Huonoa tuossa Pehkosen seurakunnassa taltioidussa videopätkässä on varmaan kristilliseltä kannalta opetus siitä, että porukan nauramisessa on kyse pyhästä nauramisesta. Uudella testamentilla ei voi perustella käsitystään pyhästä nauramisesta. Jos videopätkällä olisi sen sijaan opetettu, että kyse on vain inhimillisestä tai sielullisesta nauramisesta ja me täällä vain pidetään hauskaa arjen murheet unohtaen, niin silloin ei varmaankaan olisi tarvetta kristillisestä näkökulmasta ärähtää.
Kävin kerran Albertinkadun Filadelfia-seurakunnan kokouksessa, jossa uskovat nauroivat melko kovaan ääneen Saatanalle. Kirkoissa en ole koskaan kuullut puhuttavan Saatanalle nauramisesta.
Varmaan moni muukin asia on huonosti. En ole koskaan noissa käynyt, enkä kuullut edes opetuksia. Pehkosen haastattelua olen kuunnellut, kun Markku Vuorisen vieraana hän oli Patmoksen aamuvieraana. Jossain vaiheessa Vuorisen ja Pehkosen tiet erkaantuivat Saalemissa, mutta kyllä he ystävinä toisiaan kunnioittivat. Markku Vuorinen on fiksu saarnaaja ja kristitty, kaukana jostain hurmahenkisyydestä. Pehkonen ilmeisesti vetää toista linjaa, mutta kyllä jutuissa tolkkuakin oli.
Ei tietenkään kuulu varsinaisesti viestiketjun aiheeseen, mutta olisi kiva tietää, missä mielestäsi kristinuskoa nykyään julistetaan niin, että se otetaan vakavasti myös muiden kuin kristittyjen taholta.
Saannen huomauttaa, niinkutsuttuna helluntalaisena, että nuo luettelemasi tunnistettavuudet ja, että sellaiset olisivat joidenkin mielestä oikeita uskovaisia on uutta minulle. Lisäksi esitykselläsi yrität vilpittömyyden tehdä naurettavuudeksi. Kerrot laajasti vaelluksesi reitistä, jonka merkittävin osa on ollut 20 vuotta helluntaiseurakunnassa. Kaikella, mikä saa naurunaaman esitykseesi on viittauksesi niinkutsuttuihin helluntaiseurakuntiin ja -seurakuntalaisiin. On helppoa ja miksei tottakin nähdä aidosti uskova potalla kakkaavana lapsena. Kuitenkaan sellainen ei ole hengellistä tukiskelua, mihin sinulla TM tutkinnon myötä tai huolimatta, pitäisi olla valmius. Siis esityksesi ei ole järjellinen (on mauton) eikä hengellinen Jumalanpalvelus.
Lähinnä viittasin siihen, että jos joku etsii vastauksia perimmäisiin kysymyksiin ja hakee maailmankatsomuksellista pohjaa myös kristinuskosta, kaikenlaiset ylilyönnit ovat omiaan karkottamaan ihmisiä ilosanoman kuulosta. Jopa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.
Itse olin viime vuosisadan loppupuolella sitten aktiivinen helluntaiseurakunnassa, kun ensin ylistysmetodiikka ja sittemmin torontolaisuus tunkivat seurakuntiin mielestäni melkoisella kovuudella ja jyräämisellä. Kun teologia oli yleisesti niissä kuvioissa varsin kehittymätöntä, niin hengen virkistystä janoavat seurakunnat olivat alttiita hairahtumaan myös kaikenlaisiin epäraittiisiin ilmiöihin. Yllättävän nopeasti nöyrä ristin sanoma jäi hengellisen ylpeyden jalkoihin. Seurakunnat hajosivat, hajaantuivat ja vaurioituivat nähdäkseni pysyvästi, vaikka hurjimmat poistuivat kuvioista perustamaan uuskarismaattisia seurakuntia.
