Totta kirjoitat. Minä tosiaan kuulun satunnaisesti tahatonta häiriötä aiheuttavien lajikkeeseen. Aihe on kyllä hankala, mutta kuvittelisin jossain määrin ymmärtäväni molempia osapuolia eli terveitä ja sairaita. Kukaan ei toistaiseksi ole kieltänyt minua tulemasta kirkkoon, mutta tietenkin tunnen huonoa omatuntoa jos/kun olen muille häiriöksi. Tällä hetkellä olen rippi-isän siunauksella päätynyt kompromissiin eli en käy kirkossa joka viikonloppu vaan voimien mukaan. Kirkossa käyminen ja seurakunta ovat kuitenkin minulle erittäin tärkeitä. Koronasta koitui kuitenkin yksi siunaus eli striimatut jumalanpalvelukset 
.
7 tykkäystä
Niinpä…Olin aikoinani töissä Rinnekodissa Espoossa. Laitoksessa toimi oma pappi (Espoon seurakuntien palkkaama), joka piti kehitysvammaisille rippikouluja ja jumalanpalveluksia omassa kappelissa. Jumalanpalvelukset olivat toki tarkoitettu myös alueen työsuhde asuntojen väelle. Ortodoksinen pappi Helsingistä kävi muutaman kerran vuodessa toimittamassa palveluksen ehtoollisineen. Ortodoksinen seurakunta sisar pyöritti kappelissa kerhoa kehitysvammaisille Rinnekodin asukkaille. Arvokasta ja tarpeellista toimintaa!
5 tykkäystä
Totta kai on, eihän täällä kukaan ole sitä kyseenalaistanut, se olisi roimaa yleistystä.
Vaikka siten että ottaa avustajan mukaan, joka arvioi koska ääntely ym. ylittää häiriökynnyksen ja sitten voivat siirtyä toisaalle.
1 tykkäys
No hyvä 
. Ei minulla ollut ajatusta alkaa tästäkään aiheesta riitelemään. Jossain määrin silmiäni pyöritellen vain olen joitakin tämän ketjun kirjoituksia lukenut. Nettikeskustelussa asiat usein muuttuvat kovin mustavalkoisiksi, koska kirjoitetaan nimimerkin takaa eivätkä ilmeet, eleet ja äänenpainot välity lukijalle.
Ilman muuta tämä on hankala aihe joka herättää monenlaisia mielipiteitä. Tietenkin mielipiteitä saa olla. Näkisin kuitenkin, että tärkeä osa seurakunnan elämää on myös se, että opimme elämään yhdessä muiden kristittyjen kanssa vaikka he olisivatkin välillä ärsyttäviä. Siis vähän samaan tapaan kuin perheessä. Hiomme toinen toistemme särmiä ja kasvamme vähitellen lähemmäs Jumalaa. Kristittynä oleminen ei ole yksilölaji. Luulen, että jokaisen on ihan terveellistä tiedostaa, että jonkun toisen mielestä olen ärsyttävä. Siltä pohjalta voidaan sitten yhdessä harjoitella lähimmäisen rakastamista. Välillä menee pieleen enemmän ja välillä vähemmän. Sitä kai se kristityn kasvu, kilvoitus tai pyhitys on.
Itse näen seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen ja yksityisen rukouksen kuin linnun kahtena siipenä. Molempia tarvitaan, mutta ne ovat erilaisia. Yksin on mahdollisuus hiljaiseen rukoukseen ja mietiskelyyn, yhteinen rukous voi joskus olla kilvoitusta erilaisen lähimmäisen sietämisessä. Yhteisessä rukouksessa häiriöt tulevat usein itsen ulkopuolelta ja yksityisessä rukouksessa usein oman pään sisältä esimerkiksi harhailevina ajatuksina.
Olen ollut sellaisessakin jumalanpalveluksessa, jossa pappi sai sairaskohtauksen. Häiriötä luonnollisestikin tuli, mutta sellaistahan tämä elämä on. Kenelle tahansa voi käydä samoin eikä sen pitäisi olla kauhistus. Tietenkin kirkossa tulee pyrkiä olemaan asiallisesti, mutta tässä ajassa kaikki on hyvin vajavaista. Herramme varmasti ymmärtää sen.
4 tykkäystä
Jotkut kokevat lapset ja heistä lähtevät äänet häiriöksi. Miten siihen suhtautuu patriarkkamme? Hän esittää toivomuksen, että lapset tuodaan kirkon etuosaan erityisesti hänen opetuspuheensa ( =saarna) ajaksi.
Lasten ja nuorten oma juhlaohjelma painottuu lauantaihin (9.9.) | Suomen ortodoksinen kirkko
2 tykkäystä
“Itse aiheutettua” tai luontaista häiriötä ei voi verrata sairauskohtaukseen. Se on väärinkin sairauskohtauksen saaneelle, ei hän sitä voi estää.
