Kaikilla kristityillä on toisilleen annettavaa. Pitäisi löytää sellainen tasapaino, että vaikka on oppikysymyksissä sen oman liikkeen kannalla, niin ei pidä muuttua liian sisäänpäin lämpiäväksi. Oma liike on paras liike mutta on niitä muitakin, joissa on paljon hyvää.
3 tykkäystä
Mulla tämä tasapaino on tainnut kristittynä eläessä mennä niin päin että oppini on omatuntoni ääni mutta haluan käydä siinä kirkossa joka opettaa minua käytäntöjensä kautta. En ole koskaan halunnut käydä seurakunnassa jossa en koe tulevani ‘muovailluksi kohti Kristuksen totuutta’. Tämä kuulostaa siltä että etsin oikeaa oppia tai itse määrittelemääni tervettä opetusta tai terveesti opettavaa pastoria, mutta se ei ole sitä. Kaikissa seurakunnissa joissa olen kokenut tulevani Kristuksen ‘tuomion alle’ (tulleeni armahtavan tuomion alle, tulleeni rakkaudessa tuomituksi) on ollut opillisesti jotain mikä ei omatuntoni mielestä ole oikein. On kauhean vaikeaa selittää mitä tuo ‘muovailluksi tuleminen on’. Se tuntuu siltä että kun osallistun rukoukseen seurakunnan kokouksessa niin alan yhtäkkiä itkemään (joskus ihan oikeasti, joskus kuvaannollisesti) kun huomaan tarvitsevani parannusta ja alan seurakunnan rukouksen parantamana tekemään spontaanisti parannusta. Tämä tapahtuu seurakunnan tunnustamasta opista riippumatta ja on minulle täysi mysteeri, mutta näin olen kokenut seurakuntaelämän.
Minulle oppi ei ole koskaan ratkaissut kirkkoni oikeellisuutta vaan sen käytäntöjen toteutuminen Jumalan Sanan lupausten mukaisesti.
1 tykkäys
En tiedä pitäisikö olla huolissaan, mutta en ole oppikysymyksissä oman liikkeen (kirkon) kannalla juuri missään. Tai voin toki jossain kohtaa ollakin. Eikä ole edes mitään omaa liikettä tai oppisuuntaa, vaikka luterilainen olenkin ja siihen lapsena liitetty. Löytyy paljon hyvää ja joissain asioissa jopa parempaa muualtakin.
Eikä Suomesta taida edes löytyä kirkkokuntaa, joka mahtuisi spekseihini. Tai sellaisia liikkeitä oli, mutta ei enää. Lähelle pääsee kuitenkin moni ja olenkin päättänyt tyytyväisenä vain pysyä siinä minkä olen parhaaksi nähnyt. Luterilaisen kirkon sisältä löytyy monikin, mutta ihan yhtä hyviä myös sen ulkopuolelta.
2 tykkäystä
Pyhä Henki johtaa parannukseen ja tämä näkyy kuvailemillasi tavoin ja on aito merkki hyvästä seurakunnasta.
1 tykkäys
Tästä tulikin mieleeni, meillä on UT:saa kuvauksia siitä miten Pyhä Henki on laskeutunut joidenkin päälle jo ennen kastetta.
Näin tapahtuu edelleen.
Minun parannuksen hetkeni Pyhässä Hengessä alkoivat jo ennen kastetta, jo ennen myös sitä ensimmäistä kastetta mitä itse en pidä kasteenani mutta joku muu saattaa haluta sitä pitää sellaisena.
1 tykkäys
”Validin näkemyksen …”
Vieläkin todennäköisesti olen ainoa helluntalainen tällä sivustolla. Kun aloitin tälle foorumille kirjoittaa toistakymmentä vuotta sitten niin silloin tällöin joku, ei itseään paljastava helluntalainen on saattanut käydä täällä. Jamesta ei lasketa, koska kaikki ovat olleet joskus jotain ja jossain. Esim. Italian helluntaiseurakuntien jäsenet ovat viime vuosikymmeneen asti olleet kaikki lännen katolisia kuin myös Etelä-Amerikan nk helluntalaiset, eikä heidän lapsikasteensa ole ollut esteenä tulla uskoon.
