Ymmärrän näkökulmasi. Sinä et, Jumalalle kiitos, kuitenkaan ole joutunut ison koneiston peittelemän manipulaation uhriksi.
Kun autoritaarinen, ylhäältä alaspäin hallittu organisaatio lähtee sille linjalle että mitään kantaa ei oteta, tilanne on lohduton verrattuna siihen että lähdet noin parin sadan vapaamuotoisemmin järjestäytyneen ihmisen joukosta jonka ulkopuolella sinua heti uskotaan.
Maailma on valitettavasti raaka paikka kirkoissakin.
1 tykkäys
Tarkoitin epäterveellä touhulla tässä yhteydessä sitä että joku saarnaaja pyörittää samaa levyä seurakuntansa kokoontumisissa, tai sitä että joku kiertelee ympäriinsä ja ihmiset täyttävät hengellisiä tarpeitaan odottaen ihmeitä ja toivoen yhä voimistuvia elämyksiä.
Tähän verrattuna ns tavallisen tylsä luterilainen tai katolinen messu on terve, sillä on huomattavasti epätodennäköisempää että siellä harhaudutaan tai jumiudutaan yksipuolisuuteen.
Tärkein pointti oli kuitenkin kirkkovuoden ja Raamatun käytön rikkaus.
1 tykkäys
Nämä ovat taas näitä sinun tietämättömyydestä johtuvia ennakkokäsityksiä. Esim Helsingin tärkeimmistä helluntaiseurakunnista Saalemista ja Lähetysseurakunnasta monet johtavat pastorit ovat olleet teologian maistereita jo pari vuosikymmentä. Saalemin Valtter Luoto ja Klaus Korhonen tai Lähetysseurakunnan Petri Mäkilä, joka siirtyi Espoon helluntaiseurakunnan johtoon joku vuosi sitten.
Kirkkovuotta kyllä jollain tasolla noudatetaan noissakin, ei tosin yhtä tarkasti kuin luterilaisissa seurakunnissa.
Valmiissa kirkkovuoden pyhien teksteissä ja kaavoissa on hyvänä puolena se, että ne on pakko lukea ja pitää vaikka kyseessä olisi minkälainen pappi tahansa. Saarnan tosin voi pitää kuinka huonosti tahansa ja yhtään sivuamatta päivän tekstejä, ainakaan kovin tarkasti, korkeintaan inspiraation lähteenä omalle agendalle.
Huonompana puolena taas se, että samat teemat ja tekstit toistuvat vuodesta toiseen, tosin mahdollisuus on muutamiin vaihtoehtoihin, vaikka Raamatun pohjalta olisi paljon enemmän opetettavaa. Kansanlähetyksen messut olivat aiemmin Raamattua opettavia messuja, joissa ei seurattu kirkkovuoden tekstejä, ja tämä oli paljon kiinnostavampi käytäntö, kuin nykyinen kirkkovuoden mukainen ja kaavamainen messu, näin omana mielipiteenäni.
Silti standardinomaisessa kaavamaisessa messussa on se hyvä puoli, että sisältö on edes joiltain osin aiheessa, usein myös virret tuovat sisältöä muuten tyhjänpäiväisiin saarnoihin, joihin täällä useimmiten törmää. Ei tosin nyt taas kymmeneltä alkavassa oman seurakunnan messussa, jossa pidetty kappalaisemme pitää erittäin osuvia ja raamattuaiheisia saarnoja.
1 tykkäys
Taas? Miksi kirjoitat noin hyökkäävästi? En minä halua riidellä, vaan toin esille oman näkökulman. Plautilla pohti maltillisesti vapaiden suuntien linjaa jossa kirkkovuosi koetaan ehkä kahleena, ja halusin tuoda kokemukseni siitä miten hieno kirkkovuosi ja messujärjestys on kun siinä saa elää mukana.
En tuossa erityisesti mitenkään siis pyrkinyt moittimaan helluntailaisten kokouksia.
Sleyn messuissa olet kertonut usein käyväsi. Evankelisuus on aina arvostanut jumalanpalvelusta ja kirkkovuotta. Seuroissa ja juhlilla sitten korostuvat helposti omat erityispiirteet, jotka toisilla herätysliikkeillä ovat toisenlaisia.
Tässä on varmasti monia eri näkökohtia.
Yksi on tuo kirkkovuoden ikiaikainen kyky ohjata monipuolisuuteen. Toinen on opetusvastuussa olevien halu ja kyky studeerata ja syventyä.
Raamattua voidaan myös opettaa sarjoina, luentoina tai keskustellen. Mutta ehkä mieluummin jumalanpalveluksesta erillään. Luterilaisissa seurakunnissakin pitäisi olla enemmän sellaista.
