Helluntailaisuuden arviointia Suomessa ja maailmalla

Miten uskot toimitun apostolien aikoina, kun kokonaisia perhekuntia kastettiin perhekunnan pään tultua uskoon? Tehtiinkö siellä joku erottelu aina ensin, että nuo perheen jäsenet ovat liian nuoria vielä päättämään ja jätetään kastamatta? Ehkä vetäistiin hatusta joku ikäraja? 8 vuotta? 12 vuotta? 18 vuotta? Kasteelle kelpaavat sitten kastettiin, ja alamittaisia ei?

Miksi UT ei kerro näistä kasteen saamisen ikä- ja ymmärrysrajoituksista mitään? Raamatun äärellähän on loogisinta tulla siihen johtopäätökseen, että kasteelle ei ole kukaan liian nuori. Vasta melko myöhäisen ajan pyhät keksivät jostain, että tuollainen ikä- ja ymmärrysvaatimus on täytynyt olla olemassa mutta paha kirkko muutti käytännön. Miten se lienee heille ilmoitettu, kun UT ei tuollaisia ehtoja tunne, eikä historia?

6 tykkäystä

Itse ajattelen että UT ja useat varhaiset kirjoitukset kyllä hienoisesti korostavat uskon tunnustamista ja mielenmuutosta kasteen ja Kristuksen seuraajaksi tulon yhteydessä.

Minusta on loogista ajatella että kun puhutaan koko kotitalouden kastamisesta, pienimmät lapset eivät kuulu tähän, koska eihän heillä ollut noina aikoina ollut mitään itsemääräämisoikeutta laillisesti, heidän sitoumuksistaan päätti kotitalouden pää eikä heidän katsottu kykenevän päättää hyvän ja pahan välillä ennen 12 vuoden ikää. Rooman aikainen laki kuvaa lasten oikeuksia ja asemaa niin että olisi sen pohjalta hyvin ymmärrettävää katsoa että lapsilla ei ole mitään tarvetta kasteelle.
Useampi varhaiskristillinen teksti myös kuvaillee lapset viattomina ja Jumalan suojeluksessa olevina, ilman kastettakin. Kasteen tarkoitushan nähtiin syntien hautaamisena kastettavan tultua haudatuksi Kristukseen ja ylösnousseen uuteen elämään.

Itse ajattelen niin että varhaisina aikoina kastettiin kuitenkin kaiken ikäisiä, vaikka kasteen pääasiasiallinen muoto oli kastaa aikuisia ja tietoisesti uskonsa tunnustavia. Eräässä varhaisessa kirjoituksessa (en linkitä) tämä todentuu niin että mainitaan olevan sponsorina toimiville riskialtista kastaa pieni lapsi, jolle on asetettu sponsori (kummi) tunnustamaan usko lapsen puolesta, sillä lapsihan saattaa lähteä kuitenkin pahoille teille ja saattaa sponsorin vastuuseen Jumalan edessä antamastaan uskon vakuutuksesta. Tässä nähdään kuinka nykyinen kummiuskin on melko lailla laimentunut.
Katolisessa kirkossahan edelleen lapsi kastetaan jonkun tunnustamassa uskossa, jonkun on vakuutettava usko lapsen puolesta. (Kukaan ei kuitenkaan enää pelkää että uskon vakuutuksen antaja olisi vastuussa sanoistaan.) Lapsen kasteen tulee tapahtua uskovassa perheessä sillä kastettu lapsi elää perheen uskossa, kristillisin elämäntavoin kasteensa mukaisesti, kunnes ymmärtää itse mitä on ja miksi on. Ehtoollista ei anneta katolisessa kirkossa pienille lapsille ja olen kuullut eteläeurooppalaisen papin näkemyksen sen selitykseksi, että lapsi on uskon asioissa osa uskovaa perhettään ja saa siten perheensä kommunion kautta hengellisesti osallisuuden ehtooilisesta. Uskosta osattoman perheen lapsen kastaminen on nähtävä ritualistiseksi taikauskoksi, välinpitämättömyydeksi tai jumalanpilkaksi.

