Nyt sitten viedään taas asiaa eteenpäin. Isänpäivä kielletään osissa päiväkoteja ja korvataan neutraalilla läheispäivällä.
Isät eivät saa enää olla isiä, koska se loukkaa joitakuita. Kivaa neutripäivää vain kaikille!
3 tykkäystä
Luin aamulla myös samaa uutista nettilehdestä.
Tasapuolisuuden nimissä varmaan äitienpäivääkään ei voine enää viettää, ettei vaan kukaan pahoita mieltään.
Onhan noita muitakin nimiä sekä nimityksiä jo muunneltu ( puhemies yms).
Paimenpojasta voisi käyttää vähän pidempää määritelmää vaikkapa; lehmien sähköinen kulunvalvota järjestelmä 
1 tykkäys
Suurin osa isättömistä lapsissa, joita isänpäivän vietto oikeasti satuttaa, kärsii kyllä oikeasti siitä, että isä ei halua olla lapsen kanssa tekemisissä. Ehkä ei alunperin haluta olla ’vahingon’ kanssa tekemisissä, ehkä äiti ei suostunut aborttiin, ehkä syytetään äitiä siitä, että ’huijasi’ isäksi, tai sitten vaan uusi rakkaus ja elämä on niin tärkeää, että ’entiset’ lapset unohtuvat.
Nämä eivät kuitenkaan ole päiväkodin henkilökunnan vika, ja turha pilkata ihmisiä siitä, että haluavat suojella lapsia kivulta. Tietyt miehet vain tarvitsisivat lisää biologian opetusta. Sukupuoliyhteys on aina valinta, mahdollisuus sille, että lapsi voi syntyä. Housut voi pitää myös jalassa.
Usein syy on äidin, joka tahallaan eristää lapsen isästä, hommaa lapsen ilman isää tarkoituksella tms. Ooperin yleistys on törkeä ja typerä ja osoittaa outoa miesvihaa, josta tämä juttu tietysti kumpuaa muutenkin.
Ja on kyllä aivan väärin, että kaikilta lapsilta halutaan nyt kieltää isän juhliminen ja isä leimata vain joksikin läheiseksi, jonka voi korvata millä vain neutrilla. Jos on lapsi, jolla ei ole isää, asiaa pitää käsitellä kotona. Myös mahdollisesti opettajan kanssa. Mutta tällainen vouhottaminen ja isän arvon tuhoaminen on täysin kohtuutonta. Tietysti se on tiettyjen piirien tarkoituskin, joille isää todella tarvitaan vain siementämään kuppiin.
2 tykkäystä
Tämä on varmasti totta. Mutta minusta se ei anna oikeutta satuttaa näitä lapsia lisää.
Lisäksi on myös sellaisia isättömiä lapsia, joilta isä on kuollut, eikä heillä ole tällaista moraalista häpeää takanaan.
Itse olin tällainen lapsi. Isäni kuoli onnettomuudessa, kun olin aika nuori. Aina kun sitten alkoi tuo isänpäivähössötys koulussa oli se jotenkin hämmentävää. En osaa sanoa kärsinkö siitä, mutta mielelläni olisin sen jättänyt väliin. Jotain kertoo sekin, että elävästi vieläkin vuosikymmenten jälkeen muistan nuo tilanteet.
Niin olen menettänyt isäni nuorena ja siitä varmaan johtuu ateismini ja kaikki muu mahdollinen vääristynyt ihmisyyteni.
Siis mikä “satuttaa lasta lisää” ja kuka näin haluaa tehdä?
Olen itse ollut lapsityössä 14 v. ja aina ryhmässä on ollut yksinhuoltajien lapsia, ja sellaisiakin, jotka eivät ole yhteydessä isäänsä.
Nämä lapset tekevät kortin isoisälle tai jollekin miespuoliselle sukulaiselle. Eikä se satuta lasta, ei nolaa lasta eikä saata lasta eriarvoiseen asemaan jos ja kun tällainen käytäntö esitetään täysin luonnollisena, eikä siitä lähtökohdasta, että “täytyy tehdä kortti vaarille tai sedälle kun ei lapsiraukalla ole isää.”
