Kun olet itsekin ollut helluntailainen olisiko sinulla antaa monipuolisempi ja syvällisempi kuva helluntailaisten eri näkemyksistä.
Mulla ei ole vielä paljon kokemusta helluntailaisista mutta olen onnistunut kuulemaan jo aika paljon laadukkaampia näkemyksiä aiheesta.
Tälta foorumilta jos ainoastaan saisi tietonsa helluntailaisista niin voisi olla aivan varma sitä että heidän kasteensa vaikuttavuus perustuu ihmisen omaan valintaan. Eihän se kuitenkaan niin ole, onneksi.
No kyllä tuon eron ymmärrän kun noin sanot.
Tätähän tavallaan tarkoitin tuolla individualismilla. Kai se yleisesti ns valistuksen ajan aatteeseen liitetään. Ihmisen piti saada olla vapaa toimija. Länsimainen uskonnollisuuskin muuttui ihmiskeskeiseksi. Jumalan sanan saarna korvattiin ensin hyöty(kasvi)puheella ja sen jälkeen kirkon yhtenäisyyttä pilkottiin erilaisilla yksilön hurskauden sekä kääntymiskokemusten kulttuureilla.
En tunne sisältä kuin yhden kirkon eli luterilaisen. Uskallan väittää että eivät kat ja ort kirkot kuitenkaan jää “näin on aina tehty” -argumentin varaan jos tarkemmin katsoo ja kuuntelee.
Kysymys on uskon käsitteestä, jossa voi korostua tietoinen ja vapaan valinnan puoli tai toisaalta Jumalan toiminta. Siis korostua.
Ei näissä foorumin jutuissa milloinkaan anneta kattavia kuvauksia, olkoon kyse mistä suunnasta hyvänsä.
Mielenkiintoista on lukea useassa eri kirkossa ja seurakunnassa eläneen tunnoista mutta siinä on aina myös kysymys yksilön kokemuksesta ja taustalla vaikuttavista odotuksista ja syistä.
Tämä foorumi on sillä tavalla poikkeuksellisen monipuolinen että yksilöiden kokemukset ja myös vinot käsitykset saavat rinnalleen kirkkojen ja oppisuuntien analyyttisempaa vertailua.
Näin juuri! Helluntailaisuudessa uskoa painotetaan nimenomaan tietoisena ratkaisuna, ihmisen intellektin aktina. Tämä tulee hyvin ilmi heidän käännytyskampanjoissa joissa vedotaan nimenomaan ihmisen mahdollisuuteen kääntyä kunhan heidän intellektiinsä vedotaan kertomalla “evankeliumia” tarpeeksi järkeen käyvästi, vetoavasti ja voimakkaasti. He pitävät näiden kampanjoiden edellä pitkällisiä rukouskokouksia lumpiot lattiassa ja vetoavat tämän tueksi psalmin sanoihin:
Ps 126:5: “Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat.”
Ajatellaan, että kun rukoillaan kovasti kulloisellakin kerralla käännytettävien ihmisten edestä niin tämä on sitä kyynelin kylvämistä ja sitten vain mennään ja leikataan "sato"pois. Siis hyvin intellektiin vetoava menetelmä.
Kyseinen psalmijae ei kuitenkaan puhu tästä lainkaan, vaan siinä puhutaan rististä joka tulee uskovan osaksi aiheuttaen kyyneleitä ja sitten riemullisesta tästä seuraavasta sadon korjaamisesta kun tämä elämä jää taakse ja päästään iäisiin majoihin.
Gal 6:8: “Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.”
Viitaten keskusteluun uskonratkaisusta ja kasteesta.
En ole koskaan ymmärtänyt miksi pitää pelata henkilön tekemää uskonratkaisua Jumalan pelastavaa armoa vastaan. Mkä tarve on käsittää asia mustavalkoisesti, niin että jos puhutaan henkilön omasta valinnasta, ratkaisusta ja sitoutumisesta, sitten se tarkoittaa automaattisesti sitä että ei luoteta Jumalan antamaan lahjaan ja pidetään omaa sitoutumista pelastuksen mittana.