Näkemys messusta tai jumalanpalveluksesta on eri ihmisillä ja myös eri suunnissa erilainen.
Itse olen vähitellen oppinut ymmärtämään että jumalanpalveluksessa on oleellista vuorovaikutus kahdella tavalla. Jumala puhuu ja antaa armonsa meille. Me keskenämme toisaalta viestimme ja jaamme toisillemme. Tässä on eroa siihen asetelmaan, jossa saarnaaja tai pappi opettaa (ja vastaavasti muusikot esiintyvät ja johtavat) - ja kansa kuuntelee…ja arvioi, antaa plussia ja miinuksia. Tunnustan tässä syyllistyneeni usein jälkimmäiseen.
Mutta vaihtoehtoja on aina, ja muunnelmia. Liian puhtaaksi puunattu tapa viettää messua ei anna ehkä ilmaa riittävästi hengittämiseen. Pidän siitä että on säröjä, epävarmuutta ja poikkeuksia. Spontaaneja tehtäviin pyytämisiä jne. Kun perusrunko on turvallisesti sama, on varaa myös muuttaa jotakin.
Pyhä Henki on Jumalan sanassa, siihen saa luottaa. En usko että vapaa liihottelu pidemmän päälle tuottaa enempää hedelmää kuin suunnitelmallinen pelastushistorian mukainen käytäntö.
1 tykkäys
Anteeksi kärkevyyteni, mutta kyllä kielteisyys helluntailaisuutta kohtaan paistaa melkein joka viestissä.
Kerro tarkemmin.
En ole peitellyt luterilaisuuttani kasteen kohdalla, ja niin toimivat muutamat muutkin täällä.
Helluntailaisuudessa on hyvää ja huonoa, ja sitä saa arvioida. Täällä ovat kokemuksiaan kertoneet Semajah, Eutykus, 9x, SanGennaro… En tiedä väittäneeni mitään sen enemmän kielteistä helluntailaisuudesta kuin hekään.
Näin alkoi tämä ketju, Fratres.
En ymmärrä miksi puutut juuri minun viesteihini ja tiedon puutteeseen.
Kuten sanoin aiemmin, olen tehnyt yhteistyötä käytännössä helluntailaisten kanssa. Aivan äskettäin myös.
Joskin ihan osuvia ennakkokäsityksiä. Hellarius on kyllä kirkollistunut viime aikoina, mutta kyllä sieltä monenlaisia veijareita löytynee edelleen.
1 tykkäys
Täällä on yleisesti hyvin kielteisesti helluntailaisuuteen suhtautuvia, muitakin. En ole jaksanut alkaa yksilöimään. Kullakin on traumansa, mutta itse pyrin siis suhtautumaan avoimesti ja positiivisesti myös karismaattisuuteen, joka liittyy vahvasti helluntailaisuuteen, mutta myös katolisuuteen, luterilaisuuteen, ortodoksisuuteen, koko Raamattuun, etenkin Vanhaan testamenttiin, mutta myös Uuteen. Enkä jaksa nyt puhua ylilyönneistä. Toiset opettaa ja tekee yli, toiset ali.
1 tykkäys
Joka lähtöön löytyy, villeissä seurakunnissa enemmän, Suomen Helluntaikirkkoon kuuluvissa ei juuri.
1 tykkäys
Meikällä ei ole helluntaikirkosta sen kummemmin haisua ja varmaan tämä pitää käytännössä paikkansa. Mutta vähän vierastan puhettaan villeistä helluntaiseurakunnista. En usko, että helluntaikirkkolaiset itsekään tekevän näin vahvaa eroa.
Wanhaan hyvään aikaan kirkot olivat kyllä hellareille kauhistuksia, mutta varmaan nykyisellään siellä on niitäkin, joilla ei vain ole erityisempää syytä liittyä helluntaikirkkoon. Hommat rullaa entiseen tapaan ilmankin eikä uskonnäkemys varsinaisesti vaadi sen kummempaa organisoitumista.
Tämä oman agendan esiin kaivaminen tekstistä riippumatta onnistuu muuten konservatiiveilta myös. Kirkkovuoden idea on kuitenkin se, että joka kerta ei oltaisi ihan samojen asioiden äärellä.
Tavallaan näin, mutta osin samanlaisuus johtuu siitä, että monet papit ovat uskomattoman kiintyneitä saarnaamaan nimenomaan evankeliumista. Lukukappaleiden käyttäminen saarnateksteinä antaisi huomattavasti lisää monipuolisuutta, ja tarjoaisi mahdollisuuden ihan ev.lut. kirkkovuoden systeemissä opettaa vaikkapa armolahjoista (olen tällaisen joskus jopa kuullut). Toisaalta en äkkiseltään keksi mitään sellaista kristinuskon isoa ja oleellista aihetta, joka ei lainkaan kuuluisi kirkkovuoden aiheistoon. Onko sulla jotain konkreettista mielessä?