Tämä on normaali käytäntö, eikä aiheuta traumoja kun asiasta ei tehdä numeroa.
3 tykkäystä
Niin, aina on kipeitä kohtia ihmisillä. Myös äitienpäivä on vähän ristiriitainen, koska siihen liittyy edelleen myös sellaista sankaripalvontaa että huhhuh… kun asiaa ajattelee jonkun muun kun elämänsä kymmenelle lapselle uhranneen kannalta. Eli äidittömän ihmisen, tai lapsettoman naisen, tai tavallisen ja uupuvan äidin… jne jne
Isänpäivä on kai kauppiaiden keksintöä. Piti saada yksi lahjanostopäivä lisää. Mutta hyvä on isiäkin muistaa, ei siinä mitään.
Vaikea sanoa, mikä jonkun päiväkodin tai koulun elämässä olisi se osuvin ratkaisu tällaisissa tilanteissa. Tuskin ainakaan kannattaa pyrkiä paniikissa pyyhkimään pois mahdollisia kipupisteitä lasten maailmasta, vaan ennemminkin opettaa käsittelämään ja kohtaamaan turvallisessa ympäristössä ja kiihkottomasti kaikkea elämään liittyvää. Perhe on kuitenkin tosi iso juttu useimmille ihmisille edelleen. Ja erittäin monilla on sekä isä että äiti perheessä.
Virsikirjan lisävihkossa on hyvä virsi isistä.
2 tykkäystä
Siis minä sanoisin että on erittäin tärkeää, että isillä on oma kansallinen juhlapäivänsä! (Joka pitäisi myös saada viralliseksi liputuspäiväksi.)
Isät ovat usein altavastaajia erotilanteissa, äiti voi väittää ex-miehestään vaikka mitä, monia isiä vieraannutetaan lapsistaan ja äiti ajattelee että hän riittää.
Tämä juhlapäivä täytyy olla ja sitä täytyy pitää esillä. Isä on tärkeä. Se, että isästä tehdään yhdentekevä, jotta kukaan ei loukkaantuisi, ei palvele yhtään ketään. Ei se auta sitäkään lasta, jolta isä puuttuu.
2 tykkäystä
Tottahan se on, että kaikilla lapsilla ei ole isää elämässään ja tämä voi johtua moninaisista syistä.Isä voi olla kuollut, tuntematon, ei halua pitää yhteyttä tai ei anneta pitää yhteyttä - ja tähän voi olla hyviä tai huonoja syitä. Sama koskee tietysti myös äitiä. Samoin vanhempi voi olla elämässä, mutta ei positiivisena hahmona: väkivalta, päihteet jne.
Isänpäivä ja äitienpäivä kuitenkin ovat olemassa ja suurimmalla osalla lapsista on molemmat vanhemmat. Ei lapselta voi pitää salassa näitä asioita. Olen varma siitä, että nykyään on ohjeita asian käsittelyyn vanhemmille. Samoin päiväkodeissa ja kouluissa osataan suhtautua asiaan asiallisesti ja sensitiivisesti.
2 tykkäystä
Ei ihminen oikeasti voi ohittaa Luojaa tässä projektissa.
Miten lääketieteen ja Jumalan välinen vääntö menee? Onko Jumalalla aina viimeinen sana, jota ihminen ei voi kumota?
-Nainen ei tule raskaaksi. (Onko Jumalan tahto?)
-Avuksi otetaan kevyemmät hoidot, mutta nainen ei tule raskaaksi. (Onko Jumalan tahto?)
-Avuksi otetaan kehittyneempiä hoitoja, mutta nainen ei tule raskaaksi. (Onko Jumalan tahto?)
-Avuksi otetaan kaikkein kehittyneimmät hoidot ja nainen tulee raskaaksi. (Onko Jumalan tahto?)
Onko Jumalalla jokin syy, miksi hän tahtoo ihmisen käyvän tämän prosessin läpi?
Entä tilanne eutanasiassa? Voiko lääkäri tappaa ihmisen ohi Jumalan tahdon vai onko viimeinen sana aina Jumalalla?
Jos lääketieteellä voidaan ohittaa Jumalan tahto, niin eikö silloin voida myös tehdä lapsi, jota Jumala ei tähän maailmaan tahtoisi? Jso tällainen lapsi tehdään, niin voiko siitä seurata lapselle jotain kärsimystä?