Jo Alkuseurakunta alkoi toteuttaa alkuperäisiä ohjeita, päätyen samaan aitouteen kuin tämän päivän Helluntaipäivän Kastajaliike, johon kuuluu helluntaiseurakuntiakin. Olen silloin tällöin avannut tämän Hjelmin, saarnaaja Ruotsista, ehdottaman paremman nimen helluntalaisuudelle, C.G.Hjelmin kirja “Döparerörelsens väg genom tiderna” mukaan. Hjelm oli 30-luvulla 6-7 vuotta Helsingin baptistiseurakunnan saarnaajana.
Olen tämänkin silloin tällöin myöntänyt, että Alkuseurakunta seurasi Apostolien ja Profeettojen pohjalle laskettua opin muotoa. Toteutus oli yhtä hyvää ja puutteellista kuin tänäänkin. Siksi Jeesus heti alkuvuosikymmeninä lähestyi Johanneksen kautta seitsemää paikallisseurakuntaa, rohkaisten ja nuhdellen niitä.
Ei ole oikein puhua ”pakollisesta järjestelystä”, koska Jeeesuksen ohjeet suoraan ja apostolien kautta ovat sellaisenaan noudatettavaksi. Ne eivät sido vaan vapauttavat ratkaisuvallan, niinkuin Daavidkin sanoo ”Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni … ”. Halu niitä noudattaa on Pyhän Hengen vaikutusta.
Varhainen kirkko-Seurakunta, aikajaksolla 100-150 seurasi Alkuseurakunnan opin ja toteutuksen, raamatullista muotoa. Tätä voidaan katsoa jatkuneen aina 300-luvulle asti ja se on Kastajaliikkeestä liukenemista vähän kerrallaan.
Uudelleenkastaminen on lähinnä Lutherin muotoilua. ”Yksi kaste” on se yksi ainoa, eli sama minkä Jeesus asetti niille, jotka tulivat uskoon.
Saapa nähdä millainen näkemysten moninaisuus meidän välillemme kehittyy, kun mielipiteissäni alkaa näkyä uuden helluntailaiskäännynnäisen, newbien, ääri-ilmiöt.
Saman porukan jäsenten välillehän täällä on monesti kehittynyt mielenkiintoisimmat jännitteet, kun ei sama porukkakaan ole homogeeninen porukka kristinuskossa.
Muistaakseni @Mauriina kin (vai olisko ollut @Filonilla, en löytänyt keskustelua joka on mielessäni) joskus kirjoitti että olen vain ikäänkuin vain nimellisesti ortodoksi mutta ajattelen katoliselta pohjalta.
No, jos italialaiset helluntailaiset ovat myös katolisuudesta tulleita, minun pitäisi kyllä kyetä menemään oikeasta helluntailailaisesta katolisella pohjalta.
Edit. Filonilla se oli, ketjussa Exsurge Domine. Anteeksi sekaannus @Mauriina. Ja oikeassahan hän oli, ei katolisuus minusta koskaan lähde pois vaikka en kirkkojen opissa pysykään, eivätkä kirjoitukseni niitä edusta.
Tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen ja opettamalla heitä koydattamaan kaikkea mitä minä käskenyt teidän noudattaa. Matt. 28:18–20
Ei siis “Kastakaa uskovat…” vaan kastakaa ja opettakaa.
D
6 tykkäystä
Kyllä James pitää laskea 20 vuoden kokemuksella ja aktiivisella srk-palvelulla! 
2 tykkäystä
Arvostan maltillista ehdotustasi.
Perusteluna kantaani pidän lisääntyvän helluntalaisuuden mollaamisesi. Käsitin, että itsekin haluat poistua yhteyksistäsi helluntailaisiin.
Harmi että olet tulkinnut sillä tavoin. Haluan korjata asian. Minä tosiaan kehtaan esittää kritiikkiä, mutta en tahdo sen olevan minkäänlaista mustamaalaamista vaan rakentavaa palautetta. Aina on parantamisen varaa opissa ja elämässä.
Pelkäänpä että helluntaiherätys ei ole vieläkään karistanut toiminnastaan pois ylistysmetodiikan harhaoppia, vaikka irtiottoja siitä jonkin verran tehtiinkin:
“Palvonnan teologia oli ilmeisen epäraamatullista. Ylistysvirtauksessa voi havaita samoja piirteitä, mitä harhaopeissa yleensä esiintyy: Jollakin ihmistekoisella syrjäytetään Kristus ja Hänen sovitustyönsä. Koko ylistystoiminta oli siis uskovien harhaan johtamista.”