Ehkä jossain on joku noin ajatteleva kristitty, mutta minä en ole, eivätkä tuntemani helluntailaiset ole.
Oma ratkaisu perustuu vain sille että Jumala pelastaa. Oma ratkaisu alleviivaa Jumalan toimien suuruutta.
On suurta armoa ja suuri ihme että ihminen pelastetaan niin kokonaisvaltaisesti että hän haluaa Jumalan valtakuntaa.
On ollut aika vaikeaa lukea viestejä joissa väitetään että uskonratkaisut ovat itse itsensä pelastamiseen luottavan teko.
Te jotka niin olette kirjoittaneet olette täysin mitätöiineet minun pelastustarinani. Kun minä sitouduin Jumalan pelastussuunnitelmaan ja Kristuksen seuraamiseen se oli niin suurta armoa etten ikinä olisi voinut uskoa että sellaista on olemassa. Joka aamu sitä muistelee, ja pitkin päivää ja uudistaa sitoumuksensa. Ja sydän riemuitsee siitä, ja on kiitollinen että Jumala on minut pelastanut näin tekemään.
Itse käsitän uskonratkaisun olevan todiste ja todistus siitä että Jumala pelastaa täysin suvereenisti ja armo on ylitsevuotavaa.
Kommentti myös tuohon että usein kuvaillaan olevan osoitus Jumalan suuresta armosta että kaikki voivat tulla kastetuiksi, riippumatta ymmärryksestä, tiedostamisesta tai omasta sitoumuksesta.
Ymmärrättekö te että kastamattomilla ihmisillä on merkittäviä kokemuksia ja jopa varmuus siitä että Jumala ohjaa ja suojelee heitä. Kastamattoman elämä, jota minä elin 18 vuotta ensimmäiseen kastetuksi tulemisen yritykseen asti, ei ole alimmassa helvetissä ilman Jumalaa ryömimistä. Minä jaksoin teinivuoteni läpi koska tiesin että Jumala on olemassa ja hän on hyväntahtoinen minua kohtaan. Monta sattumusta voisin kertoa Jumalan läheisyydestä elämässäni tuolloin. Minä en pidä totena etteivätkö uskonratkaisuun älyllisesti kykenemättömät olisi Jumalan suojeluksessa. Jumala itse on tullut ihmiseksi ja kuollut heidän puolestaan. Jumalan oma kaste on heidän kasteensa.
Tuntuu siltä että joissain kristillisissä piireissä pelotellaan ihmiset keskiaikaiseen tapaan kastattamaan lapset heti, niin että ihmisille ei ehtisi muodostua ymmärrystä siitä että Jumala on kaikkien elämässä mukana. Syntymästä saakka, aina.
Kaste on merkityksellinen ja Jumalan suuri pelastusteko, mutta Jumala itse ohjaa jokaisen kastamattoman elämää kohti sitä kastetta.
Tuo on hyvin sanottu. Ja tämä on pintaa syvemmältä tarkasteltuna varsin vakava asia. Ensinnäkään kukaan ei voi sydämen uskoaan “ratkaista”. Ihminen voi päättää käydä kasteella ja valita liittyä helluntaiseurakuntaan. Toiseksi uskonvanhurskausoppi eli vanhurskaus uskon kautta jää hämäräksi, kun siihen sekoitetaan ihmisen omaa osuutta, “ratkaisua”.
Pelastava usko syntyy evankeliumin kuulemisesta, jos on syntyäkseen. Se syntyy vähitellen tai äkimmin, niin lapsena kastetuille kuin muillekin.
Itselläni aivan päinvastainen kokemus. Uskovan kasteelle menevällä on vahva Jumalan pelastamisen kokemus ja Jumalan uudestisynnyttävän voiman vaatimus mennä kasteelle. Kasteelle meno ei ole oma päätös vaan ratkaisu kumpuaa Jumalan uudestisynnyttävän rakkauden vaatimuksesta.