Helluntaipiireissä janotaan virkistystä mutta haetaan tunneperäistä kokemusta. Ja kun pyhityspainotteinen opetus ajaa ihmisiä jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen, seurakunnat elävät vuodesta toiseen hengellisessä kuivuudessa. Loputon ylistyslaulanta on pyrkinyt paikkaamaan tätä Hengen puutetta, mutta koska kyseessä on metodiikka eikä myötäsyntyinen ilosanoman riemu, seurakunnissa ollaan jatkuvasti ikään kuin jotenkin henkisessä kanituksessa ja nyrjähtäneessä tilassa ja ulkopuolella evankeliumin keskiöstä.
Sellaisten hengellisten suurmiesten kuin Mauri Viksténin opetuksien pohjalta suomalaisella helluntailaisuudella olisi vielä toivoa, mutta se vaatisi melkoisen reformaation ja opillisen paradigman muutoksen. Valitettavasti en usko sellaista tapahtuvan.
Koska tiedät helluntailiikkeestä aika paljon myös omasta kokemuksestasi käsin, niin kysyn, onko viime vuosikymmeninä opetettu Suomessa täydellistä pyhitystä? Helluntailaisuutta edeltänyt Oxfordin liike opetti muistaakseni siitä, samoin sen syntyyn vaikuttanut Charles Finneyn pyhityskristillisyys. Opetetaanko siis Suomessa joissain paikoissa täydellisestä pyhityksestä? Tarkoittaa siis sitä, että kristitty elää silloin vuosia ja jopa vuosikymmeniä tekemättä syntiä. Jos tällaista opetusta tai edes jotain sen suuntaista opetetaan, niin ei ole ihme, jos kokee alamittaisuutta ja ahdistusta, kun oma elämä ei vastaa esitettyä mallia.
P.S. Keswick-liikettä tarkoitin, mutta pyhityskokoukset alkoivat alun perin Oxfordissa 1870-luvulla, joten Oxford-nimen mainitseminen johtuu siitä.
Varmaan tiedätkin, mutta täsmennän silti, jos kaikki eivät tiedä: tämä ei ole vapaiden suuntien koko kuva. Meininki voi olla hyvinkin “normaalia”, istutaan penkeissä ja tilaisuus seuraa tiettyä järjestystä. Kuunnellaan opetusta, lauletaan, vietetään ehtoollista. Monissa tilaisuuksissa ei tapahdu mitään käsien nostamista villimpää.
[quote=“jameshirvisaari, post:652, topic:4490”]
Opetan toisinaan ja tarvittaessa rautalankamallilla, ja joka tapauksessa aina hyväntahtoisesti.
[/quote3
Katson, että ei ole oikein vääntää mistään hengellisestä, uskonasiasta rautalankaa, mikä haisee ulosteelle. Se kuulostaa varmasti hyväntahtoiselta tai paremminkin huvittavalta ja saattaa kerätä komppaajia, niinkuin kaikki halventaminen.
Voit tietysti jatkaa linjallasi, mutta samanlaisen vapauden alla uskoisin niitä voitavan kritisoidakin.
Ef. 5:3-6
Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii-
4 Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.
5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella-sillä hän on epäjumalanpalvelija-ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.
6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;
Keskusteltaessa ns. tavallisesta nykyhelluntailaisuudesta vs. torontolaisuudesta jännää on minusta se, että kun koko helluntailaisuuden sytyttäneestä Azusa-kadun herätyksestä lukee kuvauksia, ne näyttävät monilta osin ihan samalta kuin kuvaukset torontolaisuudesta 90 vuotta myöhemmin. Englanninkielinen pilkkanimitys ‘holy roller’ on ainakin Wikipedian mukaan sekin jopa Azusa-katua paljon vanhemman hurmoksissa lattialla pyörimisen perua:
Merriam-Webster traces the word to 1841. The Oxford English Dictionary cites an 1893 memoir by Charles Godfrey Leland, in which he says “When the Holy Spirit seized them … the Holy Rollers … rolled over and over on the floor.” The term describes dancing, shaking or other boisterous movements by church attendees who perceive themselves as being under the influence of the Holy Spirit.