1 tykkäys
Niinhän sitä luulisi, mutta yllättävän moni sairaskohtauksistakin pahastuu. Meitä on moneksi.
1 tykkäys
On kyllä todella outoa, silloinhan pitäisi auttaa, mennä opastamaan ambulanssia jne.
1 tykkäys
Omasta mielestäni asia on myös tilasuunnittelukysymys. Kirkoissa olisi hyvä olla paikkoja, joissa häiriötä liikkeellä tai ääninä aiheuttavatkin voivat olla läsnä häiritsemättä muita. Osassa luterilaisista kirkoista on ollut jo joitain vuosikymmeniä lasi-ikkunan tai lasiseinän takana olevia tiloja lapsille ja heidän vanhemmilleen, jonne kirkon muun osan äänet kuuluvat kaiuttimista, mutta josta äänten kulkua muuhun kirkkotilaan on estetty. Parhaimmillaan ne ovat olleet hyvinkin toimivia ja mahdollistaneet messuun osallistumisen monelle sellaiselle perheelle, jotka muuten eivät olisi messuihin voineet osallistua paikan päällä sen takia, että pelkäävät häiritsevänsä muita.
1 tykkäys
Erittäin hyvä huomio. Pandemian kokoontumisrajoitusten aikana joissain ortodoksikirkoissa liturgia striimattiin myös seurakuntatalon puolelle ja Ehtoolliseen osallistuminenkin onnistui. Minä pidin tästä käytännöstä, vaikka olihan seurakuntatalon puolella hieman levotonta. Kenenkään ei kuitenkaan tarvinnut stressata aiheuttaako liikaa häiriötä tai kehtaako istua. Ennenkaikkea Ehtoollinen oli tärkeä.
Häiriköiksi kirkossa en laskisi lapsia tai vammaisia tms. Entisessä seurakunnassani kävi kirkossa yhdessä vaiheessa henkilö, joka oli huume- ja/tai mielenterveysongelmainen. Hänet jouduttiin poistamaan siinä vaiheessa, kun kerran kävi ehtoollisen aikaan tyhjentelemässä ihmisten käsilaukkuja ja takintaskuja. Tällainen häiriköinti on tietysti sellaista, mihin pitää puuttua.
Lasten suhteen kyllä ajattelen, että vanhempien pitää myös huolehtia kasvatuksesta. Kirkossa ollaan kauniisti. Kyllä minut lapsena peloteltiin jo etukäteen olemaan kunnolla ja vaiennettiin tiukoin ilmein. SItten sai lueskella virsikirjaa tai ihmetellä kaunista kirkkotilaa. Saattoi joskus olla vähän tylsääkin. Pyhyyden kyllä aistin ja varmaan tajusin hillitä olemistanikin, vaikka muuten olin monella tapaa ilkeä ja kuriton lapsi, joka käytöksellään usein tuotti vanhemmille harmia. Meillä kyllä oli muutenkin tarkkaa, että ihmistenilmoilla piti olla kauniisti. Vieraisilla ei saanut huutaa ja juosta, vaan piti istua kauniisti ja puhua, jos kysyttiin. Pöytätapoihin äiti kiinnitti erityisesti huomiota aina. Siksi vieläkin suorastaan inhottaa kyynärpäät pöydällä tai kukkuroilleen lastatut lautaset seisovassa pöydässä.
3 tykkäystä
Olen samaa mieltä. Nykypäivän erikoinen piirre on se että mitään mitä lapsi tekee ei saisi yrittää estää.
Kirkko ei ole kiipeilyteline eikä edes kerhohuone.
Varsin pienet lapset ymmärtävät miten eri paikoissa pyritään olemaan, jos heille on tällaista opetettu, mutta nykyään sellaisen opettamista ei tunnuta pidettävän tärkeänä.
Itkua ja kitinää toki voi kuulua kun lapsia on paikalla, mutta miksi lapselle ei voisi jo 0,5-1 vuotiaasta alkaen aloittaa ikätasoisesti kertomaan ja esimerkillä opettamaan mitä eroa on kirkossa olemisella ja omassa olohuoneessa olemisella. Lapset kyllä oppisivat mutta nykyvanhemmat eivät ilmeisesti osaa opettaa. Ehkä kirkkohäiriköitä ovatkin tällaiset vanhemmat, eivät lapset.
Niin, ja erityislapset ovat asia erikseen, heitä en tässä nyt käsitellyt ollenkaan.
3 tykkäystä
Lasten suhteen tietysti ikä vaikuttaa. Ja kyllä järkevä vanhempi osaa katsoa asiaa. Ja kanssaihmiset osaavat suhtautua. Yhteistyötähän tämä on. Ja aikuisten pitäisi mys omaa käyttäytymistään punnita.
