Rukouskokouksia sanottiinkin seurakunnan pannuhuoneiksi. 
Paras kombinaatio on oman kokemukseni mukaan se että rukouskokousta rytmittää yhden henkilön johtama rukous, sopivina pätkinä ja väliin tulee yhteistä yhteen ääneen rukousta/esirukouspyyntöjä keneltä tahansa osallistujalta/profetia /selitetty kielillä puhuminen/laulu.
Jätä rauhassa. Oletuksesi motiiveistani ja siitä että haluaisin lytätä jonkun, ovat kauniisti sanottuna höpö höpöä.
D
1 tykkäys
Olis siellä toki muutakin, kun tarkastellaan asiaa Uuden testamentin kirjoitusten pohjalta, esim:
“Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.” (1.Kor 14:26)
Toki myös rukouksella on ollut alkuseurakunnassa keskeinen merkitys, mikä ilmenee varsinkin Apostolien teoissa, esim:
"Siellä oli monta koolla rukoilemassa." (Apt 12:12)
Ajattelin sanoa, että tärkeää on sekin, ettei rukoukseen tule suorituksen maku, ja toki asia on niinkin. MUTTA sitten mieleeni tuli, että rukous voi olla myös työtä ja vaivannäköä. Olenhan itse liittänyt seuraavat kohdat nimenomaan rukoukseen, vaikka sitä ei suoraan sanota:
“Tervehdys Narkissuksen perhekuntalaisille, jotka ovat Herrassa” (hiukan laiskoja rukoilemaan).
“Tervehdys Tryfainalle ja Tryfosalle, jotka ovat nähneet vaivaa Herrassa” (jonkin verran rukousta).
“Tervehdys Persikselle, rakkaalle sisarelle, joka on nähnyt paljon vaivaa Herrassa” (paljon rukousta).
(Room 16:11-12)
En toki tiedä, olenko tulkinnut tuon kohdan laisinkaan oikein.
1 tykkäys
Hyvä tulkinta.
Itse olen ajatellut tuon vaivannäön sisältävän sekä rukousta, että omista vanhoista huonoista tavoista irtaantumiseen tarvittavaa vaivannäköä että ihan käytännön vaivannäköä evankelistojen majoittamisessa, kokouksien järjestämisessä ja kirjeiden kuljettamisessa yms.
Kysymys on väärin aseteltu. Ei voi sanoa “missä”, jos ei sitä ollut. Siis, sitä vaan ei ollut olemassa.
Minä muistan joskus tosi kauan sitten jossain kirjassa nähneeni graafin, joka kertoi tästä asiasta. En kyllä muista oliko se kirja helluntailaisten tekemä, oliko se Mellerin tehtaalta, vai jostain ihan muualta. Saattoi olla myös englannin kielinen.
“Hengellisyyden määrä maailmassa”-käyrä on siis U:n muotoinen. Joskus vuonna 30, siis sen jälkeen kun seurakunta alkoi, se oli maksimissaan. Sitten pikku hiljaa käyrä laski, ja oli varmaan nollassa siinä vaiheessa kun paavit alkoivat vaikuttaa. Sitten jossain vaiheessa USA:n tapahtumien myötä hengellisyys alkoi lisääntyä, käyrä siis alkoi nousta. Herätysten myötä päästiin taas samalle tasolle kuin alkuseurakunnan aikana.
Tapa nähdä kirkkohistoria on siis aivan erilainen kuin mitä teologisessa tiedekunnassa opetetaan. Minähän muuten olen myös kauan sitten lukenut kirkkohistoriat ykkösen ja kakkosen, joten tiedän myös ainakin pintapuolisesti miten kirkkohistoria nähdään useimmissa teologisissa instituutioissa.
Lukija huomatkoon, että sitten esim Francis Schaeffer on laajentanut tätä ajettelua koskemaan uskonpuhdistusta. Francis Schaeffer kaiketi ajattelisi että uusi kevät alkoi siitä kun Calvin, Luther ja muut alkoivat vaikuttaa. Mutta näkisin kyllä myös Schaefferin jutuissa saman peruskaavan.
2 tykkäystä
Missä tiedekunnassa? Niitä on aika monia ja opetustapoja ja -sisältöjä on yhtä monta kuin on tiedekuntia ja professoreitakin.
En usko että kylmissä faktoissa on paljon eroa. Kirkkoisät, kirkolliskokoukset, vuosiluvut, kirkkoisien kirjoitukset, listat heresioista ym.
-En tainnut ihan täysin vastata, minä suoritin kirkkohistoriat Helsingissä kauan sitten. Pääsin teologiseen ilman pääsykoetta ulkomaalaiskiintiössä. En edes muista mitä muuta suoritin, eli ei ollut varmaan yhtä tärkeää. Mutta ne kirjat mitä luimme, eivät nekään olleet luterilaista alkuperää vaan brittiläisiä.
2 tykkäystä
On kirjoja ja sitten kirjoja. Ja sitten on painopisteitä. Herännäisyyden tutkija ei ole paras mahdollinen luennoitsija luomattomista energioista jne.