Olen elänyt niinkutsutun helluntailiikkeen seurakuntiin kuulumalla lapsuudenkodissani Suomessa ja Italiassa. Sitten koko elämäni on ollut linkitettynä ensin Italiaan ja sen helluntaiherätykseen, Assemblee di Dio in Italia(ADI). Mainitsen vielä, että Etelä-Amerikan, Brasilia ja Uruguay ovat olleet yhteyksiäni niin työn ja seurakuntayhteyksien kautta. Tähän päivään asti pidän yhteyttä Brasilian helluntalaisiin, lähinnä CCB-veljesyhteyteen. Italia-Sveitsissä , seurakunnissa, Milano-Piemonte ja Sveitsi Ticino, toiminnan yhteydessä toimi portugalinkielinen paikallisseurakunta, johon Milanon brasilialaiset uskovat jalkapalloilijat kuuluivat.
Keromatta 11 vuoden aikaa USA:ssa AG:n paikallisseurakunnassa,OKC ja Memphiksessä sekä 3 vuotta UK:ssa, Wimbornen kaupungin Elim-seurakunnassa. Kaikissa näissä osa perhettäni kanssani kuului ja toimi aktiivisesti.
Lisäksi 4 vuotta Soulissa autoteollisuuden asioissa vietin aikoja Yongi Chon seurakuntayhteydessä.
Laitoit kysymyksen Jamekselle, jonka käsitin koskevan, että olisiko helluntalaisuudessa tällaista täydellisen pyhityksen-liikettä. Uskon, että olen ehkä ainoa Suomessa tietämään asiasta, mitä sellaisen liikehdinnän olemassaoloa olisi edes jossain päin nk. helluntailiikettä. Sellaista ei ole!
Toisaalta on ollut vapaus ikäänkuin alkaa “kukittaa erilaisia kukkia”, mitä hengellisiin ilmiöihin ja painotuksiin tulee. Toronto-ilmiötä ei ole ollut tarvis antaa kukkia Suomessa, koska se tuli tutuksi sen alkuähteillä Torontossa. Siellä 90-luvun loppupuolella kävi ryhmiä Suomesta tutustumassa ilmiöön. Missään seurakunnassa Suomen helluntailiikkeessä ei toimintaan liitytty. Vaikka en Suomessa asunut tuolloin, niin olen viettänyt jonkinverran aikaa Seppo Pehkosen kanssa ja sen teamin, joka Herzogia kannatteli Suomeen. Pehkonen erosi Saalemin johtopaikalta, koska Toronto-ilmiötä ei Saalemin vanhimmisto, eikä seurakunta yleensäkään hyväksynyt. Loppu on historiaa… Vapaakirkko Jyväskylässä, kuulemma oli kovasti mukana asiasa, ainakin silloin.
Olen sitä mieltä, että yrität saada näkyviin erilaisia “totuuksia”, josko sellaista helluntalaisuudessa olisi. Hyvä ja paha tulee esille, kun ne on ilmeisiä. Tämä koskee uskovien seurakuntayhteyttä, kuten nk. helluntaiseurakunnat.
Tuo pitkä itseni esittely on pelkästään annettu puoleltani siksi, että mitä helluntailiikkeeseen tulee, niin olen siitä selvillä enemmän kuin kuulopuheitten ja huhujen kautta. Eli ei-helluntalaisten ei tarvi nyt täällä keskenään ihmetellä ja päätellä tätä helluntalaisveljesyhteyden asioita. Vastaan, kun ehdin. James tietysti voi muistella aikaansa helluntailaisuudessa, mutta ulkopuolisena ja “hyvätahtoisuuden” hengessä.
[quote=“jameshirvisaari, post:652, topic:4490”]
Opetan toisinaan ja tarvittaessa rautalankamallilla, ja joka tapauksessa aina hyväntahtoisesti.
[/quote
@oka, kun lainaat toisten tekstejä, niin pidä huoli, että lainauksen lopussa oleva [/quote, päättyy samoihin sulkuihin, eli [/quote]
Tekstistäsi tulee todella raskasta luettavaa kun ei tiedä mikä on lainattua ja mikä sinun tekstiäsi. Yläpuolella näet eron:
Ensimmäinen näkyy kirjoitettaessa näin:
‘[quote=“jameshirvisaari, post:652, topic:4490”]
Opetan toisinaan ja tarvittaessa rautalankamallilla, ja joka tapauksessa aina hyväntahtoisesti.