Näen tämän asian niin että Raamatussakin Kristuksen seuraajaksi tulon pääasiallinen malli on mielenmuutos eli kääntyminen ja parannus, evankeliumin uskominen ja uskon tunnustaminen, jonka jälkeen henkilö kastetaan.
Ymmärrän hyvin niitä syitä miksi joissakin tilanteissa on kastettu myös lapsia. Halu lasten kastamiseen on varmasti ollut suuri jo kokonaan kristillisissä perheissä ja vainojen aikaan kun vanhemmilla ei ollut varmuutta milloin he kuolevat ja lapset jäävät yksin. Lasten kastaminen on siis suurella todennäköisyydellä ollut ennemminkin inhimillisten emootioiden ja kansanomaisen hurskauden tuotos kuin varsinainen kristillinen opetus. Siitä on sitten tullut maan tapa niin kuin emotionaalisesta kansanhurskaudesta alkunsa saaneesta ylimitoitetusta pyhien rukoilemisestakin tuli. Sittemmin kaste ja sen ajankohta kirjattiin myös maallisiin lakeihin ja se salliminen oli kirkolta huono juttu. Mikään maallinen laki ei voi määrätä milloin ihminen kääntyy ja tunnustaa uskonsa.

Pitkä matka on kuitenkin tultu siitä että kristilliset kirjoittajat kirjoittivat lapsen olevan vailla kykyä valita hyvä ja paha ja siksi viaton ja Jumalan suojeluksessa, sillä jo Lutherin aikoina oltiin siinä pisteessä että vastasyntyneenä kuolleelle ei annettu mitään varmuutta pelastumisesta. Yhdestä ääripäästä toiseen.

Yleisesti haluan selittää tähän hieman näitä kirjoituksiani.

Viime aikainen tunnutautumiseni vapaisiin suuntiin ei minun kohdallani tule tarkoittamaan sitä että alan tulenpalavasti puolustamaan jotain teologisia näkemyksiä tai käytänteitä.
Olen nyt vapaa siitä velvollisuudesta.

Olen valinnut vapaat suunnat juuri siksi että nämä kristilliset kirkot eivät sido omaatuntoani niin monimutkaisin opillisiin muotoiluin kuin toiset kirkot.
Minulle nimi vapaat suunnat tarkoittaa sitä että nyt minulta loppui se tarve ja julkinen vaatimus siitä että minun pitäisi olla oikeassa porukassa ja oikeaa mieltä.
Nyt minä saan olla kristitty, sillä minä vakuutin kasteen hetkellä uskovani Jeesukseen pelastajanani, ja se riittää.

Tämän vuoksi, säilyttääkseni uskottavuuteni omissa silmissäni, minun joko pitäisi lakata kirjoittamasta täällä tai todella vahvasti joka kirjoituksessa korostaa että jokainen on vapaa seuraamaan Kristusta oman ymmärryksensä johdattamana ja että Kristuksen seuraajana vilpittömästi, parhaansa tehden kulloisenkin hetken ymmärryksen ohjaamana, eläminen on enemmän kuin tieto siitä millaista sen elämän tulee olla.

1 tykkäys

Minusta ihmisen uskon kokemukset ja vakuuttelut ovat hiekalle rakennettu perustus kristilliselle kasteelle. Kasteesta tulee epävarma.

Parempi perustus on siinä, että Jeesus käski kastaa ja opettaa. (Matt.28) Hän myös lupasi kastetulle pelastuksen, niille kastetuille, jotka uskovat.

Eihän usko ole kastetta varten , vaan kaste on uskoa varten . (Luther)

KASTE ON JUMALAN TEKO (concordia.fi)

Vapaiden suuntien virhe on siinä, että ne haluavat saada aikaan sellaisen seurakunnan, jossa kaikki olisivat oikeita uskovia eikä kukaan nimikristitty. Siksi jokaisen kastettavan on niissä seurakunnan edessä vakuuteltava uskovansa ennen kasteen saamista.

Mutta mikään seurakunta ei ole ikinä pysynyt sellaisena, että siinä olisi vain uskovia. Vapaissa suunnissa (niin hengellisiä kuin ne ovatkin) ei kuitenkaan tunneta pohjia myöten, onko sitä sydämen uskoa niillä suullaan tunnustavilla.

Muita uskovia hengellisempinä vapaiden suuntien luulisi myös sitten olevan muita parempia hengellisessä erottamisessa ja henkien arvostelussa. Kuitenkin niissä otetaan innolla vastaan harhaoppeja, jollaiseksi ehkä useimmat tänä päivänä jo myöntävät 20 vuoden takaisen “Toronton siunauksen.”

2 tykkäystä

Niin minustakin. Aivan samoin ajattelen. Oma vakuutukseni on tärkeä vastauksena Jumalan varmaan kädenojennukseen.

Ja sekin on wanhassa kirkossa tuomittu myöhäsyntyinen harha, että kastetta tulisi viivästyttää vanhalle iälle.

1 tykkäys

Kommentoin vielä ajatusta siitä että uskovien pitäisi olla parempia ja hengellisempiä eivätkä seurakunnat saisi harhaantua.