- Lauri K. Ahonen: Suomen Helluntaiherätyksn historia (Päivä 1994), s.361
(Pitempi lainaus kyseisestä kirjasta ja kyseisestä aiheesta)
1 tykkäys
Missä menee raja terveellä veisaamisella (mukaanlukien virret, gregoriaaninen kirkkolaulu ja kaikenlainen gospel) ja epäterveellä palvomisella?
Mitä merkityksiä musiikilla ja sen laulamisella ja soittamisella yleensä saa olla kristittyjen kokoontumisessa?
Soittaminen ja laulaminen on ainakin minulle aina, tilanteesta riippumatta, ekstaattisia tuntemuksia aiheuttava kokemus. Saako musiikkia siis olla kristillisissä kokoontumisissa?
Katolisissa ympyröissä latinan kielen käyttö ja gregoriaanisen kirkkolaulun palvominen menevät mielestäni hiuksenhienosti epäterveen puolelle.
Tämä viesti on vähän off-topic tässä, mutta menköön nyt.
2 tykkäystä
Foorumilla oli taannoin aiheesta juttua, mutta hedelmistäänhän puu tunnetaan. Seurakuntiin lyötiin kiila henkisesti varsin väkivaltaisella tavalla. Myöskään kyseisen tyyppisen palvonnan teologia ei kestä tarkastelua, ja mainitsemani kirjan mukaan se olikin “ilmeisen epäraamatullista”. Minusta kirjan teksti otsikolla “Lieveilmiöitä” kannattaa lukea, sillä siitä selviää mitä minäkin tarkoitan epäterveellä tai pikemminkin erittäin sairaalla ylistysmetodiikalla.
Helluntaiherätys joutui kriisiin, mutta onneksi jotkut rohkeat saarnamiehet kuten Matti Pyykkönen näkivät harhan selvästi:
Helluntalaisittain:
Ei yhtään asian vierestä!
2 tykkäystä
@Semajah, kritiikkisi palvontaa ja ylistystä kohtaan on osuvaa, mutta haaveiletko myös siitä että helluntailaisuus olisi autoritaarinen, ylhäältä johdettu organisaatio niin kuin esim. Katolinen kirkko.
Kun katolisessa kirkossa ilmenee väärinkäytöksiä, piispat ja Vatikaani tulevat langettamaan tuomionsa tilanteeseen. Negatiivinen puoli tässä on se että asioita jää suuren työtaakan ja välinpitämättömyyden vuoksi myös huomioimatta ja asioita myös häveliäästi tai rikollisesti peitellään. Ihmiset eivät koe olevansa vastuussa oman uskonelämänsä terveydestä vaan menevät laput silmillä.
Mielestäni helluntilaisuudessa ja vapaissa suunnissa yleensäkin asiat toimivat niin että jokainen on vastuussa omasta seurakunnastaan, jokaisen seurakunnan jäsenen velvollisuus on pitää omaa seurakuntaansa oikeassa kurssissa. Oikean kurssin suunta on hienoisesti eri suuntaan joka seurakunnassa koska ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia.
Jos alkaa esiintymään todella vakavia harhaan menoja vapaiden suuntien väki voi äänestää jaloillaan ja rahoillaan, mitä mahdollisuutta autoritaarisessa järjestelmässä ei samassa määrin ole.
Eli en näe hedelmällisenä kehitystä jossa vapaiden suuntien ryhmittymille pyritään luomaan liian jäykkä ja yleistä päätäntävaltaa käyttelevä katto-organisaatio. Vapaiden suuntien vahvuus piilee ryhmien itseohjautuvuudessa ja ryhmien välillä erilaisuuden sietämisessä.
Seurakuntien liiallisessa autonomiassa ongelmaksi muodostuu opillisen koherenssin puuttuminen.