[/quote]’
ja toinen näin. Eroa on vain lainauksen lopussa oleva sulkumerkki (pikkuväkäset ovat vain siksi että teksti näkyisi sellaisena kuin se on kirjoitusruudussa)
[quote=“jameshirvisaari, post:652, topic:4490”]
Opetan toisinaan ja tarvittaessa rautalankamallilla, ja joka tapauksessa aina hyväntahtoisesti.
[/quote
Helluntailaisuus pelkästään Hesassa oli omassa kokemuskentässäni monenkirjava. Esim. Sörnäisissä sijaitseva Siiloan-seurakunta oli lahko- ja kiihkohenkinen siellä käydessäni, kun taas samoihin aikoihin Klaus Korhosen Saalem-seurakunta oli mielestäni kristillisessä mielessä hyvin raitis ja yhteiskristillinen hengeltään. Töölön vanhassa elokuvateatterissa kokoontunut Siion-seurakunta oli puolestaan liian hurmahenkinen makuuni. Paavo Järvinen veti siihen aikaan aina sen paikan täyteen ihmisiä. Hän oli silloin niin kuin varmaan nykyäänkin vähintään inhimillisesti karismaattinen julistaja, jonka paikalla ollessa jotkut kaatuivat maahan salin edessä, kuin olisivat joutuneet voimakenttään. Järvinen “näki” myös erilaisia asioita eri ihmisten kohdalla kokousten loppupuolella. Öljy-sanan hän mainitsi usein.
Jyväskylän helluntaiseurakunta liittyi. Seurakunnan johtajana oli siihen aikaan Toivo Haapala. Joka viikko oli Siiontemppelissä “Siunauksen sateet” nimisiä torontolaisia iltoja. Helluntailaisia kävi Vapaakirkon Toronto-illoissa ja samoin toisin päin. Meininki oli molemmissa sama. Sunnuntain jumalanpalvelukset olivat normaalimpia.
Muistan KSML:n mielipidekirjoituksen, jossa kritisoitiin Jyväskylässä ollutta torontolaista Helluntaiseurakunnan kesätelttatapahtumaa. Kirjoittaja sanoi puhujan kiihottaneen kuulijat selvään joukkohypnoosiin. Toivo Haapala kirjoitti vastineensa, jossa hän sanoi, että kyse on meneillään olevasta herätyksestä.
Helluntailainen Veikko Pekki kirjoitti kirjan Lisää lisää! (1995), jossa kokemuksiaan torontolaisuudesta jakavat Seppo Pehkonen, Toivo Haapala, Rauno Jalavisto, Jukka Laamanen, Vesa Koivu, Marketta Korhonen (Ruishalme), Hannu Vuorinen, Taisto Toivola, Jorma Kuusinen, Rauno Kokkola ja Jukka Mononen.
Mielenkiintoinen kattaus. Mononen vaikuttaa edelleen Missio Church Jyväskylän johtavana pastorina, ja kyseinen seurakuntahan kuuluu niihin kai kolmeen, jotka Nokia Missio Churchista vielä ovat jäljellä (muut Tampereella ja Hämeenlinnassa). Mononen on ollut sillä tiellä muistaakseni jo yli 15 vuotta, sillä taisi pyöriä Nokia Mission kuvioissa jo niihin 2006-2007 lähemmin tutustuessani.
Ja kirja on vuodelta 1995, jolloin torontolaisuus tuotiin Suomeen. Useimmat kirjassa esiintyvät ovat/olivat helluntailaisia. Ihan merkittäviä henkilöitä helluntailiikkeessä, ja heti innolla mukana uudessa “siunauksessa.”
Mononen oli saarnaaja Jyväskylän helluntaiseurakunnassa. Hän meni mukaan kahteen vähän arveluttavaan liikehdintään, ensin torontolaiseen ja myöhemmin nokialaiseen.