Minulla ei ole tällaista toivetta.
Minun kokemukseni kirkoista on valitettavasti ollut aina mahdollisimman huono. Todella ikäviä asioita on tapahtunut. Olin tämän vuoksi lähellä jättää koko yhteisöllisen kristillisyyden.
En jättänyt ja tällä hetkellä käsittelen asiaa niin että en halua olla organisaatiossa jossa minun täytyy koko ajan toivoa että jospa nämä kaikki isot asiat mihin minulla ei ole, rukouksen lisäksi, mitään mahdollisuutta vaikuttaa paranevat lopulta. Haluan laittaa rajallisen aikani tällä maan päällä sellaiseen seurakuntayhteyteen jossa minun ei tarvitse vahtia toisia ja yhtä aikaa voin seurata omaa omaatuntoani uskoon liittyvissä asioissa. Haluan vahtia ennemmin omaa tervehenkisyyttäni kuin toisten. Minä voin ja pystyn pyytämään anteeksi toiselta vaikka hän olisi teologisesti harhassa. Voi selvittää hänen ja minun välisiä mielenpahoituksia rakentavassa hengessä vaikka olisimme molemmat ihan väärässä teologiasta.

Eihän vapaissa suunnissakaan tietenkään aina ole niin onnellinen tilanne että tällaista läheistä pyhittävää vuorovaikutusta olisi spontaanisti ja paljon. Näissä porukoissa on kuitenkin selvästi vähemmän niitä jotka haluavat tulla ja lähteä pois ilman että ovat läsnä muille osallistujille. Tämä sopii minulle, mutta oman tyytyväisyyteni ei tarvitse olla vaatimuksena muille yhteisöille. Olen vapaa olemaan tyytyväinen ilman että se on tavoitteen asettaminen muita varten.

Kaikissa kirkoissa missä olen ollut aktiivinen on ollut kaikenlaista mitä olen pitänyt epäterveenä. Olen tullut tulokseen että epäselvyyksistä ja harhaantumisista ei pääse missään eroon, eikä pidäkään, pitää mieluummin oppia toimimaan hankalissa tilanteita, säilyttää rakkaudellisen suhtautumisen toisiin ja itseensä. Jos huomaa että että omasta kirkosta puuttuu joku näkemys tai asenne, on sitten itse sitä niin sittenhän siellä seurakunnassa on myös se puuttuva asia.
Itse en halua hukata aikaa yritykseen pitää seurakunnan ajatukset uskosta tietynlaisena vaan haluan olla porukassa joka pitää esillä sitä mitä kristitty on ja tekee arjen valinnoissa. Ei tämäkään toiveeni aina toteudu missään porukassa.

Vapaiden suuntien kokoontumisissa minua puhuttelee tietynlainen konstailemattomuus, vaikka kyllä sitä turhaa ‘uskonnollisuutta’ sielläkin on.
Konstailemattomuus ja suoruus toiminnassa on rituaalinomaisen kokoontumisen konkretisoiminen, esimerkiksi se että ehtoollisen kommuunio, Kristus-ruumiin keskinäinen yhteentuleminen, avautuu syömis- ja juomisrituaalin lisäksi rukouspalveluun jonka yhteydessä toinen toistensa puolesta rukoillaan, tunnustetaan syntejä ja annetaan niitä anteeksi. Parannutaan.

En usko että täydellistä seurakuntaa ja kirkkoa on ennen paruusiaa.
Mielestäni on kuitenkin hyvä jatkuvasti purkaa kirkoista turhaa ritualisoitumista, avata toiminnot konkreettiseksi tekemiseksi, vähentää määräyksiä ajatella uskosta tietyllä tavalla ja keskittyä siihen millä tavalla kristityn tulee konkreettisesti käyttäytyä ja millä tavalla ei.

Nyt tämän kirjoitettuani huomaan miten vaikeaa on sanoittaa miten oikeasti näistä asioista koen. Jonkun sanan tilalle olisi voinut valita toisenkin ja aina jotain jää sanomatta.

Vielä yksi ajatus: Minusta on tosi vapauttavaa ajatella että jos oma seurakuntani ajautuisi johonkin hullutukseen ja epäterveeseen meininkiin, voin vain hyväksyä sen että tämän seurakunnan aika tuli nyt täyteen, varsinaista asiaa jatkavat ihmiset. Ei tarvitse pakonomaisesti yrittää kannatella vuosisataista organisaatiota. Ihmisten halu kannatella asioita turhaan mahdollistaa monta hullutusta jotka olisi voinut välttää.