1 tykkäys
No onpa kysymyksiä…
Eikö se ole selvää, että ihminen voi tehdä paljonkin sellaista mikä on Jumalan tahdon vastaista. Mutta mikään ei tule Jumalalle yllätyksenä. Ja Jumala voi kääntää pahan teon toteuttamaan omia hyviä tarkoituksiaan.
Ihminen voi tappaa toisen ihmisen, ilman että se kuuluu Jumalan varsinaiseen suunnitelmaan, mutta tällöin Jumala nähdäkseni voi päättää salliiko Hän sen tapahtua vai ei. Eli ihmisen elämä voi mennä toisin kuin Jumala alun perin sen suunnitteli, mutta ihmisen (ennenaikainen) kuolema voi palvella jotain toista tarkoitusta.
Samoin syntymän kanssa voi olla niin, että jos raiskauksen (Jumalan tahdon vastainen teko) seurauksena syntyy lapsi, niin tällöinkin syntyy ihminen jonka on tarkoitus tähän maailmaan syntyä.
Itse ajattelen niin, että ihminen on ensisijaisesti sielu, ei tietyt geenit. Ja tämä ihminen olisi muutoin ehkä syntynyt geneettisesti toisena henkilönä. En sano tätä varmana asiana, vaan omana näkemyksenäni asiasta.
Näin voi minusta vastata myös lesbopariskunnalle, joka kysyy eikö heidän lapsensa olisi saanut syntyä. Vääryyden kautta syntyneillä ihmisillä on maailmassa tehtävä, antaa tälle vääryydelle kasvot ja ääni. Olla ihmisten omatuntona. Tämä juuri on nähtävissä näissä “Läheispäivä, ei isänpäivä” -paniikinomaisissa uudistuksissa. Kun omatunto kolkuttaa ja lapsi on itsessäänkin koko ajan muistuttamassa mitä tuli tehtyä…
Minusta taasen oikein hyviä kysymyksiä. Minusta on aiheellista kysyä että onko ihmisen syntymä aina Jumalan teko vai ei. Jos on, niin silloin Jumala on se joka haluaa että vaikkapa raiskauksesta syntyy lapsi, vaikka siitä seuraisi sekä äidille että lapselle elinikäinen taakka. Jos taas se ei ole Jumalan tahto niin silloin elämä ylipäätään ei ole Jumalan käsissä vaan ihminen on elämän synnyn ainoa vaikuttava tekijä. Vai voiko olla elämiä, jotka eivät ole Jumalan tahto ja elämiä jotka ovat Jumalan tahto? Se olisi hyvin erikoinen ajatus.
Viimeisen kappaleen vääryyden kasvot ja lesbopariskunta on kyllä minulle hyvin vastenmielinen rinnastus.
Kysymykset ovat hyviä, I give you that. Ehkä reagoin vähättelevästi kun itse olen miettinyt noita jo paljon ennestään… Pohdinta ei ole tyhmää. Siksi minusta voisi pelkän kysymisen sijaan kertoa miten on itse asian ajatellut. Pelkkä kysyminen vaikuttaa kuin haluaisi valmiita vastauksia. Joita voi sitten ampua alas…
Mutta tummennetusta huomaan että sinä et näe koskaan asioissa muuta kuin mustaa, mustaa, mustaa.
Jumala sallii asioita, joista ei seuraa pelkkä “elinikäinen taakka” vaan voi seurata jotain mikä luo uutta elämää, toivoa ja hyviä tapahtumia. Tämä on toki uskon asia.
Jumala sallii ihmisen tehdä asioita, jotka ovat väärin, mutta tällöin on Jumalan päätös antaako jonkin tapahtua vai estääkö sen. Mutta ihmisen vapaaseen tahtoon Jumala ei puutu. Sekin on ennalta määrätty “sääntö”, johon Hän on sitoutunut. Ja niillä säännöillä pelataan.
