Tämä on se mikä minusta vauvojen kastamisessa on uskonnollista väkivaltaa. Se että ei ole saanut valita kastettaan ja silti se velvoittaa.
1 tykkäys
Silloinhan uskominen itsessään on henkistä väkivaltaa, koska uskokin on lahja. “Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.”.
D
2 tykkäystä
Puhut selkeistä asioista, mutta et niitä selkeytä. Toisto Vikstenistä: Hänen suhteensa ei ole huomautettavaa etenkään valitettavaa. Vikstenin tunnen ja tiedän, eikä hän varmasti olisi pitänyt tästä “päinnaamaa” ylistyksestä, vt. snl. 27:14, Joka siunaa ystäväänsä isoäänisesti aamulla varhain, sille se luetaan kiroukseksi.
Vikstenin kasteopetus on yksi-yhteen “kastajaliikkeen” mihin helluntailiikekin lukeutuu, kanssa. Edelleenkin, ei ole sopivaa, että ikäänkuin “käsikaulaa” Vikstenin kanssa kuljet ja tulkitset kaiken kastamisen helluntalaisen veljesyhteyden opetuksen ja Vikstenin opetuksen vastaisesti.
Ehkä meitä tässä nyt yritetään provosoida.
Mutta joo. Koko kristillinen kirkko on siis väärässä ja hengellisen väkivallan pesäke. Ja Raamatun sanat perhekuntien kastamisesta… joko ne merkitsevät muuta kuin sanovat - tai sitten Raamattuun ei pidäkään luottaa.
Tässä keskustelussa näkyy väistämättä Arffmanin luonnehtima kehitys kristinuskon muutoksista. Ensin radikaali pietismi pyrki irrottamaan uskon ja Raamatun sanat kirkon historiasta ja sakramenteista. Seuraava askel oli spritualismi: Ei tarvita enää Raamattuakaan. Henki leijuu irrallaan ja ohjaa ihmistä miten milloinkin.
Ihmisestä tulee keskus, Jumalan ilmoituksesta jotain jolla on arvo vain jos se ihmiselle sopii.
1 tykkäys
2010-luvun paikkeilla kuuntelin Pawsonia muutaman kerran, koskien lähinnä hänen VT:n selityksiä. Sitten hänet kutsui, ilmeisesti Nokia-lähetys, keskustelemaan kasteesta. Koska en asunut Suomessa, niin jotain kautta sain äänitteen, jossa olivat keskustelemassa Valter Luoto ja Klaus Korhonen, helluntailikkeestä. En muista kuulleeni Pawsonin alustusta, mutta hänen haastattelunsa Jerusalemissa ennen tätä Suomeen tuloaan. Se oli silloin sekavaa, eli pätkiä oikeasta ja väärästä.
Luodon kanssa keskustelin ja hän ei ollut innokas asiasta. Sitten otoksia keskusteluista kun sain, niin toinen helluntalainen väänsi niin vaikeasti kantaansa, että se oli samalla tavalla sekavaa, kuin tuo Pawsonin haastattelu Jerusalemissa. Nämä tuli muistiini kun kävin viitteitä läpi.
Tämä Pawsonin äänite edustaa vaikka mitä, muttei Kirjoitusten selitystä, eikä edes tulkintaa. Tai ehkä tulkintaa piuhoitettuna sakramentalisiin väitteisiinkin.
Lainaan tämän pätkä kommentistasi, vaikkei se ole keskeisin.
On kysymys “spiritualismi” ilmaisu. Sen ongelma tai jopa tarkoitettu ongelma on syntynyt englanninkielisessä ympäristössä. Eli sana “spiritual” on käännetty spiritualismi.
Raamattu käyttää englanniksi sanaa spiritual “hengellinen” merkityksessä. Ollaan suomenkielisyydessä ikäänkuin unohdettu, että meillä on sana “henkinen” mikä ei ole Jumalasta.
Siksi Raamattu puhuu hengellinen ihminen, te hengelliset ja tutkikaa kaikki hengellisesti.