1 tykkäys

Eikö olekin niin, että hän vetää sinua ulkonaisesti sanallaan ja sisäisesti Pyhällä Hengellään? Kastehan on Jumalan sanaa ja niin ollen siinä on silloin myös Henki läsnä. Ei ole sanatonta Henkeä, eikä Hengetöntä sanaa.
Jos siis hylkäät sanan silloin myös hylkäät Hengen joka puhuu sinulle kasteessasi. Kysyn miten selität seuraavat Jumalan sanat?

Kol 2:12: “ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”

Eivätkö nämä sanat ole kristallinkirkkaat jotka tarkoittavat sitä, että meidät on haudattu Kristuksen kuolemaan, koska olemme syntiset ja koska olemme haudatut kuolemaan meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin että joku herättää meidät kuolleista, itse emme voi sitä tehdä. Ja niinhän tuossa sanotaan Jumalan vaikuttavan meissä hengellään uskon jossa me olemme herätetyt. Yritä nyt selittää tämä jotenkin toisin kuin mitä tuossa suoraan on sanottu?

1 tykkäys

Kaikea, oikean ja väärää ymmärtämistä voi ymmärtää, koska ymmärrys on ihmisestä, lihasta.

Teologia on ihmismieltä, jota ryyditetään Raamatulla.

Uskonpuhdistus alkoi jo alkumetreillä ymmärtämään lapsikastetta, inhimillisistä lihallisista “hyvistä” syistä. Piti saada keino koko kansan käännyttämisestä, kristityiksi tekemisessä. Tästäkin syystä nytkin ja koko ajan “luetaan” Sanasta, että kansa kerrallaan olisi käännytettävä. Seuraavat pari esimerkkiä niin VT:n kuin UT:n puolelta. Koko Raamattu on tätä mieltä ja korostaa yksi kerrallaan taivaaseen ja helvettiin pääsyä:

Apt.10:
35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
Jes.56:
6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.

En ole löytänyt mistään historiallisesta kirjoittamisesta käsitystä, että vainojen vuoksi lapsia olisi kastettu.

Ei minun tarvitse yrittää. Olen ihan juuri tuota mieltä.

Näinhän se on. Siksi on ihan looginen ajatus että myös modernin ajan lapsikasteeseen fiksoituminen on harhaa.
Nykyinen käsityksemme lapsikasteesta on saanut paljon vaikutetta siitä käsityksestä että lapsi on kadotuksen alainen ilman kastetta. Joskus kastetaan liian myöhään, joskus liian aikaisin.
En väitä tietäväni koko totuutta. Mietiskelen vain.

Ei kai se niin kauheaa ole jos joku menee välillä vähän pieleen, Jumala näkee sydämet.

Niinhän hän onkin ja siksi hänet tulee kastaa kadotuksen alaisessa tilassaan kuolemaan yhdessä Kristuksen kanssa, jotta Jumala voi hänet herättää tuosta tilasta antamansa uskon kautta. Kristuksen kaste on meidän kasteemme.

Hän on minun hyväkseni kastettu, ja hänessä minutkin kastetaan, niin että hänen kasteensa on minun, ja minun kasteeni on hänen; ja silloin sanotaan: Kasteen kera Kristus on ottanut minulta kaikki synnit. Kuinka niin? Mitä hän siis on tehnyt? Sen vain, että Jumalan Karitsana otti kannettavaksensa minun syntini ja koko maailman synnin, kastatti ja synnistä itsensä puhdistutti Johanneksella; tämä on kaste, hänen verensä pyhittämä. Kaikki ne, jotka nyt kastetaan Kristukseen, ovat pestyt synneistänsä ja saaneet ne anteeksi; sillä eipä hän ole pesty ja puhdistettu omista synneistänsä—hänellähän ei ole mitään syntiä—vaan minun synneistäni ja koko maailman synneistä. Tämän uskoessani minä olen synneistäni vapaa enkä minä enää tiedä mistään synneistä; sillä kun Kristus on ottanut minun syntini kuormaksensa, eivät ne nyt enää ole minun. Minä tosin olen tehnyt ja harjoittanut syntiä, mutta ihminen Jeesus Kristus, joka samalla on tosi Jumala, on ottanut kuormaksensa minun syntini, kantanut ne ja kasteessa ne pessyt ja ottanut pois.

Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 528-529.

1 tykkäys

Modernin ajan? :slightly_smiling_face: Mitenkäs monta vuosisataa tai -tuhatta tässä onkaan mennyt.