2 tykkäystä
Eivät konservatiivit yleensä omiaan puhu. Opetus perustuu enemmän Raamattuun ja evankeliumin julistukseen. Jos tämä on omaa agendaa, niin ehkä astianmaun muodossa, eipä juuri muuten.
Teitä on ”koko litra” ja sivuston sääntöjen mukaisesti olette oikeilla jäljillä. En ole koskaan näinä kymmenenä vuotena protestoinut asemaani vapaana riistana, se eikuitenkaan pyhitä jahtausta.
Sinä oletkin ollut ihmeellisen kärsivällinen, se on tässä kohtaa sanottava. Olen sitä ihmetellyt ja ihaillut.
Minulla ei ole traumaa. En ole kuulunut mihinkään muuhun ryhmään kuin kirkkoomme ja sen sisällä evankeliseen liikkeeseen. Minulla on tuttuja ja ystäviä monessa likkeessä ja myös vapaissa suunnissa.
Kovasti näytti, että yksilöit minun “taas” puhuvan negatiivisia ja olevan tietämätön.
Toivoisin että täällä arvioidaan asioita eikä toisiamme. Ketju on helluntailaisuuden arvioinnista.
Ekumeenisessa keskustelussa ei minusta tarvitse pelätä erimielisyyttä, kun se ei muutu henkilökohtaiseksi eikä kyseenalaista kenenkään omaa uskoa. Ekumenia ei ole sitä että “kaikki käy” vaan eri tavalla ajattelevien vuoropuhelua.
Joillakin mainitsemillasi saattaa olla sellainen motiivi. Ainakin kielteiseksi mieltämiään kokemuksia helluntailaisuudesta. Ei ole traumaa minullakaan, mikä estäisi myönteisen suhtautumisen, mutta jokin luonnollinen syyhän vastustukseen on selviö. Joskus nuorempana kyllä ahdistuin helluntaikarismaattisuudesta, mutta sitten tapahtui 180 asteen käännös. Ei kukaan ilman motiivia mitään vastusta tai puolusta.
Kyllä, koska sitä tapahtuu niin usein ja aktiivisesti vähintäänkin asenteen tasolla, mikä paistaa tyhmemmällekin läpi. Henkilöihin en halua käydä, enkä käynyt muuta kuin tuon ‘taas’-toteamuksen muodossa, koska ilmiö oli niin selvä. Saahan sitä turhautumistaan joskus kai ilmaista? Edes asiallisesti ja rakentavasti?
Kiitos tiedosta.
Ei, mutta kun se negatiivisuus paistaa joka toisessa viestissä, niin alkaa jo häiritä. Ja helluntailaisuutta olet kyllä kyseenalaistanut jatkuvasti täällä. Kai siihen samaan pakettiin uskokin lopulta menee?
Minun täytyy nyt korostaa, että sympatiani ovat helluntailaisuuden puolella (mutta ei ketään vastaan).
Vielä 70-luvun lopulla helluntaiseurakuntani Tikkurilassa oli erinomainen hengellinen koti. Yhdestäkään kokouksesta en halunnut olla poissa, saarnaajana oli sanassa luotettava Hannu Tervashonka. Olin todellakin täysipainoisesti mukana ja suurella ilolla. Koko liikettä ajatellen Mauri Viksténin saarnat ovat edelleenkin korkeatasoisinta hengellistä opetusta mitä tähän mennessä olen kohdannut.
Olen osaltani halunnut puolustaa ja varjella helluntailiikettä sille suurta tuhoa tehneeltä villiopilta, mutta eksytys on ollut liian voimakas. Vaikka helluntailiike sittemin torjui ylistysmetodiikan vinosuuntauksen, siitä jäi siihen silti jäljelle pahoja vinoutumia: Jumalan ylistäminen oli saanut sille aiemmin täysin vieraan sisällön. Pomppiminen ja elämöiminen ja mölyäminen lienee jäänyt pois, mutta loputon lyhyiden “ylistyslaulujen” laulanta on edelleenkin tunnusomaista monissa seurakunnissa, mikä ilman muuta jumiuttaa seurakunnan hengellisen kasvun ja kehityksen. Paholainen oli saanut suorittaa tehtävänsä.
Esittämäni kritiikki on siis ollut puhumista terveen opin puolesta.
Ei mene. En ole kenenkään täällä kirjoittavan uskoa Jumalaan kyseenalaistanut. Toisinpäin kyllä on tapahtunut.
Ohjeenahan on että liputetaan viestit joita pidetään asiattomina tai sääntöjen vastaisina. Pyytäisin nyt keskittymistä aiheeseen.