Ehkä julkein hengellisyydestä lausuman on esittänyt Jenni Haukio, viitaten keskusteluun oman itsensä, sisäisen minänsä kanssa.
Ymmärsit väärin.
Spiritualismiksi sanotaan uskonnollisuutta jossa Raamattu ei merkitse mitään tai se on ainakin alisteinen ihmiselle joka kuuntelee “Hengen ääntä” välittämättä siitä onko tämä sisäinen ääni sopisoinnussa Raamatun kanssa.
Lainasin tässä kirkkohistorian prof emeritus Kaarlo Arffmania. En toki sanasta sanaan.
Historiassa ja nykyäänkin on paljon esimerkkejä erikoisista ilmiöistä jossa kristityt ovat herätyksien tms yhteydessä lähteneet tuolle tielle. On vaikkapa seksuaalista sekoilua tms johon joku väittää saaneensa ilmoituksessa luvan Hengeltä.
Selvennys. En toki tarkoita että sinä tai yleensäkin helluntailaisuus olisi spiritualismia. Teillähän on Raamattu keskeinen, mutta tulkinta ja lukutapa jossain määrin eroaa klassisista uskosta. Kuten nyt kasteasiassa.
Plautillan viestistä tuli vain mielleyhtymä minulle tuohon Arffmanin kuvaukseen. Siitä voi olla eri mieltä mutta mielestäni ajatus on uskottava: Kirkkoa kritisoinut pietismi painotti ensin reformaation ideaa Raamatun keskeisyydestä yksilön uskossa. Sitten jotkut etenivät niin että yksilön kokemus ohitti Raamatunkin.
Oma kaavioni:
Kirkossa uskotaan yhdessä, apostolien perinnön ja Raamatun rajoissa >> Kirkon perinnön ulkopuolella keskitytään yksilöön ja hänen tulkintaansa Raamatusta >> Raamatun ulkopuolella yksilö uskoo ja ohjaa muita uskomaan oman sisäisen äänen johtamana
1 tykkäys
Joo tuli itsellänikin fiilis, että hassu hybridi tai välimallin muoto vanhojen kirkkojen ja helluntailaisten opetuksesta. Muutenhan tuo olisi ihan ortodoksista, mutta sitten tämä kuitenkin torjuu lapsikasteen ja sanoo perään, että lasten pelastuksesta ei ole varmuutta. Öö. 
Minä haluan tähän väliin sanoa että minulla oli talvella ja keväällä tosi hyvä kokemus helluntaiseurakunnassa. Kävin siis siellä rukouskokouksissa. Tästähän olen jo maininnutkin jossain vaiheessa. Tämä oli itsellenikin suuri yllätys, en ollut ollenkaan odottanut tällaista seurakuntayhteyttä.
Tässä en siis ollenkaan ota kantaa mihinkään teologisiin taikka opillisiin seikkoihin. Totean vain että “kivaa oli”. Myöskin erikoista oli se että koin saavani rukouksiin vastauksia siellä. Samaahan olen kyllä kokenut tällä foorumillakin, olen laittanut rukouspyyntöjä siihen ketjuun johon niitä on lupa laittaa ja joka kerta on ollut sellainen kokemus että niistä on ollut apua.
Nämä ovat mysteerejä. Välillä menee vuosikausia niin että tuntuu että rukoillessa ei tapahdu yhtään mitään, ja sitten välillä taas tuntuu siltä että rukous todella “toimii”.
3 tykkäystä
Ei tietenkään. Minusta tuntuu, että et laisinkaan ymmärrä, mistä minä puhun. Minähän olen Viksténin linjoilla jokseenkin kaikessa opissa.
Ehkä olet vain lujasti omaksunut mahdollisesti vinoutuneetkin helluntailaiset opinkäsitykset? Edelleen suosittelen siirtymään Vikstenin linjoille. Hän oli opettaja vailla vertaansa, eikä hän ollut kuppikuntainen helluntailainen vaan näki asiat laajemmin, ja hän näki Jeesukseen uskovia veljiä ja sisaria niin luterilaisessa kuin katolisessakin kirkossa. Eikä tehnyt mitään erotusta heidän välillään.