Mitä viimeiseen lauseeseen tulee, niin huomautan, että aina ei tarvise sympata aikuisia, jotka haluavat jotain. Jos lesbopari hankkii lapsen ja päättää että lapsi ei tarvitse isää, se on suuri vääryys lasta kohtaan. Turha siitä on myötäloukkaantua. Mutta tällöinkin lapsi voi elää arvokkaan elämän. Ja olla omatuntona. Äänenä, jota ei haluta kuulla, kuten on nähtävissä.
Ensimmäiseen kappaleeseen. Miksi antaa jotakin omia vastauksia, jos mielessä on vain kysymyksiä asian tiimoilta. Ja ovathan kysymykset vastauksia silloin kun niissä esitellään johtopäätöksiä joita kysymyksenasettelun vaihtoehdoista syntyy.
Toiseen kappaleeseen. Se että näkee mustaa ja kirjoittaa siitä, ei välttämättä tarkoita etteikö näkisi myös valkoista. Jos ei mustasta puhuta niin silloin jää harha että mustaa ei ole ja on vain valkoista. Siitä on monesti kysymys tällaisissa kysymyksissä. Nähdään vain valkoista vaikka selvästi mustakin on olemassa. Se ei ole edes uskonasia vaan sen voi havaita avoimin silmin.
Kolmanteen kappaleeseen. Olen ainakin itse saanut ymmärryksen, että Jumala on elämän ja kuoleman Herra, elämän antaja ja sen ottaja. Tästä oli juuri kysymys noissa hyvissä kysymyksissä joita @Junatunneli esitti.
Neljänteen kappaleeseen. Ei ole kyse myötäloukkaantumisesta vaan siitä miten suhtaudumme lähimmäistemme erilaisiin valintoihin. En näe ainoana vaihtoehtona sitä että lesboparin lapsi on vääryys ja hänen mahdollinen elämänsä on omatunto joka vääryydestä kolkuttaa vanhempiensa elämässä. Kyseessä voi olla onnellinen lapsi ja onnelliset vanhemmat ilman syyllisyyttä ja syyttävyyttä. Kyseessä ei ole mikään automaatti ja ainoa totuus. En usko että missään tai kukaan pystyy osoittamaan että vain nuo sinun vaihtoehtosi toteutuvat kun kyseessä on lesbopari ja lapsi.
Ensimmäiseen kappaleeseen. Miksi antaa jotakin omia vastauksia, jos mielessä on vain kysymyksiä asian tiimoilta. Ja ovathan kysymykset vastauksia silloin kun niissä esitellään johtopäätöksiä joita kysymyksenasettelun vaihtoehdoista syntyy.
Kysymykset ovat hyviä. Mutta pelkkä niiden listaaminen vaikuttaa “tykittämiseltä”, eikä juuri eroa esim. aten keskustelutavasta, vaikka tekstiä on enemmän. Mutta tätä osaa on turha vatvoa.
Toiseen kappaleeseen. Se että näkee mustaa ja kirjoittaa siitä, ei välttämättä tarkoita etteikö näkisi myös valkoista. Jos ei mustasta puhuta niin silloin jää harha että mustaa ei ole ja on vain valkoista. Siitä on monesti kysymys tällaisissa kysymyksissä. Nähdään vain valkoista vaikka selvästi mustakin on olemassa. Se ei ole edes uskonasia vaan sen voi havaita avoimin silmin.
Aiempien keskustelujen perusteella voi todeta, että sinä et näe valkoista siten, että paha voi kääntyä hyväksi. Sinulle se tarkoittaa sitä, että Jumala on hyvä joillekin ja paha toisille.
Kukaan ei kiellä kärsimyksen todellisuutta. Mutta “mustalla” tarkoitin tässä tarkoituksellista pahaa, jossa ei ole mitään hyvää. Johon ei sisälly hyvää suunnitelmaa, ja josta ei voi seurata mitään hyvää. Ei voi olla “mustaa” ja “valkoista” tai “pimeää” ja “valoisaa” samanaikaisesti.
Joten turhaan jatkoit tuota kielikuvaa omalla tulkinnallasi. Se ei toimi tässä yhteydessä.
On aivan aiheellista kysyä “missä Jumala on” kun jotain tapahtuu. Ja miksi jonkin pahan asian piti tapahtua. Kysyn sitä itsekin koko ajan. Mutta johtopäätös, että Jumala haluaa pahaa tapahtuvan, tarkoittaa (minun sanomanani tässä yhteydessä) mustaa, joka ei voi olla samanaikaisesti valkoista.