Ja molemmat mielipiteillä, teidän ja minun, ovat varmasti todellisuuspohjaa. Kyllä samaan seurakuntaan mahtuu monenlaisia näkemyksiä.
Sittenhän turhan aikaisin kastaminen ei muuta mitään olennaista.
Toki kasteelle meneminen on ihmisen oma ratkaisu kuten seurakuntaan liittyminenkin, sitähän minäkin sanoin, mutta se ei ole ratkaisu uskoa, koska sellaista ei voi tehdä. Mutta niinhän itsekin sanoit, että sinulla oli “vahva pelastumisen kokemus” - sitä en laisinkaan vähättele vaan onnittelen.
Sanoisin sen pikemminkin olevan kyseisen seurakunnan opetuksen vaatimus. Ja se on ihan ok niille, jotka kyseiseen seurakuntaan haluavat liittyä. Mutta hengellistä korskaa on ajatella, että kyseinen seurakunta olisi jotenkin parempi kuin muut - se voi jollekulle olla toki sopivampi kuin muut.
Juuri näin! Sillä eihän tunnustautuminen intellektin aktina, ratkaisuna, Jeesuksen seuraajaksi ole uskomista häneen, vaan luottamista itseensä. Kukaan ei pelastu tunnustautumalla Jeesuksen seuraajaksi, vaan uskomalla häneen. Sanoohan Raamattu joka uskoo häneen se pelastuu ja tämä usko sulkee tietysti ulkopuolelleen kaiken ihmislähtöisen luottamuksen itseensä.
Kolikon kaksi puolta, toinen ei sulje toista pois. Ei usko jos ei tunnustaudu ja jos todella tunnustautuu niin uskoo.
Kristittyjen olisi hyvä uskoa Jumalan pelastavaa voimaan ja rakkauteen koskien kaikkia, kastamattomia myös. Niin on Jumala maailmaa (maailmaa!!) rakastanut että antoi ainoan poikansa. Ei kenenkään pidä opettaa että kastamattomat ovat tämän rakkauden ulkopuolella, sillä nimenomaan kastamattomille Jumala antoi itsensä.
Uskon syntymisessä, uudestisyntymisessä ja kasteessa alkaa uusi elämä ja se on toinen asia kuin vain olla luottavaisesti Jumalan pelastavan rakkauden piirissä. Se on sellaista tietoa totuudesta että pystyy itse sanoittamaan, tahdollaan tuntemaan minne haluaa mennä ja sitoutumaan. Tällaisen muutoksen Jumala pystyy saamaan aikaan.
Ei pidä olla kateellinen uskoontulokokemuksista eikä uskonratkaisuista. Eikä pidä väheksyä niitä joilla niitä ei ole. Ei pidä pelata näitä erilaisia Jumalan suunnitelmia toisiansa vastaan eikä myöskään korottaa uskonratkaisun tehneitä jalustalle tekemällä heistä ihmisten päätöksellä pyhiä. On suuri Jumalan mysteeri miksi jotkut saavat lahjan tehdä uskonratkaisun. Uskonratkaisun tehneet ovat kaikkien palvelijoita ja ne toiset ovat sen kaikkin uskonratkaisujen ja kasteiden aiheuttaman hyvän nauttijoita ja omalla rukouksellaan uskonratkaisussa pysymisen tukijoita. Kristus-ruumiin yhteys on Jumalan salaisuus.
Eikä pidä pelätä maailman johtavan automaattisesti kadotukseen, sillä Jumala rakastaa maailmaa niin paljon että antoi ainoan poikansa ja Jeesus on sanonut voittaneensa maailman.