Itse kyllä ymmärrän uskon olevan lahja jonka saa päättää ottaa vastaan tai hylätä.
Sen saa ottaa vapaasta tahdostaan vastaan ymmärtäen mikä suuri elämänmuutos siitä seuraa.
Kastekin on lahja. Se velvoittaa vasta siinä vaiheessa (velvoittaa on huono sana, oikeastaan kaste antaa luvan toimia Jumalan tahdon mukaan) kun kasteessa satu Pyhä Henki vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala niin tahtoo.
Ei kukaan velvoita kastettua joka ei koe olevansa kristitty toimimaan niin kuin kristityn tulee toimia ellei tällainen toiminta ole yleinen tapa toimia, jolloin ihmisenä olemisessa itsessään on velvoitteita joita lapsi ei ole myöskään saanut valita, mutta jodien kanssa on opittava elämään ja jotka velvoittavat.
D
4 tykkäystä
Helluntailaiset väkisin siunaavat pienimpiä lapsia. Ei niiltä vauvoilta kysytä mitään. Eivät saa omalla tahdonratkaisullaan päättää seurakunnan eteen menemisestään. Vanhemmat muutenkin tekevät kyselemättä pienille lapsille vaikka mitä. Ruokkivat, vaatettavat, jopa rokotuttavat. Törkeää väkivaltaa minusta on kaikki tämä. 
2 tykkäystä
Ja onko jonkun helluntaiperheen kouluikäisen lapsenkaan kasteelle meno (tai uskon ratkaisu) tapahtunut puhtaasti lapsen omasta aloitteesta ja halusta? Monesti taitaa olla kyseessä vanhempien toivomukseen taipuminenkin? Tai pieni “lahjonta”: esim. “Ostamme sinulle sen mopon, kun käyt kasteella.” 
2 tykkäystä
Ymmärrän että tämä herättää tunteita mutta rokotukset sun muut ovat kuitenkin ihan eri luokan asioita kuin Kristuksen ruumiin osaksi tuleminen. Kristuksen ruumiin osan asema sisältää vastuuta ja velvoitteita ja meidän tehtävämme on erilainen kuin niiden joiden puolesta rukoilemme ja kannamme uhria.
Vastustan kaikkia henkilön itsensä valitsematta hänelle tehtyjä sitouttamisia, niin helluntailaisten tekemänä kuin muidenkin tekemänä.
Maailmassa tapahtuu kuitenkin kaikenlaista mitä ei pitäisi tapahtua. Tämä on keskeneräinen paikka. Silti saa sanoa miten olisi oikein.
Lapsen siunaaminen ei ole kuitenkaan sitouttamista vaan henkilön varustamista voimalla ja avulla.
Erityiseen tehtävään siunaaminen taas on eri asia.
Lapsien kategorinen kastaminen on johtanut siihen että kastetta ei nähdä sitoumuksena, vaikka se puoli kasteesta ilmenee selvästi varhaisista meidän päiviin säilyneistä kristillisistä kirjoituksista.
Ymmärrän omasta mielestäni oikein hyvin miksi lasten rutiininomaiseen kastamiseen on päädytty enkä täysin sitä tuomitse, mutta pidän sitä kriisitilanneratkaisuna, en jatkuvana käytäntönä.
Mutta Jumalan rakkaus pakottaa meitä. Sellaiseen asemaan ei voi tiedostamatta ja painostettuna joutua, vaan se on oman suostumuksen tulos.
Kaste ei pakota ketään mihinkään.
D
Ymmärrän että tässä on näkemyseroja. Itse edustan koulukuntaa jolle kaste on sitoumus.
Minun koulukuntani sanoo että kaste on jotakin johon Jumala on peruuttomattomasti sitoutunut. Hän on liitolleen uskollinen vaikka ihminen ei olisi. Ihminen on sitoutunut jos on, kukaan ei pakota häntä siihen.
Olisi todella raskasta jos ihmiselle annettaisiin jo syntymässä taakka jota hän ei pysty täyttämään ja jonka pystymättömyydestä kirkkomme opettaa.
D
7 tykkäystä