Joten mitä jos lakkaisit näkemästä sitä “mustaa” ja näkisit sen sijaan maastoa. Joka voi olla haasteellista, vaikeaa ja kivikkoista, mutta johtaa johonkin.
Kolmanteen kappaleeseen. Olen ainakin itse saanut ymmärryksen, että Jumala on elämän ja kuoleman Herra, elämän antaja ja sen ottaja. Tästä oli juuri kysymys noissa hyvissä kysymyksissä joita @Junatunneli esitti.
Ja kuten on esitetty, elämän päättyminen ei ole yksiselitteisesti paha asia ja Jumalan paha teko.
Neljänteen kappaleeseen. Ei ole kyse myötäloukkaantumisesta vaan siitä miten suhtaudumme lähimmäistemme erilaisiin valintoihin. En näe ainoana vaihtoehtona sitä että lesboparin lapsi on vääryys ja hänen mahdollinen elämänsä on omatunto joka vääryydestä kolkuttaa vanhempiensa elämässä. Kyseessä voi olla onnellinen lapsi ja onnelliset vanhemmat ilman syyllisyyttä ja syyttävyyttä. Kyseessä ei ole mikään automaatti ja ainoa totuus. En usko että missään tai kukaan pystyy osoittamaan että vain nuo sinun vaihtoehtosi toteutuvat kun kyseessä on lesbopari ja lapsi.
En tarkoita että “lesboparin lapsi on vääryys”, mitä se nyt tässä yhteydessä tarkoittaakin sinun sanomanasi. Mutta uskon, että vääryyden seurauksena syntynyt lapsi voi viestittää omalla elämällään jotain. Mitä hänen itse ei tarvitse tietää eikä tietoisesti toteuttaa.
Mitä toisten ihmisten tekemiin valintoihin tulee, niin puhut niihin “suhtautumisesta”, mutta niitä ei saa arvioida eikä kritisoida?
Ja kyllä, todellakin kyseessä voi olla onnellinen lapsi. Ei sitä ole kukaan kieltänyt. Siitä ei ole kyse. Vanhemmatkin voivat olla onnellisia. Ei ole kyse senkään kyseenalaistamisesta. Mutta on aivan oikein että itsekkäästä teosta tunnetaan syyllisyyttä. Ei siltä tarvitse näin valinneita suojella viimeiseen asti.
Viimeinen: niin mikä toteutuu? Nähdäkseni sitä on havaittavissa koko ajan. Eise välttämättä toteudu siten, että näin valinneet ymmärtävät mitä ovat tehneet, mutta se olisi toivottavaa. Koska kyse on itsekkyydestä ja varkaudesta, joka tosin voi olla toteutettu ymmärtämättömyyden vuoksi. Mutta juuri siksi tästä pitäisi puhua. Onneksi siitä nyt on noussutkin keskustelua, isänpäivä/läheispäivä -kohun yhteydessä.
Toki on tärkeää myös puhua asiasta siten että lapsi ei koe joutuvansa silmätikuksi tai olevansa muita huonompi.
1 tykkäys
Naali yrittää väkisin tarjota taas determinististä maailmankuvaa, jossa Jumalan on pakko olla kaiken tai ei minkään takana. Ei jaksaisi tätä. Ei jaksaisi vastata samaan asiaan aina uudelleen. Eikä lukea sellaisen henkilön tekstejä, joka ei vastausta noteeraa millään tavalla.
Mielestäni tämä on pelkkää vääristelyä ja tahallista ohi puhumista. Se näyttää, tuntuu ja kuulostaa ilkeältä. Ei se ainakaan ole mikään argumentti. Tai vastaus sanottuun. Tai keskustelua.
Tai ehkä tässä yritetään vain sanoa, että Jumala on todella häijy jos on olemassa, koska Jumalan on täytynyt haluta Hitler. Ja Stalin. Kaikki maailman massamurhat ja massamurhaajat ovat Jumalan haluamia. Jumala on sitä, että pahat ihmiset ja moraalittomat psykopaatit heijastavat psykopatiansa kuvitteelliseen hahmoon, ja rationaalisten ihmisten pitää tehdä siitä loppu.