Seurakuntien sisäisessä dynamiikassa ei ole hyvä lähteä tasapäistämiseen. Siellä on samassa porukassa omasta mielestään aina Jumalan ystävinä eläneitä (jotka hekin voivat tulla kastetuiksi kun tulevat ikään jossa haluavat näyttää päätöksellään sisäisen tilansa todellisuuden), heidän lisäkseen on kaikenlaisia tapauksia, voimalla uskoontulleita, epävarmoja, periaatteessa ja silloin tällöin uskovia, tapauskovia, pelokkaasti uskovia, niitä jotka haluaisivat uskoa. On jokin suunnitelma jonka kaikkiin tehtäviin löytyy juuri oikeanlainen jeesuslainen kristuslainen.
En minäkään ajattele, että kaste tehtynä tekona pelastaa kuten ilmeisesti oletat meidän ajattelevan? Ei pelasta, vaan usko siihen lupaukseen, testamenttiin joka vakuuttaa sinut perinnöstäsi, siitä, että olet perillinen.
Room 8:17: “Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.”
Eihän ihmisen syntyessään tähän maailmaan tarvitse tehdä mitään saadakseen perinnön, vaan se on hänen syntymänsä perusteella, jonka testamentti vahvistaa. Näin kastekin vahvistaa ja vakuuttaa meidät perinnöstämme Pyhän Hengen välityksellä aikaan saaden uskoa siihen, että meillä on perintönä Jumalan valtakunta eikä meidän tarvitse sitä itse hankkia, vaan olemme sen saaneet lahjana. Kaste on siten testamentti, Jumalan sana siitä, että olemme hänen perillisiään. Joka sen uskoo, hänen se on, joka ei usko hänet tuomitaan kadotukseen.
Tämähän on hyvin lähellä sitä että ihminen tulee sisäiseen ymmärrykseen siitä että Jumala on hänet pelastanut ja kokee osana pelastavaa ja uudestisynnyttävää tilaansa halua tunnustautua kristityksi, koska on tullut sellaiseksi Jumalan voimasta.
Itse olen sitä mieltä että tämä kuvaamani prosessi on tärkeä uskossa kasvamisen prosessi ja sen toteutumista pitäisi mahdollistaa kaikin tavoin. Mm. antamalla mahdollisuus kasteeseen juuri tällä kohtaa, ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Vaikka aina ajoitus ei osukaan kohdalleen niin tätä mahdollisuutta kohti pitäisi käytänteitä suunnata.
Olen nyt ollut todistamassa muutamaa helluntailaisten kastetilaisuutta ja erittäin vahvasti siellä puheissa korostuu Jumalan pelastustyö ja toki myös se että se pelastus mikä on salassa tapahtunut armon vaikuttamana sisäisesti tulee nyt kasteessa näkyväksi kastettavan noustessa todelliseen elämään.
Jatkan kastekokouksissa käymistä ja puheiden tematiikkojen tarkkailua. Niistä käy ilmi helluntailaisten ajatukset kasteesta paremmin kuin tältä foorumilta.
Minusta on myös ihan luonnollista että kastetun oletetaan jatkavan sen kastajana toimineen yhteisön jäsenenä. On kuitenkin ihmisiä jotka melko nopeasti siirtyvät toiseen seurakuntaan. Silloin hän toimittaa todistuksen kasteesta uuteen seurakuntaan.
Valitettavasti uskoontulokokemuksen vaatimus on kuitenkin aika tyypillinen tapa jaotella kristittyjä oikeisiin tosi uskoviin ja muihin. Eihän tämä tyyli ole mihinkään kadonnut ja sitä näkyy tällä foorumillakin. Sillä on selvästi todettavissa oleva pohja, josta jako nousee: uudestisyntyminen ymmärretään kapeasti ja kielletään se Raamatun opetus että kasteessa tapahtuu uudestisyntymisen pesu.
Olen vuosien ajan esimerkiksi rippikoulussa koettanut pitää esillä tuota tasapuolisuutta jota yllä kuvaat. Jukka Tolosen tarina puhutteli itseäni ja varmasti monia nuoriakin. Elämänmuutos on mahdollinen Jeesuksen antama lahja, vaikka esim Tolosen taustalla on ollut ortodoksinen koti ja usko Jumalaan. Tämä on Jumalan suurten tekojen ylistämistä, kaiken ihmisen heikkouden keskellä.