1 tykkäys

Tarkoitin lauseessani nimenomaan modernin ajan syitä ja järkeilyä koskien lapsikastetta.

1 tykkäys

Lapsen kasteen vastustaminen tai vähättely perustuu joihinkin yksipuolisuuksiin tietyssä teologiassa. Sen vuoksi kysymyksestä ei voi kokonaan vaieta vaikka kuinka haluaisi etsiä yhteisiä nimittäjiä eri kirkkojen ja suuntien välillä. Kaste ei ole erillinen pikku detalji, vaan koko kristillisen elämän alkupiste. Kaste, usko ja Pyhä Henki liittyvät saumattomasti yhteen Kirkon perinteessä. Se näkyy kirkkaasti myös Kirkon perinteen tärkeimmässä kirjallisuudessa eli Raamatussa.

Kristinusko on viimeksi kuluneina vuosisatoina individualisoitunut monin tavoin. Siihen liittyen tätä uusteologiaa harjoitettaessa kasteessa lahjaksi saatava armo ja osallisuus Jumalan pelastavasta rakkaudesta koetaan jopa loukkauksena, mikäli niiden sanotaan koskevan lapsia - tai muuten aikuisen ihmisen kognitiivisista kyvyistä osattomia kuten kehitysvammaisia.
Uskossa korostuu tuossa ajattelussa siis tiedollinen sekä tunteiden ja tahdon osuus. Jää ymmärtämättä se mikä on järjelle käsittämättömintä evankeliumissa: ihminen otetaan Jumalan valtakuntaan ilman mitään hänen omaa kykyään.

Tällainen ero uskon käsitteen ymmärtämisessä on minusta ainoa mahdollisuus selittää sitä outoutta että helluntailainen tms uskova alkaa laulaa samaa laulua ateistien kanssa : “Lapsen kastaminen on uskonnollista väkivaltaa”.

Radikaali pietismi, evankelikaalisuus ja muut reformoitujen kirkkojen rönsyt ovat vaihtaneet kristinuskon suuressa kuvassa painopisteen lähemmäksi ihmistä ja kauemmaksi Jumalasta. Tai tarkemmin sanoen: ihmisen kokemus ja kyky on tullut keskukseksi, kun se vanhemman uskonopin mukaan oli Jumala joka toimii suvereenisti.

3 tykkäystä

Ei oikeastaan vaan ihan eri lähtökohtiin. Väärässä toki lapsikasteen vastustajat ovat, mutta näkemys perustu lähinnä kokonaan eri diskurssiin. Varmaan nykyisellään lähinnä maallistuneempaan ja yksilökeskeisempään sellaiseen.

1 tykkäys

Näinkin voi kokea.

Itse kirjoitin tarkoituksella yksipuolisuudesta koska ei vanha kristinuskokaan ole sellaista jossa ihmisyys, tunteet, järki ja tahto suljettaisiin kristityn elämän ulkopuolelle. Näen, että kaste on sekä täydellisesti suvereeni Jumalan teko että ihmisen kannalta katsottuna prosessin alkupiste. Eikä Raamattu jätä antamatta aihetta myös henkilökohtaisen uskonelämän tärkeyden ja vaikkapa kääntymiskokemuksen tunnustamiselle.
Tästä juuri seuraa se että tulisi nähdä asian ydin eikä ajaa kumpaankaan ojaan. Ei pidä vähätellä lapsen uskoa ja uskossa juurtumista muttei uskoontulojenkaan ihmettä. Kun näin ei tehdä, fokus säilyy Jumalan tekojen ylistyksessä.

Ei ole kokemus. On diskurssi. Eri lähtökohdat ja sen myötä eri keskustelu.

Haluatko kuvata nämä diskurssit tarkemmin?

Ajattelin tässä lähinnä sellaista wanhat kirkot vs. tuoreemmat liikkeet. Vanhemmissa kirkkokunnissa vakiintunut tulkinta ja keskustelukulttuuri on argumentti itsessään, kun taas vapaissa suunnissa ei.

Käytännöllisenä esimerkkinä hellarinäkökulmasta. Vanha kirkko sanoo, että perhekunnat kastettiin, joten lapsia voidaan kastaa. Näinhän tämä on aina mennyt. Mutta sitten vapaiden suuntien hahmo sanoo, että vaikka perheessä tykätään syödä makaronilaatikkoa, perheen nuorimmainen ei kuitenkaan pidä makaronilaatikosta. Tästä näkökulmasta puheella perhekuntien kastamisella ei voi perustella lapsikastetta.

Tämä ei ole yksipuolista. Toimii vain eri lähtökohdista.