1 tykkäys
En usko että peruskursseille on mahdollista saada joka teemalle oma luennoitsijansa. Nuo energiaspekulastiothan (energeia) ovat ekumeenisten kirkolliskokousten jälkeisiä viritelmiä. Praktisesti sama kuin immanentti ja ekonominen triniteetti.
D
Ei varmaankaan. Mutta kyllähän se peruskurssin opettajankin harrastuneisuus voi vaikuttaa opetukseen.
Samainen Palmu vihki minut ja vaimoni avioliittoon morsiusmessussa. Ikimuistoinen tilaisuus.
PP Palmu on Lasse Rädyn kanssa SLEY:n parhaimmistoa.
Olen varma, että saat keskusteluapua uudestaan Palmulta.
1 tykkäys
Mielenkiintoinen taltiointi ja ajankuva saarnaaja Niilo Ylivainiosta. Tämä on juuri sitä aitoa helluntaiherätystä, jota arvostan suuresti. Noina aikoina vain en näihin eräistä syistä johtuen halunnut osallistua, mutta nyt osallistuisin, jos vastaavaa vielä tulisi.
2 tykkäystä
Hänellä oli yksinkertainen ja erittäin armollinen evankeliumi. Jätti myös minuun syvän vaikutuksen.
1 tykkäys
@Eutykus en nyt varsinaisesti vastaa viestiisi, otan tämän nyt tähän anonyymiksi esimerkiksi tietyntyyppisestä ajattelusta.
Viitaten offtopicissa käytyyn keskusteluun pietismistä ja sen hedelmistä ottaisin kantaa myös helluntaiherätyksen syntyyn.
Itse näen Azusa-kadun herätyksen nousevan jostain muusta kuin pietistisesti innoittuneesta luterilaisuuden kritiikistä jona helluntailaisuus tunnutaan Suomessa monesti nähtävän.
Amerikan kristillisyyden kehitykseen on anabaptistisuus vaikuttanut paljon.
Anabaptistisuus taas nousee katolisuuden kritiikistä, ei luterilaisuuden kritiikistä.
Anabaptistisuus säilyttää sen mikä on hyvää katolisessa uskontalletuksessa ja uudistaa sen mikä on rappiolla.
Näen helluntailaisuudessa kaiken sen tutun ja hyvän minkä löydän katolisuudesta. Helluntailaisuus on omissa silmissäni reformoitua katolisuutta joka rakentuu vahvasti Sveitsin radikaalireformaation tavoitteille, mitkä itse asiassa allekirjoitan lähes poikkeuksetta. Siitä en ole varma allekirjoitanko kaiken nykyhelluntailaisuudessa. Azusa-kadun herätys on ikäänkuin moderniin aikaan tuotua anabaptismia jossa tuotiin esille myös roturistiriitoja 1800-luvun lopun Amerikassa. Amerikan anabaptistisuus oli vahvasti valkoisten juttu kun taas Azusa-kadun toimijat olivat mustia.
Mitähän @oka asiasta ajattelet.
1 tykkäys
Tuli mieleen tämä viesti kun mietin Silesian lasten herätystä 1700-luvun alussa.
Yllättävän tuttua kuviota heidän kokoontumisensa noudattivat.
Adults who had documented the prayers of the children said that they asked:
► For forgiveness
► For better understanding of the Word of God
► That God would send His Holy Spirit on the people
► That God would send revival
► That God would favor them
► That they might become messengers for God
Ei kai se noin mene… vapaakirkolliset suuntaukset sekoittuivat aikanaan kyllä osittain herätysliikkeittemme joihinkin osiin ja piirteisiin. Esim evankelisen liikkeen lauluihin eli Siionin kanteleeseen tuli Pelastusarmeijan ja muiden angloamerikkalaisia lauluja jotka erottivat herrnhutilaisuudesta periytyvistä Siionin virsistä. Mutta sakramenttien kohdalla ero oli jyrkkä jo silloin.
Tässäkin on tuo ristiriita että katolisen kirkon kivijalkaan kuuluvat kaste ja ehtoollinen, varhaisen kirkon ajoista. Helluntailaisuus taas yleisesti kiistää niiden merkityksen ja erottaa Pyhän Hengen toiminnan niistä vastoin kirkon vanhaa uskoa. Yms. Mutta tällä en voi toki kumota sinun näkemiäsi yhteyksiä.
Et voi.
Ja kuten on joskus aiemminkin keskusteltu, uskallan väittää että katolisuuden tuntemuksesi on kohtuullisen ohutta. Katolilaiset eivät harrasta kaste/ehtoollinen kivijalan päällä istumista läheskään niin paljon kuin oletat.
Ortodoksit saisivat tästä taas hyvän tilaisuuden moittia katolilaisten uskonharjoittamista ja hartautta harhaoppien synnyttämisestä.
Itse sanoisin että vanha kunnon katolisuus on onnistunut nimenomaan karismaattisuuden elossapitämisessä sakramentalismia vastaan. Sakramenttien tärkeyttä menettämättä.
Karismaattisuus on esimerkiksi minulle paljon tutumpaa katolisuudessa kuin kaste/ehtoollinen -puhe. Jollekin muulle tuttua on sitten joku muu.