Samalla kun olen halunnut kylvää nuorten mieliin sen että Jumala voi vaikuttaa radikaalisti, on myös muistettava että uskon voi myös säilyttää lapsesta asti ja että kaikkien ei tarvitse kulkea pohjamutien kautta ja sitten uskonratkaisun tai yleensäkin ihmeellisten kokemusten kautta sieltä nousta. Ja sekin on totta että ulkoisesti jonkun elämä voi näyttää todella epäonnistuneelta - ja silti hänellä voi olla usko ja silti on mahdollista että Jumala ei hylkää häntä. Menestyksen teologia on laajasti ymmärrettynä harha, jossa Jumalan vaikutus uskovan ihmisen elämään nähdään vain ulkonaisen muutoksen ja menestyksen merkeistä.
Elämänmuutosta ei voi sanoa, että se on “mahdollinen”. Se on aina uskoontulon seuraus. Ulkoiset merkit riippuvat kuinka paljon ulkoisesti asiat muuttuvat. Varsinainen juttu on sisäinen muutos, siksi “pohjamudat” ei kuulu asiaan.
Myös “näyttää todella epäonnistuneelta” ei ole arviointiperusta tai suurempi ihme kuin siivosyntisen uskoontulo. Olen kirjoittanut tapaamisista Tammelan Torilla helluntaiseurakuntamme kahvittelutelttauksessa. Tapasin viikottain pääasiassa erinomaisesti onnistuneita uskonnollisia ihmisiä, joiden kaipuu kohdata Jeesus pelastajana oli suuri. Tapaamiset toistuivat vuosikausia ja selvin sanoin he toivat esille, että he haluavat sitä mitä minulla oli ja on. Vain muutama laitapuolen kulkija tuli minua tapaamaan ja heidän kanssaan asiat edistyi. Eli tuo Tammelan torin kauteni oli elämässään onnistuneitten tapaamisia, joilla oli hätä sielunsa pelastuksesta, vaikka harjoittivat kirkkonsa yhteyttä säännöllisesti.
Koska olen ollut ainoa helluntalainen tällä foorumilla yli kymmenen vuotta, niin pyydän, ettei helluntalaiset ja kastajaliikkeen kantani tuota estämisiä kirjoittamisilleni, vaikkeivät ne klassiseen pirtaan soveltuisikaan.
Olen siis rippikoululeireillä näyttänyt videolta Jukka Tolosen haastattelua ja hänen tarinaansa muusikkona johon liittyivät päihteet ja myös vankila. Vankilassa lopulta Jukka sai Jeesukselta lahjan vapautua sisäisesti. Hänen muutokseensa vaikutti myös Siionin virsien ja muiden vanhojen virsien tutkiminen, joista syntyi sitten äänitekin, ja konsertteja.
Olen sanonut nuorille että tämä on mahdollista. Ja upeaa. Mutta myös sen että kaikkien tie ei ole sama. Ei uskon eikä elämän suhteen. Voi uskoa lapsesta, voi kasvaa uskossa. Hyvin useinhan uskoontulosta todistavat käyttävät kaavaa: Ennen olin tällainen, nyt kaikki on muuttunut.
Olen sinun viesteistäsi lukenut, että oikeat seurakunnat koostuvat uskoontulleista. Ymmärränkö oikein, että siitä seuraa että jos kokemusta uskoontulosta ei ole, ihminen ei voi olla uskossa Jeesukseen eikä voi pelastua?
Mitä mieltä sinä olet tästä? Plautilla on nykyään siis löytänyt seurakunnakseen helluntailaiset.
Kuulostaako tämä erilaisten Jumalan suunnitelmien mahdollisuus sinusta kokeneena helluntailaisena hyvältä vai huonolta?