The foregoing observation points to an essential element of Voegelin’s thinking, namely that political radicalism is fundamentally religious and apocalyptic – and at the same time extraordinarily anti-spiritual and resentful – or what Voegelin calls “gnostic.” That “everlasting peace” or utopia “might be achieved through a constant process of reform,” falls, for Voegelin, in the category of “gnostic-utopian” dementia. The original Gnostics appeared in the centuries of Late Antiquity in sharp reaction to Philosophical Judaism, Platonism, and Christianity, which share among other traits the tenet that the world is God’s creation and that, as such, it must be good, whether life entails sorrows or not; the sorrows being part of the reality, they must have justification at some level. The Gnostic, unable to square his existence with reality, experiences his disappointments as a colossal broken promise or as a conspiratorial betrayal. His mentality is one of world-hatred and world-rejection rather than reconciliation with nature and faith. His irritation leads to agitation, as he tries to infect others with his morbid disappointment in existence.
Täältä:
Tuo ei kuitenkaan ollut se sitaatti, mitä olin hakemassa. Tuo vain tuli matkalla vastaan. Se hakemani oli samasta linkistä tämä:
In the aftermath of the Montreal lecture that gave rise to the essay “In Search of the Ground,” one of Voegelin’s auditors asked this question: “Is it possible that a synthesis of all the current theories on the structure and operation of the human psyche could produce a new concept of the nature of man? And would this not produce a new ideology?” Voegelin responded: “The nature of man is in principle known. You can’t produce by new insights a new nature of man. The nature of man is openness to transcendence.” The questioner returned: “If the nature of man is known, it doesn’t seem to be known well enough to be controlled.” Voegelin responded again: “You can’t control openness toward transcendence, because that’s controlled by God.” And a bit further on, after the questioner has solicited the topic of “proof,” Voegelin says: “It has nothing to do with proof. Either openness is a reality and then you can’t prove it – you can’t prove reality; you can only point to it – or it isn’t."
Lopulta on kuitenkin kyse siitä, että täällä ilmeisesti jatkuu ateismin markkinointi ja ateismin tarjoaminen näkökulmana tai ainoana oikeana ja mahdollisena vastauksena. Päättelen siitä, että kyse ei ole edes ateismin ja kristinuskon välisestä keskustelusta, että kristinuskon näkökulmalla ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Sen mainitseminen tai tuominen esille johtaa toistuvasti eli aina sen sivuuttamiseen ja ateismin mukaisen näkökulman toistamiseen.
Jos ateismi edellyttää, että moraalista vastuuta ei ihmisellä ole, koska se tekee loppuun asti mietittynä koko vastuusta vapaavalintaista ja subjektiivista, niin ateismi on jonkinlainen moraalisen sairauden perustaso. Tämän asenteen projisoiminen Jumalaan ei ole mitään muuta kuin versio edellisestä. Ateistin maailmassa ihmiset ovat susia, massamurhaajia ja psykopaatteja. Joko he ovat sitä itse, tai sitten he ovat sitä siksi, että Jumala vetää heidän narujaan.
2 tykkäystä
No jos näin on niin lopetan tähän. Olkaamme tyytyväisiä omissa ajatuksissamme ja jättäkäämme toistemme mielipiteet rauhaan puolin ja toisin. Ei näitä ole täällä kukaan pakottanut lukemaan eikä niihin vastaamaan, mutta jos tämä tuottaa jaksamisongelmia niin en halua sellaisia aiheuttaa kenellekään. Päätän siis tähän. Loppu. Slut.
1 tykkäys
Katolinen kirkko ainakin opettaa käsittääkseni ihan virallisesti että (heidän näkökulmastaan eettisesti/uskonnollisesti vääränlaisilla) hedelmöityshoidoilla alkunsa saanut lapsi ei ole syntisempi kuin kukaan muukaan ja että lasta ei tule alkuperänsä perusteella kohdella mitenkään eriävästi kuin muita ihmisiä, myöskään kirkon piirissä. Olen tästä joskus vuosia sitten lukenut suomenkielisen koosteen, olisiko ollut jopa Luthersäätiön julkaisema aiheeseen liittyvä kirja, jossa tuo tuotiin esille.