1 tykkäys
Toivon että näin on noin yleensä. Toivottavasti Luoja antaa minullekin ymmärrystä. Itselläni on nyt kukkahattutätivaihe menossa sillä omilla lapsillani ei ollut lupa tehdä puoliakaan niistä asioista mitä nykyään lapset vakavemmissa tilaisuuksissa saavat tehdä enkä ymmärrä miksi lasten pitäisi näin saada toimia. Omien mummojeni vaatimukset käyttäytymisen suhteen olivat mielestäni ihan kohdallaan.
No, maailma on ollut aina kukkahattutätien mielestä menossa hullumpaan suuntaan. Koetan vaan kestää.
Tämä on minusta niin, että osataan suhtautua, jos osataan tomia oikein.
Itse ajattelen, että kun lapsena vaadittiin kotona ja koulussa kaunista käytöstä, siitä on ollut paljon hyötyä elämässä. Äiti ja isä olivat aika tarkkoja lasten käyttäytymisestä ja myös näyttivät esimerkkiä. Syntyi ymmärrys siitä, miten pukeudutaan minnekin, miten toimitaan erilaisissa tilanteissa, miten ruokaillaan. Kun lapsena olin paljon isoäidin luona, niin siellä nuo samat jutut olivat voimassa.
Mutta ei kai se ole nykyaikaa. Kun itse yritän pukeutua puhtaisiin ja siisteihin vaatteisiin töissä, niin monet kollegat ovat likaisissa ja haisevissa urheiluasuissa. Sain taannoin haukut naispuoleiselta kollegalta, kun pidin hänelle ovea auki. Lapsena äiti pani meidät pojat aina kantamaan ostoskasseja, koska naiset eivät kanna tavaroita miesseurassa. Saatika avaa ovia.
2 tykkäystä
Samat ajatukset minulla. Hyvän käytöksen korostamisesta opin itse että toiset ihmiset tulee ottaa huomioon. Jos äiti ja isä eivät vaadi hyvää käytöstä myös heitä itseään kohtaan, miten lapsi oppii sen että toisia ihmisiä pitää kohdella kunnioittavasti. Samalla vanhemman tietysti pitää itsekin käyttäytyä hyvin lasta kohtaan. Vaatimus ja kiellot eivät kuitenkaan ole epäkunnioitusta lasta kohtaan.
Kirkossa riehujalle ei ole opetettu mitä varten toiset siellä kirkossa ovat ja että heille tulee antaa tilaa ja rauhaa. Opetetaanhan leikkipuistossakin leikkimään niin että kaikilla on hyvä olla.
Me ollaan niin tasa-arvoisia, että laitetaan painavampien tavaroiden kantaminen aina puoliksi. Esim. jos on yhteinen matkakassi. Vaihdetaan kantajaa matkan puolivälissä, tai pitemmällä matkalla useamman kerran, niin että kokonaisuus menee suunnilleen tasan.
Mutta asiaan: lasten kirkkokäyttäytymisen vaatimisessa tasapainoilee kaksi asiaa: opettaa muut huomioivaa käytöstä ja tehdä kirkossa käymisestä lapselle positiivinen asia.
1 tykkäys
Näinhän sen pitää olla. Uskon, että lapset voivat oppia, ikä- ja kehitystaso huomioiden, sopivaa käytöstä. Ja sitä, että kirkko on pyhä ja erityinen tila, jossa pitää toimia erityisellä tavalla. Tämä ei ole ainoastaan hyvän käytöksen opetusta, vaan myös opetusta siitä, että olemme tekemisissä asian kanssa, joka on tremendum et fascinans.
Mitä tasa-arvoon tulee, ei kai sen tarvitse lyödä korville kaunista käytöstä. Ainakin minulle olisi kyllä aika kamalaa kulkea tyhjin käsin, jos seurassani olisi naisihminen raahaamassa kantamuksia. Tiedostan kyllä, että monet opetetut asiat ovat sellaisia, että ne nykyajan moderneja naisia ärsyttävät. Jo lapsena opetettiin, että ravintolassa mies tilaa ja puhuttelee tarjoilijaa (nuorena poikana jo äiti näin opetti ja pani “isännöitsemään” tilannetta) tai juuri ovien avaaminen, tavaroiden kantaminen ja muu sellainen. Tässä nyt sitten yritetään luovia.
1 tykkäys
Ensin lapsen kanssa harjoitellaan kotona sitä että rauhallinen käytös on positiivinen kokemus. Sitten tullaan kirkkoon käyttäytymään rauhallisesti.
1 tykkäys
Jumalan luo saa tulla juuri sellaisena kuin on. Paitsi lapset. Niiden täytyy ensiksi oppia olemaan kiltisti. Vähän niin kuin aikuiset.
D
8 tykkäystä