Koherenssi pitäisi asetella balanssiin aina yhden pastorin kaudeksi kerrallaan ja samalla pitää huolta vanhimmiston miehityksen jatkuvuudesta eli kasvattaa koko ajan uutta potentiaalista vanhimmistoa väistyvien tilalle. En usko että yleispätevän, ja kaikissa tilanteissa kestävien opillisten muotoilujen tuottaminen on vapaiden suuntien toimintatapaa edistävää, ihan jo jäsenien jatkuvan liikkeelläolon vuoksi. Uskon ydinkohdat kaikki seurakunnat kuitenkin määrittelevät, se on hyvä.
Mulla on takana tuhti paketti juuri vapaiden suuntien vastakkaista ääripäätyä edustavassa kristillisessä organisaatiossa elämistä enkä pidä sitä vaihtoakaan mitenkään ruusuisena, varsinkaan yksittäisen uskovan uskonelämän kannalta. Siinä järjestelmässä kuolee uteliaisuus ja intuitio eikä opi pitämään hengellisesti puoliaan.
Jatkoa edelliseen :
Vapaiden suuntien heikkoutena en itse pidä opillisen koherenssin puutetta vaan ihmisten kyvyttömyyttä aidosti kunnioittaa sitä että on Jeesuksen tahto että me keräännymme seurakunniksi elämään todeksi niitä merkkejä (mysteerioita) mitkä hän meille antoi ja että kukin seurakunta on kunnioituksen arvoinen. Jokaisesta korvasyyhystä ei heti kannata vaihtaa leiriä. (Minä olen kantapään kautta tätä saanut pohtia😅, tämä on siis omakin ongelmani, en osoittele varsinaisesti toisia) Sellaista järjestelmää missä on oltava koko elämä samassa porukassa en ole koskaan kannattanut enkä kannata.
Toinen vapaiden suuntien ongelma liittyy kokouksissa työn alle otettavien teemojen satunnaisuuteen. Ymmärrän, että vapaissa suunnissa koetaan kiveen hakattu kirkkovuoden kulku Hengen inspiraatioita estäväksi, mutta olen miettinyt millä lailla saataisiin Raamattua monipuolisemmin saarnojen ja puheiden aiheiksi ilman että systeemi kahlitsisi Hengen lentoa.
1 tykkäys
Minä olen runsaan kymmenen vuoden seurakuntatyön aikana oppinut ymmärtämään kirkkovuoden arvon aivan uudella tavalla. Raamattu tulee ihan eri tavalla monipuolisesti tutuksi kuin jos puhujat valitsisivat mielensä mukaan suosikkikohtiaan aiheiksi. Psalttari erityisesti, mutta muutenkin Vanha testamentti on avautunut. Paastonajat ja monet kirkkovuoden pyhäpäivät joulun ja pääsiäisen ulkopuolelta eivät jää varjoon, vaan ne on mahdollista elää vuodesta toiseen läpi, oli oma elämäntilanne ja myös uskonelämä millä mallilla tahansa.
Valitettavasti moderni hömppä ja jotkut kelvottomat papitkin ovat omiaan häiritsemään kirkkovuoden elämää. Paljon paremminkin voisimme ammentaa ja keskittyä oleellisiin.
Kuitenkin, en vaihtaisi kirkkovuotta enkä myös messun kaavaa koko rikkaudessaan “vapaaseen” menoon. En pidä kirkkomme herätysliikkeitäkään riittävinä uskovan koteina jos ne eivät pidä jumalanpalvelusta ja kirkkovuotta arvossa. Onneksi minulle se tutuin ryhmä eli Sley noudattaa pitkälle ihan normaalia evankelis-luterilaisen kirkon messua.
Myös käsikirjat valmiine rukouksineen messussa ja myös hautauksissa ovat suuri siunaus. Toki tekstit joskus ovat vähän heikkoja ja outoja. Suurimmaksi osaksi kuitenkin on niin, että riippumatta pappien ym henkilöiden persoonista Jumalan sana ja Kirkon vahva perinne läpäisevät kaiken. Uskon että Pyhä Henki on näin tarkoittanut. Varjelemme tapoja, ja tavat varjelevat meitä, kuten sanotaan. Vapailla rukouksilla ja jakamisella on myös paikkansa. Mutta heikkoja uskovia yksilöitä suojelee se mitä voidaan paheksua kaavamaisuutena. On niin paljon henkilöpalvontaa ja epätervettä manipuloivaa hengellistä touhua, ja siellä ei heikoimmille suojaa löydy…
3 tykkäystä