Minusta on todella pelottavaa että uskovat ihmiset edes teoriassa keskustelevat siitä, voiko olettaa että joku ihminen on alkuperänsä perusteella jotenkin syntisempi tai seuraako tällaisesta lapselle jotain kärsimystä kun lapsi on Jumalan tahdon vastaisesti tehty. Jos lapsen alkuunsaattamisessa on tehty syntiä, olipa tuo synti hedelmöityshoidot, aviorikos tai vaikka raiskaus, ei sillä syntyvällä lapsella ole asiaan mitään vaikutusmahdollisuutta eikä se voi hänen syytään olla. Toki vanhassa testamentissa on tätä “Jumala kostaa monenteen polveen”-teemaa, mutta minusta Jeesus tämän asian toisin esitti ja en näe että se suoraan koskisi kristittyjä.
Itse ajattelen että abortti on kaikissa tilanteissa väärin, myös raiskauksen ollessa kyseessä, mutta jos ajatellaan että syntinen alkunsasaanti-tapa pilaisi syntyvän lapsen koko elämän elämän, pitäisi kristityn aborttia melkein puoltaa noissa tilanteissa, olisihan varmasti vähemmän paha aikuisen tehdä abortin synti ja ehkäpä katua ja saada anteeksi kuin saattaa maailmaan lapsi kokemaan Jumalan vihaa vain alkuunsaamisensa tavan vuoksi.
Hedelmöityshoitoja voi minusta pitää syntinä, mutta niiden seurauksena syntyvän lapsen arvottamista huonommaksi ja syntisemmäksi kuin muita en pidä kristillisenä tapana ajatella. Toivon että tällaiset näkökulmat tässä keskustelussa olivat kärjistämistä, eivät todellista suhtautumista kehenkään elävään ja todelliseen ihmiseen.
2 tykkäystä
Tämä kuulostaa kyllä tietysti pahalta, mutta pohtiiko oikeasti joku jossain tällaista? Itse en ole ikinä törmännyt.
2 tykkäystä
Ihan asiaan liittymättömänä reunahuomautuksena, josta saattaa olla hyötyä itse keskusteluun. Tuo VT:n monenteen polveen kostaminen on tietenkin ymmärrettävissä niin, että moraalittomilla teoilla on väistämättä materiaaliset ja psyykkiset seuraukset suvussa. Siihen aikaan ei ollut mahdollista sanoa, että sukupolvien välillä vaikuttavat psyykkiset, sosiaaliset ja yhteisölliset tekijät kertaavat onnettomuuden monenteen polveen. Vaan ajoi saman asian todeta, että Jumala on tällaiset lait säätänyt osaksi todellisuutta, ja niiden mukaan mennään.
Moderni länsimainen ihminen ajattelee sen niin, että Jumalan tietoinen toiminta on jotenkin eristettävissä olosuhteista. Tai ihmisen olemisesta sellaisena psyykkisenä ja sosiaalisena olentona, joka opettaa lapselleen tietyt asenteet, kokemisen tavat ja käytöstavat. Ratkaisu tähän olisi tietenkin se Brave New Worldin tapa, jossa jokainen lapsi syntyy yhteiskunnan ylläpitämästä hautomiskoneesta.
Ongelma on joka tapauksessa ilmentymä ihmiskunnan langenneesta tilasta. Sen sanoo ihan maalaisjärki. On oltava melkoinen moderni älykkö, että voi ajatella siinä olevan kyse Jumalan aktiivisesta mielivallasta.
Toinen ratkaisu on evankeliumi. Sanoma Kristuksesta sisältää ajatuksen, että elämä on Jumalan lahja. Eikä se lahja ole kertaluontoinen. Vaan ajatus on, että jos ihminen kääntyy Jumalan puoleen, niin Jumala on halukas antamaan sen aina uudelleen. Tätä tarkoittaa se, että kostaminen tai kostautuminen polvesta polveen päättyy. Ihmistä kohtaava vaara on enää sillä tavalla toimimisessa, että Jumalan puoleen kääntyminen ei luonnistu.