhiä. Miten se mitataan? Yksi kriteeri voisi olla vaikka sellainen, että seurakunta on rikas, jos sillä on vähintään yksi työntekijä, joka voi ostaa saamallaan palkallaan viinirypäleitä. Joten… kaikki kirkon seurakunnat ovat rikkaita. Vertailu vapaiden suuntien seurakuntiin on usein raikastuttavaa.

Ja niin edelleen, olisiko ehdotukseni pakottamista (vrt. Luuk. 14:23)? Ehkä jonkinlaista jäsenyyteen (hengellisyyteen) liittyvää eutanasiaa töpseli pois seinästä -käytännöllä? Vaan kristitty on elävä ja mikä elävä kristitty se sellainen on, joka ei käy edes kerran vuodessa kirkossa? Eli pikemminkin ehdotukseni olisi jäsenyyden lakkaamisen toteamista, Jeesuksen sanoin: antakaa kuolleiden haudata kuolleensa".

1 tykkäys

Mitä tämä tarkoittaa?

Sitä, että on ristiriitaista, että kristitty kirkkoon kuuluva on samaan aikaan eksynyt ja löytynyt lammas, passiivinen ja aktiivinen. Tässähän juuri erotellaan ihmisiä: me olemme niitä heränneitä, eläviä aktiivisia, me etsimme niitä nukkuvia ja passiivisia…

Voi olla että en ole terävimmilläni. Flunssaa…

Mut en siis tajua.

Tarkoitukseni oli yksinkertaisesti kertoa mitä seurakunnan työntekijöinä koemme tärkeäksi. Vastavetona tavallaan sinun kurinpitotoiveillesi. Ei niin etteikö juttusi olisi kiinnostava. Realistista tuskin.

Siis sanoakseni tähän väliin, mikä on oikeasti ajankohtaista meillä työssä.

Perheet ja nuoret aikuiset voivat olla jäseniä tai sitten ei.

Viitekehys on uskonnonvastaisuus, yltyvä negatiivisen uskonnon vapauden vaikutus päiväkodeissa, kouluissa ja opinnoissa.

Vanha malli toimii vielä varmaan moniasa seurakunnissa. Kouluihin saa mennä, jopa hartauksia pitää jne.

Mutta yhä enemmän on lapsia ja nuoria joita kristinusko ei kohtaa lainkaan . Vanhemmat ja yhteiskunta katkaisee perinteitä jotka omalta osaltaan ovat luoneet mahdollisuuksia omakohtaisenkin uskon synnylle.

On herättävä kirkossa tähän.